Ylen uutinen: Militarismi kasvaa Suomessa. Nyt nuoret ja jopa lapsetkin aletaan sotkea siihen.
"Lapset ja nuoret halutaan liikkeelle puolustyskyvyn takia. Mistä tämä kertoo? Lapsiasiavaltuutettu, Puolustusvoimat ja militarismin tutkija vastaavat."
"Puolustusministeriö ja Puolustusvoimat patistavat nuoria liikkumaan enemmän maanpuolustuskyvyn takia.
Taustalla on huoli palveluskelpoisuudesta, sillä heikko kunto on merkittävä syy palveluksen keskeyttämiseen.
Helsingin yliopiston tutkija Noora Kotilainen pitää toimia militarismina, jossa lasten hyvinvointi valjastetaan sotilaalliseen käyttöön."
"Tutkija Noora Kotilainen Helsingin yliopistosta on tutkinut militarismia ja sen kielenkäyttöä.
Ikävin klangi puheissa on, että lasten hyvinvointi valjastetaan nyt kansallisen militarismipuheen käyttöön.
Kotilainen kertoo alla olevalla videolla Suomen olevan vahvasti militarisoitunut.
Puheet lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta liittyvät laajempaan militarismin kehitykseen Suomessa.
Meillä on helppo perustella kaikkea maanpuolustuksen tarpeilla. Monet asiat valjastetaan tämän agendan ja ajattelutavan hyödyksi.
Kotilaisen mukaan henkisessä ilmapiirissä on vallalla on 1930- ja 40-lukujen kaiut, jolloin koulut valjastettiin maanpuolustukselliseen käyttöön.
Se on raadollinen ja ruma ajatus, jos ajattelemme tulevia sukupolvia vain tykinruokana ja fyysisesti riittävän hyväkuntoisina sotilaina, Kotilainen sanoo.
Kotilainen toivoo lasten vanhempien heräävän tunnistamaan tapaa, jolla maata militarisoidaan ja lapsuutta ja nuoruutta pyritään valmistamaan sotaan ja sotaisaan tulevaisuuteen."
Tuossa jutussa Kotilainen ja lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ovat ainoat järjen äänet.
Oikeasti, aivan sairasta tämä militarismi nyky-Suomessa, kun sille uhrataan lapsiakin! Siis noinko vähän Suomessa välitetään lapsista ja lasten hyvinvoinnista? Se on perkele aivan varma, että tuolla tavalla saadaan yhä vain lisää mielenterveysongelmista kärsiviä lapsia ja nuoria. Ikään kuin niitä ei olisi aivan liikaa jo ennestään.
Lapsia ei uhrata tai valjasteta militarismille! Piste! Luulisi sen jumalauta olevan jokaiselle järjessään olevalle ihmiselle itsestäänselvää!
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran militaristinen pitää ollakin että kiinnittää huomiota tulevien sukupolvien varusmiesten kuntoon.
Mihis ne naiset unohtui.
Tyttöjen ottaminen mukaan armeijaan oli paha virhe! Sensijaan tärkeää ja kunnioitettua Lottajärjestöä kaivattaisiin!
Naisista kasarmilla on pelkkää harmia!
Ulkomaisten tutkimusten mukaan sekaosasto on vain n. 60% yhtä tehokas kuin pelkistä miehistä koostuva osasto, jos sen vahvuus on sama.
Hoh-hoijaa. Kannattaisi hieman vertailla miten militarismia esiintyy esim naapurimaissa ja miten nuo militaristiset kehitykset noin niin kuin ajallisesti vertautuvat toisiinsa. Mutta ehkä tuollainen vertailu ei sovellu agendaan jota he haluaisivat seurata ja toteuttaa.
"Lapsia ei uhrata tai valjasteta militarismille! Piste!"
Mene ap kertomaan tuo Venäjän vähemmistökansallisuuksille (voit samalla kuiskata se Putinillekin).
Liikunnan lisääminen lapsille ja nuorille ei todellakaan ole haitaksi. Militaristista tai ei. Nykyään on nuoressa polvessa liikaa lihavia sohvaperunoita.
Noora Kotilainen, jep jep.
