Olen nyt 46-vuotiaana miehenä herännyt siihen että haluan omia lapsia
Tämä asia, eli lapset, oli minulle aina sellainen "Ehkä jonain päivänä". En siis kieltänyt, mutta en ole koskaan ollut innoissani yrittämässä niiden hankkimista.
Nyt kuitenkin tämän vuoden aikana minussa on herännyt jonkinlainen "sisäinen herätyskello", ja olen nyt ihan varma että haluan omia lapsia.
Olen tällä hetkellä ilman parisuhdetta, ja olenkin alkanut tuunaamaan itseäni jotta saisin itselleni vielä lapsentekoiässä olevan naisen.
Mitä vinkkejä täällä olisi tarjolla kaltaiselleni myöhään heränneelle miehelle ihan yleisesti, ja myös ihan sopivan kumppanin hakua varten?
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Nainen olisi liian vanha 46-veenä, mutta miehellä kyllä on aikaa. Biologinen fakta, eikä mielipide-asia.
Niin, biologinen fakta on myös se, että jopa tarpeeksi tuoreen vainajan spermalla on mahdollista siittää alulle lapsi.
Biologia ei kuitenkaan poista sitä tilastollista tosiasiaa, että harva saa ensimmäistä lasta enää yli 40-vuotiaana, varsinkaan, jos lähtee nelikymppisenä sinkkuna sitä yrittämään.
Vierailija kirjoitti:
Kokonainen sukupolvi naisia on jäänyt ilman lasta kaltaistesi "sitten joskus" kuvotusten takia. Toivon, ettei haaveesi toteudu ja että asia aiheuttaa sinulle kipua hautaan saakka.
Nyt taisi osua lähelle? Mikä tekee "ei nyt, mutta ehkä myöhemmin" -ajatelleesta ihmisestä kuvotuksen? Ei tässä ole kyse mistään valehtelusta tai pettämisestä, mutta kutsut kuvotukseksi?
Vierailija kirjoitti:
Viagralla tehty lapsi oppii myöhään kävelemään, jos ollenkaan.
Mutta seisomaan nousee nopeasti.
Miksi kukaan nainen haluaisi ruveta eltaantuneen setämiehen lapsihaaveiden toteuttajaksi? Kyllä nuoret miehet ovat vanhoja herkumpia. Sinun juna meni jo. Mutta on sinulla oma roolisi kansantalouden koneistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Nainen olisi liian vanha 46-veenä, mutta miehellä kyllä on aikaa. Biologinen fakta, eikä mielipide-asia.
Laura Malmivaara taisi olla 48 v, kun sai kolmannen lapsensa.
Ja Antti Lindtmanin Kaija-rouva oli monta vuotta yli 50 v, kun saivat lapsen.
Vierailija kirjoitti:
No, se tiedetään että miehet tykkää ottaa riskejä. Ap sperma kun yhdistyy realistisesti geriatrisen naisen munasoluun niin saadaan taas yksi laitoslapsi.
Geriatriassa hoidetaan yleensä yli 75-vuotiaita potilaita. Ap ei maininnut etsivänsä noin vanhaa naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
46 ei ole vanha. Heikki Paasonen samaa ikäluokkaa?
Nuorempaa naista tuskin saa ellei ole rikas ja suostu elättää naista.
Ap on tuskin millään mittapuulla heikki paasonen.
Olen tässä muutaman vuoden nuorempana herännyt ajatukseen, että toivottavasti tulevalla kumppanilla on aikuisia lapsia, joiden kautta tulee kuvioon lastenlapsia. Isäksi en kelvannut, mutta vielä ehtisin olla pappa jollekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistä kroppasi kuntoon, käy parturissa ja stailaamassa partasi (jos sulla sellainen on), pukeudu hyvin, harrasta mielenkiintosia asioita.
Tuon ikäisen miehen on helppo saad nuorempi nainen, kunhan et ole päästänyt itseäsi plösähtämään ja pukeudut paremmin kuin 15 vuotta vanhoihin likaisiin farkkuihin ja ikivanhaan huppariin. Ja olet luonteeltasi positiivinen, käyttäydyt fiksusti etkä läträä liikaa alkoholilla.
Kaveri, noin 40 v. sai just lapsen itseään 15 vuotta vanhemman miehen kanssa.
Siis sun kaverisi, 40v parturissa stailattu mies sai lapsen itseään 15 vuotta vanhemman miehen kanssa?
