Tampereella jouduttu kutsumaan poliisi ja vartijoita kirkkoihin päihtyneiden henkilöiden häiriköivän ja uhkaavan käytöksen vuoksi!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f434eb88-51cd-400b-a12e-deec368f5cd4
"Tampereen keskustan kirkoissa on jouduttu kutsumaan poliisi ja vartijoita paikalle, kun päihtyneet henkilöt ovat häiriköineet tai käyttäytyneet uhkaavasti, kertoo Aamulehti."
"Päihtyneet henkilöt ovat juopotelleet, häiriköineet ja käyttäytyneet uhkaavasti Tampereen keskustan kirkoissa, uutisoi Aamulehti. Kirkkoihin on myös sammuttu."
"Kirkkoon on tultu päihtyneenä kesken hautajaisten, kastejuhlan ja jumalanpalveluksen, ja osa tilanteista on johtanut fyysisiin kontakteihin työntekijöiden kanssa. Haasteet korostuvat ruokajakojen yhteydessä keskiviikkoisin ja perjantaisin."
Jutussa kerrotaan myös, kuinka suntio sanoo Hämeenkadun ja Keskustorin turvallisuusympäristön muuttuneen kymmenessä vuodessa todella paljon.
"Huumeiden käyttö ja pahoinvointi näkyvät enemmän ja enemmän myös kirkon sisäpuolella"
Tuollaista siis maailman onnellisimmassa maassa ja turvallisena pidetyssä Suomessa vuonna 2026. Niin turvallinen maa, että kirkkoihin tarvitaan poliisi ja vartijoita.
Kommentit (133)
m u s l i mit taas asialla!
-Riikka
Nämä ovat nyt niitä kokoomuspoliitikan mukanaantuomia "dynaamisia vaikutuksia".
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat nyt niitä kokoomuspoliitikan mukanaantuomia "dynaamisia vaikutuksia".
Kyseessä ei ole nykyhallituksen aikana syntynyt ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaista ei ole aiemmin koskaan Suomessa ilmennyt. Kertoo miten pahasti, työttömyys, asunnottomuus, konkurssit, köyhyys ja näköalattomuus on Suomessa lisääntynyt tämän hallituskauden aikana.
Nuo eivät ole oikeita syitä. Oikea syy on yksinkertaisesti se, että narkkarit ovat helvetin tyhmiä.
Niin ovat, mutta mistä se johtuu? Useimmiten siitä, että ovat alkaneet käyttää alkoholia ja aineita nuorena, jopa ennen teini-ikää. He ovat olleet lapsia, joista useimpien perheet olisivat tarvinneet tukea ajoissa. Suurimmalla osalla heistä on mielenterveyden ongelmia ja itsetuhoisuutta. Siinä päihteillä läträtessä nuoresta asti ja päihdekäyttäjien porukoissa pyöriessä näiden ihmisten tunne-elämän kehitys on pysähtynyt lapsen tasolle ja älyllinen kehitys jopa taantunut. Sosiaalistumista ja elämäntaitojen oppimista ei ole tapahtunut.
Piuhat poikki,ei noiden tule lapsia hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Huumemyönteisyyden seurausta.
Tässä on nyt seuraukset sille jeesustelulle. Ei kaikkea voi eikä pidä hyväksyä, Tampere on meidän ent. kotikaupunki ja kauhulla luen näitä juttuja.
Mikä siellä on oikea tilanne siinä keskustan alueella? Olisi hyvä saada paikallisten tietoa millaista siellä nyt kevään tullen on? Uskaltaako kaupungilla liikkua? Olisimme lomalla huhtikuun alussa tulossa käymään. On kyllä liian kaunis kaupunki annettavaksi pelkästään nar_kkareiden temmellyskentäksi. Mitä toimia kaupunki aikoo asialle tehdä, muuta kuin niitä yhteisöllisiä kokoontumispaikkoja joista kuulin hetki sitten.
Vierailija kirjoitti:
Marinin kaupungissa. Tampereella. Ilmari pormestarina.
🙏🏻🏻🙈
Marin on Pirkkalasta.
Vierailija kirjoitti:
Ruokajakojen yhteydessä yleistynyt. Mitä jos tehtäisiin sellaista politiikkaa jossa pahoinvointi ei lisääntyisi ja kasaantuisi samoille ihmisille? Mutta ainahan sitä voi antaa tällaisen kulttuurin normalisoitua ja palkata vaan lisää poliiseja ja vartijoita ja muita työntekijöitä hoitamaan näitä lieveilmiöitä joihin pahoinvointi leviää, kun on ensin "säästetty".
Oletko kuinka tyhmä ? Meinaatko että pitää juopoille ja narkeille rahaa syytään että saavat aineet pään sekoitukseen ja vielä ruokarahat päälle ? Siinä on sulle sitä politiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaista ei ole aiemmin koskaan Suomessa ilmennyt. Kertoo miten pahasti, työttömyys, asunnottomuus, konkurssit, köyhyys ja näköalattomuus on Suomessa lisääntynyt tämän hallituskauden aikana.
Nuo eivät ole oikeita syitä. Oikea syy on yksinkertaisesti se, että narkkarit ovat helvetin tyhmiä.
