Lue keskustelun säännöt.
Tyhjentynyt pesä - merkityksetön olo
11.03.2026 |
Minulla on kaksi lasta. Vanhempi muutti kotoa pari vuotta sitten ja nuorempi viime syksynä. Olen nauttinut omasta rauhastani. Olen pitkään ollut sinkku ja introvertti, joten nautin yksinolosta. MUTTA. Yksi päivä tajusin, että vaikka asiat rullaa ok, olen onnellinen lasteni puolesta, ovat siellä mihin tähdänneet, minulla on paljon ystäviä ja kavereita ja asiat ok, niin tuntuu, ettei elämässä ole merkitystä. Siis jotenkin tyhjältä ja pinnalliselta tuntuu tämä elämä. En koe itseäni masentuneeksi, mutta liian usein ajaudun baariin, koska eipä tässä oo muutakaan.
En halua enää lapsiperhe-elämää, en varsinaisesti kaipaa miestä vaikken oikeanlaista miestä pahakseni laittaisi. Mutta kun elämässä ei nyt tunnu olevan sitä johtolankaa, jotenkin vaan ajaudun päivästä toiseen. Mitä mun kannattais tehdä? Tai mistä löydän sen punaisen langan itselleni? Onko vastaavaa kokemusta?
Kommentit (28)
Käyn ihan samoja ajatuksia läpi, tosin itseäni ei baarit kiinnosta. Olin tyytyväinen elämääni, kunnes nuorin muutti pois. Nyt tuntuu tyhjälle, tylsälle ja merkityksettömälle. Saatan olla hieman masentunutkin. En osaa siis auttaa sinua, mutta halusin kertoa, että täällä ollaan samoilla ajatuksilla. Luulen, että tämä vaihe nyt vain kuuluu elämään ja pitää käydä läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hanki pesääsi uutta täytettä. Esim. Gambiasta saa isoa mustaa täytteeksi.
Hot lips tai Kaalimato on kanssa vaihtoehto mistä löytää täytettä!
Olen sinkku nainen, 54v, neljä lasta 27-19-vuotiaat. Nuorin käy kotona välillä enää kääntymässä, muut olleet onnellisesti omillaan jo tovin ja heillä asiat kivasti. Eron (2017) lasten isästä jälkeen aloin miettimään, mitä ovat asiat, jotka tuottavat itselle iloa, kun lapset on poissa kotoa ja aloin tekemään niitä asioita. Herätin henkiin vanhan telttailu/retkeilyharrastukseni, välillä otin lapsiakin mukaan jos halusivat mukaan lähteä. Sittemmin ollaan alettu myös matkustelemaan yhdessä pari kertaa vuodessa ja meillä on superhauskaa aina reissussa.
Musta on tärkeää, ettei anna muiden asioiden, esim sinkkuuden, rajoittaa tekemisiään, tai vaikka olisi parisuhteessakin, voi kivoja juttuja silti tehdä yksin tai omien ystävien kanssa, jos kumppani ei innostu mukaan. Talvella liikun myös paljon, itsenäisesti ja sitten on 2-3 ohjattua harrastusta, liikuntaa tai muuta. Tällä hetkellä valmistaudun 3 kuukauden autoreissuun Euroopassa yksinäni, tosin tyttö lentää jossain vaiheessa hetkeksi seuraan. Olen rakentanut pienistä paloista itselleni mielekkään elämän ja odotan innolla, mitä se tuo tullessaan. Se ei tapahtunut mitään edessä yössä, mutta kun asettaa realistiset tavoitteet, ne voi saavuttaa kun tekee koko ajan määrätietoisia siirtoja niitä kohti. En tajua ikäisiäni, jotka ajattelee, että elämä on jo ohi, kun itsestä tuntuu, että nyt jatkaa siitä, mihin ennen lapsia jäi. Puolet elämästäni olen miettinyt muiden tarpeita aina ensin, nyt opettelen miettimään omiani.
