HS: Metsästäjät ruokkivat peuroja ja kauriita 17 miljoonalla kilolla ihmisen kasvattamaa ruokaa vuodessa, ne eivät pärjäisi Suomen luonnossa
Molemmat ovat vieraslajeja Suomessa eivätkä kuulu Suomen luontoon. Vuonna 2021 peurat ja kauriit aiheuttivat yli 12 000 liikenneonnettomuutta, siinä missä hirvet aiheuttivat vain 1680.
Peurat ja kauriit levittävät myös punkkeja ja syövät ihmisten viljelyksiä sekä kasvillisuutta.
Valkohäntäpeurat on tuotu Suomeen lentokoneella ja laivalla metsästäjien huviksi. Metsästäjät ruokkivat niitä jo 17 miljoonalla kilolla ihmisen kasvattamaa ruokaa vuodessa. 80% näiden eläinten metsästyksestä tapahtuu ruokinnan kautta: eli eläimet houkutellaan syömään, totutetaan ruokintaan ja metsästäjät kojulta käsin ampuvat ne syödessään.
Samalla juuri näillä alueilla, joilla peurojen ja kauriiden kanta on metsästäjien ruokinnalla kasvatettu valtavaksi, on tapahtunut myös susien kannan kasvua sekä ihmisten yhteentörmäyksiä susien kanssa. Sudet ovat tulleet alueille ruuan perässä.
Kommentit (50)
Ei helevata mitä käsittämätöntä paskaa! Eihän tuollaisen pidä olla laillista, että saadaan vieraslajin kantaa ruokkia?!? Noista perkeleistä ei ole mitään muuta kuin haittaa.
Ja en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tämän lukee "Ministeriön erätalousyksikön päällikkö Vesa Ruusila sanoo metsästäjien olevan yksimielisiä siitä, että ilman ruokintaa riittävään kaatomäärään on mahdotonta päästä." Ihan sama kuin joko ministeriön päällikkö sanoisi, että tupakkatehtailijoiden olevan yksimielisiä siitä, että ei heidän tuotteessaan ole mitään vaaraa. Eihän ne helevata näin voi päätöksiä tehdä. Ihan sekopäistä touhua.
Toivottavasti tästä oppineena mahdollisimman moni käy sotkemassa ja hävittämässä noita ruokintapaikkoja. Tätä ei pidä eikä saa sallia.
Vierailija kirjoitti:

Mitä se sun persettä kutittaa.
Mene hoitamaan niitä peukkuhemmoja, nekin on viersalaji
Miettikää rauhassa miksi lihan hinta nousee. Siksi että Nalle ja parituhatta muuta larppaajaa voi leikkiä kartanonherraa ja pulskistuttaa peuroja joita sitten ammutaan illalliseksi kun ei ole muuta ajanvietettä.
Ja ne ruokitaan lähellä ihmisasutuksia. Peurat hakeutuu sitten kylien ja pihojen lähelle ja sudet perässä.
(Jos joku ei ymmärrä sarkasmiani, ne syövät kasveja)
Valkohäntäpeuroja on ruokittu myös verovaroista, koska riistanhoitoyhdistykset saivat vuonna 2020 valtionavustusta yhteensä yli 2,5 miljoonaa euroa.
Harmi ettei rikkailla ole varaa ruokkia niitä itse.
Jep. Ilman ruokintaa kanta laskisi tasoon, joka olisi luonnollinen. Luonnottomasti paisutettua kauriskantaan ei voi puolustella mitenkään. Pitäisi saada lähettää lasku paikalliselle metsästysseuralle, jos ajaa peura- tai kauriskolarin. Niin tiheässä näitä tällä on. 😡

