Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

G: 1v. - 1,5v. taidot

01.05.2007 |

Mitä kaikkea teidän 1 vuotiaat - 1,5 vuotiaat osaavat? Ihan mielenkiinnosta kyselisin :)



Meillä poika 1v3kk on mielestäni motorisesti oikein reipas. Kävelemään alkoi lähtemään 10kk ja 11kk lompsutteli jo mallikkaasti. Reilusti alle 1 vuotiaana juoksi täyttä päätä. Nyt tietysti jo kiipeilee jne. Aina on ollut kova tanssimaan, jo istumaan opetellassa hytkytti peppua musiikin tahtiin :D Nykyään seisoo joskus yhdellä jalalla, sekunnin kaksi tosin vain, mutta kovasti kiinnostaa asiaa reenailla.



Hyppimistä on harrastanut jo reilun kuukauden. Nyt en kaikkea muistakaan yhtäkkiä, mutta kertokaapas millaisia taitoja teidän suunnilleen saman ikäisillä on!



Meillä ei puhuta vielä juuri lainkaan! Vanhukset tuumivatkin usein, että pojalla on " puhe mennyt jalkoihin" :D Poika myös tykkää syödä itse lusikalla ja ruoka meneekin pääsääntöisesti oikeaan osoitteeseen. Pottailua inhoaa!



Itsellä siis vain tämä ainokainen, joten vertailukohtaa ei ole. Olisi mielenkiintoista kuulla miten muilla menee motorisen kehityksen osalta ja puhumaan opettelussa.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
01.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

1v2kk poika on myös sitä vauhdikkaampaa versiota. Kävelemään oppi 10-kuisena, kuitenkin mielestäni se tukeva ja varma kävely tuli noin 11kk. Mielenkiintoista oli, että kengät jalassa suostui kävelemään vasta reilu vuotiaana. Sainkin tältä palstalta hyvän vinkin Kuoma-saappaista, jotka ostettiin ihan testiksi ja kas, poika käveli jo kaupassa niitä sovitellessa eli ehkä ne " sika-kalliit kotimaiset talvisaappaat" olivat turha hankinta?!? Voi tietty myös olla, että kypsyi tarhassa istumaan rattaissa kun muut lapset peuhasivat pihalla. Nyt se meno on enemmänkin juoksua.



Kovasti musiikista tykkää ja tanssii aina sopivan biisin tullessa -tarhassa on kuulemma myös tosi kova musisoimaan soittomilla. On aloittanut myös tuon kiipeilyn. Eli portaisiin suuntaa heti, jos portti unohtuu hetkeksikin auki ja kapuaa kovaa vauhtia ylöspäin, kiipeää sohvalle -tuoleille ei luojan kiitos vielä pääse. Syöttötuolin alaportaalla keikkuu erittäin pelottavan oloisesti -saas nähdä, koska kaatuu sen kanssa kun silmä välttää... toistaiseksi ei ole sattunut vahinkoja tämän kiipeämisen kanssa *koputtaa puuta*



Myös käden taidot ovat kehittyneet; avaa ja sulkee kaappeja, wc-pöntön kantta jne (nämä eivät ole meidän vanhempien suosikkitaitoja), joita myös mielellään tyhjentää. Lelujen kanssa osaa heittää palloa, laittaa palikoita sellaiseen palikkalaatikkoon (siis tietyn muotoiset tietystä aukosta) sekä pinota renkaita sellaiseen torniin.



Yrittää kovasti jo " rakentaa legoilla" eli kiinnittää legoja toistensa päälle ja positiivisena huomiona myös se, että osaa " nauttia" Brion junaradasta eli antaa junan kulkea radalla sen sijaan, että pyrkisi syömään sen junan koko ajan.



