Mitä tällä iskulla iraniin saavutetaan?
Todellinen Khamenein kuoleman seurauksena tapahtuva murros edellyttäisi Vanhasen mukaan sitä, että Iranin turvallisuuskoneisto alkaisi lohjeta tai eliitti ajautuisi avoimeen valtakamppailuun. Lähtökohtaisesti järjestelmä on rakennettu kestämään myös ylimmän johtajan poistumisen.
Khamenein kuolema ei siis tarkoita automaattisesti Iranin vallankumousta.
Iran ei ole yhden miehen diktatuuri.
Vanhanen muistuttaa, että Iranissa on institutionaalinen teokraattinen järjestelmä, jossa valta on jaettu ylimmän johtajan, vallankumouskaartin ja uskonnollisen eliitin kesken.
Khamenein kuolema tarkoittaisikin valtatyhjiötä, jonka täyttämisestä käytäisiin hiljainen valtataistelu järjestelmän sisällä.
Kommentit (342)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU voisi tehdä välittömästi päätöksen, että yhtäkään Iranin vanhan vallan kannattajaa ei oteta EU:n alueelle. Heidät pakotetaan pysymään Iranissa ja kääntyvän uuden demokraattisen kehityksen kannattajiksi.
Ei tuolla päin ihan liiaksi ole kannatusta millekään demokratialle, että sen suhteen voi olla hiljaista. Mitä taas tulee vanhan vallan kannattamiseen, niin sillä olemattomalla seulalla mikä Euroopassa on, niin miten ajattelit moiset kannattajat saada kiinni?
No okei, lähdetään edes ihmisoikeuksista liikkeelle. Jos vaikka naisetkin saisivat siellä ihmisoikeudet vaihteeksi. Helpointa estää heidän tulonsa tänne, on pakottaa heidät pysymään maassaan ja laittavan ihmisoikeudet kuntoon.
Iranin kansa on toivonut apua. Sitä he onneksi nyt saavat.
Älkää pulskat länkkärit kuvitelko että voitte sohviltanne viisastellen ratkaista mikä Iranin kansalle on hyvä. Kansan valtaa täytyy vahvistaa Iranissa. Se on kaikkein tärkeintä seuraavaksi.