Lue keskustelun säännöt.
12v yhdessä eikä vieläkään naimisissa?
14.03.2026 |
Turha varmaan toivoa, että enää naimisiin mennään? Lapsikin jo on, eikä muutosta tullut siitäkään.
Kosin itse 5 vuoden seurustelun jälkeen ja kieltätyi, vaikka sitä ennen oli puhunut itse aiheesta aina silloin tällöin ja kutsui minua vaimona ja oli ollut melko positiivinen asian suhteen. Ja silti edelleen välillä saattaa mainita muutaman vuoden välein naimisiinmenosta, että jos joskus mennään. Taisi viimeksi kolme vuotta sitten edellisen puhua näin.
Jos naimisiinmenosta yrittää puhua, lyö leikiksi. Ja nyt kun on lapsi, niin riittää kuulema kun lapsen elämä turvattu, joten puheet kääntyneet siihen, että miksi vaivautua naimisiin.
Itselle olisi naimisiinmeno tärkeää, mutta elän ilman sitäkin, mutta en ymmärrä tuollaista juupas eipäs leikittelyä.
Kommentit (362)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään, miksi jotkut pelkäävät naimisiinmenoa. En keksi mitään muuta syytä kuin pelon, koska eihän yksi allekirjoitus voi muuten olle vastentahtoista.
Mikä siinä pelottaa?
Olen miettinyt että noilla avioliiton pakoilijoilla se on omatunto joka kolkuttaa. Avoliitossa on helppo elää, mitään lupauksia ja sitoumuksia ei ole tehty, on vaan kannettu kamat samaan kämppään ja vot, ollaan avoliitossa. Samalla lailla voi kantaa kamansa pois, ja hupskukkuu, ollaan erottu. Mihinkään ei olla virallisesti sitouduttu, mitään lupauksia ei ole annettu.
Avioliitossa tehdään julkinen ja virallinen lupaus yhteisestä elämästä. Ainahan on mahdollista ettei se kestä mutta ainakin avioon menevä pari tekee selväksi että nyt ollaan tosissaan. Kirkollisissa toimituksissa puhutaan jopa rakkaudesta.
Ne jotka sydämessään tietävät oikein hyvin että ei tässä rakkaudesta kyse ole vaan tyytymisestä eivät todellakaan halua avioliittoon. Eivät halua tehdä valheellisia lupauksia ja sitoutumista. He haluavat avioliiton vasta sitten kun tapaavat sen suuren rakkauden. Joskus sellaista ei ole eikä koskaan tulekaan. Sitten vaan ollaan avoliitossa lopun elämää.
Luulen, että suurimmalla osalla kieltäytyjistä on tämä ajatus taustalla. Pahimmillaan pidetään toivettä yllä kuten ap:n mies, mutta tosipaikan tullen kieltäydytään. Toinen jos on siitä huolimatta umpirakastunut, niin vaikeahan se on sellaisen kanssa erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on itsestään selvää että en tee tähän maailmaa ä p. ä. r. i. ä eli kyllä avioliliittoon mennään eikä mihinkään teko liittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään, miksi jotkut pelkäävät naimisiinmenoa. En keksi mitään muuta syytä kuin pelon, koska eihän yksi allekirjoitus voi muuten olle vastentahtoista.
Mikä siinä pelottaa?
Olen miettinyt että noilla avioliiton pakoilijoilla se on omatunto joka kolkuttaa. Avoliitossa on helppo elää, mitään lupauksia ja sitoumuksia ei ole tehty, on vaan kannettu kamat samaan kämppään ja vot, ollaan avoliitossa. Samalla lailla voi kantaa kamansa pois, ja hupskukkuu, ollaan erottu. Mihinkään ei olla virallisesti sitouduttu, mitään lupauksia ei ole annettu.
Avioliitossa tehdään julkinen ja virallinen lupaus yhteisestä elämästä. Ainahan on mahdollista ettei se kestä mutta ainakin avioon menevä pari tekee selväksi että nyt ollaan tosissaan. Kirkollisissa toimituksissa puhutaan jopa rakkaudesta.
