Miksi joidenkin on mahdotonta sanoa puolisolle tai lapsille, että "rakastan sinua"?

Sen sanominen on luonnotonta.

Vierailija kirjoitti:

Sen sanominen on luonnotonta.

Onko sulla muitakin sosiopatian oireita? 

Tuntuu että se pitäisi vain matkimalla muita ottaa omaankin käyttöön. Matkitaan siinäkin amerikkalaisia elokuvia niin moderneina maailmankansalaisina. Jos tietysti aidosti kokee omakseen, niin siiyä vain. Minusta luontevammalta kuulostaa esim. "Oot rakas".

Pelkkä sanominen ei ole mitään, vaan se merkitsee, miten käyttäydyt. Omassa lapsuudessa sanat ja teot sotivat räikeästi toisiaan vastaan.

Suomalaiset naiset harvoin osaavat rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Kyllä sen voin sanoa, mutta ei sitä joka päivä tarvitse hokea. Miksi pitäisi joka päivä? Kyllä ne sen tietää. En jaksaisi itsekään kuunnella rakkaudentunnustuksia joka päivä, johan se kuulostaa samalta kuin huomenta. Ei miltään.

Itse kuulin nuo sanat ensimmäistä kertaa täysi-ikäisenä niin onhan siinä totuttelemista.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset naiset harvoin osaavat rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Ai jaa, semmoisia me ollaan. Missä päin on rakkaudellisempia naisia?

Minä ymmärrän. Kasvoin perheessä jossa tunteita ei sanoitettu. Opin patoamaan kaikki tunteet, siellä oli itkut ja ilot koko lapsuuden ja nuoruuden kurkussa möykkynä. Kuvittelin etten pystyisi ikinä kenellekään sanomaan "rakastan sinua", se tuntui niin isolta asialta sanoa että pelkäsin jotenkin etten pystyisi sanomaan ilman romahtmist tai räjähtämistä. Ettei sanat vain tulisi ulos jos yrittäisin kun kurkussa olisi niin iso möykky sanojen tiellä. En olisi silloin toki tätä osannut sanoittaa. Se siis tuntui ihan fyysisesti mahdottomalta kun tuntui ajatuskin jo siltä että kurkku meni "jumiin" möykystä. 

No, onnekkaasti sain ystävyyssuhteita jossa tunteita sanoitettiin, olin kiinnostunut psykologiasta ja itsen kehittämisestä ja päädyin alalle joka auttoi minua eteenpäin omassa psyykkisessä prosessissa. Turvallisessa parisuhteessa pakotin itseni sanoittamaan rakkautta ja perheellistyessäni jatkoin tunteiden sanoittamista vaikka se ei ollut luontevaa. Siitä on ajan myötä tullut luontevaa ja lapsilleni pyrin sanoittamaan tunteet. En olisi voinut nuorena kuvitellakaan että tunteita edes voi tällä tavalla sanoittaa. Ei tullut edes mieleen että esim. häpeälle löytyisi jotakin sanoja tai että olisi hyväksyttävää sanoittaa häpeää. Jos on itse jumissa omien tunteiden kanssa, ei tunnista eikä osaa niitä sanoittaa, voi rakkaudenkin ilmaisu tuntua mahdottomalta ja aiheuttaa oikeasti "kipua" kurkkuun. 

Mutta moni jää tuohon ensimmäiseen vaiheeseen. Niinkuin vanhempani. He ovat jumissa omien tunteiden kanssa, välttelevät vaikeita tunteita ja rakkautta koska eivät osaa niitä kohdata mikä etäännyttää heidät henkisellä tasolla muista. Kasvatus toki oli muuten hyvää ja tasapainoista mutta tunnekasvatus oli olematonta. 

Kukin tavallaan. Omassa suussa tuntuu teennäiseltä. Puolisolle sanoin toukokuussa erään rankan tapahtuman jälkeen. Äitille sanon että on rakas. Saatan sanoa että tykkään susta.

Eihän sitä viitti valehdella.

Sanat ovat sanoja.

Teot, uskollisuus, luotettavuus osoittavat oikean rakkauden.

Vilpitön hymy ja hellä rutistus osoittavat tunteesi paremmin kuin kaksi sanaa.

Ei sovi Suomalaiseen suuhun. 

Amerikkalaiset saa lässyttää rauhassa sitä ILovea jolla ei todellisuudessa ole mitään painoarvoa. Tyhjää hölinää.

Kysyn ap:lta, mitä sana 'rakastan' sinulle tarkoittaa?

Ajatteleekohan kohde ('sinua') samalla tavoin?

Mistä tiedät, miten tulkitsee?

Olen käytännössä elämän varrella huomannut, että monen 'rakkaus' on jonkinlaista riippuvuutta.

N68

Suomalainen: Ompas hyvää ruokaa.

Amerikkalainen. Mä rakastan tätä ruokaa.

Suomalainen: Tykkään saunoa.

Amerikkalainen: Mä rakastan Saunaa.

Suomalainen: Tää uus puhelin on aika Ok

Amerikkalainen: Mä rakastan mun uutta puhelinta.

Naisille on usein vaikeaa ajatella välittävänsä muista kuin itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen: Ompas hyvää ruokaa.

Amerikkalainen. Mä rakastan tätä ruokaa.

Suomalainen: Tykkään saunoa.

Amerikkalainen: Mä rakastan Saunaa.

Suomalainen: Tää uus puhelin on aika Ok

Amerikkalainen: Mä rakastan mun uutta puhelinta.

 

Mut kaiken noiden lisäksi Amerikkalainen rakastaa myös vaimoaan. 

Noku murteella puhuessa "mie rakastan sinnuu" on niin pitkä ja luonnoton tapa itselle ilmaista asia.

Nuo on pelkkiä sanoja, moni sanoo noin läheiselleen juuri ennen väkivaltaa. Voihan sitä anteeksikin pyytää tarkoittamatta mitään, miksi ei myös tunnustaa rakkauttaan.

Kun hokee muille rakastavansa, voi jättää hyvät teot väliin. MInähän rakastan, eikö se muka riitä?

Jatkuvalla hokemisella kokee inflaatoin, ei tarkoita enää mitään, tuuli heiluttaa huulia.

Miehen kanssa sovittu että näin on ja ilmoitetaan kun tilanne muuttuu. Teoissa se rakkaus sitten näkyy.