Huonoja kokemuksia Klarnasta?
Tein ostoksen eräälle yritykselle ja he käyttävät Klarnaa suoramaksupalveluna. Hoidin verkkopankkimaksun heti. Sekä minulle että yritykselle tuli kuittaus onnistuneesta maksutapahtumasta ja kävin liikkeestä noutamassa sinne tilatun isohkon ja arvokkaan tuotteen.
Kaksi viikkoa myöhemmin tein netissä toista tilausta ja tämäkin yritys käytti Klarnaa. Verkkopankkimaksua tehdessäni Klarnalta tulikin ilmoitus, että maksutapahtuma ei onnistu, sillä tilillä on maksamattomia laskuja. Kirjauduin Klarnaan ja maksamattomissa laskuissa ei ollut ainuttakaan laskua. Olen käyttänyt Klarnaa vain pakosta silloin, kun jokin yritys itse on sen valinnut palveluntuottajakseen.
Otin yhteyttä Klarnaan, he myönsivät bugin olevan heidän päässään ja lupasivat selvitellä asiaa. Myöhemmin samana päivänä Klarnalta tuli kuitenkin vielä sähköposti, jossa he pyysivät minua tunnistautumaan SÄHKÖPOSTILLA ja lähettelemään kuvakaappauksia pankkitililtäni, jotta voisivat selvitellä asiaa. Vaikka olin siis asiaan liittyvät yksityiskohdat tuonut jo puhelussa esille. Ihan uskomatonta touhua tietoturvan näkökulmasta, olkaa varovaisia!
Itseäni huolettaa tämä toiminta sekä kuluttajan että yrittäjän puolesta. Kuinka moni maksu on jäänyt menemättä läpi ja maksamatta? Kuinka monelta veloitettu ostokset moneen kertaan? Netistä luin nyt vasta, että ihmisillä on lähivuosina ollut Klarnan kanssa paljon ongelmia aiemminkin.
Nyt todennäköisesti marssin kivijalkaliikkeeseen ja yritän saada Klarnan toimijana välistä pois sekä pyydän maksaa ostoksen suoraan liikkeessä. Harmillista säätämistä, mutta toivottavasti tämä auttaa jotain toista välttämään samoja ongelmia.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klarnan kanssa ei tule mitään ongelmia kun ottaa 30 päivän laskun ja maksaa sen verkkopankissaan niin, että kopsaa manuaalisesti sähköpostista laskun tiedot. Kaikki ongelmat välttää tuolla tyylillä.
Hyvä jos toimii edes näin. Itse aion silti jatkossa välttää kokonaan, niin epäilyttävänä ja epävarmana toimintansa näyttäytyy.
No joo, itse ajattelen vain tietovuotojen kannalta (niitäkin ollut) mutta koska Klarnalla on jo tietoni, niin se on sitten voi voi jos tulee joku tietomurto. Kuten sanoin, maksamisessa ei tule tuolla tietyllä tyylillä ongelmia, joten aion jatkaa käyttöä. En kylläkään tilaa ikinä Klarnalla mitään sellaista minkä haluan mahdollisesti palauttaa koska en luota ettei ongelmia tulisi.
En käytä enää Klarnaa. En edes pakosta.
Vierailija kirjoitti:
En käytä enää Klarnaa. En edes pakosta.
Sama täällä. Jos nettikaupalla ei ole tarjota muuta vaihtoehtoa kuin Klarna niin ostos jää tekemättä.
Muutama kuukausi sitten Klarna lähestyi minua jatkuvasti sähköpostiviesteillä, että minun täytyy heidän pankkiasiakkaana vahvasti tunnistautua heidän palveluihinsa ja plää plää, jotain paskaa.
No menin tänne: https://www.klarna.com/fi/phishing-ja-huijaukset/ ja ilmoitin Klarnan omat spämmisähköpostit sinne. Kumma kyllä ne loppuivat. XD
Sen jälkeen en ole ostanut yhtään mitään Klarnan kautta. Jos ei jostain nettikaupasta muulla tavalla saa ostettua, niin jää ostamatta. Paska lafka.
Identiteettivarkaat mellastaa Klarnassa. Itselläni omaehtoinen luottokielto. En tarvitse luottoa mihinkään. Tilannut 30 vuotta verkkokaupoista ja halusin suojella itseni hakkeroinnilta.
Mun tuttu 70-vuotias ja Valio hakkeroitiin ja hän oli siellä töissä kun oli 15-vuotias. Noin medän tietoja säilytetään.
Vierailija kirjoitti:
Mun tuttu 70-vuotias ja Valio hakkeroitiin ja hän oli siellä töissä kun oli 15-vuotias. Noin medän tietoja säilytetään.
Siis tietonsa oli hakkeroitavissa 55v. jälkeen?
Klarna on kyllä niiiin hanurista. Ketuttaa aina kun huomaa nettikaupan käyttävän Klarnaa. Käyttäjäkokemus on aivan onneton, jopa vaarallisen huijauksen tuntuinen. Huokaisen aina helpotuksesta, jos kaupasta aukeaa Paytrail.