Nainen, onko sinulla ammatti, jonka kuuleminen saa deittimiehen kaikkoamaan
Kaveri on juristi ja se näyttää pelottavan miehiä
Kommentit (215)
On ghostattu heti kun kertoo ammatin. Tai vähän ympäri pyöreästi sanon ensin että olen kuljettaja. Koska jos mies katoaa tämän jälkeen, eipähän tiedä työpaikkaani sen tarkemmin. Veikkaan että nämä miehet eivät kestä jos nainen on miesvaltaisella alalla. Tai että nainen onkin parempi kuski kuin he. Toki osa voi ajatella että vuorotyö on huono, mutta on tällä alalla paljon myös päivätyötä. Nämä miehet ovat yleensä itsekin ihan vain duunareita.
joskus pari miestä dumppasi minut heti kun kuuli, että olen työtön. He kun eivät kuulemma mitään sossupummeja ala elättämään. En sitten viitsinyt korjata heitä etten edes saisi mitään sossuapuja, kun on sen verran paljon omaa rahaa ja että vauraatkin ihmiset voivat olla työttömiä ja osa heistä ei edes häpeile sitä.
Toimi tuo työttömyys sen verran hyvänä huonojen deittien karsintamenetelmänä, että käytin sitä myöhemminkin hyödykseni ja se kannatti. Sai rankattua pois kaikki ns. tyhmät ja toisaalta sitten ne oikeat sossupummitkin.
Vaimoni on lääkäri. Tekee jotain leikkauksia jos vaikka onnettomuus niin hoitaa potilaita. Ei mulle väliä kenenkään ammatti ole. Nuorena olin itse kaupassa töissä, olen myös ollut kunnan rakennustarkastaja. Eks naiseni oli yökerhossa töissä.
Minulla on itseasiassa monta ammattia. Lavatansseissa oli kerran eräs vähän liian innokas tanssittaja, joka haki koko ajan tanssimaan ja joka mitä ilmeisemmin oli minusta muutenkin kiinnostunut. Itse en ollut hänestä kiinnostunut ja koitin päästä hänestä eroon. Kyseli ammattiani. Kerroin hänelle olevani vartija. (Minulla vartijan kortti, mutta olen työskennellyt yrityksen aulapalvelussa). Hän ei tullut sen jälkeen hakemaan. Vartija kyllä minun mielestäni myös hyvä ammatti, mutta en sitten tiedä, mitä tämän tanssittajan päässä liikkui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran juttelin erään amerikkalaisen naispuolisen hävittäjälentäjän kanssa, ja neiti kertoi oppineensa kantapään kautta, että useimmille miehille ammattia ei kannata ihan heti kertoa, jos toivoo suhteelle jatkoa. Jostain syystä suurimmalle osalle miehiä kuulemma on kova pala, jos nainen on F-15 -kuski.
Olisko kyse pikemminkin siitä että jokainen tavismies kyllä tajuaa ettei lentäjänainen kelpuuta rinnalleen kuin jonkun vastaavassa ammatissa olevan alfauroksen?
Taas miehet tekemässä päätöksiä naisten puolesta. Miehet kuvittelevat ties mitä ja päättävät mitä naiset haluaa. Eihän naiset itse voi tietää mitä haluvat. Huoh. Olette kyllä suuren luokan ääliöitä tuollaisen ajatusmaailman kanssa. Käännetään joka asia naisen syyksi kun on siellä pienessä harhaisessa päässä päätetty kaikki naisten puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Parkkipirkko ja hsl lipuntarkastajat. Siinä isot turn offit naisen ammateista. Avostan jopa hutsuja enemmän
M42
En avosta sun kommenttia.
Mulla on monta koulutusta ja tutkintoa ja useampaa ammattiakin olen harjoittanut. Erään alan taiteilija, tutkija, psykoterapeutti ja lääketiedettäkin olen opiskellu, mutta en valmistunut siihen ammattiin. Tuskinpa olisin ihan kärjessä ammattieni perusteella, sillä ihmiset käsittääkseni arvostavat yhtenäistä uraa eikä huithapelia ja ikuista opiskelijaa, vaikka opinnot olen tehnytkin työn ohessa. Ei näyttäisi hyvältä deittiäpissä enkä mä sinne kyllä menisikään mistään hinnasta. Mulle sopivia miehiä, jotka tykkäisivät vastaan, on tosi vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kovin montaa normaalia miestä haittaa se, että olen sairaanhoitaja ikäihmisten hoivakodissa.
