Jokainen voi itse vaikuttaa omalla käyttäytymisellään työllisyyteen. Älkää käyttäkö itsepalvelukassoja!
Paikallisen K-supermarketin kauppias paljasti että heille palkataan tänä vuonna kaksi kesätyöntekijää vähemmän koska asiakkaat ovat siirtyneet niin paljon itsepalvelukassoille. Miettikää kuinka monta jää palkkaamatta jossain Citymarketin kokoisessa kaupassa!
Kommentit (61)
Eih, pliiis, menkää nimenomaan sinne itsepalvelukassalle! Meille koko ajan sysätään lisää ja lisää hommia, jotka pitäisi saada siinä kassatyön ohessa tehtyä, vaikka asiakasmäärä kasvaa koko ajan eikä työaikaa tule sekuntiakaan lisää. Kiirettä vaan pahentaa se jokainen, joka tulee palvelukassalle "ettei teiltä työt lopu". No ei lopu, mutta hermot kohta loppuu!
Vierailija kirjoitti:
Suosin pikakassaa, koska miksi seisoisin kassajonossa? Odotan innolla uudistusta, missä voin kaupassa skannata ostokseni puhelimellani ja pakata ne ostoskassiin samalla, kun etenen kaupassa. Nettitilausten ja lisäpalvleuiiden kasvun myötä suuremmissa kaupoissa on minusta enemmän työntkeijöitä kuin ennen. Lisäksi ihmisille voidaan tarjota liikkuvampaa sekä mielekkäämpää työtä kuin kassalla istuminen. Ihminen ei tuo siinä kassalla mitään lisäarvoa prosessiin.
Sä et ihan oikeasti usko tilastoja? Työpaikat ovat vähentyneet kaupan alalla ja syynä on etenkin automatisoinnin lisääntyminen.
Kävin viime viikolla mökkipaikkakunnalla S-marketissa viiden maissa kun siellä pahin ruuhkahuippu.
Kaksi kassaa auki ja molemmissa pitkät jonot, varsinkin siinä Lottokassalla.
Itsepalvelupuolella neljä automaattia eikä yhtään asiakasta ja kun painoin sinne niin tuijottelijoita riitti.
Itse olin minuutissa hoitanut kaikki ja ulos kaupasta. Itsepalvelukassat on parasta mitä kaupoissa on...
Vierailija kirjoitti:
Eih, pliiis, menkää nimenomaan sinne itsepalvelukassalle! Meille koko ajan sysätään lisää ja lisää hommia, jotka pitäisi saada siinä kassatyön ohessa tehtyä, vaikka asiakasmäärä kasvaa koko ajan eikä työaikaa tule sekuntiakaan lisää. Kiirettä vaan pahentaa se jokainen, joka tulee palvelukassalle "ettei teiltä työt lopu". No ei lopu, mutta hermot kohta loppuu!
Älä viitsi trollata. Henkilökunnan määrä vähenee sitä mukaa mitä useampi asiakas menee itsepalvelukassalle. Etenkin isoissa automarketeissa tuo näkyy selvästi. Se jos olet joka tapauksessa ainoa työntekijä jossain pikkukaupassa, on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä käytän, koska en jaksa jonottaa sillä yhdellä ainoalla auki olevalla kassalla, josta myydään tupakat ja veikkaukset, ja vanhukset maksaa kolikoilla, ja joka toiselta on joku omenapussi punnitsematta.
Mitä useampi jonottaa sitä todennäköisemmin avataan toinen kassa.
Olen siinä vaiheessa jo poistunut kaupasta, enkä ole sitä näkemässä. Eikä ne siihen toiselle kassalle uutta työntekijää palkkaa, vaan se toinen kutsutaan hyllyttämästä kassalle.
Ahaa, miksi sitten henkilökunnan määrä pienenee itsepalvelukassojen myötä?
Toisekseen esimerkiksi isoissa marketeissa on usein erikseen hyllyttäjiä jotka ei edes tee kassatyötä.