Kirjoista tykkää kovasti ja juuri nyt kovassa suosiossa ovat pikkuserkun vanhat Puppe-kirjat, joissa on niitä avattavia luukkuja, joiden takana milloin mitäkin. Lisäksi tykkää painella kaikkia nappeja... yleisimmin se tarkoittaa oman kävelyautonsa (tai lentsikka se kyllä on) nappeja, joista tulee erilaisia musiikkeja yms, mutta on myös säätänyt tiskikoneen ja pesukoneen sekaisin sen nopean etusormensa kanssa... yleisesti ottaen sanoisin, että juuri nyt omat lelut tuntuvat kiinnostavan aika vähän ja sen sijaan kaikki kieletty ja " aikuisten" tavarat ovat suosiossa... Uteliaisuus siis johtaa matkaa :-)



Puhetta sitten vähemmän. " Äiti" -sana tuli 1v1kk iässä ja nyt sen jatkuvan pulputuksen seasta voi ainakin erottaa sanan " ankka" ja " ukkuun" (=nukkumaan). Muuten " kukka" ja " kakka" ovat tosi yleisiä, mutta ne tarkoittavat noin 100 eri asiaa, joten ei lasketa niitä. Ymmärtää kyllä puhetta tosi hyvin eli jos sanoo " missä pallo" , " missä koira" , " missä seepra" , " missä lamppu" , " mene iskän luokse" , " hae kengät" -niin osaa tehdä juuri niin eli hakea kyseisen lelun tai mennä minne pyydetään...

Vierailija
2/9 |
01.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

nippelit ja napit kiinnostaa! Tiskone on täälläkin säädetty monesti päälle :D Kaukosäätimet painella joka päivä tilttiin jne.



Ymmärtää myös uskomattoman hyvin puhetta :O Ainakin minä itse hämmästyn päivittäin tuon pojan kanssa. Osaa hakea tuttipullon jos " käsken" ja sulkea ovet, kaapit, tv:n jne. Jos luemme kirjaa ja siellä välähtää jokin mielenkiintoien sana, kuten kattila, niin poika menee juoksujalkaan keittiöön ja hakee itselleenkin kattilan. Tai jos kirjassa sanotaan kengät jalkaa, niin kengäthän tämäkin rientää hakemaan.



Duploilla osaa leikkiä jonkun verran, laittaa siis palikoita yhteen tai alustaan. Mielenkiinto loppuu kyllä usein lyhyeen. Nousee myös varpaillaan seisomaan pinnasängyn laidalle, eli siis siihen kohtaan mistä pinnat alkavat vai miten sen selittäisi. Pitää käsillä ylälaidasta kiinni ja pikkuvarpaat pinnojen välissä. Vaipan osaa viedä roskiin käskemättäkin vaipanvaihdon jälkeen.



Tulee varmaan taas lisää mieleen, kun saadaan lisaa vastauksia!



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
01.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

pian 1 v. 3 kk ikäinen tyttö. Oppi kävelemään 10 kk ja 10 päivän ikäisenä ja kävely ollut melkein alusta asti hyvin varmaa myös ulkona. 11 kk jo juoksi ja nykyään on erittäin nopea ja ketterä. Kiipeilyn tajusi vasta reilusti yli vuoden vanhana, kun hokasi mitkä portaat on (meillä ei kotona portaita). Nyt juoksee portaisiin missä vaan sellaiset näkee, syöttötuoliin kiipeää itse samoin osaan rattaista, sohvalle tai parisänkyyn ei vielä pääse (pituutta 75 cm), mikä kiukuttaa kovasti. Omaa " puhetta" tulee älyttömästi, mutta yhtään varmaa sanaa ei ole. Puhetta ymmärtää tosin hyvin, mistä itsekin viime aikoina olen ihan yllättynyt, kuten joku muukin mainitsi. Ymmärtää " mennään suihkuun/pesutupaan/ulos/pesulle/potalle" yms. ja juoksee valmiiksi suihkun alle istumaan tai menee hakemaan kenkiä eteisestä jne. laittaa/vie tavaroita johonkin, kun pyytää. Heittää palloa, tekee palikkalaatikkoa, yrittää tehdä palapeliä, rakastaa työnnellä nukenrattaita ja niissä nukkea/leluja/keittiövälineitä, avaa kaikki kaapit, laatikot ja rasiat ja kiskoo tavarat ulos, mistä syystä muutamiin keittiön kaappeihin on laitettu kaappilukot. Osaa laittaa oman huoneensa cd-soittimen päälle kun sanoo " mene laittamaan musiikkia" , siis osaa painaa oikeaa nappia, ei toki osaa vaihtaa cd-levyä :)

" Tanssii" , taputtaa, vilkuttaa, soittaa kapuloilla/marakassilla/ksylofonilla jne.



