Lue keskustelun säännöt.
Miettikää kuinka paljon ootte kohdanneet ohmisiä, joita ei enää edes ole
19.03.2026 |
Tänään on mun päivän teemana ollu viikatemies, ei ole minun valintani, mutta kaveri alkoi puhua keitä taas on kuollut. Aloin nyt oikein miettiä että miten paljon sitä onkin kuullut lapsesta allaen että kuka on taas kuollut ja miten, vaikkei niit ihmisiä ole tuntenut, niin jotkut on olleet tuttuja naamoja, sitten ne vain lakkaavat ilmestymästä minnekään, ja yhtäkkiä on kulunut jo vuosikymmeniä ettei niitä ihmisiä enää ole efes muistanut, mutta yhtäkkiä jonkun olemus palaakin mieleen, ja tulee omituinrn olo kun semmoista ihmistä ei enää missään ole olemassa, mutta joskus se tällä planeetalla käväisi ja sen näin. Itse kun asun pikkukaupungissa niin naamat tuntee jotka kuuluvat katukuvaan, sitten yhtäkkiä kuuleekin että tiettyä naamaa ei enää ikinä näe, on se vaan jännä juttu, melankolista.
Kaikki vain käyvät täällä kääntymässä, jättävät jälkensä jollainlailla yhteisöön ja sitten häviävät yhtäkkiä pois ja vuosien päästä on se naama unohdettu katukuvasta. Kuinkahan monta ihmistä en enää muista, jotka ennen kuului "näkymääni", mutta jotka on kuolleet enkä enää edes muista. Jostain muiden puheistahan sitä saattaa yhtäkkiä muistaa ihmisen, jota ei enää muistanut. On tämä elämä outoa kun välillä miettii.
Kommentit (42)
En tietääkseni ole kohdannut yhtään ohmista. Mitä ne ohmiset on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä on kiva ajatella että eräälle 1700-luvulla eläneelle esi-isälleni sattui lapsena kokemus, jonka hän kertoi vanhoilla päivillään miniälleen, josta tuli myöhemmin isoisäni äiti. Tapahtuma oli ihan arkipäiväinen ja liittyi kirjoittamisen opetteluun. Tuo kirja johon esi-isäni on harjoitellut valitettavasti paloi 80-luvulla tulipalossa.
Musta taas tuntuu että kaikki kuolleet on nykyisin jotain lähes satavuotiaita. Lehdessä kuolleet osion alla järjestään syntyneet 1930-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
En tietääkseni ole kohdannut yhtään ohmista. Mitä ne ohmiset on?
Liittyy sähköön.
Vierailija kirjoitti:
Mietin mieluummin niitä hyviä asioita, niitä juttuja mitkä on koettu yhdessä. Esimerkiksi isovanhempien kohdalla.
En puhunut perheenjäsenistä tai edes puolituttavista, vaan ihan satunnaisista ihmisistä jotka on oppinut rekisteröimään tähän yhteisöön kuuluviksi, jotka on olleet joskus osa minun näkymää, mutta sitten ovatkin hävinneet ja unohtuneet. En nyt osaa paremminkaan selittää. Mutta kyllä niitä pitää olla tosi paljon, satoja. Mihin kaikki vain häviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain vaiheessa elämää jokainen tajuaa että kaikki on väliaikaista ja sen kun oppii ymmärtämään niin oppii suhtautumaan asioihin myös hieman erilaisella tavalla kuin aiemmin.
Jep. Muistelin paria mummoa kotikylältä naapurustosta. Eivät taatusti ole elossa enää, mutta aikoinaan ollessani lapsi törmäiltiin päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta taas tuntuu että kaikki kuolleet on nykyisin jotain lähes satavuotiaita. Lehdessä kuolleet osion alla järjestään syntyneet 1930-luvulla.
Kohta romahtaa. Nuoremmat ei eläkään niin pitkään. Vanhusikäluokasta on pidetty huoli.
Eniten mieleen ovat kyllä jääneet nuorena kuolleet. Oma peruskouluaikainen kiusaajani sai puukosta 18-vuotiaana, yksi lapsuudenkaverini kuoli ilmeisesti jonkin sortin yliannostukseen alle parikymppisenä, kurssikaveri jäi rekan alle n. 25-vuotiaana, "tuttu naama" yhdestä työharjoittelupaikastani kuoli yllättäiseen sairauskohtaukseen vähän päälle kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on jännä tunne joskus, kun näkee jonkun ihmisen joka muistuttaa jotain kuollutta tuttua. Siinä hetken miettii että jaa tuolla on Satu tms ja sitten tajuaa, että eipäs kun hänhän ei ole enää elossakaan, niin ei voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta taas tuntuu että kaikki kuolleet on nykyisin jotain lähes satavuotiaita. Lehdessä kuolleet osion alla järjestään syntyneet 1930-luvulla.
Kohta romahtaa. Nuoremmat ei eläkään niin pitkään. Vanhusikäluokasta on pidetty huoli.
Höpö höpö. Nykynuorten elinajanodote on ennätyskorkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen sydän riemuin lyö, toisen osa ikiyö.
Onhan se tietyllä tapaa hassua kuinka monia, nyt jo edesmenneitä ihmisiä, sitä on näin kuuskymppisenä ehtinyt tuntea. Määrä on kyllä melkoinen kun pysähtyy tuota miettimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa elämää jokainen tajuaa että kaikki on väliaikaista ja sen kun oppii ymmärtämään niin oppii suhtautumaan asioihin myös hieman erilaisella tavalla kuin aiemmin.
Tätä on vaikea hyväksyä. Se tuntuu niin oudolta arjen keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä tunne joskus, kun näkee jonkun ihmisen joka muistuttaa jotain kuollutta tuttua. Siinä hetken miettii että jaa tuolla on Satu tms ja sitten tajuaa, että eipäs kun hänhän ei ole enää elossakaan, niin ei voi olla.
Geneettiset yhdistelmät tuottavat maapallon väestöön kaksoisolentoja. Heillä on paitsi samannäköiset kasvot, joskus myös samanlainen elämäntyyli.
MELKEIN kaikki meistä ovat joskus nähneet sellaisen ihmisen, joka on hätkähdyttävän tuttu.
Näet aivan vieraan ihmisen vieraan kaupungin kadulla tai vieraassa maassa. Hän näyttää aivan naapurin Matilta tai koulukaveri Hannalta tai muistuttaa jopa omaa peilikuvaasi.
Just katselin Ukrainan sodassa kuolleita. Naamat, nimet, syntymäajat ja -paikat, kuolinaika ja -paikka. Todella aavemainen fiilis ja kun miettii miten kaikenikäisiä täälläkin kuolee sairauksiin tai onnettomuuksissa. Yhtäkkiä kaikki päättyy eikä näitä ihmisiä enää ole täällä....
Vierailija kirjoitti:
Just katselin Ukrainan sodassa kuolleita. Naamat, nimet, syntymäajat ja -paikat, kuolinaika ja -paikka. Todella aavemainen fiilis ja kun miettii miten kaikenikäisiä täälläkin kuolee sairauksiin tai onnettomuuksissa. Yhtäkkiä kaikki päättyy eikä näitä ihmisiä enää ole täällä....
Ja kuolee yhä enemmän ja enemmän, sote.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se tietyllä tapaa hassua kuinka monia, nyt jo edesmenneitä ihmisiä, sitä on näin kuuskymppisenä ehtinyt tuntea. Määrä on kyllä melkoinen kun pysähtyy tuota miettimään.
Mä olen 43v ja noin kuukausi sitten sain tietää, että kouluaikainen kaveri kuoli jo 2006. Viimeksi olin hänen kanssaan tekemisissä 2003.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just katselin Ukrainan sodassa kuolleita. Naamat, nimet, syntymäajat ja -paikat, kuolinaika ja -paikka. Todella aavemainen fiilis ja kun miettii miten kaikenikäisiä täälläkin kuolee sairauksiin tai onnettomuuksissa. Yhtäkkiä kaikki päättyy eikä näitä ihmisiä enää ole täällä....
Ja kuolee yhä enemmän ja enemmän, sote.
Hirveä ajatus
Mietin mieluummin niitä hyviä asioita, niitä juttuja mitkä on koettu yhdessä. Esimerkiksi isovanhempien kohdalla.