Lue keskustelun säännöt.
Oman onnen peittely -tuttuako?
01.05.2007 |
Toinen ketju kyseli, että osaammeko olla onnellisia toisten puolesta. Mitä, jos ei voi olla avoimesti onnellinen, kun muiden kateus paistaa läpi?
Ammattiin valmistumista ei voinut juhlia, kun se olisi ollut ylpeilyä. Lapsia voi sentään kehua, mutta hyvin miedosti. Omaan kotiin muuttaminen piti tehdä hyvin vaivihkaa, edes muuttoapua ei voinut pyytää. Vuokralla edelleen asuvat sisarukset olisivat pitäneet sitä näyttämisenhaluna, että tulkaa nyt katsomaan meidän uutta kotia. Tupareita ei luonnollisesti pidetty. Meidän suvussa on siis tapana, että ruikuttaa saa ja pitääkin. Onnesta ei saa hiiskua, ettei vaan kukaan veisi sitä pois. Jos sattuu jotain sanomaan, niin asia mitätöidään hiljaisuudella tai omilla suurilla tulevaisuuden suunnitelmilla.
Kommentit (3)
mutta,mutta,
ollaan miehen kanssa puhuttu ettei kannata aina niin iloisesti jutella tekemisistä ja ostamisista,
läheisistäkin kerran löytyy niitä " kateellisia" .
meillä menee muutenkin hyvin, velkaa ei ole ja säästötileillä ihan kivat summat tulevaisuuden varalle...
lapset on kivoja ja kilttejä, aikuiset onnellisia!
mutta niinkuin sananlasku kertoo; se kel onni on, sen kätkeköön!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se johtuu siitä, että mieheni on yrittäjä. Joskus olenkin vastannut aika tylysti kaverin huokailuun siitä, miten voi olla kotiäitinä niin pitkään kuin tahdon. Kysyin, että vaihtaako hän osia, sillä meillä mies tekee pitkää päivää (nytkin lähti työmaalle käymään) ja hänen miehensä tulee joka päivä kotiin klo 16. Loppui huokailut.
Ostettiin kesämökki ja vähän metsää. Kerrottiin siitä iloisina vanhemmilleni ja siskolleni, kukaan ei oikeesti sanonut mitään! Olin tyrmistynyt, niin kateellisia olivat. Sen jälkeen en ole kertonut heille oikeastaan mitään perheemme asioista. Olen saanut työstäni julkista tunnustusta, vanhempani eivät noteeranneet sitä millään lailla, vaikka puolitutut onnittelivat...