Mitä tehdä 500g kananfileistä?
Kommentit (36)
Miksi niistä pitäisi tehdä jotain? Ei kelpaa sellaisenaan?
No mistä tykkäät? Onko ne marinoitu ja siis ns pihvejä vai suikaleita?
Mitä muuta sulla on vai aijotko mennä vielä kauppaan?
Kannattaa kypsentää ne vaikka paistamalla. Kanaa ei pidä syödä raakana.
Paista voissa, mausta mieluisilla mausteilla.
Lisäksi muusia tai riisiä.
Suolaa ne ja mausta pippurilla. Myös sitruuna sopii hyvin. Lisäksi tarvitset riisiä, perunaa tai pastaa ja salaattia on hyvä olla.
Riippuu aivan siitä mitä aineksia keittiön kaapeista löytyy.
Liimaa palat yhteen ja hiero kehitelmää jonkin aikaa. Kohta sinulla on elävä kananpoikanen!
Mä tein yksi päivä niin, että kanafile suikaleiksi, maustetaan broilerimauste, suola, valkosipuli ja puppurilla. Sekaan sitten perunasuikaleita, paistetaan pannulla voissa siihen asti, kunnes perunat on sellaisia kultaisia vähän rusehtavia, että väriä on vähän tullut ja makua
Ai että oli hyvää
Kuka ksipää tekee aina aloituksen, mutta sitten ei liity keskusteluun millään tavalla?
Paista ja loppuvaiheessa kietaise parmankinkkua ympärille, keitä basmatiriisi.
Kana sopii riisin kanssa erinomaisesti.
Tekisin niistä uuden perseen itselleni. Nykyinen on huono.
Vierailija kirjoitti:
Kuka ksipää tekee aina aloituksen, mutta sitten ei liity keskusteluun millään tavalla?
Teen vain aloituksia - tyyppi !
Ei oo kaapis mitään mut meen alkoon ja lidliin nyt
Jos sullaon muitakin aineksia tai rahaa ostaa muutakin, niin paista fileet voissa ja mustapippurissa tai chilissä ja viipaloi ne suupaloiksi.
Sitten teet niistä tortilloja näin viikonlopun herkuksi ja nautit hyvässä seurassa.
Tosin jos ei ole muita raaka-ainata, mutta sähköjä ei ole vielä katkaistu, niin kypsennä ja syö sellaisenaan.
Jos sähköt ja vesi on jo katkaistu, eikä ole mustapippuria, eikä suolaa, niin mene myymään liha jonkun kaupan edustalle. Ja sitten osta kaupasta vaikka roiskeläppiä ja syö kylmänä. Pärjäät ainakin tämän päivän.
Heitä roskiin,kana on paskaa 🤮