Suosittele kivaluonteista perheKOIRAA
Toiveena ihmisrakas, yleensä ystävällinen muille koirille ja helposti irtipidettävä (= ei lähtökohtaisesti karkaa jos irti pihalla tai metsälenkillä ihmisen kanssa).
-Muilla ominaisuuksilla, kuten koolla tai turkinlaadulla ei väliä.
Poissuljetaan kuitenkin metsästyskoirat ja taistelukoirat.
Kommentit (59)
Kultsikin käy melkoisen varmasti pikku lenkillä kotipihan ulkopuolella, parisataa metriä ei KOIRAN MIELESTÄ ole karkaamista ja aikaa menee vain minuutti. Joten, AITA oihan ympäri ja siihen portteja ihmisten kulkemista helpottamikseki. Turvallista kaikille. ja koiralle kaiken varalta panta ja pantaan puhelinnumero. tv 35 vuotta koirien kanssa elänyt
Aita pihan ympärille ehdottomasti, ei ole sellaista koiraa joka 100% pysyy omalla pihallaan. Meillä aidattiin noin hehtaarin verran talon ympäriltä koiria varten ja se ei ollut erityisen suuri urakka. 1,5 metriä korkea verkkoaita kahden metrin aitatolpilla, eli tolpat juntattiin puoli metriä maahan. Toi kummasti itselle mielenrauhaa kun tietää, että koirat eivät pääse tielle häiritsemään ohikulkijoita tai lähde jonkun metsäneläimen perään.
Aita pitää olla tai pidettävä kiinni oli mikä rotu tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutettu taistelukoira on parempi kuin traumatisoitunut noutaja jota on hakattu.
Kuka idiootti ottaa hakatun noutajan perhekoiraksi?
Ja kuka idiootti hakkaa koiria.
Vierailija kirjoitti:
Ei se usein ole niinkään rodusta kiinni vaan siitä miten se on koulutettu. Jos minulta joku tulisi noilla spekseillä (kiva perhekotien, ei väliä koolla, turkinlaadulla tms) koiraa kyselemään, niin jäisi myymättä. Ei olla kovin hyvin silloin rotuihin ja ominaisuuksiin perehdytty.
Ja paljon työtä se vaatii, vähintään sen verran, että viitsii hihnassa pitää. Niin hyvä koulutus on paljon vaativampi kuin pelkkä hihnan käyttäminen.
Vierailija kirjoitti:
Puudeli. Muuten et pidä edes metsässä koiraa irti jos ei ole oma metsä.
Puudeli ehdottomasti, mutta sen turkista on pidettävä erittäin hyvää huolta joka päivä. Hoitamaton villakoiran turkki on eläinrääkkäystä. Takut satuttaa sitä.
Kultainennoutaja on kiltempi ja rauhallisempi kuin labradorinnoutaja, joka juoksee täysillä päin ihmistä. Siinä on lapsetkin vaarassa jäädä jyrän alle.
Vierailija kirjoitti:
Kultainen noutaja voisi meille sopia. Onko kokemuksia tuosta irtipidettävyydestä? Meillä on omakotitalo, niin voisiko koira leikkiä lasten kanssa pihalla, vaikka ison tontin yhdellä reunalla menee soratie, jossa kulkee autoja, hevosia, pyöriä ja koiria. Pysyykö noutaja lähtökohtaisesti pihalla, vai ryntääkö ajattamaan tai tervehtimään ohikulkijoita?
Kaikki koirat ajaa liikkuvia kohteita. Noutajia ei ole jalostettu metsästämään yksin. Se noutaa käskystä. Eli on tottelevainen ja pitää uimisesta. Labradorinnoutajalle on suorastaan pakkomielle uida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se usein ole niinkään rodusta kiinni vaan siitä miten se on koulutettu. Jos minulta joku tulisi noilla spekseillä (kiva perhekotien, ei väliä koolla, turkinlaadulla tms) koiraa kyselemään, niin jäisi myymättä. Ei olla kovin hyvin silloin rotuihin ja ominaisuuksiin perehdytty.
Ollaan perehdytty vaikka mihin rotuun, mutta kun kaikki kiinnostaa tasapuolisesti. Labradori kiinnostaa ihan yhtä paljon kuin kleinspitz. Nyt juurikin haemme suosituksia ja kokemuksia. Vielä on runsaasti aikaa valita, jos koiraa toivomme kesäksi.
ap
Labradorinnoutaja on metsästyskoira alunperin, ja hyvin harva niitä kouluttaa, toki on leppoisia mutta se 40 kiloa ei ole kiva kun hyppii vieraita vasten. Syö myös kaiken mitä löytää
Ei metsästyskoiria edes myydä cityvihreille. Hanki puudeli, se sopii just sulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se usein ole niinkään rodusta kiinni vaan siitä miten se on koulutettu. Jos minulta joku tulisi noilla spekseillä (kiva perhekotien, ei väliä koolla, turkinlaadulla tms) koiraa kyselemään, niin jäisi myymättä. Ei olla kovin hyvin silloin rotuihin ja ominaisuuksiin perehdytty.
