Huonoja kokemuksia Klarnasta?
Tein ostoksen eräälle yritykselle ja he käyttävät Klarnaa suoramaksupalveluna. Hoidin verkkopankkimaksun heti. Sekä minulle että yritykselle tuli kuittaus onnistuneesta maksutapahtumasta ja kävin liikkeestä noutamassa sinne tilatun isohkon ja arvokkaan tuotteen.
Kaksi viikkoa myöhemmin tein netissä toista tilausta ja tämäkin yritys käytti Klarnaa. Verkkopankkimaksua tehdessäni Klarnalta tulikin ilmoitus, että maksutapahtuma ei onnistu, sillä tilillä on maksamattomia laskuja. Kirjauduin Klarnaan ja maksamattomissa laskuissa ei ollut ainuttakaan laskua. Olen käyttänyt Klarnaa vain pakosta silloin, kun jokin yritys itse on sen valinnut palveluntuottajakseen.
Otin yhteyttä Klarnaan, he myönsivät bugin olevan heidän päässään ja lupasivat selvitellä asiaa. Myöhemmin samana päivänä Klarnalta tuli kuitenkin vielä sähköposti, jossa he pyysivät minua tunnistautumaan SÄHKÖPOSTILLA ja lähettelemään kuvakaappauksia pankkitililtäni, jotta voisivat selvitellä asiaa. Vaikka olin siis asiaan liittyvät yksityiskohdat tuonut jo puhelussa esille. Ihan uskomatonta touhua tietoturvan näkökulmasta, olkaa varovaisia!
Itseäni huolettaa tämä toiminta sekä kuluttajan että yrittäjän puolesta. Kuinka moni maksu on jäänyt menemättä läpi ja maksamatta? Kuinka monelta veloitettu ostokset moneen kertaan? Netistä luin nyt vasta, että ihmisillä on lähivuosina ollut Klarnan kanssa paljon ongelmia aiemminkin.
Nyt todennäköisesti marssin kivijalkaliikkeeseen ja yritän saada Klarnan toimijana välistä pois sekä pyydän maksaa ostoksen suoraan liikkeessä. Harmillista säätämistä, mutta toivottavasti tämä auttaa jotain toista välttämään samoja ongelmia.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa nimenomaan maksu veloitetaan vasta, kun myyjä on lähettänyt tuotteen. Tai voi valita maksaa myöhemmin.
Täsdä tapauksessa maksutapahtumasta on kuitti ja naksukuittaus, eikö se kelvannut todisteeksi. Lisäksi myyjäyritys kai voi auttaa asiassa?
Raivostuttavaa. Haluan että maksu menee heti. Erikseen maksuajat muille. Eikä peritä myöhemmin kun raha loppu. Tullut vakavia ongelmia ja voi olla kaksi kallista tilausta joillakin.
Olen lopettanut niiden verkkokauppojen käytön joilla vain klarna maksutapana eikä esim. paytrailia. Tällaisia on ainakin Tokmannin verkkokauppa josta ennen tilasin paljon, mutta sitten alkoi hankaluudet klarnan kanssa. Nyt tilaan samat tuotteet muualta.
Yritin vaihtaa Klarnan tiedoissa söhköpostiosoitettani, ei onnistunut. Nyt ei auta kuin vältellä Klarnaa. Tekoälykeskusteluista sain tarpeekseni.
Vierailija kirjoitti:
Hehheh, kun kieltäydyin lähettämästä tietojani ja kuvakaappauksia sähköpostilla, niin Klarnan vastaus:
"Valitettavasti emme voi edetä asiassa ilman näitä tietoja, emme voi rikkoa sääntöjä. Voit tehdä valituksen suoraan kuluttaja-asiamiehellemme. Mukavaa päivänjatkoa!"
🤣
Sama kokemus taitaa olla minullakin. Klarnan maksuohjelma veti tuplana laskutettavan summan minulta. Tein hyvityspyynnön Klarna piti palauttaa rahat kahden viikon kuluessa. Tuli jonkun Mulimulin vastaus sähköpostiini jossa tyyppi uteli henkilötietojani, tilitietojani ja kuitteja ylimääräisestä velotuksesta, muutoin eivät voi palauttaa rahojani tililleni. Mitä saatanaa? Heillähän näkyy tiedoissani näkyä tuo ylimääräinen maksu, kun minäkin sen näen siellä. Täytyy olla myös tiedot miltä tililtä olen maksanut heille. Olen aikaisemmin joutunut palauttamaan mm. HobbyHall, Ellos ja Tokman ja aina on automaattisesti tullut hyvitys tililleni takaisin. Eikä koskaan ole kyselty tietojani vielä erikseen sähköpostitse. Mistä sen tietää mikä taho niitä tietoja siellä kalastelee. Siis Klarnan omalla sivulla niitä ei olla minulta enää kysytty vain sähköpostitse. Minä en luovuta jollekin vieraalle tyypille tietojani sähköpostissa. Nyt on kulunut kaksi kuukautta siitä, kun tein hyvityspyynnön Klarnalle eivätkä rahat ole palautuneet tililleni. Taitaa olla vaan niin, että ne rahat ovat jonkun huijarin taskussa. Olkaa varovaisia. Ei ikinä enään Klarna.
Klarna on mikrolainayritys jonka liikeidea on velkaannuttaa yksinkertaiset ja persaukiset kuluttajat pienillä ostoksilla. Pärjää erityisen hyvin sillä bisneksellä esim. jenkeissä. Kannattaa perehtyä, ei kannata käyttää.
Siinä vaiheessa kun pyyteli piiloleikkiä eli mene vahvistamaan puhelimesta koodi ja sitten vielä sähköpostista. en enää msksanut Klarnan kautta. .
Mitä tapahtunut sille että kkn menee verkkopankkiin, maksat sen pankin kautta ä, etkä Paytrailin tai Klarnan?
On kai verkkopankeissakin joku Nets välissä, mutta kuitenkin silloin asioita virallisesti vain pankin kanssa?
Hei haluan tietää kuka ottaa rahat tililtä ja kenelle reklamoin, jos tulee ongelmia?