Tällaisia tuli mieleen.

Vierailija
4/9 |
01.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kävelemään lähti n vuoden iässä, kenkiä vastusteli aikansa mutta nyt on n 1,5 kk suostunut kävelemään hienosti myös kengät jalassa - ja nauttii ulkoilusta.

Pottailua olemme satunnaisesti kokeilleet, mutta ei kiinnosta pätkääkään. Pakottamaan emme lähde, eli odotellaan että kiinnostus herää.

Puhetta tulee kourallinen tunnistettavaa sanaa ja aika paljon " äänteitä" (brumbrum=auto, piipaa, plingpling=pyörä). Omaa kieltään puhuu paljon, olisi kiva ymmärtää :D

Leikkii paljon autoilla ja hiekkalaatikolla tykkää olla. Pehmoleluja on ruvennut hellittelemään enemmän viime aikoina, ehkä päivähoidon aloituksen myötä. Aina on halinut niitä silloin tällöin.

Kaikki " tekniset vempeleet" kiinnostavat ja kaikki mistä tulee ääntä.

Kirjoja rakastaa, luemme monta kirjaa päivässä ja jaksaa kuunnella hienosti. Myös laulukirjat ovat kovalla kulutuksella, tunnistaa laulut kuvista ja valitsee itse laulettavat laulut. Itse osaa " laulaa" nuotilleen pari laulua, mikä on itsestäni aika yllättävää tämän ikäiseltä!

Vierailija
5/9 |
01.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

- ei kävele, pari askelta on ottanut itse. Kävelee puita pitkin. Kävelee itse kun pidän käsiä lantiolla ikäänkuin pitäisin kiinni. Hyvin varovainen on kävelyn suhteen, mutta eipä tässä vielä kiirettä olekaan. Konttaa hurjaa vauhtia ja kiipeää JOKA paikkaan.



- rakentaa palikoista tornin ja tykkää kaikista nappien painelu-leluista, sekä niistä, joissa palikoita tai palloja saa laittaa lelun sisään



- osaa leikkiä monta laululeikkiä, tietää missä kohdassa laulua tehdään mitäkin



- aina kun näkee hevosen (tai ison koiran, sen huomasin tänään ;) ), laulaa " ihhah-haa, ihhah-haa" (ei ihan oikein lausuttuna, mutta rytmi on oikea) ja yrittää sanoa heppa



- sanoja tulee useita; äiti, puuppa, vaippa, kissa, vettä, kato (katso), anna, joo (ja nyökyttää samalla). Tapailee myös monia sanoja, ja vahingossa tulee useita muitakin oikein, muttei vakituisesti



- ymmärtää käskyjä ja kysymyksiä: pistä kaapin ovi kiinni, missä sinun kengät on, missä kissa, mennäänkö syömään jne.



- alle 1v osasi pukea sukat ja housuista toisen lahkeen, tykkää muutenkin nyplätä vaatteita



- pienestä asti on hytkynyt musiikin tahdissa ja nyt jo tanssii hienosti keikutellen puolelta toiselle. Tanssii myös imuroinnin ja sähkövatkaimen tahdissa :D



- tykkää hyräillä ja laulaa. Siis sellaista omaa laulua, hennon hentoisella äänellä. Ihanaa kuunneltavaa kerrassaan, sydän sulaa.



- PuuhaPete julisteesta osaa näyttää PuuhaPeten, Kisun ja Puten, ja yrittää sanoa Putte ja Pete.



