Mitä tällä iskulla iraniin saavutetaan?
Todellinen Khamenein kuoleman seurauksena tapahtuva murros edellyttäisi Vanhasen mukaan sitä, että Iranin turvallisuuskoneisto alkaisi lohjeta tai eliitti ajautuisi avoimeen valtakamppailuun. Lähtökohtaisesti järjestelmä on rakennettu kestämään myös ylimmän johtajan poistumisen.
Khamenein kuolema ei siis tarkoita automaattisesti Iranin vallankumousta.
Iran ei ole yhden miehen diktatuuri.
Vanhanen muistuttaa, että Iranissa on institutionaalinen teokraattinen järjestelmä, jossa valta on jaettu ylimmän johtajan, vallankumouskaartin ja uskonnollisen eliitin kesken.
Khamenein kuolema tarkoittaisikin valtatyhjiötä, jonka täyttämisestä käytäisiin hiljainen valtataistelu järjestelmän sisällä.
Kommentit (337)
Trump yrittää sotatilan nojalla estää välivaalit, joissa republikaanit tulisivat häviämään. Usan kansan keskuudessa tämä sota ei ole suosittu
Upeaa! Diktaattori on vainaa. Iranista tulee länsimielinen maa. He eivät ole uskonnollisia, siellä on vain pakotettu islamia heille. Nyt he vapautuvat siitäkin. Saavat äänestää omat johtajansa kuten lännessä. Loppuu myös tuki Putinille ja terroristijärjestöille. Niin suuri voitto kaikille paitsi idiooteille jotka halusivat sekasortoa, terrorismia, diktatuuria ja ääri-islamia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai mitä saavutetaan? Lähes sadan miljoonan ihmisen vapatuminen hullun pappidiktaattorin vallasta. Eli vasemmiston painajainen, diktatuuri vaihtuu vapauteen ja totuuteen. Samalla loppuu tuki Hamasille ja Hizbollahille sekä Putinille. Loppuu äärimuslimiuskonnon pakotus. Naiset heittävät huivit ja kaavut pois. Vasemmistonaiset Suomessa huutaa "EIIII !!"
Miksi sekoita vasemmiston tähän ja ihan absurdilla tavalla? Ihmettelen suuresti.
Ei ole mitään absurdia. Vasemmisto vastustaa iranin kansa vapauttamista, se on kaikille selvää. Suomen läpivasemmistolaiset mediat välttelivät Iranin kansannousun uutisoimista ja sitä että hullu pappi murhasi kaduille kymmeniä tuhansia mielenosoittajia, jotka halusivat demokratiaa. Yksi syy on siinä että Iran haluaa länsimaistua, sekä hyvät
Sellaiset vaihtoehtoiset todellisuudet siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iranilla olisi kruununprinssi odottamassa. Miksei palaisi monarkiaan?
Niinhän tämä diktaattorin pesti siellä on mennyt. Tämä tapettu peri paikkansa isältään ja oma poika oli aikaisemmin nimetty jatkajaksi. Saa nähdä ottaako poika nyt homman itselleen.
Ei khomein perinyt mitään. Ei tullut sukulaisensa seuraajaksi.
Hänen edeltäjänsä oli isänsä Ruhollah Khomeini.
Miten khomein olisi khameihin isä? Opiskelivat samassa uskonnollisessa laitoksessa. Ei muuta yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Sillä suojellaan Israelia.
Ding ding ding. we have a winner here!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valta ei tule vaihtumaan, vaan tästä seuraa vain lisää epävakautta.
Toope. Tyranni tapettiin. Valta vaihtuu.
Se ei tarkoita, että uusi hallitsija olisi parempi. On lapsellista kuvitella niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ainakin pelko perciiseen kaikille maailman pienempien maiden johtajille (pl. Kiina, Intia, P-korea ja Venäjä). "Jos asetut poikketeloin, tapamme nimenomaan SINUT". Täysin häikäilemätöntä mafiapolitiikkaa "parhaalta ystävältämme", jonka edessä meidänkin valtiojohto tärisee pelosta.