Tuohan on vaan positiivista. Omaishoidat sitten miehen vahemmat ja miehen itsenkin aikanaan
Enkä hoida. Mä teen sairaanhoitajan työtä palkkatyökseni enkä ala omaishoitajaksi etenkään miehen vanhemmille. Mä sitäpaitsi suunnittelen siirtymistä pois hoitoalalta.
Vierailija kirjoitti:
joskus pari miestä dumppasi minut heti kun kuuli, että olen työtön. He kun eivät kuulemma mitään sossupummeja ala elättämään. En sitten viitsinyt korjata heitä etten edes saisi mitään sossuapuja, kun on sen verran paljon omaa rahaa ja että vauraatkin ihmiset voivat olla työttömiä ja osa heistä ei edes häpeile sitä.
Toimi tuo työttömyys sen verran hyvänä huonojen deittien karsintamenetelmänä, että käytin sitä myöhemminkin hyödykseni ja se kannatti. Sai rankattua pois kaikki ns. tyhmät ja toisaalta sitten ne oikeat sossupummitkin.
Lapsellista. Kuinka monessa tapauksessa työtön deitti onkin -tadaa- salainen miljönääri? Kyllä se on yleensä vaan työtön, jolloin olennaisempaa on, onko kyseessä väliaikainen tilanne vai elämäntapa. Ja vaikka deitti olisikin todella varakas työtön, se tarkoittaa sitä, että hänellä on pelkkää aikaa ja sitten alkaa valitus, miten toinen joutuu olemaan pitkää päivää töissä, vaikka tämän työttömän mielestä voitaisiin lähteä vaan ex tempore -lomalle. Tai että sillä työssäkäyvällä ei olekaan rahaa tehdä kaikkea kivaa.
Silti, et sinä mitään fiksuja kavereita ole tavannutkaan. Kuka on niin huonokäytöksinen, että sanoo ettei mitään sossupummeja ala elättämään? Kuulostaa ihan wt-porukan tekemisiltä.
Olen töissä hunaja-ansana kotimaani tiedustelupalvelulla. Jostain syystä kaikki kohteet lopettavat tapailun, kun kerron tämän. :(
Kerron deitille melkeinpä ensi töikseni että sekä äidinpuoleinen tätini että isänpuoleinen tätini ovat lääkäreitä. Se tekee vaan hyvän vaikutuksen. Itse olen vain merkonomi ja assistentti.
Brita 36
Vierailija kirjoitti:
Kerran juttelin erään amerikkalaisen naispuolisen hävittäjälentäjän kanssa, ja neiti kertoi oppineensa kantapään kautta, että useimmille miehille ammattia ei kannata ihan heti kertoa, jos toivoo suhteelle jatkoa. Jostain syystä suurimmalle osalle miehiä kuulemma on kova pala, jos nainen on F-15 -kuski.
Naispuolisen F-15 pilotin kohdalla tilanne on USA:ssa hankala siinäkin mielessä että niitä on vähemmän kuin Suomessa naispuolisia ministereitä.
Naispuolisia taistelulentäjiä on vähän enemmän, jos otetaan kaikki ilmavoimien koneet mukaan. Näitä löytyy USA:sta jo yksi tai kaksi/miljoonakaupunki.
Olen sairaanhoitaja ja jostain syystä miehet yhdistävät sen maksulliseksi naiseksi.. siksi välttelen kertomista viimeiseen asti. Vaikea löytää parisuhdetta vaikka olen hoikka, kaunis, lapseton, lemmikitön, päihteetön, mt kunnossa.
Yllätysrakastelu ei ole rikos vaan monikulttuuria ja kivoja pelihetkiä
T. Vihreät