Ostatko aletuotteita - nyt on sinun vika että ruokajono jää ilman ruokaa
Kommentit (42)
Jos rahat menee päihteisiin ja wolttiin niin voi voi. Minä ostan alesta sellaista mistä teen itse ruokaa. Tuskin nämä ruokajonottajat esimerkiksi keittolihan päälle tajuaisivat edes mitään.
Olen hyvätuloinen ja ostelen silloin tällöin laputettuja tuotteita. Samalta ne maistuu kuin laputtamattomatkin. Jääpä sekin raha muuhun käyttöön. Palkka 5800e/kk ja lisäksi osinkotuloja n 20k/vuosi
Eiköhän se vaan oo niin, että tekoäly osaa laskea menekin paremmin kuin koskaan ennen, eli tilataan vähemmän ja tarkemmin sitä ruokaa kauppoihin.
Pienipalkkaisena saatan ostaa joskus jonkun yhden punalaputetun tuotteen, mutta en koskaan hamstraa niitä, ettei tarvitse sitten heittää ruokaa pois. Vähänsyövänä tuoreus on valttia.
Tuli ostettua kahden leivoksen pakkaus 50 prosentin alennuksella. Tuskin olisi päätynyt ruokajonoon. Jos ei ole leivoksia, niin syökööt sitten leipää!
On taas oksat pois -ajattelua. Eihän kaikki myymättömätkään punalaput päädy ruokajakoon
Vierailija kirjoitti:
Jatkan punalapputuotteiden ostamista tietenkin! Olen ihan hyvätuloinen, mutta vastustan hävikkiä. Ei ole köyhille tarkoitettu pelkästään.
Minäkin olen hyvätuloinen eläkeläinen. En piittaa hävikistä vaan olen niin pihi.
Kohta ei viitsi sitäkään vähääkään käydä kaupassa mitä nyt joskus wolttaamisen lisäksi käy, kun köyhät tappelee siellä vanhasta ruuasta.
Luulen, että kaupatkin on tarkempia tilauksissaan. Vältetään hävikkiä.
siksihän minä niitä ostankin, etteivät ne päätyisi veltoille työnvälttelijöille ilmaiseksi.
en minä tietenkään itse vanhentunutta ruokaa syö. roskiin ne menevät. pääasia etteivät päädy loisille.
Vierailija kirjoitti:
Jos rahat menee päihteisiin ja wolttiin niin voi voi. Minä ostan alesta sellaista mistä teen itse ruokaa. Tuskin nämä ruokajonottajat esimerkiksi keittolihan päälle tajuaisivat edes mitään.
Minä minä minä, minä olen aina oikeassa ja tiedän itse parhaiten, muut ei tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
siksihän minä niitä ostankin, etteivät ne päätyisi veltoille työnvälttelijöille ilmaiseksi.
en minä tietenkään itse vanhentunutta ruokaa syö. roskiin ne menevät. pääasia etteivät päädy loisille.
Ja näin. Hyvä kun sanot suoraan, rehellisyydestä propsit.
Suomalainen tunnetusti maksaa vaikka satasen ettei naapuri saa viittä kymppiä ilmaiseksi.
Ostan silloin tällöin. Tänään ostin pussin HK:n lihapyöryköitä ja paketin Snellmmanin voileipäkinkkua. Alennus oli 30%. Jos olisin odottanut puoli tuntia, niin 60%. En viitsinyt tuhlata aikaani.
No jonottajilla on kyllä aikaa etsiä ruokansa. Ja en osta punalapputuotteita. Haluan tuoreempaa
Nönnönnöö ap. Ole nopee tai jäät ilman.
Vierailija kirjoitti:
No jonottajilla on kyllä aikaa etsiä ruokansa. Ja en osta punalapputuotteita. Haluan tuoreempaa
Minä olen aina tykännyt enemmän tuotteista, joissa on menossa viimeinen käyttöpäivä tai ovat jo muutaman päivän vanhoja.
Kaupat tietenkin haluaa mahdollisimman vähän hävikkiä ja minimoida kuluja, tottakai. Vastuuta pitäisi siirtää päättäjille, esim antaa köyhälle mahdollisuus nostaa tulotasoaan että se voi ostaa ruokaa kaupasta (ja ei, töihin meneminen ei vaan ole kaikille mahdollista, ei ikinä tule olemaankaan).
Oon ruokajakelussa sekä avunhakijana että vapaaehtoisena auttamassa, ylijäämä vähentyi jo muutama vuosi sitten koronan ja Ukrainan sodan aikoihin. Ja kaupoilla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta antaa niitä, viimeisen käyttöpäivän ohittaneita ei saa jakaa (vaikka moni tuote onkin ihan pätevää), sekä keräilystä, säilytyksestä, pakastamisesta, kylmäketjun huolehtimisesta tulee kaupalle kuluja ja lisättyä, pomo maksaa sen. Aiemminhan parasta ennen tuotteetkin mätettiin biojätteeseen ja vielä ovet lukkoon, ettei vaan kukaan pääsisi hyötymään. (Oikeat dyykkarit ei sotke, siellä on sääntö että tilaa kunnioitetaan, ollaan kiitollisia ja paikat jätetään siistimmäksi kuin sinne tullessa).
Nää lahjoitukset on vaan oman egon kiillottamista, esittäydytään hyvä tekijänä, ei ne sitä itse tekis jos ei olis painostusta.
Ja lait on sinänsä ymmärrettäviä, joku saattaa saada oireita mutta niissäkin vois antaa ihmisille itselleen mahdollisuuden. Oon usein ottanut tuotteita, jotka kuuluu roskikseen eikä niitä saa enää päiväyksen takia jakaa (teen tässä vastoin lakia, eli rikoksen🤦). Ei ikinä muuta kuin kerran mennyt vatsa sekaisin, joka voi johtua muustakin.
Sit kun oon seuraillut, mikä ruoka siellä jonossa tekee kauppansa. No pulla ja leivonnaiset, einekset. Varsinkin laittoa vaativat täyslihat ja vihannekset jää viimeiseksi. Oon itse saanut usein esim raakamakkaraa (sehän on kallista täyslihaa!) siemenleipiä, gluteenittomia tuotteita ja eksoottisempia hedelmiä kun hyvin harvalle ne kelpaa.
Mutta tosiaan ei ole kaupan vastuulla ruokkia köyhiä omalla kustannuksellaan, osa niistä tekee jo omalla kustannuksellaan sen minkä kykenee.
Tutulla olisi töitä, mutta ei viitsi tehdä. Rahaa kulutetaan miettimättä ja ei-säästeliäästi ja sitten eletään velaksi. Selitellään selityksiä kun ei viitsitä tehdä oikeita päätöksiä ja miettien järkevästi.
Ostan aletuotteita. Ne on tarkoitettu kaikille hävikin vähentämiseksi. Nopeat syö hitaat.