Lordi tyrkytti itseään UMK 2026 showhun, mutta Ylellä oli jo esiintyjät sovittu
Lordia edustanut Warner Music Finland otti Putaansuun mukaan jo kesällä yhteyttä Yleen ja kysyi, voisiko Lordi esiintyä UMK:ssa.
Kyse ei ole siitä, että olisimme tarvinneet tuota esiintymistä, keikat myyvät muutenkin. Nyt olisi ollut se momentum, kun voitosta tulee 20 vuotta eikä Suomesta ole hirveästi muita voittajia tullut. Minulle esiintyminen olisi ollut ympyrän sulkeutuminen. Ilmeisesti me ajattelimme tyhmästi ja lapsellisesti, sanoo Putaansuu
Putaansuun mukaan tilanne meni vielä hassummaksi, kun UMK:sta kysyttiin, haluaisiko Lordi tulla istumaan yleisöön Käärijän ja Erika Vikmanin väliin.
Sanoivat vielä, että voisin ehkä jakaa palkinnon. Jumalauta, tuo on jo arvonalennus. En todellakaan lähde tuollaista varten ajamaan Rovaniemeltä Tampereelle.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Lordi on lapsellinen ääliö. Noloa oli sekin, kun ei sitten millään voinut mennä Linnan juhliin ilman asuaan ja silti se vaimo meni!! Ihan oikein, että saa nenilleen...
Toitaiseksi kuitenkin ainoa euroviisuvoittajamme.
Ajattele jos Vesku olisi ollut vain Uuno eikä muuta.
Lordi esiintyi Uuden Musiikin Kilpailussa vuonna 2016. Kesken esityksen Lordi oli sahaavinaan juontajan kahtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lordi on lapsellinen ääliö. Noloa oli sekin, kun ei sitten millään voinut mennä Linnan juhliin ilman asuaan ja silti se vaimo meni!! Ihan oikein, että saa nenilleen...
Vaimon suuri munaus! Avecina olisi tietysti ollut kutsuttu, mutta meni yksin! Ei ollut omaa kutsua.
Joskus on näitä moka-koosteita, tämä kuuluu ehdottomasti tähän sarjaan.
Tuo oli kyllä sovittu Linnan kanssa etukäteen, että vaimo vie koko bändiltä terveiset. Jos se sopi pressalle niin miksei kansalle?