Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni sairas seniorikoira stressaa koko perhettä
15.02.2026 |
Tiedän, että tämä keskustelu saa varsinkin koiraihmiset varpailleen, mutta aihe on tärkeä ja kaipaan vertaistukea ja näkökantoja.
Puolisoni koira on 14 v. ja pitkäikäistä pikkukoirarotua. Olen asunut puolisoni ja koiransa kanssa nyt 10 v. Koiralla todettiin dementia loppuvuodesta ja sai lääkkeet siihen. Aluksi oireet hieman helpottivat, kunnes taas alkoivat. Oireet hyvin samanlaisia kuin ihmisilläkin dementiassa. Niitä ovat sekavuus (ei välttämättä tunnista isäntää ja muita perheenjäseniä heti), pelokkuus (tärisee paljon, kulkee selkä kyyryssä häntä koipien välissä), sisäsiisteys todella puutteellinen: päivittäin pissaa (matolle) ja/tai kakkaa sisälle ja vaippaa joutuu pitämään suuren osan ajasta; pyytää uloskin, mutta ei tosiaan aina; levottomuus (vaeltaa ympäri taloa), on alkanut haukkua poissaollessamme (asumme rivitalossa) ja viime aikoina myös yöllä on alkanut "ulista", jolloin kaikki perheenjäsenet heräävät.
2 kk sitten neurologi ei sanallakaan puhunut, että voisiko jo olla aika päästää pieni kärsimyksistään, jos lääke ei helpota oireita. Koira myös joutuu olemaan työpäiviemme ajan yksin. Ei mitään tietoa, miten se pärjää sen ajan tai mitä tekee.
Tätä kaikkea em. on suurimman osan aikaa. Välillä on hyviä hetkiä, koira ikäänkuin "herää" hetkeksi, leikki jne., kunnes tuo kaikki taas alkaa.
Jos kyseessä olisi minun lemmikkini, olisin päästänyt sen pois jo pari vuotta sitten, kun levottomuus ja tärinät alkoi. Nyt tilanne on hurjan paljon pahempi, ja menetän kohta järkeni siivotessani päivittäin pissoja ja kakkoja, ja ylipäänsä seuratessani koiran levottomuutta. Vaipatkin sitä selvästi kutittavat ja hankaloittavat kävelyä. Pahoittelen joka kerta, kun laitan sille vaipan, että joutuu sellaista sietämään. Tämä kaikki aiheuttaa myös kitkaa parisuhteessa, kun tilanne on niin hirveän stressaava.
Minun mielestäni tämä ei ole lemmikin arvokasta vanhuutta, mutta mitä voin tehdä, ja puolisoni ei halua puhua asiasta. Ymmärrän luopumisen tuskan hyvin, olen itsekin joutunut sen päätöksen tekemään. Se on ihan kauheaa, mutta rakkauden hinta ja lemmikille viimeinen palvelus.
Kommentit (35)
Vaipat?? Neurologi?? Mä rakastan mun koiraa mutta tosiaan noin pitkälle en ikinä päästäisi tilannetta. Mun äiti oli aikoinaan samanlainen, se piti meidän koiria viimeiseen asti hengissä. Ne oli lopussa käveleviä dementoituneita luurankoja, kivuissaankin varmaan. Vieläkin suututtaa kun ajattelen asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otin asian puheeksi, ja sanoin, ettei ole oikein koiraa kohtaan ja se kärsii. Hän meni ihan lukkoon tämän jälkeen. Hän ei kestä ajatusta, että joutuu luopumaan. Koira on ihan kuin hänen lapsensa (hänellä ei ole omia).
Kyllä. Tilanne on kauhea. Omakin mielenterveys tästä jo pahasti kärsii.
On aika sanoa hyvästit rakkaalle koiralle. Miehesi on itsekäs, kun ei tätä ymmärrä.
Rakastan lemmikkieläimiäni, mutta minun rajani menee siinä, jos eläintä pitää alkaa käyttää erikoislääkärillä saamassa mahdollisesti useita lääkekuureja kroonisiin sairauksiin. Silloin ymmärrän, että luonnon raja on tullut vastaan ja eläin on aika päästää kivuistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on huono eläinlääkäri. Yleensä ne eläinlääkärit osaa sanoa milloin olisi aika päästää lemmikki menemään, jos on noin iäkäs ja sairas koira niin lääkärin olisi pitänyt suositella eutanasia, eihän dementia ole parannettavissa oleva sairaus ja koira-parka vain kärsii.
