Onko joku yleisesti tunnettu katastrofi tai vastaava tapahtuma koskettanut henkilökohtaisesti?

On. Persut pääsi hallitukseen ja seurauksista kärsitään paraikaa ja vielä pitkään.

Kauhajoki. Kaverin oli töissä siellä. Tekijä olisi ampunut hänetkin, jos olisi ollut työpisteellään eikä ruokasalissa lounaalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsunamissa kuoli samassa koulussa olleen vanhemmat, oli jännittävää ja kyseltiin että mitä tapahtui ja että joutuuko se nyt lastenkotiin.

 

Jännittävää?!

 

Lasten näkökulmasta jännittävää, totta kai sellainen kiinnostaa kun toinen kadottaa vanhempansa ja että mitä tapahtui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsunamissa kuoli samassa koulussa olleen vanhemmat, oli jännittävää ja kyseltiin että mitä tapahtui ja että joutuuko se nyt lastenkotiin.

 

Jännittävää?!

 

Lasten näkökulmasta jännittävää, totta kai sellainen kiinnostaa kun toinen kadottaa vanhempansa ja että mitä tapahtui.

Se että vieläkin muistaa asian jännittävänä, haisee nyt vahvasti siltä että omat vanhemmat ei ole olleet lainkaan tehtäviensä tasalla: olisi ehdottomasti pitänyt puhua asia lasten kanssa läpi ja viisaat vanhemmat olisivat osanneet lapsille ymmärrettävällä tavalla selittää, miksi asia ei ole jännittävä vaan surullinen ja traaginen. Tässä on nyt kasvatettu ns rubberneckejä, jotka jää suu auki tölläämään ja pällistelemään kun jotain oikeasti traagista tapahtuu. Ehkä vielä pisteenä iin päälle todeten, että onneksi tuo ei tapahtunut mulle! Tämä on viimeisin, mitä tragedian kohdannut haluaa tai tarvitsee kuulla. Ja kyllä, puhun myös omasta kokemuksesta, en tosin tsunamiin liittyen. 

Eniten minua on koskettanut vuonna 1976 tapahtunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Olin silloin 9-vuotias ja muistan sen uutisoinnin ja lehtijutut, joissa kerrottiin orvoiksi tai ilman toista vanhempaa jääneistä lapsista. Se oli tosi kamalaa ja koulussakin sitä tragediaa luokanopettajamme johdolla käsiteltiin ja siitä juteltiin.  Äitini piilotti niistä hautajaisista kertovan Apu-lehden, koska oli huomannut, miten tuo tapaus vaikutti minuun. 
 

Estonia. Silloinen kumppani oli töissä apuun menneellä laivalla ja oli mukana pelastamassa henkiinjääneitä merestä. Se myrsky oli ollut tosi paha, ja on kyllä jäänyt syvästi mieleen hänen jakamat kokemukset tapahtuneesta. Muistan myös itse sen epäuskon uutisia katsoessa, että voiko todella olla niin ettei niitä laivan mukana uponneita saada mitenkään pelastettua. Jotenkin ei meinannut mennä jakeluun miten paha se keli oli, miten syvälle laiva upposi ja miten kaiken kaikkiaan täysin mahdoton se tehtävä olisi ollut. Kesti jonkin aikaa ennenkuin sen katastrofin laajuus upposi tajuntaan. Muistan sen piinaavan ajatuksen että eihän täällä voi tapahtua tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsunamissa kuoli samassa koulussa olleen vanhemmat, oli jännittävää ja kyseltiin että mitä tapahtui ja että joutuuko se nyt lastenkotiin.

 

Jännittävää?!

 

Lasten näkökulmasta jännittävää, totta kai sellainen kiinnostaa kun toinen kadottaa vanhempansa ja että mitä tapahtui.

 

Se että vieläkin muistaa asian jännittävänä, haisee nyt vahvasti siltä että omat vanhemmat ei ole olleet lainkaan tehtäviensä tasalla: olisi ehdottomasti pitänyt puhua asia lasten kanssa läpi ja viisaat vanhemmat olisivat osanneet lapsille ymmärrettävällä tavalla selittää, miksi asia ei ole jännittävä vaan surullinen ja traaginen. Tässä on nyt kasvatettu ns rubberneckejä, jotka jää suu auki tölläämään ja p

Lapsen näkökulmasta jännittävä tarkoittaa sitä lapsen sen hetkistä kokemusta. Totta kai muita lapsia kiinnostaa jos joku tuttu lapsi ei tulekaan välttämättä kouluun ja muuttaa yhtäkkiä sijaiskotiin koska omat vanhemmat on kadonneet. Ei sitä kiinnostusta poisteta surkuttelemalla tsi sillä että lapsille sanotaan että älkää kyselkö. Lapsille kysely on luonnollista ja tottakai heillä on halu tietää.