Ne jotka sydämessään tietävät oikein hyvin että ei tässä rakkaudesta kyse ole vaan tyytymisestä eivät todellakaan halua avioliittoon. Eivät halua tehdä valheellisia lupauksia ja sitoutumista. He haluavat avioliiton vasta sitten kun tapaavat sen suuren rakkauden. Joskus sellaista ei ole eikä koskaan tulekaan. Sitten vaan ollaan avoliitossa lopun elämää.
Tämä on kyllä mielestäni täyttä puppua, ainakin isossa osassa tapauksia.
En tiedä yhtään avoliitossa elävää paria, jotka eivät olisi sitoutuneet toisiinsa millään tavalla, kuten sanoit. Kyllä yhteen muuttaessa usein molemmilla on katse yhteisessä tulevaisuudessa, harva tykkää muutella jatkuvasti eri paikkoihin tuosta vaan.
Ja avoliittoon siirtyminen vaatii paljon enemmän aktiivista tekemistä kuin avioliiton solmiminen. Yhteisen kodin valinta, jollain tapaa yhteinen talous, tavaroiden ja kalusteiden hankinta ja osasta luopuminen... Avioliiton saa aikaan vartin reissulla digi- ja väestötietovirastoon.
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en menisi enää naimisiin. Eri asunnot ja ero, jos mies sairastuisi. Ei tarvitse olla omaishoitajana, leskeneläkekin vietiin.
Minusta vain liian vähän mietitään ylipäätään parisuhteissa ja avioliitossakin sitä, että jos toisella kunto romahtaa, kuka hoitaa ja ketä?
Totta, mutta toisaalta, miksi meidän naisten näitä pitäisi miettiä, jos miehetkään eivät asiaa mieti? Mies ei halua naimisiin eli ei siis oletakaan, että toinen hoitaisi jos hän sairastuu. Sopii ainakin minulle.
Oikeassa oot ja tuon voi viedä myös siihen, että miksi edes asua yhdessä tai hankkia mitään yhteistä. Pitää seurustelun kevyenä ja lähtee kun toinen alkaa vituttaa.
Juuri näin. Näin olemme oman mieheni kanssa tehneet. Meillä on omat asunnot, joissa vietetään aikaa joustavasti vuorotellen. Käytännössä kaikki on yhteistä, mutta oikeasti meillä ei ole mitään yhteistä omaisuutta.
Minä olen nykyään saatujen perintöjen ansiosta miestä varakkaampi, joten hänen olisi ehkä kannattanut mennä kanssani naimisiin, mutta asia ei ole ollut itsellekään yhtään tärkeä. Minulle se on vain pala paperia ja tarvittaessa erokin on sitten helppo. Minulle tämä sopii näin.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli kaveri joka oli 11 vuotta kihloissa. Hänen kihlatulla oli alle 10 vuotias poika mikä ei ollut hänen....
Minäkin tiedän yhden tällaisen tapauksen parinkymmenen vuoden takaa. Miehellä oli lehtolapsi, jonka olemassaolo paljastui vasta kun lapsi oli joku alakouluikäinen. Puoliso oli ollut kuvioissa jo pidempään eli tämä suhde lapsen äitiin oli tapahtunut suhteen aikana. Tämä miehen puoliso ei kai voinut saada lapsia. Olisi halunnut naimisiin, mutta mies ei suostunut. Oli muutenkin täysin riippuvainen miehestä, koska teki töitä tämän yritykselle ja omaa työuraa ei ollut. Siinä oli nainen tehnyt huonoja valintoja. Olisi pitänyt lähteä lätkimän heti kun tuo lehtolapsi paljastui, mutta mies oli varakas ja nainen tyhjätasku, joten lähteminen ei ollut helppoa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty ymmärtämään, miksi jotkut pelkäävät naimisiinmenoa. En keksi mitään muuta syytä kuin pelon, koska eihän yksi allekirjoitus voi muuten olle vastentahtoista.
Mikä siinä pelottaa?
