Ylen uutinen: Militarismi kasvaa Suomessa. Nyt nuoret ja jopa lapsetkin aletaan sotkea siihen.
"Lapset ja nuoret halutaan liikkeelle puolustyskyvyn takia. Mistä tämä kertoo? Lapsiasiavaltuutettu, Puolustusvoimat ja militarismin tutkija vastaavat."
"Puolustusministeriö ja Puolustusvoimat patistavat nuoria liikkumaan enemmän maanpuolustuskyvyn takia.
Taustalla on huoli palveluskelpoisuudesta, sillä heikko kunto on merkittävä syy palveluksen keskeyttämiseen.
Helsingin yliopiston tutkija Noora Kotilainen pitää toimia militarismina, jossa lasten hyvinvointi valjastetaan sotilaalliseen käyttöön."
"Tutkija Noora Kotilainen Helsingin yliopistosta on tutkinut militarismia ja sen kielenkäyttöä.
Ikävin klangi puheissa on, että lasten hyvinvointi valjastetaan nyt kansallisen militarismipuheen käyttöön.
Kotilainen kertoo alla olevalla videolla Suomen olevan vahvasti militarisoitunut.
Puheet lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta liittyvät laajempaan militarismin kehitykseen Suomessa.
Meillä on helppo perustella kaikkea maanpuolustuksen tarpeilla. Monet asiat valjastetaan tämän agendan ja ajattelutavan hyödyksi.
Kotilaisen mukaan henkisessä ilmapiirissä on vallalla on 1930- ja 40-lukujen kaiut, jolloin koulut valjastettiin maanpuolustukselliseen käyttöön.
Se on raadollinen ja ruma ajatus, jos ajattelemme tulevia sukupolvia vain tykinruokana ja fyysisesti riittävän hyväkuntoisina sotilaina, Kotilainen sanoo.
Kotilainen toivoo lasten vanhempien heräävän tunnistamaan tapaa, jolla maata militarisoidaan ja lapsuutta ja nuoruutta pyritään valmistamaan sotaan ja sotaisaan tulevaisuuteen."
Tuossa jutussa Kotilainen ja lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ovat ainoat järjen äänet.
Oikeasti, aivan sairasta tämä militarismi nyky-Suomessa, kun sille uhrataan lapsiakin! Siis noinko vähän Suomessa välitetään lapsista ja lasten hyvinvoinnista? Se on perkele aivan varma, että tuolla tavalla saadaan yhä vain lisää mielenterveysongelmista kärsiviä lapsia ja nuoria. Ikään kuin niitä ei olisi aivan liikaa jo ennestään.
Lapsia ei uhrata tai valjasteta militarismille! Piste! Luulisi sen jumalauta olevan jokaiselle järjessään olevalle ihmiselle itsestäänselvää!
Kommentit (213)
Tuo tutkija kuulostaa putinin kätyriltä. Jos ei ole niin ainakin toimii Kremlin hyödyksi. Vaarallista toimintaa.
Huomaa tuon ruman akan kuvastaki jo et se kannattaa Vasemmistoliittoa
Kommunistit ( vasemmistoliitto) = 🤡
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumankauta tämä maa on niin pilalla. Katsokaa nykynuorisoa, hyvä kun jaksavat korttelia kiertää. Nenä kiinni ruudussa koko ajan ja energiajuoman kanssa valvotaan aamuyölle.
Tähän kun halutaan muutosta (mikä on tietenkin tärkeää myös maanpuolustuksen kannalta), niin se on militarismia ja aavee mammatkin peukuttaa. Vitu hallitus kun pitäisi ryhdistäytyä!
Rysssssäntrolli täällä liikuntaa vastaan on ja militarisoi kohta jo hengittämistäkin.
Niin no, kuka lie trolli kun meillehän on kerrottu useaan otteeseen täällä Suomessa miten Venäjä on taloudellisesti kaatumassa, vaikeuksia saada jo sotilaita ja kaikenlaista tällaista kyvyttömyyttä mutta mutta... nyt on tullut aika pelätä Venäjää!