Minua ihmetyttää ihmiset, joilla on noin vaivaisia lemmikkejä ja ne eivät näe miten sen elämä on pelkkää kipua ja kärsimystä, eutanasia päätös on aina kamala, mutta joskus se on vain tehtävä vaikka kuinka haluaisi pitää sen lemmikin vielä luonaan.
Sain avun 17-vuotiaan pikkukoirani vaelteluun ja sisällepissailuun täydennysrehuvalmisteesta nimeltä (kirjoitan tavutettuna): Ak ti vait. Apteekista ja nettikaupoista saa.
Neljä viikkoa kun oli saanut tuotetta, loppui pissailut ja levoton käytös väheni huomattavasti. Nyt käytetty kohta koko paketti (60 tablettia), ja taatusti jatketaan reippaan pikkuisen loppuelämän ajan. Suosittelen!
PS. Ruokavalion lihapitoisuutta lisäsin, että vanhuksen paino pysyisi hyvänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme lemmikeillemme hyvän kuoleman velkaa. On aika päästää pikkuinen lepoon.
Hieman nuoremman seniorikoiran omistaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aina ollut koiria. Olen varmaan maailman huonoin koiraihminen, mutta eläimen kohdalla en ymmärrä neurologia, syöpähoitoja, massiivisia leikkauksia. Koira kärsii näistä eikä ymmärrä onko asia sen omaksi parhaaksi myöhemmin. Eläin elää hetkessä
Jonkun nuoren koiran ison polvileikkausen vielä ymmärrä, mutta aloittajan tapaus menee täysin yli.
Kysy puolisolta, ketä varten pitää koiraa elossa? Itseään vai koiraa?
Ei ole oikein antaa lemmikin kärsiä, jotta itse pääsee tunne-elämässä helpommalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysy puolisolta, ketä varten pitää koiraa elossa? Itseään vai koiraa?
Ei ole oikein antaa lemmikin kärsiä, jotta itse pääsee tunne-elämässä helpommalla.
Ja vielä eläinlääkäreistä: olen itse omin silmin nähnyt ainakin kolme tapausta, jossa eläinlääkäri vaan suosittelee lisää lääkkeitä todella vanhalle lemmikille, vaikka kaikki paitsi omistaja näkee mitä pitäisi tehdä.
Valitettavaa mutta totta, että heille tärkeintä on vaan kassavirta.
No eihän tuo koiru enää montaa kuukautta ole hengissä, joten koeta hetki vielä sinnitellä äläkä menetä järkeäsi. 🤠
(Ja joo samaa mieltä että olisi hyvä keskustella siitä mitä mieltä puoliso on eutanasiasta ja milloin se voisi olla hyvä idea, mutta en edes usko että siitä tulee hyvää keskustelua.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on kunnon rääkkäystä. Rakille kuulaa kalloon heti!
Piikille olisi pitänyt viedä jo aikaa sitten.
Miehen pitää kasvattaa pallit ja toimia vastuullisesti.
Mä en koiran jätöksiä suostuisi päivittäin siivoamaan.
Ei tuolla koiralla ole enää kovin hääpöinen elämä. Piikki on armollisin vaihtoehto.
Nimenomaan oikeat koiraihmiset eivät turhaan pitkitä rakkaan ystävän kärsimystä. Niin se vaan on, että jo pennun ottaessasi alat tekemään hiljaista surutyötä, koska sen rakkaista rakkaimman ystävän elämä on niin lyhyt. Sitten kun aika on, se lopullinen päätös pitää pystyä tekemään.
Tämä on nyt aivan aiheen vierestä, pahoittelen etukäteen, mutta tulin tämän ketjun pohjalta miettineeksi että miten niin voikin olla että nyt on koiria, joiden elämän pituus tulee omistajan itse päättää ja harkita. Eli että ei voi luottaa luonnon hotavan hommansa vaan että koira esimerkiksi elää pidempään kuin vaikkapa nivelensä tai mielensä. Samahan käy meille ihmisillekin. Mekin elämme ns liian pitkään.
Nyt vakava keskustelu miehen kanssa. Pyytäisin myös eläinlääkäriä ottamaan asiaan kantaa jos ei mies pysty tekemään päätöstä. Tuo ei ole enä koiran elämää