* korjaus: täällä
Vierailija kirjoitti:
Ja ne ruokitaan lähellä ihmisasutuksia. Peurat hakeutuu sitten kylien ja pihojen lähelle ja sudet perässä.
Nytkö te sitten pelkäätte susia.
Sudet han on vaarattomia, ei ole tappanut ihmistä sitten 1800 luvun.
17 000 tonnia? Se on melkoinen laivalasti: esimerkiksi 283 isoa rekkalastia, 60 tonnia kukin.
Peura on varmasti kova syömään, koska sen ravinto on aika energiaköyhää. Pitää kuitenkin muistaa, että luonnostakin safkaa löytyy - ja sieltä pelloilta kuten edellä mainittiin.
Asun peura-alueella Lounais-Suomessa. Liikun aika paljon tässä kotimaakunnassani, niin isoilla kuin pienillä teillä. En vielä ole nähnyt rekkojen jonoa kuskaamassa apetta peuroille. Traktoripelillä tuollaista määrää ei kannattane kuljetella ainakaan pitkiä matkoja.
Olenko minä yksinkertainen vai onko tässä nyt jokin vialla? Mitä en nyt tiedä? Vai onko pilkku sittenkin lipsahtanut?
No tuo selittääkin paljon. Käsittääkseni siis noiden peurojen kannan suuresta koosta ei ole mitään muuta iloa kuin, että metsästyksen harrastajilla on kivaa?
Kieltoon moinen touhu, menkööt mieluummin radalle ampumaan savikiekkoja - tai sitten saisivat jotain tietä luvan maksaa niin paljon enemmän harrastuksestaan, että kaikille peuraonnettomuuksien ja punkisairauksien uhreille voisivat maksaa harrastuksestaan muille koituvat vahingot.
Voi, metsästäjät eivät siis pärjäisi luonnossa.. harmi.
Vierailija kirjoitti:
Valkohäntäpeuroja on ruokittu myös verovaroista, koska riistanhoitoyhdistykset saivat vuonna 2020 valtionavustusta yhteensä yli 2,5 miljoonaa euroa.
Harmi ettei rikkailla ole varaa ruokkia niitä itse.
Ei saaneet, koska metsästäjät maksavat lupamaksuja yms. enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Ilman ruokintaa kanta laskisi tasoon, joka olisi luonnollinen. Luonnottomasti paisutettua kauriskantaan ei voi puolustella mitenkään. Pitäisi saada lähettää lasku paikalliselle metsästysseuralle, jos ajaa peura- tai kauriskolarin. Niin tiheässä näitä tällä on. 😡
Valkohäntäperua ei kuulu Suomen luontoon. Se tuotiin jenkeistä ja 30-luvulla päästettiin 32 yksilö vapauteen. Tänä päivänä valkohäntäpeuroja on maassa 120000. Kanta tuplaantuu 30 vuoden välein. Silti sitä ei metsästetä vaan sen luonnollista vihollista, sutta.
Vierailija kirjoitti:
17 000 tonnia? Se on melkoinen laivalasti: esimerkiksi 283 isoa rekkalastia, 60 tonnia kukin.
Peura on varmasti kova syömään, koska sen ravinto on aika energiaköyhää. Pitää kuitenkin muistaa, että luonnostakin safkaa löytyy - ja sieltä pelloilta kuten edellä mainittiin.
Asun peura-alueella Lounais-Suomessa. Liikun aika paljon tässä kotimaakunnassani, niin isoilla kuin pienillä teillä. En vielä ole nähnyt rekkojen jonoa kuskaamassa apetta peuroille. Traktoripelillä tuollaista määrää ei kannattane kuljetella ainakaan pitkiä matkoja.
Olenko minä yksinkertainen vai onko tässä nyt jokin vialla? Mitä en nyt tiedä? Vai onko pilkku sittenkin lipsahtanut?
Älä pilaa hyvää spämmäystä totuudella.
Kyllä me kaikki kuollaan kauriskolareissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne ruokitaan lähellä ihmisasutuksia. Peurat hakeutuu sitten kylien ja pihojen lähelle ja sudet perässä.
Nytkö te sitten pelkäätte susia.
Sudet han on vaarattomia, ei ole tappanut ihmistä sitten 1800 luvun.
Kuka sanoi että susia pelätään? Tuo vain on fakta. Peuroja ja kauriita ruokitaan asuinalueiden lähellä. Ja peurojen perässä sinne tulee sudet.

Outoa ymmärtää noin yksinkertainen viesti noin totaalisen väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne ruokitaan lähellä ihmisasutuksia. Peurat hakeutuu sitten kylien ja pihojen lähelle ja sudet perässä.
Nytkö te sitten pelkäätte susia.
Sudet han on vaarattomia, ei ole tappanut ihmistä sitten 1800 luvun.
Kuka sanoi että susia pelätään? Tuo vain on fakta. Peuroja ja kauriita ruokitaan asuinalueiden lähellä. Ja peurojen perässä sinne tulee sudet.
Ja punkit
Siitä lihaa pöytään kun naudat myydään Puolaan.
Win win.