Eli et näe tätä hetkeä pidemmälle...
kyllä se huonossa hapessa nyt on tuo rysssssä, mutta onko enää 10-15vuoden päästä. Sinne saakka nyt ainakin kannattaa jokaisen ajatella eikä vain tämän hetkistä tilannetta tulevaan peilata.
Vierailija kirjoitti:
"Eli et näe tätä hetkeä pidemmälle...
kyllä se huonossa hapessa nyt on tuo rysss ssä, mutta onko enää 10-15vuoden päästä. Sinne saakka nyt ainakin kannattaa jokaisen ajatella eikä vain tämän hetkistä tilannetta tulevaan peilata."
On mielestäni kuitenkin aika järjenköyhää ja valheellista nimenomaan pelotella nyt samaan aikaan Venäjän tämänhetkisellä vaarallisuudella ja hyökkäyksillä kun sellaisia ei ole tulossa noilla lihaksilla.
No nythän siihen 10-15 vuoden päähän on varauduttava eikä vasta sitten kun/jos se on ajankohtaista. Myöhäistä se sitten, vai tarkoitatko että niin pitäisikin olla.
Vierailija kirjoitti:
Kommunistit ( vasemmistoliitto) = 🤡
Ovat kylläkin kuopattu naapurissamme jo 30 vuotta sitten. Update, Update sinne!
Vasemmisto ei ole huomannut, että rauhan valtio 100 miljoonalla uhrilla eli Neuvostoliitto kaatui 1991.
Lähdempä siis lasten kanssa hiihtämään.
Vasemmistotutkijat haluaa poikiemme siis puolustavan Suomea ylipainoisina ja ilman maamiinoja ja muita aseita? Miten tämän muuten voi ymmärtää, eihän Suomi ole mihinkään hyökkäämässä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki äärioikeistolaiset fasistiset järjestelmät ylläpitävät hhhiiiittttllleerrjuugendin kaltaisia nuorisojärjestöjä. Suomi on juuri nyt hyvin oikeistolainen.
niin, oikeistolainen, ei ääri-sellainen. Siinä on huomattava ero.Oikeistolaisuudessa ei ole mitään vikaa. Äärioikeistossa ei muuta olekaan kuin vikaa.
Häkkänen:
"Saadessamme lapset ja nuoret liikkeelle, se näkyy lopulta myös maanpuolustuskyvyssä, eli kykeneekö toimimaan metsässä tai hiihtämään."
Tutkiskelija Noora Kotilainen Helsingin yliopistosta on tulkinnut näin:
"Puheet lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta liittyvät laajempaan militarismin kehitykseen Suomessa.
Meillä on helppo perustella kaikkea maanpuolustuksen tarpeilla. Monet asiat valjastetaan tämän agendan ja ajattelutavan hyödyksi.
Kotilaisen mukaan henkisessä ilmapiirissä on vallalla on 1930- ja 40-lukujen kaiut, jolloin koulut valjastettiin maanpuolustukselliseen käyttöön.
Se on raadollinen ja ruma ajatus, jos ajattelemme tulevia sukupolvia vain tykinruokana ja fyysisesti riittävän hyväkuntoisina sotilaina, Kotilainen sanoo."
Tutkiskelija Kotilainen on vääntänyt asian nurinniskoin. Lapsilla ja nuorilla kunnon sekä terveyden ylläpitäminen ja kohentaminenkin on militarismia! Kuinka tutkija voi asian nähdä noin negatiivisena. Hän on poliiittisesti motivoitunut ja agendaansa ajava tutkija.
Eikö tällaisista hutkijoista ole jo varoitettu? Hän syö tutkijoiden uskottavuutta ja on vahingollinen yliopistolle.
Potkut!
Vierailija kirjoitti:
Militarismi on tätä päivää. Olen maanviljelijä ja luen luonnollisesti Maaseudun tulevaisuutta. Tuosta lehdestä on tullut täysin sotakiihkoilijoiden äänitorvi. Ennen puhuttiin sontasiionista nyt se on sotasiioni. Lehdellä on selvä agenda, ilmeisesti meidän viljelijöiden pitäisi olla eturintamassa puolustamassa kaikkien punaviherliberaalien aloittamia proxysotia.