Ollaan perehdytty vaikka mihin rotuun, mutta kun kaikki kiinnostaa tasapuolisesti. Labradori kiinnostaa ihan yhtä paljon kuin kleinspitz. Nyt juurikin haemme suosituksia ja kokemuksia. Vielä on runsaasti aikaa valita, jos koiraa toivomme kesäksi.
apLabradorinnoutaja on metsästyskoira alunperin, ja hyvin harva niitä kouluttaa, toki on leppoisia mutta se 40 kiloa ei ole kiva kun hyppii vieraita vasten. Syö myös kaiken mitä löytää
Niin, tuo voisi olla muuten yksi kriteeri, että rotu ei yleensä hypi ihmisen päälle. Meillä on mummi ja ukki vähän jo huonojalkaisia ja heiveröisiä, niin ei kestäisi päälle hyppiä tai törmäillä. Asuvat samassa pihapiirissä.

40kg on hyvin lihava koira labbiksejsi eli koulutuksen puutteen lisäksi reipas ylipaino. Kaikkia koiria pitää kouluttaa, koska muuten keksivät omia huonoja tapojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutettu taistelukoira on parempi kuin traumatisoitunut noutaja jota on hakattu.
Kuka idiootti ottaa hakatun noutajan perhekoiraksi?
Ja kuka idiootti (tiedän kyllä että niitä valitettavasti on) hakkaa noutajia tai mitä tahansa koiria tai eläimiä ylipäätään :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se usein ole niinkään rodusta kiinni vaan siitä miten se on koulutettu. Jos minulta joku tulisi noilla spekseillä (kiva perhekotien, ei väliä koolla, turkinlaadulla tms) koiraa kyselemään, niin jäisi myymättä. Ei olla kovin hyvin silloin rotuihin ja ominaisuuksiin perehdytty.
Ollaan perehdytty vaikka mihin rotuun, mutta kun kaikki kiinnostaa tasapuolisesti. Labradori kiinnostaa ihan yhtä paljon kuin kleinspitz. Nyt juurikin haemme suosituksia ja kokemuksia. Vielä on runsaasti aikaa valita, jos koiraa toivomme kesäksi.
apLabradorinnoutaja on metsästyskoira alunperin, ja hyvin harva niitä kouluttaa, toki on leppoisia mutta se 40 kiloa ei ole kiva kun hyppii vieraita vasten. Syö myös kaiken mitä löytää
Niin, tuo voisi olla muuten yksi kriteeri, että rotu ei yleensä hypi ihmisen päälle. Meillä on mummi ja ukki vähän jo huonojalkaisia ja heiveröisiä, niin ei kestäisi päälle hyppiä tai törmäillä. Asuvat samassa pihapiirissä.
ap
Sitten en suosittele ainakaan labradoria, kaikki tuntemani nuoret koirat ovat koettaneet päälle hyppiä, päinvastoin kuin oma rotuni collie, joidenka en ole koskaan nähnyt hyppivän ihmisiä vasten edes pentuna.
Entä kultaiset noutajat tai lapinkoirat, hyppivätkö vieraita vasten?
ap
(selvennetään nyt vielä, että ei tarvi tulla puhumaan koulutuksesta, vaan nyt puhutaan rodun yleisistä tavoista)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kultainen noutaja voisi meille sopia. Onko kokemuksia tuosta irtipidettävyydestä? Meillä on omakotitalo, niin voisiko koira leikkiä lasten kanssa pihalla, vaikka ison tontin yhdellä reunalla menee soratie, jossa kulkee autoja, hevosia, pyöriä ja koiria. Pysyykö noutaja lähtökohtaisesti pihalla, vai ryntääkö ajattamaan tai tervehtimään ohikulkijoita?
Kaikki koirat ajaa liikkuvia kohteita. Noutajia ei ole jalostettu metsästämään yksin. Se noutaa käskystä. Eli on tottelevainen ja pitää uimisesta. Labradorinnoutajalle on suorastaan pakkomielle uida.
Meillä oli villakoira, joka ei jahdannut mitään, mutta vartiointivietti oli vahva. Nekin ovat niin yksilöitä kun jotkut villakoirat ovat ihan noutajia. Se meidän neiti vaan katsoi silmäillen, että pidättekö minua idoottina jos sille heitti jotain, ja hae itse kun heitit.

Ruokaa tai leluja siltä ei saanut otettua saamatta hampaista.
Koiraa ei pidetä vapaana sen oman turvallisuuden vuoksi. Älä hanki koiraa.