Täysin neutraali eikö niin, ainakin taustasta päätellen
😅😅😅
Postmodernia marxilaista mielipuolisuutta. Lasten hiihtäminen on militarismia.
Minun mielestä sota ei yksinkertaisesti kannata. Sota ei ole mikään videopeli tai poliittinen shakkisiirto, vaan se tarkoittaa kuolemaa, traumatisoituneita lapsia, raunioituneita koteja ja sukupolvien mittaista katkeruutta.
Suomi tietää historiastaan, mitä sota maksaa. Talvisota ei ollut mikään romanttinen sankaritarina vaan selviytymistaistelu, jossa maksettiin kova hinta. Sen jälkeen Suomi on rakentanut turvallisuutta ennen kaikkea diplomatialla, kaupalla ja vakaudella.
Vaikka nykytilanne on vaikea ja Vladimir Putin johtaa Venäjää, tavalliset ihmiset rajan molemmin puolin eivät hyödy sodasta. He hyötyvät rauhasta, kaupasta, matkailusta ja siitä, että voivat elää normaalia arkea.
Ystävyys ei tarkoita sinisilmäisyyttä. Se tarkoittaa sitä, että ensisijainen tavoite on aina välttää aseellinen konflikti. Kova puolustus ja rauhan tavoittelu eivät sulje toisiaan pois päinvastoin, vahva puolustus mahdollistaa sen, että rauha säilyy.
Sota on aina epäonnistumisen merkki. Rauha on sivistyksen merkki. Minä valitsen mieluummin vaikeat neuvottelut kuin helpon viholliskuvan.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin huono suunta. Orpon ja Häkkäsen vika.
Ai huono asia että lapset alkaisi liikkua ja oma aikuisiän terveys kohenisi. Tästä oli jo yli 15 vuotta sitten kirjoituksia, miten lapset ei osaa edes juosta ja kuperkeikkaa ei osata tehdä.Tuolta astihan se lasten/nuorten liikkumattomuus on lisääntynyt, nyhjätään puhelimella paikallaan, kun aiemmin leikittiin välitunneillakin. Sen sairaampia yhä nuorempana nykyiset ja tulevat lapset aikuistuttuaan ovat, mitä vähemmän liikkuvat.Näkyyhän tuo juurikin siinä jo nyt, ettei kunnon puolesta pysty edes sitä armeijaa käymään. Iso osa keskeyttäneistä on juurikin niitä. Liikuntakyky olisi hyvä olla talleella vielä 80-ikäisenäkin ja se säilyy vain jos lapsena hankittu pohja sille on kunnossa.
Militarismia on ainoastaan ap:n perärei'ässä.
Sai Noora nimensä lehteen.
Ei vaan mitään pöljempää juttua keksinyt kuin että nuorten terveys ja hyvä kunto liittyisi militarismiin. Ehkä se Venäjällä menee noin, mutta täällä länsimaissa yksilön terveys ja hyvinvointi on tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Sai Noora nimensä lehteen.
Ei vaan mitään pöljempää juttua keksinyt kuin että nuorten terveys ja hyvä kunto liittyisi militarismiin. Ehkä se Venäjällä menee noin, mutta täällä länsimaissa yksilön terveys ja hyvinvointi on tärkeintä.
Tämä! Juuri olin kirjoittamassa samaa. Eilen ylen uutisissakin todettiin, että nuorten huono kunto on huomattu paitsi kouluissa, myös armeijassa. Lasten ja nuorten huono kunto on riski heidän omalle terveydelleen. Militarismin sekoittaminen tähän on huomiohuoraamista.
Vierailija kirjoitti:
Sai Noora nimensä lehteen.
Ei vaan mitään pöljempää juttua keksinyt kuin että nuorten terveys ja hyvä kunto liittyisi militarismiin. Ehkä se Venäjällä menee noin, mutta täällä länsimaissa yksilön terveys ja hyvinvointi on tärkeintä.
Nooran nimi löytyy monestakin lehdestä. Katsokaas millaisia sen tutkimukset ovat.
Ja noille me syydetään rahaa....
Nykyajan lapset on jo valmiiksi väkivaltaisia, joten vahinkoa tuskin tulee enempää. Ja eikös tuossa puhuttu että on kiinnostuttu lasten liikunnan määrästä.