Byzzä sen sodan aloitti. Suomi ei sodi, mutta hanttiin pistää, mikäli byzzä tänne yrittää. Niin kuin on aina yrittänyt.
Koetko puolustautumisen militarismiksi? Entä hyökkäyssodan aloittamisen?
"No jos se asia sillä tavalla uutisissa ilmaistaan, niin ei kai se tutkijan vika ole."
Jos olisi puhuttu vain kunnon kohottamisesta, olisi Häkkänen saanut taputuksia hengenheimolaisiltasi.
Mutta kun sanoi tuon bonuksen = maanpuolustuskyvyn, muuttui asia militarismiksi. Tutkiskelijan tulkintaahan se on.
On teillä merkillinen ajatuksen juoksu!
Vierailija kirjoitti:
En ole mikään vasemmistlaishippi, mutta on tämä minustakin mennyt liian pitkälle. Nykyään ei saa kyseenalaistaa yhtään mitään mitä Puolustusvoimat sanoo tai että pitäisikö niitä miljoonia ja miljardeja sittenkin harkita, mitä puolustusvoimiin pannaan.
Halvemmaksi tulee varautua, kuin joutua byzzän tallomaksi ja paskomaksi, jota se tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No jos se asia sillä tavalla uutisissa ilmaistaan, niin ei kai se tutkijan vika ole."
Jos olisi puhuttu vain kunnon kohottamisesta, olisi Häkkänen saanut taputuksia hengenheimolaisiltasi.
Mutta kun sanoi tuon bonuksen = maanpuolustuskyvyn, muuttui asia militarismiksi. Tutkiskelijan tulkintaahan se on.
On teillä merkillinen ajatuksen juoksu!
No - sehän juuri on militarismia. Pitää olla merkillinen ajatuksen juoksu, jos ei tätä ymmärrä.
Ei vaan lasten hyvinvoinnista huolehtimista. Someniskan torjuntaa jne. Ja paremmin hyväkuntoinen pärjää elämässään ja jos ikävästi sattuu maanpuolustustehtävässä. En viitsi toistaa lapsellisesti minulta lainaamaasi loppukaneettia.
Häkkänen huolehto lasten hyvinvoinnista.
tätä toimintaa sanoisin militarisoinniksi
https://twitter.com/Gerashchenko_en/status/1629786601889906689?ref_src=…
https://x.com/francis_scarr/status/1618192698959360001?ref_src=twsrc%5E…
Vierailija kirjoitti:
Sen verran militaristinen pitää ollakin että kiinnittää huomiota tulevien sukupolvien varusmiesten kuntoon.
Varusmiesaika taitaa olla n puoli vuotta. Koko aikuiselämä n 80 vuotta. Ja se lapsena hankittu fyysinen hyvä kunto auttaa koko elämän ajan monin tavoin. Puolustusvoimissa on vaan selvästi huomattu tämä nuorten aikuisten huono kunto. Ja tuotu asia esiin. Jos siitä ei saa puhua, ollaan tiellä, jossa koulusta mennään suoraan eläkkeelle. Näin tapahtuu myös jo nyt, mutta onneksi pienelle joukolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nykyiset nuoret haluavat sellaisia erivapauksia työelämässä, joita. aikaisemmat sukupolvet eivät ole tohtineet ajatellakaan, miten kuvittelette heidän suhtautuvan ajtukseen talkootöistä maanpuolustuksen eteen?
Nykysukupolvet myös tietävät, miten sotaveteraaneja ja -invalideja kohdeltiin vuosikymmenien ajan.
Oletko aivan varma, että välittävät tiktokkaamisen ohessa? Keski-ikäiset visioivat asioita omien näkemystensä mukaan kuvitellen, että nuoret jakavat heidän ajatusmaailmansa. Palkka-armeijaan aikoja sitten siirtyneet valtiot ovat olleet kaukonäköisiä.
Miten tästä tulee niin mieleen Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja