Otatteko lapsen kavereita useamman kerralla teille leikkimään?
Kommentit (15)
Meillä on melkein aina pari kolme naapurin lasta, joskus voi olla 6 - 10. Kaikki jotka haluavat tulla, ovat tervetulleita.
Jos kavereita kylässä, niin mielellään ainakin kaksi, muuten menee helposti sellaiseksi että esikoinen omii vieraan ja kakkonen ja kolmonen joutuu olemaan kahdestaan.
että lapsia on 2 ja he ovat veljekset? Vain toinen saa tulla, todellako? :(
Poikamme on eskarissa ja n. puolen kilometrin etäisyydellä asuu pari eskarikaveria jotka tuntuvat saavan liikkua ja kyläillä aika vapaasti.
Ovat lähes päivittäin oven takana pyytämässä poikaamme ulos etukäteen asiasta mitään sopimatta.
Aiemmin ovat leikkineet pihalla mutta nykyään haluaisivat tulla myös sisalle leikkimään mutta minulla on periaatteena että yksi kaveri kerrallaan kylään koska kokemusta on että muuten menee helposti hulinaksi ja koska meillä on myös kaksi pienempää lasta riittää hulinaa muutenkin.
Minkälaisia käytäntöjä teillä muilla? Tuntuu että olen saanut tämän periaatteen takia tiukkiksen maneen.
Ja toinen juttu minusta olisi kiva että tämänikäisten kyläilyt sovittaisiin vanhempien kesken etukäteen.
Miten te muut, otatteko monta kaveria kerralla kylään ja sovitaanko asiasta etukäteen vai ilmestyvätkö kaverit vain ovelle?
Mun lapsuudenkoti oli aina täynnä ihmisiä (8 lasta) ja mikään muu ei oo niin ihanaa ja kotoisaa kun talo täynnä elämää.
Kyllä meidänkin lasten kaveripiiriin kuuluu näitä " yksi lapsi kerrallaan" vanhempia mikä minusta on hyvin huvittavaa ja todella tiukkista.
Mä ainakin arvostan sitä että lapseni osaavat leikkiä ja toimia oikein myös ryhmässä pienenä ->> ei tule tunnetta että leikeissä on se kolmas pyörä jos on 3 lasta leikkimässä yhdessä. Vaan nimenomaan kannustan lapsia leikkimään isommankin porukan kanssa.
Toki joskus varmaan jonkun mielestä on hulinaa jos 8 6-vuotiasta leikkii keskenään, mutta se on vain elämää, lapselle mieluista ja kyllä siitä selviää aikuinenkin jos vain haluaa. Ei kannata tehdä elämää liian vaikeaksi.
Ja silloin jos meillä on jotain muuta ohjelmaa tai haluamme vain viettää aikaa oman perheen kesken niin kehtaan kyllä sanoa kylään pyrkivälle kaverille että nyt ei sovi.
Ja kyllä meidän lapset ainakin ovat hyvin sosiaalisia ja saaneet siitä kehuja esim. koulussa ja kerhossa vaikka meillä ei suurta kaverilaumaa kylässä jatkuvasti pyörikään;=)
tämän takia yleensä meille saa tulla vaan yksi kaveri kerrallaan, jo sen takia, että muuten itse joutuisin olemaan koko ajan vahdissa! Vanhemmilla lapsilla voi niitä kavereita sitten olla useitakin yhtäaikaa kylässä, mutta heitä ei tarvitse enää vahtia, ja heillä on kuitenkin jo järki päässä. Ei mun mielestä todellakaan ole mitään tiukkista tuommoinen, vaan tervettä varovaisuutta!
Omat lapset ovat 5 ja 7v. ja joskus on molemmilla pari kaveria kylässä. Erityisesti tyttöjä on minun mielestäni syytä jopa rohkaista ottamaan enemmän kuin se yksi kaveri leikkeihin. Tytöt kun muutenkin on helposti " klikkiytyviä" .
Minusta on ihanaa, kun on paljon lapsia talossa. Leikit sujuvat kuin itsestään kun lapsilla on seuraa, eikä kuulu sitä " mulla ei oo mitään tekemistä..." -vinkunaa. Ja toivon, että myös sitten kun lapset kasvavat teini-ikään, heistä tuntuu, että tänne meille on aina tervetullut.
riittää kun on viisi vierasta lasta kerrallaan talossa.
Saavat tulla sisälle leikkimään mutta jos menee liian rajuksi (kun meidän pienet lapset vielä intoutuvat sitten mukaan menoon) niin passitan ulos. Tämä on toiminut hyvin, ja lapset kyllä tottelevat ihan hyvin.
ovat rauhallisempia ja toiset taas eivät ihan niin rauhallisia...
Ja näitä rauhallisempia voin ottaa pari-kolmekin kerralla leikkimään kun taas vilkkaampia vain yhden kerrallaan koska muuten meno menee liian hurjaksi.
Ja itse en ajattele saanko tiukkiksen vai minkä maineen jos kieltäydyn ottamasta kavereita kylään. Meillä eletään meidän säännöillämme ja toisissa perheissä taas heidän säännöillään. Eiköhän lapsillekin tee hyvää oppia että eri perheissä on erilaisia tapoja ja sääntöjä.
Pihalla meillä saa kyllä sitten leikkiä useampikin kaveri kerralla (asumme omakotitalossa).
ilman mitään rajoituksia määrässä! Minusta on ihanaa kun lapsilla on kavereita ja kannustan leikkimään kaikkien kanssa. Kannattaisi aikusten miettiä millaista esimerkkiä näyttävät lapsilleen, kun rupeavan valikoimaan monta kaveria saa tulla leiikimään... sehän opettaa lapsetkin siihen ettei kaikkia tarvi ottaa leikkeihin! Onko sitten ihme jos koulussakaan ei oteta kaikkia mukaan jos äidit antaa kotoa jo mallin että valitaan monenko kans voi leikkiä...
S80:
Mun lapsuudenkoti oli aina täynnä ihmisiä (8 lasta) ja mikään muu ei oo niin ihanaa ja kotoisaa kun talo täynnä elämää.Kyllä meidänkin lasten kaveripiiriin kuuluu näitä " yksi lapsi kerrallaan" vanhempia mikä minusta on hyvin huvittavaa ja todella tiukkista.
Mä ainakin arvostan sitä että lapseni osaavat leikkiä ja toimia oikein myös ryhmässä pienenä ->> ei tule tunnetta että leikeissä on se kolmas pyörä jos on 3 lasta leikkimässä yhdessä. Vaan nimenomaan kannustan lapsia leikkimään isommankin porukan kanssa.
Toki joskus varmaan jonkun mielestä on hulinaa jos 8 6-vuotiasta leikkii keskenään, mutta se on vain elämää, lapselle mieluista ja kyllä siitä selviää aikuinenkin jos vain haluaa. Ei kannata tehdä elämää liian vaikeaksi.
Tämäpä ihan samoilla mielin kanssani! Aikoinaan isoilla lapsilla oli paljon kavereita meillä, jopa useampi yötä!
Kuopus läksi just kaverille yökylään ja minulla kaksi lastenlasta yötä äidin työvuoron takia.
Kivaahan se kun elämää! Ja ennenkaikkea lapsella kavereita!
Ei minulla olisi sydäntä ajaa toista kaveria pois!
ilmoitan ja varmistan vieraan lapsen vanhemmilta, että tietävät missä lapsensa ovat