Merkitys täytyy löytää sisältään, eikä odottaa että joku muu täyttää sen, koska silloin sun onnellisuus on muiden, ulkopuolisten asioiden, käsissä.
Totuttelukysymys. Omani ovat muuttaneet omilleen muutamia vuosia sitten ja menihän siinä aikaa, että osasi vaikkapa vain tehdä ruokaa kahdelle neljän sijaan. Ap:n elämäntilanne eroaa kyllä omastani niin, että olen edelleen lasteni isän kanssa aviossa. Mutta kyllähän se oudolta tuntuu aluksi, se oma rauha. Usko pois, opit vielä nauttimaan siitä. Uusia harrastuksia kehiin!
N56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sinkku nainen, 54v, neljä lasta 27-19-vuotiaat. Nuorin käy kotona välillä enää kääntymässä, muut olleet onnellisesti omillaan jo tovin ja heillä asiat kivasti. Eron (2017) lasten isästä jälkeen aloin miettimään, mitä ovat asiat, jotka tuottavat itselle iloa, kun lapset on poissa kotoa ja aloin tekemään niitä asioita. Herätin henkiin vanhan telttailu/retkeilyharrastukseni, välillä otin lapsiakin mukaan jos halusivat mukaan lähteä. Sittemmin ollaan alettu myös matkustelemaan yhdessä pari kertaa vuodessa ja meillä on superhauskaa aina reissussa.
Musta on tärkeää, ettei anna muiden asioiden, esim sinkkuuden, rajoittaa tekemisiään, tai vaikka olisi parisuhteessakin, voi kivoja juttuja silti tehdä yksin tai omien ystävien kanssa, jos kumppani ei innostu mukaan. Talvella liikun myös paljon, itsenäisesti ja sitten on 2-3 ohjattua harrastusta, liikuntaa tai muuta. Tällä hetkellä valmistaudun 3 kuukauden autoreissuun Euroopassa yksinäni, tosin tyttö lentää jossain vaiheessa hetkeksi seuraan. Olen rakentanut pienistä paloista itselleni mielekkään elämän ja odotan innolla, mitä se tuo tullessaan. Se ei tapahtunut mitään edessä yössä, mutta kun asettaa realistiset tavoitteet, ne voi saavuttaa kun tekee koko ajan määrätietoisia siirtoja niitä kohti. En tajua ikäisiäni, jotka ajattelee, että elämä on jo ohi, kun itsestä tuntuu, että nyt jatkaa siitä, mihin ennen lapsia jäi. Puolet elämästäni olen miettinyt muiden tarpeita aina ensin, nyt opettelen miettimään omiani.
Kiitos vastauksesta. Erottuani aikoinaan kokeilin kaikenlaista, sen jälkeen taisin vähän urautua. Pitäisi tosiaan etsiä ja löytöä asiat, jotka oikeasti tuottavat mielihyvää ja merkitystä. Emme todellakaan ole vielä vanhoja vaan voimme tehdä vaikka mitä. Ihanilta kuulostaa noi sun jutut!
kiitos myös muille vastaavassa tilanteessa. Kyllä me vielä sen punaisen langan löydämme!
Mä luulin, että noin käy, mutta ei ole ainakaan vielä tullut tuota oloa. 23v äitinä ja 15v yksinhuoltajana. Nuorempi muutti kotoa viime syksynä. Minusta on ihanaa ja rauhallista elää yksin koirani kanssa. Olen myös palannut nuoruuden harrastusten pariin. Lasten kanssa hyvät ja läheiset välit. Joskus tulee hiukan haikea olo ohimenneestä elämänvaiheesta, mutta kai se kuuluu asiaan.
Minäkin ajattelen elon turhuutta, kun lapset on jo omillaan.
Mitään superkivaa ei enää tässä iässä ole tulossa. 55 v. Työtön akateeminen olen.
Lapsenlapset olisi toki se ainoa kiva, jota voisi tulla, mutta en voi sen varaan laskea. Ja he tietty ei ole minun, vaan kaipailen heitä sitten vaan. Niinhän mummot tekevät.