Olen miettinyt että noilla avioliiton pakoilijoilla se on omatunto joka kolkuttaa. Avoliitossa on helppo elää, mitään lupauksia ja sitoumuksia ei ole tehty, on vaan kannettu kamat samaan kämppään ja vot, ollaan avoliitossa. Samalla lailla voi kantaa kamansa pois, ja hupskukkuu, ollaan erottu. Mihinkään ei olla virallisesti sitouduttu, mitään lupauksia ei ole annettu.
Avioliitossa tehdään julkinen ja virallinen lupaus yhteisestä elämästä. Ainahan on mahdollista ettei se kestä mutta ainakin avioon menevä pari tekee selväksi että nyt ollaan tosissaan. Kirkollisissa toimituksissa puhutaan jopa rakkaudesta.
Ne jotka sydämessään tietävät oikein hyvin että ei tässä rakkaudesta kyse ole vaan tyytymisestä eivät todellakaan halua avioliittoon. Eivät halua tehdä valheellisia lupauksia ja sitoutumista. He haluavat avioliiton vasta sitten kun tapaavat sen suuren rakkauden. Joskus sellaista ei ole eikä koskaan tulekaan. Sitten vaan ollaan avoliitossa lopun elämää.
Tämä on kyllä mielestäni täyttä puppua, ainakin isossa osassa tapauksia.
En tiedä yhtään avoliitossa elävää paria, jotka eivät olisi sitoutuneet toisiinsa millään tavalla, kuten sanoit. Kyllä yhteen muuttaessa usein molemmilla on katse yhteisessä tulevaisuudessa, harva tykkää muutella jatkuvasti eri paikkoihin tuosta vaan.
Ja avoliittoon siirtyminen vaatii paljon enemmän aktiivista tekemistä kuin avioliiton solmiminen. Yhteisen kodin valinta, jollain tapaa yhteinen talous, tavaroiden ja kalusteiden hankinta ja osasta luopuminen... Avioliiton saa aikaan vartin reissulla digi- ja väestötietovirastoon.
Moneen kertaan on sanottu että jos molemmat haluavat vain avoliiton niin mitään ongelmaa ei ole. Jos he tuntevat olevansa sitoutuneita niin kaikkihan on hyvin.
Nyt puhuttiin kuitenkin niistä tapauksista joissa toinen haluaisi solmia avioliiton mutta toinen ei. Miksi se toinen kieltäytyy jos on vahvasti sitoutunut? En keksi muuta syytä kuin se ettei oikeasti sisimmässään olekaan niin varma sitoutumisestaan eikä halua tehdä valheellisia lupauksia. Haluaa olla vapaa lähtemään ilman turhaa ruljanssia.
Avoliiton perustamiseen ei tarvita mitään paperisotaa. Sitten jos on lapsia ja omaisuutta voi olla eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliiton solmiminen on aina tietoinen valinta. Avioehdon tekeminen pakottaa myös miettimään yksityiskohtia sen varalta, ettei kaikki menekään hyvin. Avoliitto taas välttämättä ei, vaan kuten ap:n tapauksessa, siihen on ajauduttu ja jämähdetty. Monelle se on kuitenkin lähtökohtaisesti välivaihe, jos suhde kehittyy tarpeeksi vakavaksi ja halutaan yhdessäolosta tunnustetumpaa, niin harkitaan avioliittoa.
Kävin itse läpi yllättävän ja ruman avoeron. Asiantuntija kerta toisensa jälkeen kysyi, että miksi ette olleet naimisissa, niin sinun tilanteesi olisi paljon turvatumpi ja oikeudenmukaisempi. Todella epävarmaa on vaatia mitään hyvitystä avioerotilanteessa.
Päivitystä ap? Onko asia edistynyt vai oletko luovuttanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kelpaisiko naisille pienet maistraatti häät ja avioehtoa jolla suljetaan varallisuus ja omaisuus erilleen ilman mitään oikeutta päästä toisen omaisuuteen ja varallisuuteen käsiksi?
