Ihmiset eivät ymmärrä että oikeasti nautin yksinäisyydestä

No mä oon aina ollut tuollainen, toisaalta mulla on kumppani, se riittää ja oma perhe(vanhemmat, sisko). 

Koronavuodet oli iso pelastus, katkaisin silloin yhteydenpidon vanhempiini, sisaruksiini, sukulaisiini, kavereihin ja tuttaviin.. enkä ole kaivannut ketään, he olivat vain sosiaalinen rasite. Tapaan töissä ja harrastuksissa ihan tarpeeksi ihmisiä, vapaa-ajalla riittää vaimon seura ja häntäkin olen kannustanut erilaisiin hartastuksiin, että saisin omaa aikaani vielä lisää. Olen ollut aina introvertti ja koronasulkujen myötä huomasin, että olen paljon onnellisempi, kun sosiaalista höttöä ei ole liikaa. Voin luke, kirjoittaa, kuunnella musiikkia, soittaa.. tehdä asioita mistä nautin.

Meillä on yksi elämä, elä sitä!

Ihanaa! Täällä yksi.

Mulla on myös sisko, joka pakottaisi minua koko ajan johonkin. Työskentelen kotona ja käyn kyllä iltaisin omissa jutuissani, mutta en tarvitse seurakseni ketään. Korkeintaan oman mieheni, joka ymmärtää tilantarpeeni.

Sisko jaksaa murehtia, että mitä jos jään leskeksi/jätetyksi, niin mitäs sitten? Erakoidun kotiin? Sisko ei ymmärrä, että se on sen ajan murhe enkä usko, että muuttuisin silloinkaan yltiösosiaaliseksi kuten hän.

Minäkin viihdyn yksin. Jos törmään tuttuun vaikka kaupassa, ilahdun siitä kovasti. Se muutaman minuutin juttelu on mulle riittävästi, ja tunnelma lässähtää välittömästi, jos se toinen osapuoli toteaa, että pitäisi tavata paremmalla ajalla ja vaihtaa kuulumisia kunnolla. Ei pitäisi! Ei mun elämästä ole enempää kerrottavaa, enkä jaksa kuunnella loputtomiin muidenkaan asioista. Joskus olen ollut sellainen "normaali" ihminen, että olen suostunut pitkiin kyläilyihin. Mulle ei vaan koskaan jäänyt niistä sellaista oloa, että oli ihana tavata, olo oli lähinnä katujyrän alle jäänyt.

Niin minäkin suurimmaksi osaksi ainakin tykkään olla yksin.

Joskus on yksinäinen olo ja kaipaa rakkautta ja seuraa mutta se on aina ohimenevää. 

En edes viitsi valehdella itselleni että en välistä rakkautta ja seuraa kaipaisi minusta ihan normaalia.

Miksi niin moni yksinäisyydestä nauttiva kokee kuitenkin tarpeelliseksi kertoa asiasta koko maailmalle? 

Mä en sinänsä nauti yksinolosta, vaan se on usein parempi vaihtoehto kuin olla ihmisten kanssa. Suurin osa ihmisistä on rasittavia, siis kuormitun jo heidän läsnäolostaan.

Turha kaunistella. Olet vastenmielinen luuseri, jonka seurassa kukaan ei halua olla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni yksinäisyydestä nauttiva kokee kuitenkin tarpeelliseksi kertoa asiasta koko maailmalle? 

Ehkä ne joskus tarvitsee seuraa harvoin. Ja saa sen seuran esim sosiaalisesta mediasta. Ja niille aina sanotaan että ne on sairaita tai masentuneita tai mitä lie niin sanovat sitten asiasta sosiaalisessa mediassa muille. Että sori nautin olla yksin kuiten pää osin ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin viihdyn yksin. Jos törmään tuttuun vaikka kaupassa, ilahdun siitä kovasti. Se muutaman minuutin juttelu on mulle riittävästi, ja tunnelma lässähtää välittömästi, jos se toinen osapuoli toteaa, että pitäisi tavata paremmalla ajalla ja vaihtaa kuulumisia kunnolla. Ei pitäisi! Ei mun elämästä ole enempää kerrottavaa, enkä jaksa kuunnella loputtomiin muidenkaan asioista. Joskus olen ollut sellainen "normaali" ihminen, että olen suostunut pitkiin kyläilyihin. Mulle ei vaan koskaan jäänyt niistä sellaista oloa, että oli ihana tavata, olo oli lähinnä katujyrän alle jäänyt.

Tismalleen sama täällä. Olen myöhäisdiagnosoitu autisti. Nykyään pyrin suojelemaan itseäni paremmin. Aina se ei onnistu. Sitten toivun liikasosiaalisuudesta pitkiäkin aikoja yksin kämpillä tai mökillä.

Ymmärtävät kyllä eivätkä sen vuoksi kysele, mutta sattuvat tietämään elämästä paremmin koska kaiken avain on sopeutuminen yhteisöön, ja sellaiset eliminoidaan tavalla tai toisella jotka eivät kykene. 