Nuo nyt tuli ekana mieleen. Lisää tulee varmasti mieleen kun lukee muiden juttuja.

Vierailija
6/9 |
01.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja juttelee koko ajan jotain omaa juttua, tavuja tavujen perään ja katsoo oikein kohti ja nyökyttelee, ihan kuin juttelisi jotain meille ;) Hauskan kuuloista. On äänessä siis koko ajan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
02.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oppi myös kävelemään 10 kk iässä ja juoksee myös, en osaa sanoa missä iässä aloitti mutta aika nopeasti. Kenkiin tottui nopeasti. Portaat on kiinnostanut jo konttausiästä lähtien ja osaa kyllä hyvin kiivetä ylös mutta alas ei osaa tulla. Kotona meillä ei ole portaita niin aika vähän sitä on edes harjoiteltu. Nyt on alkanut muutenkin kiipeilemään. Keittiöjakkaralla osaa nousta toiselle rapulle mutta ei pääse alas. Penkeille, tuoleille ja sohville ei ole vielä päässyt mutta yritys on kova. Palloa on heitelty kovasti jo monta kuukautta, muutenkin kaikenlaisten tavaroiden heittely on ollut in. Meillä ei ole vielä oppinut rakentamaan legoista, tällä hetkellä ne eivät edes paljoa kiinnosta. Laitoin ne joksikin aikaa piiloon niin saa nähdä miten sitten kiinnostaa, kun saa ne taas leikkeihin. Syömistä harjotellaan mutta toistaisesti lusikka kääntyy aina väärinpäin suuhun mennessään. Leikkiautolla osaa ajaa niinku sillä pitääkin.Matkii asioita, joita äiti tekee, esim. yrittää harjata hiuksia, pyyhkii pölyjä, puhuu muka puhelimeen ja näpyttelee tietokonetta heti kun silmä välttää. Imuri on tosi kiinnostava kapistus.



Sanoja on kakka ja äiti ja muita satunnaisia mutta aika vähän. Puhetta sen sijaan ymmärtää yllättävän paljon. Osaa käskettäessä viedä vaipan roskiin, mennä kylpyyn, mennä syömään, hakea kengän, tietää missä on lamppu ja kukka jne. Tulee vetämään äitiä tai isää kädestä, kun haluaa, että jotain tehdään, esim. otetaan pallo sängyn alta.



Meillä myös purkais mielellään kaikki kaapit ja laatikot. Kaikki kiinnostaa, mistä lähtee ääntä tai voi jotain vipuja vääntää tms. Pesukoneiden nappeja painelee ja yrittää väännellä levyjä päälle. Ilmeisesti on vielä sen verran korkealla, että ei kunnolla yllä. Mutta hänpä on keksinyt, että yltää paremmin, kun menee lieden alaosassa olevaan laatikkoon seisomaan.



Tässä jotain, mitä nyt tuli mieleen.



Vierailija
8/9 |
02.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä täytti juuri 1v5kk. Oppi konttaamaan 8kk:na ja kävelemään 11kk:na ja siitä lähtien meno on ollut kovaa. Juoksee, tanssi, avaa kaiken eteensä sattuvan. Nyt alkaa yltää jo valitettavasti joihinkin ovenkahvoihin. Luin edellisten kirjoituksia ja kaiken yllä olevan poika jo osaa, mutta kirjojen oikeaa lukemista hän ei jaksa vielä kuunnella. Eli kirjat on kiinnostanut kovasti jo2kk mutta hän selaa niitä itsekseen, tai sitten niitä luetaan sillä lailla että äiti kyselee: missä kukka, missä lehmä, mitä lehmä sanoo, mitä possu sanoo .Tai sitten poika osoittaa kuvia ja äiti kertoo: se on lehmä, mitä lehmä sanoo, johon poika sitten tietenkin vastaa. Eli kaikki kirjat toimivat keskustelukirjoina. Jos äiti vain lukea höpöttää, kyselemättä, niin silloin poika vaihtaa heti sivua.



