Mita tehda kun mies ei arvosta vaan haukkuu jatkuvasti? Lapsen " tekeminen" oli vuosia meille kiistelyn aihe. Taloudellinen tilanteemme oli todella huono
sillä mies ulosotossa. Mies halusi lapsen väittäen, että lapsen " tekoon" ei tarvita rahaa. Minä en suostunut.
Saatiin lapsi kun taloudellinen tilanne koheni. Pienituloisina iskostin mieheni päähän kuinka tärkeää on, että minä saan tuloihin sidottua äitiysrahaa. Mies oli eri mieltä, mutta raskaus ajoittui onneksemme niin, että sain tuon rahan.
Nyt mies syyttää minua kaikesta. Siitä, että olen pienellä vanhempainrahalla kotona ja rahat eivät riitä muuhun kuin elämiseen ja patistaa minua töihin ja alle vuoden ikäistä hoitoon.
Hän, joka ennen oli sitä mieltä, että rahalla ei ole mitään merkitystä.
Kohtelee minua kuin saastaa. Käyttää sanaa " kotirouva" haukkumanimityksenä. Ei pidä arvossa sitä, että teen vauvan kanssa todella paljon asioita, ulkoiluja, kerhoja jne. päivittäin. Hän vaikuttaa olevan suorastaan kateellinen, kun meillä vauvan kanssa on niiin mukavaa päivisin.
Kaljapäissään haukkuu minut " paskiaiseksi, ilkeäksi ja vittumaiseksi" .
Olen kuulemma myös hysteerinen kun menin nappaamaan vauvan syliini kun hän kävelytti lastamme ikkunalaudalla ison tuuletusikkunan ollessa auki. Asumme 8. kerroksessa.
Vaatii seksiä ja tekee jatkuvasti suihin otto -eleitä " houkutellakseen" minua! Olen pyytänyt, että hieroisi hartioita joskus, mutta ei suostu, kun se ei kuulemma mitenkään liity seksiin.
Mikä helvetti tässä suhteessa nyt on vikana?! Minusta tuntuu, ettei mieheni arvosta minua pätkääkään! Mitä tehdä? Eroa on jo väläytelty puolin ja toisin. En kuitenkaan haluaisi vielä erota, sillä ainahan sanotaan, että lapsen tulo kärjistää ongelmat.
Neuvoja..? :-/
Kommentit (30)
Ei ne äijät mitään pikkuvauvoja ole, kyllä aikuiselta ihmiseltä pitää vaatia käytöstapoja!
Ei ole todellakaan muu kuin tekosyy tuo mustasukkaisuus vauvalle, kyllähän aikuisen ihmisen pitää tajuta.
Ihme paapojia, saatana.
Ja ymmärrän hyvin, että on vaikeaa tulla vastaan ja olla mielinkielin äijälle joka on tuollainen persläpi, huseeraa harrastuksissaan ja nainen 24/7 vauvan kanssa.
Jos et jätä sitä yksin vauvan kanssa että oppii olemaan niin sanon suoraan että ota sitten ero. Julma totuus on, että mahdollistat tuon pelleilyn.
Mielestäni ei mitään syytä olla tollasen moukan kans, lapsenkin elämä vaan menee pilalle kun tollasta potaskaa kuulee ja näkee. Arvosta itseäsi. Itse pakkaisin jo laukun ja lähtisin lapsen kans tai mies pihalle. Tollasten kans ei keskustelut auta,en tuhlaisi siihen aikaani ja kallista voimavaraa ja mielenterveyttäni.
Terve parisuhde perustuu molemminpuoliselle kunnioitukselle ja arvostukselle, toisen huomioonottamiselle ja toiselle hyvää haluamiselle.
Vierailija:
Vierailija:
ei yhden vauvan kanssa ole niin ylivoimaista laittaa pyykkejä, imuroida ja järjestellä paikkoja sekä tehdä ruokaa. Sulla on kuitenkin koko päivä aikaa olla " vain" kotona.
Monilla naisilla on useampi pieni lapsi ja lapsille pitää tehdä lounas sekä päivällinen. pyykkiä tulee vuori jos sitä ei pese. leluihin hukkuu jos niitä ei siivoa...Voihan olla että miehen kateus vauvaa kohtaan jun kotona olemiseen muuttuu jos " saa" jotain siitä itsekkin. Miehelle voi siisti koti ja valmis ruoka olla isoja asioita.
Nyt yhtäkkiä onkin vaatimassa niitä. Aiemmin ei ollut huolestunut rahasta ja nyt sitten onkin. Pyykit hoidan, lelut siivoan, ihan nämä perusjutut teen kyllä.
No nämä asiat monesti tulee tärkeeksi kun lapsi/lapsia tulee.. siis yhteiset ruokailuhetket..Se on tosi tärkeä että perhe syö yhdessä edes kerran päivässä ja vaihtaa kuulumisia. Tule sinä vastaan miestä ja vaadi myös hyvää kohtelua itsellesi.
ja raha asiat alkaa kiinnostaa. Miten elätetään perhe yms.
Käyttäytyy kuin lapsi. Huh huh, itse en kyllä katselisi ja kuuntelisi yhtään tuollaista.
Mutta ap, ihanko oikeasti annat (tai ylipäätään kukaan antaa) kohdella itseään noin?!? Minusta tuommonen on jo ihan jonkinsorttista mielenterveysongelmaa tuolta ukoltasi.
Minä olisin pakannut kamppeeni jo aikapäiviä sitten!
Jtä heti tuollainen mies! Täysi pentu! Et kai aikuista pentua ala katsoa!
Tuo ikkunalaudalla kävely ei ollut mikään tahaton asia, jos muutkin asiat on perseellään ja eroakin jo on väläytelty. Älä anna käyttää lasta aseena. Lähde ja pelasta itsesi ja LAPSESI!!!!
mikä näitä Suomen miehiä vaivaa????