Miksipä ei? Näin itsekin tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suunnittelee eroa. Kiva sulle. Ei ookkaan enää niin ihastunut. Yllätys, yllätys 15 vuoden jälkeen. No, sait kuitenkin lapsen. Lähde viihteelle kavereiden kanssa ehkä tulee järkiinsä/panee miettimään, kun sä viiletät yössä ilman sormusta.
"ilman sormusta"? Eihän ne ole edes kihloissa!
Niin, ilman sormusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päivitystä ap? Onko asia edistynyt vai oletko luovuttanut?
Kiitos kysymästä.
En ole vielä ottanut asiaa puheeksi, mutta ketjun vastauksista olen saanut paljon ajateltavaa ja pohdiskeltavaa. Itse olen 100% sitoutunut puolisooni niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, ja juuri siksi miehen puheet naimiisinmenosta sai pääni kääntymään naimisiinmenon puoleen jo silloin, kun suhdetta oli takana jo viisi vuotta. Ja muistutan vielä, että mies itse oli se joka otti puheet naimisiinmenosta esille, ja minä olin se vastahakoisempi vielä silloin.
Aion kuitenkinkeskustella puolison kanssa vielä aiheesta ja mahdollisesti kosia uudestaan. Jos tulee taas kieltävä vastaus tai mies kokee jo keskustelussa, että ei missään nimessä tahdo naimisiin (minun kanssa), niin sitten meidän täytyy keskustella suhteen jatkosta. Tässä ei enää ihan nuori ole ja täytyy miettiä, miten käy jos/kun toinen osapuoli tästä saa vaikka sydärin ja poistuu tästä maailmasta tai loukkaantuu vakavasti. Minä antaisin kaikkeni ja kaiken miehen puolesta, mutta antaisiko mies sittenkään?
ap
Miksi ap olit vastahakoinen naimisiinmenolle siinä kohtaa, kun olitte olleet 5 vuotta yhdessä ja mies otti itse naimisiinmenon silloin puheeksi? Miksi naimisiinmeno ei sinusta tuntunut silloin hyvältä idealta? Mikä muuttui sen jälkeen, että nyt todellakin haluat naimisiin? Voisiko sinulla olla epävarmuuden tunne miehen tunteista sua kohtaan ja vain avioliitto tavallaan todistaisi sen, että mies sua rakastaa? Ja sen takia sä nyt haluat naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olit vastahakoinen naimisiinmenolle siinä kohtaa, kun olitte olleet 5 vuotta yhdessä ja mies otti itse naimisiinmenon silloin puheeksi? Miksi naimisiinmeno ei sinusta tuntunut silloin hyvältä idealta? Mikä muuttui sen jälkeen, että nyt todellakin haluat naimisiin? Voisiko sinulla olla epävarmuuden tunne miehen tunteista sua kohtaan ja vain avioliitto tavallaan todistaisi sen, että mies sua rakastaa? Ja sen takia sä nyt haluat naimisiin.
En ylipäätään ole ajatellut naimisiinmenoa, koska ei ollut niin vakavia suhteita koskaan ollut, että olisin nähnyt suhteen etenevän naimisiinmenoon asti. Eikä tämä nykyinen mieskään koskaan kosinut, vaikka heitti aina tyyliin "pitää pysyä kirkossa jos mennäänkin naimisiin" tmv. ja vaimona tosiaan puhutteli. Jos olisi kosinut, aika varmasti olisin suostunut kosintaan, mutta minä olin se joka ensin kosi!
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta ei minulla ole epävarmuuksia miehen tunteista. Olen aika varma, että minä rakastan miestä enemmän kuin mies minua, mutta jos hän aidosti haluaa silti olla kanssani, niin pohtisi tätä kokonaisuuden ja elämän rajallisuuden kannalta. Toisaalta itsekin kommentoin usein noihin heittoihin, että en tiedä haluanko naimisiin, mutta kun kosin, olin tosissani ja sanoin sen kyllä hänelle.
Se miksi naimisiin haluaisin, niin ihan jo lapsen, selkeyden ja turvan takia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olit vastahakoinen naimisiinmenolle siinä kohtaa, kun olitte olleet 5 vuotta yhdessä ja mies otti itse naimisiinmenon silloin puheeksi? Miksi naimisiinmeno ei sinusta tuntunut silloin hyvältä idealta? Mikä muuttui sen jälkeen, että nyt todellakin haluat naimisiin? Voisiko sinulla olla epävarmuuden tunne miehen tunteista sua kohtaan ja vain avioliitto tavallaan todistaisi sen, että mies sua rakastaa? Ja sen takia sä nyt haluat naimisiin.
Mies puhutteli vaimona jo ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta minä olin se kuitenkin joka kosi ensimmäisenä ja siinä viiden vuoden paikkeilla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu 22 vuotta yhdessä ja ei olla nähty naimisiin menossa mitään lisäarvoa suhteelle. Kirkollista paskaa.
Tuo paljonkin lisäarvoa, jos pariskunnan toinen osapuoli tulee siitä onnellisemmaksi.
Pitäisi olla samat oikeudet myös avopareilla. Ei siinänaimisiin menossa mitään ihmeellistä ole.
Me oltiin yhdessä 10 vuotta ja sitten päätettiin mennä naimisiin., eli eipä sen naimisiinmenonkanssa aina kannata kiirettä pitää. Meillä tosin ennen avioliiton solmimista mm. rakennettiin omakotitalo, joka yhdisti vähintään yhtä paljon kuin se avioliitto. Mutta onhan toki naimisissa oleminen mukavaa ja tietyllä tavalla myös hyvin turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap olit vastahakoinen naimisiinmenolle siinä kohtaa, kun olitte olleet 5 vuotta yhdessä ja mies otti itse naimisiinmenon silloin puheeksi? Miksi naimisiinmeno ei sinusta tuntunut silloin hyvältä idealta? Mikä muuttui sen jälkeen, että nyt todellakin haluat naimisiin? Voisiko sinulla olla epävarmuuden tunne miehen tunteista sua kohtaan ja vain avioliitto tavallaan todistaisi sen, että mies sua rakastaa? Ja sen takia sä nyt haluat naimisiin.
Eri, mutta aika samankaltaisessa tilanteessa olleena avaan miten ainakin omalla kohdallani ajauduin tuollaiseen tilanteeseen.
Eksäni kohdalla puhuttiin suhteen alkuaikoina, siinä 0-3v kohdalla kaikkea että "sitten kun mennään naimisiin, sitten kun on lapsia" ja niin edelleen. Ajattelin että kyllä se kosinta ja muut sieltä vielä tulevat, mutta ei nyt tietenkään vielä niin tuoreessa suhteessa. Puhuttiin aina tulevaisuudesta konkreettisesti ja useat asiat toteutuikin, kuten yhteiset lomamatkat ja isommat hankinnat. Jossain 3-5v kohdalla tuli paljon kaikkia muutoksia molempien elämään, muuttoa, alanvaihtoa, joten nuo puheet meni tauolle. Yhteistä tulevaisuutta siinä kuitenkin rakennettiin.
Joskus 7v yhdessäolon jälkeen alkoi rakoilla kunnolla. Hankala selittää, mutta mies alkoi siirtää taas kaikkia suunnitelmia parin vuoden päähän mitkä mielestäni alkoivat tulla ajankohtaisiksi. Itselleni oli selvää että nyt alkoi olla sen naimisiinmenon ja lasten aika, mutta mies siirsi niitä taas.
Ero tuli, ja minulle kävi se klassinen, eli eron jälkeen mies olikin pikavauhtia naimisissa ja uusi nainen raskaana ihan heti. Eli minua todennäköisesti roikotettiin varalla kaikki nuo vuodet. Eksä on luonteeltaan sellainen laskelmoiva hissukkanörtti, eli tuo tuli aika shokkina.
Jos saa asumistukea,kansaneläkettä tai toimeentulotukea niin tulot pienenee jos muuttaa yhteen työssäkäyvän kanssa.