Vierailija kirjoitti:
Postmodernia marxilaista mielipuolisuutta. Lasten hiihtäminen on militarismia.
Pesäpallo vasta onkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noora Kotilaista kierrätetään nyt Ylen ohjelmissa jakamassa Puolustusvoimien vastaista propagandaansa, koska hänen sanomisensa sopivat Ylen ja Venäjän narratiiviin. Tämän henkilön "tutkimukset" ovat hyvin ohuita mielipidekirjoituksia, ja tausta Venäjän rahoittamissa "rauhanjärjestöissä".
Häkkänen on tunkenut vähän väliä ruman naamansa medioihin ja lietsonut sotahysteriaa. Hyvä, että viimein alkaa löytyä vastapainoa.
Häkkänen on poliitikko, joka on nimetty puolustusasioista vastaavaksi ministeriksi. Noora Kotilainen on tutkijana esiintyvä aktivisti, joka esittelee subjektiivia mielipiteitään julkisuudessa "tieteenä".
Ei Häkkänen lietso mitään sotahysteriaa. Suomella on rajanaapurina Venäjä, joka on vuosisatojen saatossa hyökännyt Suomeen lukuisia kertoja ryöstäen ja murhaten suomalaisia. Tällä hetkellä Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa ja murhaa siellä ukrainalaisia.
Suomella ei ole kuin yksi vakava sotilaallinen uhka, ja se on Venäjä. Venäläiset ovat aina olleet, ja tulevat aina olemaan suomalaisten vihollisia.
Sosiaalitukien vastineeksi pitäisi osoittaa että omaa normaalin peruskunnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noora Kotilaista kierrätetään nyt Ylen ohjelmissa jakamassa Puolustusvoimien vastaista propagandaansa, koska hänen sanomisensa sopivat Ylen ja Venäjän narratiiviin. Tämän henkilön "tutkimukset" ovat hyvin ohuita mielipidekirjoituksia, ja tausta Venäjän rahoittamissa "rauhanjärjestöissä".
Häkkänen on tunkenut vähän väliä ruman naamansa medioihin ja lietsonut sotahysteriaa. Hyvä, että viimein alkaa löytyä vastapainoa.
Miten tämä sotahysteria ilmenee?
Maakellarissako elät? Miljardeja tungetaan epämääräisiin aseostoihin samalla kuin leikataan melkein kaikesta muusta, liehakoidaan Trumpia mutta ei ylläpidetä edes minimaalista puheyhteyttä Putiniin, lisätään asevoimia paperilla laajentamalla asevelvollisuus ikämiehi
Tuo on itsepuolustusta....
Kerro lisää noista miljardien epämääräisistä aseostoista.
Millaista puheyhteyttä NL-johto muuten piti Aatuun silloin 30/40 luvulla Aatun riehuessa ? Tuo sinun Isä Aurinkoinen on nyt se Aatu jonka kanssa pitäisi muka puhua järkeä.
MIten muuten Trumppia liehakoidaan? Lähinnä sille on sanottu aika suoraan et pysyy erossa esim. Grönlannista.
Tiesitkö muuten että venäjä hyökkää tälläkin hetkellä? Vai onko se edelleen sun narratiivissasi pelkkä erityisopetaatio jolla häädetään nazzeja?
Jos juoksee Cooperissa yli 2500m niin toimeentulotukea korotettaisiin.
Ap on pietarin trolli joka mielellään näkisi Suomella heikon armeijan. Sori Ap, täällä tuhotaan venäjä jos yritätte meidän kimppuun!
Eihän se Venäjän Pravdakaan osaa päättää onko Nato paperitiikeri, vai uhka Venäjälle.
Jos Nato laajenee itään päin se on Suurin Mahdollinen Uhka Venäjän olemassa ololle, mutta samaan aikaa Nato on kuulemma vain vessapaperille kirjoitettu sopimus, jonka mikään jäsenvaltio ei tule puolustamaan Venäjän naapurivaltioita, koska Venäjällä on ytinaseita.
Paskanpuhuminen on Venäjän paras vientituote. Ainoa vientituote.