1v4kk alkoi tulla uhman merkkejä. Muuten on aika kiltti ja tottelevainen, mutta teknisiä laitteita ja nappeja ei voi vastustaa. Niitä on pakko painella, ja silloin ei mitkään kiellot auta.



Puhetta on tullut n.1v1kk:n iästä lähtien pikkuhiljaa. 1v4kk osasi n60sanaa. Ja nyt 1kk myöhemmin ainakin tuplasti sen. Melkein joka päivä tulee uusia sanoja. Kaikki ei aivan kuulosta oikeilta, sillä jotkin kirjaimet puheesta puuttuu: V N M L, joten hän korvaa ne usein P:llä tai T:llä. Mutta aina samaa ¿omaa sanaansa¿ käyttää samasta esineestä, kun on sanan ensin kehittänyt. Kovasti toistaa jos sanon jonkun uuden sanan, esim jos käsken: sano tuoli, tuo-li. Toistaa tavu kerrallaan, jos on vaikea sana. Jaksaa yrittää vaikeankin sanan toistamista jopa 5minuuttia äidin perässä. Joskus se oppii sanomaan sen, joskus ei. Ja jos ei kerralla suu kykene sitä muodostamaan, niin en yritä enää seuraavana päivänä käskeä sanomaan sitä sanaa. Pidetään hetki taukoa ja myöhemmin saattaakin sitten osata sanoa sen. Eihän niitä hampaita ole vasta kuin edessä+1poskihammas, joten ei kai ne kaikki kirjaimet ja äänteet pysty vielä tulemaankaan. S ja R kyllä tulee hyvin. Alkoi 2 pv sitten sanomaan 2sanaisia lauseita.



Ainoana lapsena hän ei leiki paljoakaan itsenäisesti, eli melkein aina pitäisi olla aikuisen vieressä edes vähän niin kuin leikkimässä ja esitellä leluja, jotta ne kiinnostaisivat. Muuten vaan juoksee pahanteossa, tai roikkuu sylissä. On tykännyt heti jaloilleen noustuaan potkia jalkapallolla, ja on siinä tosi taitava. Palikkatorni kohoaa neliöistä puupalikoista 6palikan korkeudelle. Leikkii puhelimeen puhumista höpöttäen omia sanojaan sinne. Tekee omia kahta palapeliään välillä. Ja muistaa niiden paikat, mutta ei aina saa palaa osumaan suoraan ja halua että äiti auttaa. Osaa juoda nokkamukista itsenäisesti ilman valuttamista (osannut jo2kk), ja juo aikuisten juomalaisista, kun äiti kaataa suuhun, niin ettei suupielistä valu kuin n.2tippaa yhdessä lasillisessa. Lusikalla osaa laittaa ruuan suuhun hyvin, mutta ruuan lusikkaan pyydystäminen ei onnistu kovin hyvin. Ja sitten päättääkin laittaa koko syömisen leikiksi, eli alkaa nauraa ja huutaa, ja huitoa ruokaa lusikalla tahallaan niin että se lentää pöydälle, ja mukaan menee toinen käsikin¿ Siksi en ole antanut syödä vielä itse. Soittaa monta kertaa päivässä pianoa. Tykkää laulella itsekseen ¿tää-tää-tää¿ tyylillä omassa nuotissaan mutta osaa myös laulaa ¿ih-hah-haa¿, ja osaa tanssia piirii pieniin pyörii leikin ym laululeikkejä. Oppii ne muutamasta esimerkkikerrasta. Tanssi aina kun tv:stä/radiosta kuuluu musiikki. Ja on poiminut muutamia listahittejä jotka soi usein, ja osaa niiden sanoja, tyyliin laulaa mukana sanoen ¿jee-jee¿, aina kun kuuluu yksi biisi. Ja pyytää aina lisää, jos tulee joku mieleinen radio kappale/tv-ohjelma/tv-mainos ja sitten se loppuu. Eli ei ymmärrä että äiti ei pysty vaikuttamaan siihen mitä niistä tulee. Tykkää eniten katsoa jos tv:stä tulee suomalaista, esim salatut elämät/kotikatu/käenpesä tai sitten jos tv:ssä puhuu lapsi. Pelkät keskusteluohjelmat ei kiinnosta. Eläinohjelmat joskus hetken kiinnostaa, kun äiti yrittää esitellä sieltä eläimiä:) Muulloin ei juuri jaksa keskittyä tv:n katseluun muutamaan sekuntia pidempään. Pikkukakkonen lapsijuontajineen kiinnostaa eniten. Mutta useimmatkaan pikkukakkosen lastenohjelmista ei vielä kiinnosta, vaan lähtee juoksemaan muihin hommiin. Leikkii mielikuvitussyömistä lasten astioillaan, ja kertoo äitiä syöttäessään että se on puuroa. Ja sitten parin lusikallisen jälkeen sanoo: loppu. Mene itse keinumaan keinuhepallaan (jo2kk) ja kulkee potkuautollaan. Tykkää olla vauvakeinun kyydissään kun äiti antaa vauhtia. Tykkää vähän leikkiä Duploilla, mutta ei saa niitä aina irti toisistaan, ja se harmittaa. Ja äidin pitäisi irroittaa niitä koko ajan.



