Muita joilla vauvan myötä parisuhde mennyt toisilleen vittuiluksi?

Tuollaiseen kasvakaa aikuisiksi-juttuun vastaan vain, että aikuisia kyllä ollaan. Ja suurempi elämänkoulu takana ehkä kuin tällä kommentoijalla. Massiivinen kriisi on koettu (lapsettomuus) mutta jos itsekin olette eläneet kriisissä, tiedätte että sen myötä ei muutukaan täydelliseksi vaan voi toisinaan tulla ihan tavallisiakin ongelmia vaikka kerran oltaisiin oltu ihan oikeasti pohjalla.



Ollaan puhuttu että parannetaan tapamme, mutta eipä se olekaan ihan niin helppoa ollut... kuuluu varmaan asiaan siis tällainen vaikea vaihe.



ap

Sinähän olet äiti " jota ilman vauva ei pysy hengissä"

Rakastin vauvaa yli kaiken ja samalla miehen kanssa meni aina vaan huonommin. Ennen vauvaa parisuhde oli onnellinen. Sitten yhden kerran kun vauva jo nukkui niin kömmin miehen viereen ja sanoi, että mulla on ikävä sitä hyvää parisuhdetta. Ja oikesti oli ikävä.



Mies alkoi itkemään (eikä todellakaan usein itse) ja sanoi, että niin silläkin on. Siinä vaiheessa v.ttuilua oli takana jo useampi kuukausi. Eikä todellakaan ollut helppoa aluksi kömpiä miehen viereen vaikka kuinka sitä toisaalta halusikin. Eli kummallekin se taisi olla yhtä suuri kriisi.



Sitten puhuttiin ja puhuttiin ja halattiin. Seuraavana päivänä oli jotenkin kevyempi tunnelma. Kuitenkin tapoihin oli jo niin tottunut, että meni ainakin yhtä kauan totutella takaisin vanhaan hyvään.



Tsemppiä ja kyllä sen saa taas tuntumaan ihanalta, hommia vaan tarvitsee tehdä. Tokan vauvan syntymän jälkeen ei samanlaista kriisiä enää tullutkaan. Ja nyt ollaan todella onnellisia.

Kokemusta on että kun itseänsä pyrkii muuttamaan niin toinenkin muuttuu yllättäen siedettävämmäksi! Ja jutelkaa tietysti kaikesta.

päätettiin istua alas. ja päätettiin että muutos pitää tulla- muuten on edessä ero.



me sovittiin että lopetetaan se ainainen toisen syyttely. siis ihan konkreettisesti ei syytetä toista omasta väsymyksestä. koitetaan tajuta se että toinenkin on väsynyt. ja jos tilanne alkaa karata käsistä niin pidetään suu supussa syytöksistä. miehelleni tuli tavaksi sanoa riitatilanteessa tai sen uhatessa että sä vaikutat väsyneeltä ja päästää minut yksin kävelylle tai muuten virkistäytymään. ja sama toimi toisinpäin. alettiin ymmärtää myös se että vauvan vaativuus ei tule muuttumaan ja meidän pitää auttaa toinen toistamme jaksamaan. käytännössä se on tarkoittanut sitä että molemmant harrastaa säännöllisesti ja jos toinen vaikuttaa tosi kireältä niin toinen väsyneenäkin venyy ja antaa toisen nukkua tai muuten tuulettua. eikä aleta siinä tilanteessa vänisemään että sinä olit viimeksi hetken yksin ja muakin väsyttää jne...



aluksi oli tosi vaikea totuttatua ja lipsahduksia tuli, mutta nykyään homma toimii ja vedetään yhtä köyttä näiden mukuloiden ja hektisen elämän kanssa. se että mies oli koti-isänä jokusen kuukauden avasi myös hänen silmiään mitä on olla vain lasten kanssa. ja minä tajusin mitä on tulla töiden jälkeen mekkalaan kun puoliso hukkuu pyykkivuoreen.



8

että jos toinen on ihan kireenä ja matsia ilmassa niin mun ei tartte alkaa jankkaamaan (vaikka tuntisin olevani miten oikeassa). paljon paremmin toimii se että menen luokse ja mahdollisesti pyydän anteeksi tai jos en ihan siihen taivu niin ainakin halaan ja sanon että ei rakas riidellä. monesti riidat sulaa ihan siihen.

ja mies on muuten alkanut noudattaa samaa kaavaa.





ja tietysti sekin että annan miehen hoitaa lapset ja kodin tavallaan. pitää luottaa siihen että toinen tosissaan yrittää ja ymmärtää että mun tapa ei ole se ainoa oikea- eikä se mies iitä lapsia tapa jos se laittaa nille ihan hämärää pöperöä eikä vahdi yhtä tiukasti kuin minä.