Vierailija kirjoitti:

Eniten minua on koskettanut vuonna 1976 tapahtunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Olin silloin 9-vuotias ja muistan sen uutisoinnin ja lehtijutut, joissa kerrottiin orvoiksi tai ilman toista vanhempaa jääneistä lapsista. Se oli tosi kamalaa ja koulussakin sitä tragediaa luokanopettajamme johdolla käsiteltiin ja siitä juteltiin.  Äitini piilotti niistä hautajaisista kertovan Apu-lehden, koska oli huomannut, miten tuo tapaus vaikutti minuun. 
 

Eikö muka kukaan esimerkiksi samasta koulusta ollut menettänyt vanhempaansa aiemmin?

Vierailija kirjoitti:

Eniten minua on koskettanut vuonna 1976 tapahtunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Olin silloin 9-vuotias ja muistan sen uutisoinnin ja lehtijutut, joissa kerrottiin orvoiksi tai ilman toista vanhempaa jääneistä lapsista. Se oli tosi kamalaa ja koulussakin sitä tragediaa luokanopettajamme johdolla käsiteltiin ja siitä juteltiin.  Äitini piilotti niistä hautajaisista kertovan Apu-lehden, koska oli huomannut, miten tuo tapaus vaikutti minuun. 
 

Kaipaako Lapuan orvot tai tsunamiorvot vanhempiaan enemmän kuin toiset?

Koulusurmia oli ainakin kaksi lähiaikoina, muistan sen Jokelan. Opiskelin amk:issa ja meidän koulussa oli ilmeisesti suunnitteilla jokin tämän kaltainen, koska yksi opiskelija vangittiin. Outo tyyppi hän kyllä olikin. Ei tosin siis toteuttanut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinainen katastrofi, mutta viimeisin matkamme Japaniin oli vähän turhan elämyksellinen. 

Tokiossa ollessamme tuli maanjäristys. Kuin olisi nukkunut vanhassa junanvaunussa, kun kaikki tärisi. 

Sitten menimme Kiotoon, jossa oli ennätyshelle. 38 astetta lämmintä, ilmankosteus 99%, eikä tuullut laisinkaan. 

Sieltä suuntasimme Okinawalle, jossa koimme taifuunin. Ulos ei voinut mennä, kun puista irtosi oksat, busseja kaatui ja kadulla oli puolimetriä vettä. Vietimme siellä ylimääräisen päivän, kun kaikki lennot oli peruttu.

Kun lähdimme takaisin kotiin, Finnairin koneeseessa oli laippavika, joten kone kääntyi takaisin Tokioon. Kotona huokaisin harvinaisen syvän helpotuksen huokauksen.

Aiotteko joskus mennä uudestaan Japaniin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten minua on koskettanut vuonna 1976 tapahtunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Olin silloin 9-vuotias ja muistan sen uutisoinnin ja lehtijutut, joissa kerrottiin orvoiksi tai ilman toista vanhempaa jääneistä lapsista. Se oli tosi kamalaa ja koulussakin sitä tragediaa luokanopettajamme johdolla käsiteltiin ja siitä juteltiin.  Äitini piilotti niistä hautajaisista kertovan Apu-lehden, koska oli huomannut, miten tuo tapaus vaikutti minuun. 
 

Kaipaako Lapuan orvot tai tsunamiorvot vanhempiaan enemmän kuin toiset?

Varmaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsunamissa kuoli samassa koulussa olleen vanhemmat, oli jännittävää ja kyseltiin että mitä tapahtui ja että joutuuko se nyt lastenkotiin.

 

Jännittävää?!

 

Lasten näkökulmasta jännittävää, totta kai sellainen kiinnostaa kun toinen kadottaa vanhempansa ja että mitä tapahtui.

 

Se että vieläkin muistaa asian jännittävänä, haisee nyt vahvasti siltä että omat vanhemmat ei ole olleet lainkaan tehtäviensä tasalla: olisi ehdottomasti pitänyt puhua asia lasten kanssa läpi ja viisaat vanhemmat olisivat osanneet lapsille ymmärrettävällä tavalla selittää, miksi asia ei ole jännittävä vaan surullinen ja traaginen. Tässä on nyt kasvatettu ns rubberneckejä, jotka jää suu auki tölläämään ja p

Käsitin, että tuossa koettiin jännittävänä tai kiinnostavana nimenomaan se kaverille tapahtunut asia. Minkä ymmärrän hyvin. Ymmärrän, että lapsia kiinnostaa sellainen tilanne, mitä kaverin perheelle tapahtui ja tsunami yleensäkin. Tässä oli kyse ilmeisesti nuorista lapsista, ei heille surullisuus tai tragedia tarkoita samaa kuin aikuisille.

Kokemukset ovat aina myös hyvin subjektiivisia, ainakin minusta oli ehkä helpompaakin, että kaverit ja tutut kyselivät, ja ihmettelivät. Siksi, koska minustakin se tuntui hämmentävältä, ja tuntui helpommalta puhua asiasta, kuin kartella aihetta.

Jännittävä, kiinnostava.. mites empatia? Sen puute tässä kuulostaa ikävältä. Kouluikäisistä lapsista kuitenkin kyse. No, kukin kokee tavallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jännittävä, kiinnostava.. mites empatia? Sen puute tässä kuulostaa ikävältä. Kouluikäisistä lapsista kuitenkin kyse. No, kukin kokee tavallaan. 

Eihän se, että joku asia tuntuu lapsen näkökulmasta jännittävältä tai kiinnostavalta sulje pois empatiaakaan. Vaikka on kyse kouluikäisistä, niin nuorimmat kouluikäiset ovat kuitenkin olleet vasta 7v, muutenkin lapsen empatia on aika erilaista kuin aikuisen. Siinä missä aikuinen säälittelee ja voivottelee vanhempansa menettänyttä lasta ja tämän tilannetta, 7-vuotiasta lasta taas saattaa kiinnostaa eniten se, että minne orvoksi jäänyt lapsi nyt sitten menee ja saako hän sinne kotoa omat tavaransa mukaansa. Lasta saattaa kiinnostaa myös ihan konkreettiset esimerkit siitä, että mitä se vanhempansa menettänyt lapsi on nähnyt ja kysyä niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten minua on koskettanut vuonna 1976 tapahtunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Olin silloin 9-vuotias ja muistan sen uutisoinnin ja lehtijutut, joissa kerrottiin orvoiksi tai ilman toista vanhempaa jääneistä lapsista. Se oli tosi kamalaa ja koulussakin sitä tragediaa luokanopettajamme johdolla käsiteltiin ja siitä juteltiin.  Äitini piilotti niistä hautajaisista kertovan Apu-lehden, koska oli huomannut, miten tuo tapaus vaikutti minuun. 
 

Kaipaako Lapuan orvot tai tsunamiorvot vanhempiaan enemmän kuin toiset?

Eipä sillä yksilötasolla ole merkitystä että millä tavalla menettää vanhempansa, tragedioista vain pieni osa päätyy julkisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Eniten minua on koskettanut vuonna 1976 tapahtunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Olin silloin 9-vuotias ja muistan sen uutisoinnin ja lehtijutut, joissa kerrottiin orvoiksi tai ilman toista vanhempaa jääneistä lapsista. Se oli tosi kamalaa ja koulussakin sitä tragediaa luokanopettajamme johdolla käsiteltiin ja siitä juteltiin.  Äitini piilotti niistä hautajaisista kertovan Apu-lehden, koska oli huomannut, miten tuo tapaus vaikutti minuun. 
 

Eikö ne ollut aikamoinen mediatapahtuma? Ja oliko siis hautajaisissa ihan kaikki samassa tapaturmassa kuolleet, vai halusiko joku pitää hautajaiset erikseen ilman julkisuutta. Ymmärtäisin kyllä hyvin jos haluaisi. 

Arvatenkin tänne tulee vain tsunamista uhriutuvat ihmiset. Siitä on jo valtavasti aikaa, yrittäkää nyt päästä jo eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Arvatenkin tänne tulee vain tsunamista uhriutuvat ihmiset. Siitä on jo valtavasti aikaa, yrittäkää nyt päästä jo eteenpäin. 

Eipä ole näkynyt 

Vierailija kirjoitti:

Estonia. Silloinen kumppani oli töissä apuun menneellä laivalla ja oli mukana pelastamassa henkiinjääneitä merestä. Se myrsky oli ollut tosi paha, ja on kyllä jäänyt syvästi mieleen hänen jakamat kokemukset tapahtuneesta. Muistan myös itse sen epäuskon uutisia katsoessa, että voiko todella olla niin ettei niitä laivan mukana uponneita saada mitenkään pelastettua. Jotenkin ei meinannut mennä jakeluun miten paha se keli oli, miten syvälle laiva upposi ja miten kaiken kaikkiaan täysin mahdoton se tehtävä olisi ollut. Kesti jonkin aikaa ennenkuin sen katastrofin laajuus upposi tajuntaan. Muistan sen piinaavan ajatuksen että eihän täällä voi tapahtua tällaista.

Itseasiassa Estonia ei ole syvällä vaan matalalla, olikohan noin 80 m.