Tykkää olla paljon sylissä ja pyytää kantamaan koko ajan (viimeisen 1,5kk). Halailee paljon ja antaa pusuja ja lentopusuja. Tykkää kutittelusta ja pyytää lisää. Vilkuttaa ja sanoo hei hei kaikille vähän kauempana ohikulkeville ihmisille pihalla. Mutta jos mennään kylään niin iskee heti ujous ja istuu vain mykkänä sylissä kun menemme sisään. Mutta ujous karisee 5minuutissa ja alkaa tutkia paikkoja ja tekee tuttavuutta aikuisiin jotka juttelee ja otaa syliin.



Osaa käydä potalla. Pissaamisen aloitti 1v:nä ja kakat noin parisen viikkoa myöhemmin, kun suostui potalla istumaan. Sitä ennen alkoi itkeä jos potalle nosti. Joka ruuan jälkeen viedään potalle, ja kakat tulee lähes yksinomaan pottaan (1-2krt/pv), ja pissat tulee joka pottareissulla. Pissaa on tietenkin vaipassakin, kun en jaksa koko ajan olla potalle viemässä. On noin kuukauden ajan osannut ilmoittaa sanallisesti että pissa tai kakka tulee. Pissin tulemisen ilmoittamisen kuitenkin lopetti, kun ei huomannut sillä olevan mitään vaikutusta äitiin. Pari viikkoa on antanut äidin pestä kunnolla hampaita niin kauan kuin äiti haluaa. Sitä ennen siitä on välillä taisteltu tai pesu on kestänyt muutaman sekunnin. Nukkuu yhden päiväunet 1,5-2t, ja nukahtaa yleensä 5-15minutissa itsenäisesti omaan pinnasänkyynsä kun äiti istuu samassa huoneessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
02.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä siis 1,3v poika ja on yltänyt jo kk:n verran avaamaan ovet. Puhuu myös omaan puhelimeensa, tai siis " puhuu" eli hupattaa ja höpöttää omiaan.



Osoittaa kirjoista eläimiä. Laulamaan ei vielä ole alkanut. Taputtaa käsiään yhteen ja " aikkii" pehmoleluja.



Eilen olin kuulevinani " kato" ku poika osoitti jotain lelua. Osaa heittää palloa todella hyvin ja potkaisemaan oppi myös isän opastuksella n. 1kk sitten.



Kerää leluja laatikkoon ja kirjoja koriin, mutta myös sujuvasti kaataa ne ;) Ripustaa apuna pyykkejä kuivumaan eli ruttaa pyykit myttynä narulle :D



Osaa kävellä myös ns. polvillaan ja tekee ihmeellisiä akrobaattisia juttuja.