Ei pienene. Meille on tullut lisää ip-kassoja ja samaan aikaan myös henkilökunnan määrä on kasvanut. Nyt on 12kpl ip-kassoja, kun alkuun niitä oli 4. Työtehtäviä on kyllä vähän muokattu, mutta vuorot tai tekijöiden määrä ei ole vähentynyt. Myös kasvava ruuan verkkokauppa vaatii koko ajan enemmän aikaa ja tekijöitä.

Ahaa, en pysty vaikuttamaan isojen markettien tilanteeseen, kun en sellaisissa käy.
Itse olen huomannut, että henkilökunnan määrä on aika sama (tai jopa lisääntynyt koska vuokratyö) kassojen ja hyllyttäjien lisäksi on myös ostosten kerääjiä. Sieltä kassoilta on siirrytty muihin hommiin ja kassalle kutsutaan sieltä muista hommista. Ruuhkahuipuissa on enemmän kassoja auki, mutta sillon harvemmin käyn kaupassa.

En ole ainoa työntekijä pikkukaupassa. Kyseessä on keskikokoinen market jossa henkilökunnan määrä on 40+ henkeä.

Tottakai voit toimia niin, hoidat kaiken itsepalveluna ja pahennat työttömyystilannetta tai sitten laitat palautetta että työntekijöitä tarvitaan lisää.
Kukaan ei varmaan ole huomannut uutisoinnista että Suomen K- ja S-ryhmä ovat maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen tuottoisia? Todellakin olisi varaa palkata lisää ihmisiä. Nyt itsepalvelukassojen käyttö sataa suoraan vain esimerkiksi k-kauppiaan taskuun, ei yhteiskunnan hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eih, pliiis, menkää nimenomaan sinne itsepalvelukassalle! Meille koko ajan sysätään lisää ja lisää hommia, jotka pitäisi saada siinä kassatyön ohessa tehtyä, vaikka asiakasmäärä kasvaa koko ajan eikä työaikaa tule sekuntiakaan lisää. Kiirettä vaan pahentaa se jokainen, joka tulee palvelukassalle "ettei teiltä työt lopu". No ei lopu, mutta hermot kohta loppuu!
Älä viitsi trollata. Henkilökunnan määrä vähenee sitä mukaa mitä useampi asiakas menee itsepalvelukassalle. Etenkin isoissa automarketeissa tuo näkyy selvästi. Se jos olet joka tapauksessa ainoa työntekijä jossain pikkukaupassa, on eri asia.
En ole ainoa työntekijä pikkukaupassa. Kyseessä on keskikokoinen market jossa henkilökunnan määrä on 40+ henkeä.
Selvä. Sitten ilmoitatte työnantajalle että henkilökuntaa tarvitaan ehdottomasti lisää ja toki voitte pyytää asiakkaita tekemään saman, se toimii kyllä kun palautetta menee riittävästi.
Käytän kotiinkuljetusta ja Woltia. Se kyllä työllistää kaupan henkilökuntaa keräilemään ostoksia eli kehityksessä on myös puolensa. Kumpi on se pahis pikakassan käyttäminen vai kotiinkuljetus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä käytän, koska en jaksa jonottaa sillä yhdellä ainoalla auki olevalla kassalla, josta myydään tupakat ja veikkaukset, ja vanhukset maksaa kolikoilla, ja joka toiselta on joku omenapussi punnitsematta.
Mitä useampi jonottaa sitä todennäköisemmin avataan toinen kassa.
Olen siinä vaiheessa jo poistunut kaupasta, enkä ole sitä näkemässä. Eikä ne siihen toiselle kassalle uutta työntekijää palkkaa, vaan se toinen kutsutaan hyllyttämästä kassalle.
Ahaa, miksi sitten henkilökunnan määrä pienenee itsepalvelukassojen myötä?