Olen karsinut kaikki ihmiset elämästäni jo vuosia sitten. Koiran kanssa elelen enkä ole yksinäisyyttä kokenut. En ymmärrä mihin toisia ihmisiä tarvitsisin.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävät kyllä eivätkä sen vuoksi kysele, mutta sattuvat tietämään elämästä paremmin koska kaiken avain on sopeutuminen yhteisöön, ja sellaiset eliminoidaan tavalla tai toisella jotka eivät kykene. 

Se on heidän näkemyksensä mikä on normaalia. Tai oikein. Näitä näkemyksiä on usesmpi kun yksi. Ihmisten elämäntapoja on enempi kuin yksi.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin viihdyn yksin. Jos törmään tuttuun vaikka kaupassa, ilahdun siitä kovasti. Se muutaman minuutin juttelu on mulle riittävästi, ja tunnelma lässähtää välittömästi, jos se toinen osapuoli toteaa, että pitäisi tavata paremmalla ajalla ja vaihtaa kuulumisia kunnolla. Ei pitäisi! Ei mun elämästä ole enempää kerrottavaa, enkä jaksa kuunnella loputtomiin muidenkaan asioista. Joskus olen ollut sellainen "normaali" ihminen, että olen suostunut pitkiin kyläilyihin. Mulle ei vaan koskaan jäänyt niistä sellaista oloa, että oli ihana tavata, olo oli lähinnä katujyrän alle jäänyt.

Näin on. Minulle juuri ne hyvänpäiväntutut ovat olleet elämässäni tärkeämpiä kuin niinsanotut pitkäaikaiset kaverit, jotka ovat kokoajan vaatimassa jotain. Tai no on niitä oikeasti hyviäkin kavereita ollut, mutta suurimmaksi osaksi ne tärkeimmät hetket ovat olleet noita satunnaisia lörpöttelyjä.

Itaellä taas näin suurimman osan ajasta yksin ja todella vähäistä on muiden kanssa olo. Tarvitsen paljon omaa aikaa kyllä mutta on se mukava kuiten että on pari ihmistä jonka kanssa voi jutella edes silloin tällöin. Pitää vain omanlaisensa balanssi löytää missä itae voi hyvin. Sillä ei ole mitään väliä mitä muut siihen sanoo. 

Olen aina tullut hyvin toimeen yksin. Mutta korona-aikana ihmiset menettivät kaiken kontrollin ja käytöstavat mitä tulee sosiaalisiin tilanteiseiin ja kohtaamisiin. Annoin periksi joku aika sitten, antaa muiden olla. Lopetin kaiken huomioon ottamisen, hyvät käytöstavat yms. turhuudet. Lähinnä vain vihaan ulkona liikkuvia idiootteja. Siksi oleskelen niin paljon yksin kuin pystyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni yksinäisyydestä nauttiva kokee kuitenkin tarpeelliseksi kertoa asiasta koko maailmalle? 

 

Ehkä ne joskus tarvitsee seuraa harvoin. Ja saa sen seuran esim sosiaalisesta mediasta. Ja niille aina sanotaan että ne on sairaita tai masentuneita tai mitä lie niin sanovat sitten asiasta sosiaalisessa mediassa muille. Että sori nautin olla yksin kuiten pää osin ainakin.

Eivät kaipaa seuraa vaan sitä, että saavat puhua itsestään. Ehkä se itseensä käpertyminen ei olekaan niin auvoista kuin mitä yrittävät itselleen uskotella.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina tullut hyvin toimeen yksin. Mutta korona-aikana ihmiset menettivät kaiken kontrollin ja käytöstavat mitä tulee sosiaalisiin tilanteiseiin ja kohtaamisiin. Annoin periksi joku aika sitten, antaa muiden olla. Lopetin kaiken huomioon ottamisen, hyvät käytöstavat yms. turhuudet. Lähinnä vain vihaan ulkona liikkuvia idiootteja. Siksi oleskelen niin paljon yksin kuin pystyn. 

Paljon näkyy huonoa köytöstä. Mutta suurimmaksi osaksi kukaan ei edes välitä mistään mitään kun omasta itsestään ja omista tutuista tai perheestään. Sitten on jokunen hyvinkin käyttäytyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävät kyllä eivätkä sen vuoksi kysele, mutta sattuvat tietämään elämästä paremmin koska kaiken avain on sopeutuminen yhteisöön, ja sellaiset eliminoidaan tavalla tai toisella jotka eivät kykene. 

 

Se on heidän näkemyksensä mikä on normaalia. Tai oikein. Näitä näkemyksiä on usesmpi kun yksi. Ihmisten elämäntapoja on enempi kuin yksi.

Sillä kyselemisellä kartoitetaan vaivihkaa poikkeavuutta, että saattaisiko olla muille vaarallinen tai haitallinen yksilö, omaan napaan tuijottaminen ei siinä kanna, kuten useammat näyttää vetoavan että kun tämä on minun elämäni ja minun käsitykseni elämisestä. Tietty määrä sopeutumista on pakko pitää, vielä vähemmän hyödyttää vetäytyä jonkin erityisdiagnoosin-verukkeella, se mikä on nyt hyväksyttyä ei välttämättä ole tulevaisuudessa enää, ja vähän semmoinen enne että kirjolla olevat joutuisi.