Miksi vedän puoleeni avautujia?

Huomaan kerta toisensa jälkeen löytäväni itseni keskustelusta, jossa kuuntelen tuntitolkulla toisen elämäntarinaa tai yksinpuhelua toisen erinomaisuudesta ja erinomaisesta elämästä. En siis ole pahoillani toisten menestyksestä, mutta on alkanut mietityttämään se, että olen jatkuvasti ikäänkuin sivuhahmo jolle vuodatetaan kaikki mahdollinen ja haetaan kehuja ja myötätuntoa yksipuolisesti.

Kertokaa rehellisesti mikä minussa silloin on vikana? Olen tosi ymmärtäväinen ja myötätuntoinen ihminen, joten en osaa enkä halua olla välinpitämätön, tietenkään. On vaan alkanut tuntumaan, että olen toistuvasti altavastaajana. Minun asiat noteerataan lyhyesti ja saatetaan kuitata jollain pienentävällä kommentilla/neuvolla. Olenkin kyllä jo pitkään ollut yksinkertaisesti puhumatta mitään omista asioistani, tai kerron ne vain pintapuolisesti. 

Haluaisin saada itseeni jonkin sellaisen energian, ettei minua koettaisi ihan vain dumppaus- ja pönkitysalustana