Toisekseen esimerkiksi isoissa marketeissa on usein erikseen hyllyttäjiä jotka ei edes tee kassatyötä.
Ahaa, en pysty vaikuttamaan isojen markettien tilanteeseen, kun en sellaisissa käy.
Itse olen huomannut, että henkilökunnan määrä on aika sama (tai jopa lisääntynyt koska vuokratyö) kassojen ja hyllyttäjien lisäksi on myös ostosten kerääjiä. Sieltä kassoilta on siirrytty muihin hommiin ja kassalle kutsutaan sieltä muista hommista. Ruuhkahuipuissa on enemmän kassoja auki, mutta sillon harvemmin käyn kaupassa.
Eli mitenkään et pysty hyväksymään tilastoja joiden mukaan väkeä on nyt vähemmän? Ne kerääjätkin on usein osa-aukaisia ja kun asiakas et tule enää itse kauppaan, kassatyötä tarvitaan vähemmän.
Mites sitten, jokuhan sen automaattikassan kaupalle myy, asentaa, huoltaa, päivittää, vartijat niiden käyttöä valvoo ymym hekö saavat jäädä työttömiksi?
Vierailija kirjoitti:
"Erityisesti kaupan ala on menettänyt nuorten työpaikkoja"
Kaupan ala kattaa muitakin kauppoja kuin ruokakaupat.
yritetään näyttää tärkeältä ja kiireiseltä kun ei ehdi jonottaa 2min
eli paljonko ipkassat laskenu ruuan hintaa?
Ansiosidonnainen leikaattiin ja syntyvyys vähenee.
"Puolet peruskouluista loppuu lähivuosina. Osalle paikkakunnista ei jää edes yhtä koulua."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä käytän, koska en jaksa jonottaa sillä yhdellä ainoalla auki olevalla kassalla, josta myydään tupakat ja veikkaukset, ja vanhukset maksaa kolikoilla, ja joka toiselta on joku omenapussi punnitsematta.
Mitä useampi jonottaa sitä todennäköisemmin avataan toinen kassa.
Olen siinä vaiheessa jo poistunut kaupasta, enkä ole sitä näkemässä. Eikä ne siihen toiselle kassalle uutta työntekijää palkkaa, vaan se toinen kutsutaan hyllyttämästä kassalle.
Ahaa, miksi sitten henkilökunnan määrä pienenee itsepalvelukassojen myötä?
Toisekseen esimerkiksi isoissa marketeissa on usein erikseen hyllyttäjiä jotka ei edes tee kassatyötä.
Ei pienene. Meille on tullut lisää ip-kassoja ja samaan aikaan myös henkilökunnan määrä on kasvanut. Nyt on 12kpl ip-kassoja, kun alkuun niitä oli 4. Työtehtäviä on kyllä vähän muokattu, mutta vuorot tai tekijöiden määrä ei ole vähentynyt. Myös kasvava ruuan verkkokauppa vaatii koko ajan enemmän aikaa ja tekijöitä.
No teidän tilanne on sitten hyvin poikkeuksellinen. Oletko siis itse henkilökuntaa ja tiedät hyvin vai onko tuo asiakkaan mutua? Kokonaiskuvassa henkilökunnan määrä on vähentynyt paljon.
Täkäläisessä Citymarketissa väki on vähentyneet 80 prosenttiin vain parissa-kolmessa vuodessa. Myynti ei kuitenkaan ole vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
eli paljonko ipkassat laskenu ruuan hintaa?
Ruoan hinta ei ole laskenut vaan noussut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Erityisesti kaupan ala on menettänyt nuorten työpaikkoja"
Kaupan ala kattaa muitakin kauppoja kuin ruokakaupat.
Tietenkin mutta ruokakaupoissa vähennystä on yhtä lailla kuin muualka.
Tottakai. Kaikki Temusta nykyään, jotta suomalaisetkaan yrittäjät saa enemmän vapaa-aikaa! En myöskään lomaile enää lainkaan Suomessa.