Lue keskustelun säännöt.
Miten olet pystynyt käsittelemään sen että puolisosi ei halua sinua?
09.03.2026 |
Osapuolten sukupuolella ei ole nyt merkitystä. Kyse on siitä kun toinen ei enää halua tai pysty, mutta sanoo että kyse ei ole sinusta. Kyse on vain hänestä.
Oletko aidosti uskonut? Oletko pystynyt ulkoistamaan itsesi tilanteesta? Onko parisuhteenne pystynyt jatkumaan entisellään? Miten?
Lisätään vielä että ikää on alle 50 eikä taustalla ole mitään sairauksia tms.
Kommentit (70)
Enp ole murehtinut,porannu kaikkia muita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se rankasti vituttaa, kun toinen vielä jaksaa selittää, että kaikki on muuten ihan hyvin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on joskus käsittämättömän suuri kynnys erota paskasta parisuhteesta. Töistä voi koska tahansa ottaa loparit, kun joku sanoi tai ei sanonut tai teki tai ei tehnyt sitä sun tätä. Mutta huonossa parisuhteessa ryvetään itsesäälissä kunnes kuolo korjaa. Tai oorkeintaan aktiivisesti odotetaan, että unelmien prinssi tai varsinkin prinsessa tulisi sieltä kotisohvalta hakemaan ja veisi mukanaan...
Kynnys erota voi olla täysin käsitettävä, ja suuri. Joissain suhteissa on todella paljon menetettävää. Yhteiset perinteet ja muistot, keskinäinen ystävyys ja kumppanuus, luottamus ja tuki, yhteiset projektit ja tavoitteet. Perhe, lapset, suku. Yhteinen omaisuuskin. Ja läheisyys.
Ei niitä muistoja eikä elettyä elämää menetä, vaikka eroaisikin. Tai yhteisiä lapsia. Mutta nykyinen elämä voi olla jo menetetty, samoin tuleva, ellei ole rohkeutta viheltää peliä poikki. Me kaikki muutumme iän myötä ja joskus vain muutokset vievät niin eri suuntiin, että se loistava tulevaisuus nykyisen kumppanin kanssa on takana peruuttamattomasti.
Lukekaa tai kuunnelkaa eroon liittyviä kirjoja. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kipuilleet samojen ongelmien kanssa ennen teitäkin ja osa kirjoittanut kokemuksistaan jopa hyviä kirjoja. Teidän ei tarvitse keksiä samaa pyörää uudelleen kantapään kautta.
KVG Suomalainen eroseminaari.
Olen käynyt tuon eroseminaarin läpi. Ihan kiva, mutta ei se muuta sitä, että suhteessa voi olla paljon arvokasta ja säilyttämisen arvoista.
Eroseminaari ei neuvo eroamaan, vaan mm. tunnistamaan omia tunteita ja tarpeita, jotka jäävät suhteessa tyydyttämättä. Seminaarissa myös käsitellään sitä, miten tunteet ja tarpeista viestiminen on kunkin itsensä vastuulla.
Yhteiset muistot menettää erossa siltä osin, että niitä ei sitten muistella enää yhdessä, eikä myöskään uuden kumppanin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Viisi vuotta katselin hiipuvaa seksitöntä liittoa, jonka jälkeen totesin, että ansaitsen parempaa elämässäni kuin kaikenaikaa äkäisen ankeuttajan. Oikean valinnan tein molempien kannalta, vaikka taakse jäikin 19 vuoden yhteiselämä.
Jotenkin aika yksipuoliselta tulkinnalta kuulostaa, että toinen on "kaiken aikaa äkäinen ankeuttaja". Mutta hän varmaan ajatteli sinusta samoin.
Vierailija kirjoitti:
Viisi vuotta katselin hiipuvaa seksitöntä liittoa, jonka jälkeen totesin, että ansaitsen parempaa elämässäni kuin kaikenaikaa äkäisen ankeuttajan. Oikean valinnan tein molempien kannalta, vaikka taakse jäikin 19 vuoden yhteiselämä.
Katselit hiipuvaa seksielämää? Etkä tehnyt mitään?
Vai olitko itse hauska ja joviaali pettäjä, joka päätti, että vain sinulle kuuluvat hyvät asiat, riippumatta siitä mitä ne toiselle aiheuttavat?
Kyllä, teit oikean valinnan molempien kannalta. Et ole puolisomateriaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsittelin sen ottamalla eron. Löytyi halukas nainen naisystäväksi ja elämä on jälleen mahtavaa. Aivan liian kauan sinnittelin avioliitossa.
Tämä on vaikea aihe, koska se on niin ajankohtainen itsellänikin. Yli 20-vuotta yhteistä elämää takana.
Puolison halut loppuivat oikeastaan siihen, kun hän neljä vuotta sitten alkoi odottamaan viimeistä lastamme. Kyllä hän antaa edelleen, mutta ei se tuota samaa tyydytystä kuin se, että hän olisi halukas.
Vaikeinta on kai olla katkeroitumatta toista kohtaan tässä. Toisaalta vaikeaa on kestää ne kovat halut sellaisia naisia kohtaan, jotka ilmaisevat kiinnostuksensa. Olen pysynyt uskollisena vielä, mutta tulevaisuus mietityttää. Erota en haluaisi, koska on yhteiset lapset. Myöskin antamani avioliittolupaus on isossa roolissa itselleni. Varmaan masentuisin jos sen pettäisin. Minä olen ottanut tällaiset asiat aina vakavasti.
Tällä hetkellä olen siis tyytynyt riutumaan ja tyrmäysten jälkeen en enää edes halua puhua asiasta hänen kanssaan. Kirjeen kirjoittamista harkitsen, mutta sekin tuntuu osittain turhalta.
Koitan löytää samalla muita ilonaiheita elämääni.
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halullaan seuran kanssa unohtuu moiset murheet. Vaimokin voi rauhassa keskittyä puhelimeensa.
kärsimystä päivittäin, kun 3 aloitetta enää viikossa tekee saa 3x kuussa parhaimmillaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viisi vuotta katselin hiipuvaa seksitöntä liittoa, jonka jälkeen totesin, että ansaitsen parempaa elämässäni kuin kaikenaikaa äkäisen ankeuttajan. Oikean valinnan tein molempien kannalta, vaikka taakse jäikin 19 vuoden yhteiselämä.
Meillä päättyi 31 vuoden yhteiselo. Mutta lapset olivat lentäneet pesästä, eikä yhteistä ollut paljin muuta enää kuin katto pään päällä ja asuntolaina. Reilun sata tonnia se ero minulle maksoi, mutta rahaahan se vaan on. Ja nyt minulla on jälleen elämä. Ja kiva nainen tapailukumppanina.
Huonoon liittoon päätyneille yksi aforismi sopii erittäin hyvin:
"Anna minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa,
Rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin.
Ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikeaa tämä on. Tilanne on pysynyt ennallaan jo vuosia mutta puoliso ei ole kiinnostunut tekemään asialle mitään konkreettista. Itse unohdin itseni pitkäksi aikaa ja yritin vain panostaa puolison hyvinvointiin. Jotta hänellä ei olisi niin paljon stressiä, jotta hän jaksaisi paremmin, jotta hänellä olisi hyvä olla. Jossain vaiheessa ymmärsin että puolisoni haluttomuus / kyvyttömyys ei muutu millään mitä minä teen. Sen täytyisi lähteä hänestä itsestään. Mutta koska hän ei tee asialle mitään, alan uskoa että häntä ei edes kiinnosta tehdä sille mitään. Ja samaan aikaan hän toistelee myös sitä että "vika" ei ole minussa, se on hänessä. Minä en ymmärrä miten se EI olisi minussa. Olen aika rikki kyllä.
Veikkaan, että olet mies, jolle parisuhdelotossa on osunut melko tavallinen nainen. Eli sellainen, jolla libido loistaa kunhan suhde on uusi ja tuore ja hän itse rakastumisen huumassa. Kun tuo huuma hänestä haihtuu, niin libido lopahtaa. Ihan sama mitä sen jälkeen teet tai jätät tekemättä.
No kuten myöhemmistä kommenteistani on käynyt ilmi niin olen nainen jolle parisuhdelotossa on osunut hyvin epätavallinen mies. Mutta ehkä sen ymmärsitkin ja halusit jotenkin tuoda esille että oma "kohtaloni" on hyvin tyypillinen (hetero)miehen kohtalo. Itse asiassa luulen, että naiselle on vielä kovempi paikka jos hänen miehensä on haluton nimenomaan siksi, että se on epätyypillisempää miehelle. Mies voi aina ajatella että no, mulle osui parisuhdelotossa melko tavallinen nainen. Hän voi siis ulkoistaa syyn itsensä ulkopuolelle. Minulla ei naisena ole sellaista ylellisyyttä.
Aikani katselin . Sitten aloin etsiä seksiä muualta ja sainkin.
N.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kenenkään pidä kärsiä seksinpuutteesta parisuhteessa. Sehän on ihan sama kuin kärsisi alirabitsemuksesta, vaikka kaapit ovat täynnä ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on joskus käsittämättömän suuri kynnys erota paskasta parisuhteesta. Töistä voi koska tahansa ottaa loparit, kun joku sanoi tai ei sanonut tai teki tai ei tehnyt sitä sun tätä. Mutta huonossa parisuhteessa ryvetään itsesäälissä kunnes kuolo korjaa. Tai oorkeintaan aktiivisesti odotetaan, että unelmien prinssi tai varsinkin prinsessa tulisi sieltä kotisohvalta hakemaan ja veisi mukanaan...
Todennäköisemmin käy niin, että unelmien prinssi tai prinsessa tulee ja vie sen kumppanin, josta et ole itse uskaltanut erota. Käy se niinkin, jollet itse tee päätöstä. Joku toinen säästää sinulta sen vaivan, mutta jälkeen päin on turha valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikeaa tämä on. Tilanne on pysynyt ennallaan jo vuosia mutta puoliso ei ole kiinnostunut tekemään asialle mitään konkreettista. Itse unohdin itseni pitkäksi aikaa ja yritin vain panostaa puolison hyvinvointiin. Jotta hänellä ei olisi niin paljon stressiä, jotta hän jaksaisi paremmin, jotta hänellä olisi hyvä olla. Jossain vaiheessa ymmärsin että puolisoni haluttomuus / kyvyttömyys ei muutu millään mitä minä teen. Sen täytyisi lähteä hänestä itsestään. Mutta koska hän ei tee asialle mitään, alan uskoa että häntä ei edes kiinnosta tehdä sille mitään. Ja samaan aikaan hän toistelee myös sitä että "vika" ei ole minussa, se on hänessä. Minä en ymmärrä miten se EI olisi minussa. Olen aika rikki kyllä.
Hän kuulostaa masentuneelta. Lääkäri, pariterapia?
Voiko masennus oireilla vain haluttomuutena/kyvyttömyyteen? Täysin toimintakykyinen hän on muuten. Stressiä toki on, mutta seksin ja läheisyyden luulisi lievittävän sitäkin jos haluja olisi. Mutta haluja ei ole, eikä oikein niitä kykyjäkään. Välillä kun hän selvästi yrittää suoriutua ihan ilmeisesti minun vuokseni, mutta epäonnistuneet yritykset vain saavat tilanteen tuntumaan pahemmalta. Enkä sitäkään voi hänelle sanoa.
Hei nyt lääkäriin! Hän yrittää. Haluaa haluta. Haluaa tuottaa sinulle mielihyvää. Keinoja on!
Mutta kun hän ei halua. Hän on käynyt testot mittauttamassa (oli normaalit) mutta muuta hän ei halua. Ei halua lääkkeitä, ei halua lääkäriin.
Saattaa olla se klassinen tilanne, eli kuviossa on kolmas pyörä, johon kumppanisi on ihastunut ja jolle hänen elimistönsä on uskollinen.
Sen takia ei kykene enää sinun kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi niiku ystävättäreilleni, ukolta loppu kiinnostus, selitti ikääntymisellä. Jokainen meissä todella pitkissä suhteissa.
Lopulta paljastu kaikissa tapauksissa että seksiä kyllä harrastettiin, mutta toisen kanssa. Omat vaimot vaan kyllästytti. Kyseessä ei ollut myöskään mitään yksittäisiä pettämisiä.
Kaksi meistä on eronnu pettäjämiehistään, yksi vielä yrittää yhdessä.
Elikkä mulla tulis ap ensinnäkin mieleen että vaimolla/miehelläsi on toinen.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vaikea aihe, koska se on niin ajankohtainen itsellänikin. Yli 20-vuotta yhteistä elämää takana.
Puolison halut loppuivat oikeastaan siihen, kun hän neljä vuotta sitten alkoi odottamaan viimeistä lastamme. Kyllä hän antaa edelleen, mutta ei se tuota samaa tyydytystä kuin se, että hän olisi halukas.
Vaikeinta on kai olla katkeroitumatta toista kohtaan tässä. Toisaalta vaikeaa on kestää ne kovat halut sellaisia naisia kohtaan, jotka ilmaisevat kiinnostuksensa. Olen pysynyt uskollisena vielä, mutta tulevaisuus mietityttää. Erota en haluaisi, koska on yhteiset lapset. Myöskin antamani avioliittolupaus on isossa roolissa itselleni. Varmaan masentuisin jos sen pettäisin. Minä olen ottanut tällaiset asiat aina vakavasti.