Juuri näin. Sitä joskus mietin miten niillä on niin hyvä muisti ?
Monikaan näistä ihmiset, jotka tulevat häiriköimään kirkkoihin eivät pystyisi kertomaan syytä toiminnalleen, koska he eivät itse sitä tiedä, mutta jokin vastustava voima vetää heidät kirkkoon häiritsemään kirkonmenoja. Mikähän voima se mahtaisi olla? Olisiko peräti Vastustajalla (hebr. ha satan; engl. the adversary) sormensa pelissä? Jeesushan pyysi Isää antamaan anteeksi ihmisille, jotka hänet ristiinnaulitsivat, koska Jeesuksen omien sanojen mukaan, nämä eivät tienneet, mitä tekivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat nyt niitä kokoomuspoliitikan mukanaantuomia "dynaamisia vaikutuksia".
Kyseessä ei ole nykyhallituksen aikana syntynyt ongelma.
No mitäs luulet, tuleeko ongelma paranemaan vai pahenemaan jos leikkausten seurauksena yhä useampi päätyy leipäjonoihin ja näköalattomaan elämään jossa toisille kertyy entistä isommat voitot ja yhtä useampi taas tippuu yhteiskunnan reunamille?
Vapautetaan lisää huume lakeja!
Maksatetaan yhteiskunnalla käyttöhuoneita!
Sillä ongelma poistuu!
Eiku..
Kiitos vasemmisto!
Kiitos vihreät!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumemyönteisyyden seurausta.
Tässä on nyt seuraukset sille jeesustelulle. Ei kaikkea voi eikä pidä hyväksyä, Tampere on meidän ent. kotikaupunki ja kauhulla luen näitä juttuja.
Mikä siellä on oikea tilanne siinä keskustan alueella? Olisi hyvä saada paikallisten tietoa millaista siellä nyt kevään tullen on? Uskaltaako kaupungilla liikkua? Olisimme lomalla huhtikuun alussa tulossa käymään. On kyllä liian kaunis kaupunki annettavaksi pelkästään nar_kkareiden temmellyskentäksi. Mitä toimia kaupunki aikoo asialle tehdä, muuta kuin niitä yhteisöllisiä kokoontumispaikkoja joista kuulin hetki sitten.
Uskaltaa liikkua niin yöllä kuin päivällä mutta tietysti mitä isommaksi kaupungit kasvaa niin sitä enemmän tulee myös lieveilmiöitä. Riippuu ihan politiikasta mitä tehdään. Jos annetaan leipäjonojen kasvaa ja kodittomien määrän lisääntyä niin aivan varmasti turvattomuus lisääntyy niin kuin muuallakin maailmassa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio Neuvostoliiton naapurimaana ja kapitalismin silti valinneena on aikamoinen poikkeus maailman historiassa. Siitä olisi hyvä ollut pitää kiinni mutta mennään aina vaan viidakon lakeja ja rahalla saa oikeutta -linjaa päin.
Vierailija kirjoitti:
Huumemyönteisyyden seurausta.
Tämä 100%
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaista ei ole aiemmin koskaan Suomessa ilmennyt. Kertoo miten pahasti, työttömyys, asunnottomuus, konkurssit, köyhyys ja näköalattomuus on Suomessa lisääntynyt tämän hallituskauden aikana.
pitkän ajanjakson kehitys ja globaali kehitys. Tätä ei ole yksi hallitus saanut aikaan, vaan viimeiset 30 vuoden aikana tehdyt paskat päätökset.
Niinpä. Ongelmien on annettu tulla tänne ulkomailta. Suvaitsevaisuuspelleily alkoi toden teolla joskus 1990-luvulla.
Ysärillä oli jo orastavaa "suvaitsevaisuutta" mutta omasta mielestäni homma alkoi lähtemään käsistä vuosituhannen vaihteen jälkeen. Ulkomaalaista on varoiteltu jo vaikka kuinka kauan mutta varoitukset on aina leimattu rasismiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaista ei ole aiemmin koskaan Suomessa ilmennyt. Kertoo miten pahasti, työttömyys, asunnottomuus, konkurssit, köyhyys ja näköalattomuus on Suomessa lisääntynyt tämän hallituskauden aikana.
Nuo eivät ole oikeita syitä. Oikea syy on yksinkertaisesti se, että narkkarit ovat helvetin tyhmiä.
Juuri näin. Sitä joskus mietin miten niillä on niin hyvä muisti ?
Hyvä muisti?
Olimme Tampereen lomalla pari vuotta sitten kesällä ja asuimme siinä Koskipuiston hotellissa. Siinähän oli Koskipuistossa huume-kauppaa avoimesti ja päähenkilöinä myynnissä näytti olevan lähi-idän lahjat Tampereelle.
Näille nixteille voitaisiin tehdä samanlaiset käyttöhuoneet, kuin Saksassa 40-luvulla!
Ongelmakin poistuisi kohtuullisen nopeaa, kun se olisi kerrasta poikki käyttökokemus!
Niksi-Pirkka.
Eipä hätää. Hilmarin valtakunnassa voi tehdä ilmiantoja nimettömänä.