Pitääkö 4-vuotiaalla olla omia kavereita?

kun lapsi on kovin ujo ja toisaalta valikoiva seuransa suhteen, niin miten voisi kannustaa? Tarharyhmästäkään ei ole löytynyt ketään samanhenkistä.

Ei ole reilua esikoistakaan kohtaan, että hän joutuu sitten tavallaan hilaamaan kuopusta muassaan.



Meillä lapset 5 ja 3 ja yritän koko ajan katsoa, että myös kuopukselle muotoutuisi oma ystäväpiiri, vaikka sitten olisivat vain esikoisen kaverien pikkusisaruksia.



2

Harrastuksiin en aio näe tarpeelliseksi raahata pikkupoikaa, joka harrastaa päiväkotia päivittäin. Naapurissa on samanikäisiä lapsia, mutta kaikki tyttöjä ja, kuten sanoin, lapseni on valitettavasti aika valikoiva kenen kanssa sopii leikkiä. Ihailee isompia poikia, mutta jää sitten kuitenkin leikeissä jalkoihin. Naapurin poika nelivuotiaan siskonsa kanssa käy meillä usein leikkimässä, mutta silloin edetään aina isompien ehdoilla ja pikkuiset ei oikein pääse vauhtiin.



Olisiko hyvä kutsua naapurintyttö tai joku " puolituttu" tarhakaveri leikkimään kaksin 4 v.:n kanssa? Ehkä silloin isoveljet ei dominoisi tilannetta ja pienet saisivat rauhan ystävystyä?



ap

Nyt 4 vuotiaana on muodostunut jo oikein läheisiä parhaita kavereita

jolle ei kelpaa leikkiseuraksi tämä, tuo, ei ainakaan tuo, enkä tostakaan tykkää, no ton kanssa en ainakaan oo.....

Pyytävät tyttöämme heille kylään, ulos leikkimään, tyttö kutsuu heitä meille leikkimään - niin, ja toki tyttö kutsutaan synttäreillekin, viime synttärit oli 8v synttärit jossa muut oli koululaisia ja meidän 3-vuotias oli kuin kotonaan siellä :)

tavallaan tämä pitää kyllä paikkansa. On aika varautunut poika, mutta tosi mukava kaveri kun vähän vapautuu. Luulen, että se nirppanokkaisuus liittyy lähinnä omaan ujouteen ja epävarmuuteen eikä mihinkään ylemmyydentuntoon.



Isoveli taas on pyörittänyt sujuvasti seurapiiriä ympärillään pienestä pitäen, kuten näköjään muutkin tässä ketjussa.



Mutta jos ystävystyminen ei suju luonnostaan, mitä voisi TEHDÄ?

eskarilaisemmekaan ole ollut kuin kerran synttäreillä. en usko, että pakottaminen johtaa mihinkään, omamme ei löydä harrastuksistakaan kaveria, ovat vain niin eri henkisiä, kuin hän.

luulen, että tämä vanhempien pakkomielle siitä, että lapsi on " suosittu" on nykyajan keksintöjä, ihmiset kehittyvät tässäkin asiassa omaan tahtiinsa, jotkut viihtyvät perheen kanssa pidempään, toiset ovat mieluummin kaveriseurassa jo 4v lähtien, kumpi sitten parempi??

Jos lapsi vähän varautunut ja ns. hitaasti lämpiävä, niin paras tapa on kutsua jotain kavereita tarhasta tai naapurustosta yksi kerrallaan teille leikkimään. Näin lapsi saa tutussa ympäristössä ja rauhassa ei-ryhmässä muodostaa kaverisuhdetta.



Huolehdi myös, että isompi sisarus ei mene siihen väliin häsläämään vaan pidät hänet " erossa" pienten leikeistä.