Tällä hetkellä olen siis tyytynyt riutumaan ja tyrmäysten jälkeen en enää edes halua puhua asiasta hänen kanssaan. Kirjeen kirjoittamista harkitsen, mutta sekin tuntuu osittain turhalta.
Koitan löytää samalla muita ilonaiheita elämääni.
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
Itku tuli lukiessa tätä kirjoittamaasi. Sillä ymmärrän tuskasi, ja jaan tunteesi. Kirjoita vain se kirje. Voisitko myös jotenkin auttaa puolisoasi tuntemaan itsensä taas naiseksi, eikä vain äidiksi? Ehkä voisit vaikka maksaa hänelle kampaaja-ajan tai piristää häntä uusilla vaatteilla. Pienetkin eleet, kuten vaikkapa kukat tai hänen lempisuklaansa, voi merkitä paljon hänelle, jotta hän tuntisi olonsa rakastetuksi.
Itse elän parisuhteessa miehen kanssa, joka ei enää halua, ja yritän tosissani miettiä, mitä voisin itse vastaavasti hänelle tehdä, jotta saisin hänen halunsa taas heräämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikeaa tämä on. Tilanne on pysynyt ennallaan jo vuosia mutta puoliso ei ole kiinnostunut tekemään asialle mitään konkreettista. Itse unohdin itseni pitkäksi aikaa ja yritin vain panostaa puolison hyvinvointiin. Jotta hänellä ei olisi niin paljon stressiä, jotta hän jaksaisi paremmin, jotta hänellä olisi hyvä olla. Jossain vaiheessa ymmärsin että puolisoni haluttomuus / kyvyttömyys ei muutu millään mitä minä teen. Sen täytyisi lähteä hänestä itsestään. Mutta koska hän ei tee asialle mitään, alan uskoa että häntä ei edes kiinnosta tehdä sille mitään. Ja samaan aikaan hän toistelee myös sitä että "vika" ei ole minussa, se on hänessä. Minä en ymmärrä miten se EI olisi minussa. Olen aika rikki kyllä.
Hän kuulostaa masentuneelta. Lääkäri, pariterapia?
Voiko masennus oireilla vain haluttomuutena/kyvyttömyyteen? Täysin toimintakykyinen hän on muuten. Stressiä toki on, mutta seksin ja läheisyyden luulisi lievittävän sitäkin jos haluja olisi. Mutta haluja ei ole, eikä oikein niitä kykyjäkään. Välillä kun hän selvästi yrittää suoriutua ihan ilmeisesti minun vuokseni, mutta epäonnistuneet yritykset vain saavat tilanteen tuntumaan pahemmalta. Enkä sitäkään voi hänelle sanoa.
Hei nyt lääkäriin! Hän yrittää. Haluaa haluta. Haluaa tuottaa sinulle mielihyvää. Keinoja on!
Mutta kun hän ei halua. Hän on käynyt testot mittauttamassa (oli normaalit) mutta muuta hän ei halua. Ei halua lääkkeitä, ei halua lääkäriin.
Saattaa olla se klassinen tilanne, eli kuviossa on kolmas pyörä, johon kumppanisi on ihastunut ja jolle hänen elimistönsä on uskollinen.
Sen takia ei kykene enää sinun kanssasi.
En usko. Se ei ole logistisesti ja aikataulullisesti oikein realistista. Lisäksi meillä on muutoin erinomainen suhde. Meillä on valtavasti kaikkea muuta läheisyyttä ja kosketusta, huumoria, naurua, yhteisiä harrastuksia jne. Meillä on valtavasti rakkautta.
Nyt kun viikonlopun epäonnistuneesta yrityksestä on taas hetki aikaa, asia ei ole enää koko ajan aktiivisesti mielessäni. Ehkä mieheni kyvyttömyys / haluttomuus on vain asia joka ei ole täydellisestä elämässäni ja parisuhteessani, mutta sen ei tarvitse olla se elämääni tai edes parisuhdettani määrittelevä asia. Voin olla ihan riittävän onnellinen ja tyytyväinen, vaikka en ole onnellinen ja tyytyväinen ihan joka hetki ihan joka ikinen päivä.
Ehkä tämä on vain minulle kasvun paikka.
Viisi vuotta katselin hiipuvaa seksitöntä liittoa, jonka jälkeen totesin, että ansaitsen parempaa elämässäni kuin kaikenaikaa äkäisen ankeuttajan. Oikean valinnan tein molempien kannalta, vaikka taakse jäikin 19 vuoden yhteiselämä.