Oletko koskaan miettinyt elämäntarkoitusta että mikä se oikein on?
Mä harvoin ehdin sitä miettimään mutta ehkä se on ravita sielu ja saada toisen elämä hymyilemään.
Kommentit (26)
Olen miettinyt useasti, varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt aika vasta olen päättänyt, että tarkoitus on kerätä sen verran rahaa, että saan ostaa eutanasian Sveitsistä.
Olen törmännyt viime aikoina ihmisiin, jotka uskoo jälleensyntymiin eli siihen, että me synnytään tänne maapallolle uudestaan elämään monia elämiä ja oppimaan asioita. Mutta mulla tuossa teoriassa hiertää se, että ethän sinä voi oppia etkä muistaa oppimaasi jos sun muisti pyyhitään niiden elämien välillä aina pois. Eli aloitat aina alusta ja teet samat virheet tai jopa pahempia virheitä kun et muista mitä opit vaikka välttämään. Ainoa selitys tuolle olisi gnostinen lähestymistapa. Mutta silti sekään ei selitä sitä, että miten typerää on syntyä elämään aina vain uudestaan ilman opittua tietoa eli aloittaa vauvana taas ja joutuisi kärsimään taas traumoja. Siinä olisi ehkä joku järki jos ihminen muistaisi edellisessä elämänsä oppimansa ja voisi viedä sen tiedon seuraavaan elämäänsä.
Tuskin ihmisellä on sen kummempi elämän tarkoitus kuin muillakaan eläimillä. Eli pitää itsensä elossa mahdollisimman pitkään ja lisääntyä, jotta suku jatkuu.
Elämän tarkoituksen on kiteyttänyt viisaimmin Eemeli Taskinen heinäkuun 9. 1995 Helsingin Sanomien haastattelussa. Häneltä kysyttiin mikä on elämän tarkoitus niin Taskinen vastasi:"No, ellää". Tarkennuksena hän lisäsi:"Jos yrität kädellä lätkäistä kärpäsen niin se liukkaasti väistää. Sillä ei ole muuta kuin se elämä ja jälkeläiset. Ei ole taloja eikä autoja."
Jos saa lapsia niin elämän tarkoitus on antaa niille kunnollinen lapsuus ja auttaa elämässä alkuun. Näin ajattelen. Sitä en tiedä mikä on elämäni tarkoitus sitten kun lapset lähtevät maailmalle.
Se valitaan itse. Mä yritän olla iloksi ja hyödyksi muille. Vastineeksi saan muilta samaa. Elämä on hyvä ja ainoa ja kovin äkkiä ohi.
Ihan vain valitusvirsiä veisaaville tiedoksi: sitä korjaat mitä kylvät.