8

Vaikka tällä palstalla jotkut supermammat väittävät, että parisuhde ei tarvitse hoitoa, ainoastaan vauva, niin älä usko. Lapsen syntymä voi olla pariskunnan ensimmäinen iso kriisitilanne. Tilannetta pahentaa se, että pitäisi olla onnensa kukkuloilla. Kuvaavaa onkin, että pienten lasten vanhemmat ovat yksi suurimmista avio- ja avoeroon päätyvistä.



Voisitteko viedä lapsen hoitoon jonnekin? Menisitte kahdestaan johonkin kylpylään tai vieraaseen kaupunkiin lomalle? Loman jälkeen jaksatte taas arkeakin ihan eri tavalla. Lapsikin hyötyy, kun ei tarvitse elää vittuilun ilmapiirissä, jossa molemmat vanhemmat ovat kireitä kuin viulunkielet.

Teitte oikein. Ihmiset eroaa liian helposti, koska eivät näe vaivaa suhteen eteen kehitä tapoja selvitä arjesta ilman syyttelyä!

Ristikääpä nyt kädet ja kiittäkää luojaa, ettei kohdalle osunut vaikeaa vauvaa - ei olis tainneet rahkeet riittää.



Ja kasvakaa aikuisiksi.

kun kannustaa vaikeuksia kohdanneita! hienoa!

Sen kun tietää, niin ei ehkä ota niin tosissaan niitä v-tuiluja. Kun tietää että se tavallaan " kuuluu asiaan" . Sitä paitsi jos toiseen on tosissaan sitoutunut ja perheenkin perustanut, ei pienet kriisit suhdetta kaada.

Keskustelkaa, keskustelkaa ja keskustelkaa.

Ei molemminpuolinen vittuilu ole mikään välttämättömyys. Sen voi myös lopettaa. Aina ennen kuin avaa suunsa, ajattelee, toimiiko parisuhteen ja perheen puolesta vai sitä vastaan. Jos alkaa tuntua, että toinisi perhettä vastaan niin pitää suunsa kiiinni. Ihan sama kaikessa toiminnassakin.



Parisuhde ja perhe rakentuvat pienistä ratkaisuista. Niitä voi tehdä myös ihan itsekseen, yksipuolisesti. Lakkaa vain repimästä ja alkaa rakentaa.

Meilläkin pyritään siihen että jos toinen on väsynyt niin saa nukkua aamulla pitkään tai ottaa päiväunet. Kun hermot menee ja tekee mieli alkaa huutamaan ehdotetaankin että jos lähtisin käymään kävelyllä.

Ja riidoissa kannattaa muistaa että ei kannata jäädä sitä jankkaamaan että kumpi on oikeassa vaan kumpi vaan voi pyytää anteeksi. Tämä on minulle välillä suunnattoman vaikeaa.

On muuten oikeasti myös tehokkaampi tapa saada puoliso ajattelemaan, se että pyytää anteeksi vaikka puoliso on väärässä kuin se että väkisin tuputtaa mielipidettä.

Minä ainakin riidassa tulen helposti puollutuskannalle enkä anna periksi.

Jos sitten joskus (harvoin =)) käykin niin että olen väärässä ja mies tulee sovittelemaan niin kyllä sitä siinä vaiheessa tajuaa että tulikohan turhaan riehuttua. Ja tajuaa itsekkin pyytää anteeksi.

me käytiin parisuhdeterapiassa (kirkon perheasiainneuvottelukeskuksessa), kun vauva oli jotain 6 kk.



vauva on iso muutos elämässä, joten kriisit lienee yleisiä. ette ole ainoat, kun meilläkin oli. meillä helpotti tilanne heti muutamassa kuukaudessa, nyt poika on on 3v.

hormonit taitaa vielä jyllätä sekä siihen päälle väsymys niin tuo tilanne on selvä.. ja aivan normaalia! meillä oli toisen lapsen syntymän aikoihin 6kk täysin seksitöntä ja se alkoi rassata todenteolla! =/ väsymystä ja kiirettä oli jatkuvasti joten ei kai ole ihmekään jos ei seksi kiinnosta... kuitenkin tiesin kokoajan, ettei erota. meillä vahva suhde myös ja kestimme sen! =) nyt yritämme kolmatta ja uskon asian olevan sitten ihan toinen, kun osaa sen ottaa erilaisesti!

Kunhan vauva kasvaa niin alkaa taas kumppanikin kiinnostamaan eri tavalla.

ja se vittuilu ei ole vielä loppunut vaikka meidän " vauvat" kohta 2 ja 4....huoh



mutta vähentynyt kyllä on v.ttuilu, läheisyys ei ole lisääntynyt joten haen sitä muualta...

päätettiin yhdessä tehdä töitä suhteen eteen. ja ihan kovalla työllä muutettiin syyttelykulttuuria ja toiseen väsymyksen purkamista meidän perheessä.



nyt lapsia kolme ja parisuhde voi hyvin.



käykää toimeen vaan!

???

Meilläkin on ollut vaikeuksia saada normaalisuus takaisin lasten syntymän jälkeen...