Ehe ehe. Kerroin tuon lähinnä siksi, että siis lähipiirissäni n. 55 v. mies joka tuli juuri isäksi. Eli ei todellakaan mahdotonta. Luetun ymmärtämisessäsi olisi parantamisen varaa, mutta se on kyllä nykyään todella yleistä, et ole yksin.
kuka täällä ei ymmärrä biologiaa? ei mies ole koskaan liian vanha lisääntymään, vaan kykenee siihen koko elinkaarensa ajan. me naiset sen sijaan aletaan olla menneen talven lumia +35 vuotiaina. synnytysriskit kasvavat valtavasti ennen 40 ikävuotta. eli siementä vakoon vaan, ja onnea isyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Kokonainen sukupolvi naisia on jäänyt ilman lasta kaltaistesi "sitten joskus" kuvotusten takia. Toivon, ettei haaveesi toteudu ja että asia aiheuttaa sinulle kipua hautaan saakka.
Miten voit olla noin ilkeä ihminen? Eihän aloittajan vika ole se, että joku muu on jäänyt lapsettomaksi. Eikä me voida tietää, onko hän ollut suhteissa joissa olisi jonkun jättänyt lapsettomaksi. Pura siis katkeruutta katsomalla peiliin. Mitä sinä olisit voinut tehdä toisin? Jokainen meistä on vastuussa omista valinnoistaan. Jos on suhteessa, jossa kumppani laittaa odottamaan "sitten joskus" niin sellaisesta kannattaa ilman muuta erota ajoissa ja etsiä parempi kumppani, eikä jäädä keräämään katkeruutta sisälleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Nainen olisi liian vanha 46-veenä, mutta miehellä kyllä on aikaa. Biologinen fakta, eikä mielipide-asia.
Niin, biologinen fakta on myös se, että jopa tarpeeksi tuoreen vainajan spermalla on mahdollista siittää alulle lapsi.
Biologia ei kuitenkaan poista sitä tilastollista tosiasiaa, että harva saa ensimmäistä lasta enää yli 40-vuotiaana, varsinkaan, jos lähtee nelikymppisenä sinkkuna sitä yrittämään.
Tilastoja pitää osata lukea. Tilastot kertovat sen, että useimmat lapsia toivovat alkavat etsiä kumppania viimeistään kolmekymppisenä ja saavat lapsen merkittävästi aiemmin. Tilastot eivät sinänsä aseta esteitä perheen perustamiselle myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Nainen olisi liian vanha 46-veenä, mutta miehellä kyllä on aikaa. Biologinen fakta, eikä mielipide-asia.
Siittiöiden laatu heikentynyt, riskit kasvaa saada vammainen lapsi. Biologinen fakta tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, se tiedetään että miehet tykkää ottaa riskejä. Ap sperma kun yhdistyy realistisesti geriatrisen naisen munasoluun niin saadaan taas yksi laitoslapsi.
Geriatriassa hoidetaan yleensä yli 75-vuotiaita potilaita. Ap ei maininnut etsivänsä noin vanhaa naista.
Perinteisesti geriatriseksi synnyttäjäksi on kutsuttu yli 35-vuotiaita äitejä. Mutta sanotaan toki modernimmin sitten ikääntynyt synnyttäjä. Asiaa se ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta tuota olisi kannattanut herätä miettimään 15 vuotta sitten, nyt olet jo liian vanha.
Nainen olisi liian vanha 46-veenä, mutta miehellä kyllä on aikaa. Biologinen fakta, eikä mielipide-asia.
Missä kuplassa te miehet oikein elätte, vanhalla miehellä on huomattavasti suurempi riski saada vammaisia lapsia kuin nuorilla miehillä.
Kukaan ei takaa tervettä lasta minkään ikäiselle. Se on ymmärrettävä ennen kuin lapsia alkaa tekemään.
Ei tietenkään mutta vanhemmiten se riski että lapsi ei ole terve on suurempi, tosin miehellä vielä 46 vuotiaana se riski on vielä melko vähäinen jos vertaa yli 55 vuotiaisiin miehiin, mutta on siinä jo enemmän riskejä kuin alle 30v miehillä.
40 - 48-vuotias nainen on vielä lapsentekoiässä, mikäli hänellä on hyvät geenit ja elämäntavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viagralla tehty lapsi oppii myöhään kävelemään, jos ollenkaan.
Mutta seisomaan nousee nopeasti.
😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viagralla tehty lapsi oppii myöhään kävelemään, jos ollenkaan.
Ei kai 46-vuotias vielä mitään viagraa tarvitse?
Ei jos kumppani on tarpeeksi nuori ja vetävä.
Nuorempaa naista tuskin saa ellei ole rikas ja suostu elättää naista.