Lähinnä venäjämielisten diktaattorien on syytä olla huolissa. Näitä on viime vuosina kaatunut vauhdilla. Syyria, Venezuela, Iran...
Trump itse on myös venäjämielinen ja kieltämättä lähellä diktaattoria. Haluaako hän pitää Putinin itsellään?
Iranista tulee länsimaalainen ja lännestä muslimimaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedetäänkö ihan varmuudella, että Iranin korkein johtaja on kuollut? Sotatilanteessa liikkuu paljon tietoa, joka voi olla tarkoituksellisesti väärää.
Sitähän ei kukaan vielä tiedä, mitä tapahtuu seuraavien päivien aikana ja missä päin maailmaa.
Ihan totta Igor. Miksei herrasi Putin kyennyt suojelemaan tätäkään apupoikaansa?
"Upeaa! Diktaattori on vainaa. Iranista tulee länsimielinen maa."
Et liene penaalin terävin kynä sitten.
Putinin liittolaiset vähenee nopeaa vauhtia.
Vierailija kirjoitti:
Upeaa! Diktaattori on vainaa. Iranista tulee länsimielinen maa. He eivät ole uskonnollisia, siellä on vain pakotettu islamia heille. Nyt he vapautuvat siitäkin. Saavat äänestää omat johtajansa kuten lännessä. Loppuu myös tuki Putinille ja terroristijärjestöille. Niin suuri voitto kaikille paitsi idiooteille jotka halusivat sekasortoa, terrorismia, diktatuuria ja ääri-islamia.
Lähi-idässä ei ole yhtään länsi mielistä vapaata demokratiaa eikä sellaista tule tästäkään, Euroopassa eletään nyt muutama vuosi terrorin alla kun jihadistit tekevät hyökkäyksiä.
Ulkomailla jotkut ihmettelevät, ettei Iran ole iskenty Incirlicin lentotukukohtaan Turkissa. MIkä merkitys tuolla paikalla on?
Trump on hyvä presidentti. Älkää uskoko median aivopesua. Mediassa hän on joka päivä jostain negatiivisesta, pelkkää propagandaa vasemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upeaa! Diktaattori on vainaa. Iranista tulee länsimielinen maa. He eivät ole uskonnollisia, siellä on vain pakotettu islamia heille. Nyt he vapautuvat siitäkin. Saavat äänestää omat johtajansa kuten lännessä. Loppuu myös tuki Putinille ja terroristijärjestöille. Niin suuri voitto kaikille paitsi idiooteille jotka halusivat sekasortoa, terrorismia, diktatuuria ja ääri-islamia.
Lähi-idässä ei ole yhtään länsi mielistä vapaata demokratiaa eikä sellaista tule tästäkään, Euroopassa eletään nyt muutama vuosi terrorin alla kun jihadistit tekevät hyökkäyksiä.
Höpö höpö. Siellä oli kansa jihadistien kaappaamana ja nyt ne vapautuvat ja saavat olla kuten haluavat, eli länsimaisittain ja rauhallisissa hyvissä väleissä Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa. Heillä on korkeintaan kitkaa lännen vasemmiston kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upeaa! Diktaattori on vainaa. Iranista tulee länsimielinen maa. He eivät ole uskonnollisia, siellä on vain pakotettu islamia heille. Nyt he vapautuvat siitäkin. Saavat äänestää omat johtajansa kuten lännessä. Loppuu myös tuki Putinille ja terroristijärjestöille. Niin suuri voitto kaikille paitsi idiooteille jotka halusivat sekasortoa, terrorismia, diktatuuria ja ääri-islamia.
Lähi-idässä ei ole yhtään länsi mielistä vapaata demokratiaa eikä sellaista tule tästäkään, Euroopassa eletään nyt muutama vuosi terrorin alla kun jihadistit tekevät hyökkäyksiä.
Tämä. Saatiin kerralla kenties jopa 500.000 innokasta marttyyriä. Israel ei taida koskaan oppia.
Ei mitään. Turhaa voimien haaskausra kuten yritys länsimaistaa Afganistan.
Venezuela, Mekxiko (mihin kartellit unohtui), Iran ja Dubai. Seuraava kohde?
Putkosen Anus vasemmistolainen?