Mistä se kertoo, jos kumppanini ei halua minua enää?
Takana pitkä liitto ja kasvatetut lapset. Ulkoisesti kaikki on ok ja elämä on helpottunut, mutta parisuhde on kuollut.
Kommentit (34)
Ei meilläkään ole läheisyyttä joka on tärkeämpää kuin seksi. Taitaa olla tavallista. Kyllähän ihminen kaipaa läheisyyttä. Sellainen tekee yksinäiseksi ja tyytymättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli seksiä paljon, mutta aina joudun hoitelemaan itseni yksin.
Ei voi olla paljon seksiä jos se sisältää vain yhdynnän joka kestää pari minuuttia.
Sellaisia miehet ovat, valitettavasti. Satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Nostan hattua äijällesi, että sai pideltyä sisäistä mieslastaan tuohon asti. Oma mieheni totesi minulle lapsen vauvavuonna, että olemme nyt kasvaneet erilleen (takana ennen lasta 10 vuotta kriisitöntå parisuhdetta).
"Kävitkö vieraissa tai tekikö edes mieli"
En käynyt vieraissa, se ei sovi minulle. En ikinä ole harrastanut yhden illan suhteita. En vaan pysty sellaiseen.
Kyllä sitä varmaan joskus mietti, että millaista se seksi olisi ollut jonkun muun kanssa, mutta koskaan en ajatellut, että menisin vieraisiin.
Luulin, etten koskaan lakkaisi haluamasta. Nyt en ole halunnut vuosiin koska mies ei osaa pitää edes hyvänä. Haleja, suukkoja syliin ottamisia eii koskaan. Olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään ole läheisyyttä joka on tärkeämpää kuin seksi. Taitaa olla tavallista. Kyllähän ihminen kaipaa läheisyyttä. Sellainen tekee yksinäiseksi ja tyytymättömäksi.
Minäkin olen tosi surullinen siitä, ettei meillä ole minkäänlaista läheisyyttä.
Miehelle ainoa läheisyys on aina ollut seksi ja sen loputtua pysyy kyllä kaukana. Itsekään ei voi mennä koskemaan, koska mies tulkitsee joka kosketuksen lupaukseksi seksistä.
Ei voi halata, ei istua vierekkäin sohvalla, ei mitään. Miehelle ainoa läheisyys oli pano ja sitä en enää halua, koska mitään muutakaan läheisyyttä ei ole.
Yritin usein sanoa miehelle, että pitää koskettaa muutenkin, kun vain silloin, kun haluaa panna, mutta ei mitään vaikutusta.
Tiesi heti, mitä vailla mies oli, jos tuli metriä lähemmäksi. Tuntui masentavalta, kun ainoa asia joka miestä tuntui kiinnostavan oli pill*u. Muuten minua ei ollut olemassa.
Sanoinkin joskus miehelle, että voi kun saisi koko värkin pois ja mies näkisi minut ihmisenä. Mutta ei.
Surullista elää ilman läheisyyttä kun siihen kuitenkin olisi kaikki mahdollisuudet, kun kumpikin vielä elossa ollaan.
Miksi miehille se läheisyys ilman seksiä on niin vaikeata ja eikä ne ollenkaan sitä kaipaa? Onko seksi ainoa autuaaksi tekevä?
Vierailija kirjoitti:
Olet rupsahtanut pösilö.
..ja sillä on toinen ,kiihkeä ystävä,ketä käy nussimassa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli seksiä paljon, mutta aina joudun hoitelemaan itseni yksin.
Ei voi olla paljon seksiä jos se sisältää vain yhdynnän joka kestää pari minuuttia.
No ehkä minuuteissa laskettuna oli vähän, mutta kertoja paljon. Monta kertaa viikossa vuosikymmeniä. Usein ihan päivittäin.
Kumppani oli hyvin aktiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Luulin, etten koskaan lakkaisi haluamasta. Nyt en ole halunnut vuosiin koska mies ei osaa pitää edes hyvänä. Haleja, suukkoja syliin ottamisia eii koskaan. Olkoon.
Just tämä. Sitä hellyyttä pitäisi olla siinä arjessa.
Miksi miehille jo pelkkä halaaminen on niin vaikeata?
Ja miten hyvältä se tuntuisi. Mutta ei. Ei vaan jaksa, mun pano on ainoa läheisyys.
Vierailija kirjoitti:
Meillä se johtuu siitä, että meillä oli aika huonoa seksiä aina minun näkökulmasta.
Kumppani oli liian nopea, kesti muutaman minuutin ja ei edes mitään esileikkejä, hyvänä pitämistä tms.
En yksinkertaisesti ehtinyt koskaan mukaan, vaikka odotukset oli aina suuret ja olin montakymmentä vuotta hyvin halukas.
Mutta pettymys kerrasta toiseen, vuosikymmenestä toiseen (en ikinä saanut orgasmia aina jäi puutteeseen) ja se hyväksikäytetty olo, kun kumppani käänsi saatuaan kylkeä ja alkoi nukkumaan tyytyväisenä.
Meillä oli seksiä paljon, mutta aina joudun hoitelemaan itseni yksin.
Vaihdevuodet vei onneksi halut ja sain lopettaa koko touhun turhana.
Joo joo kyllä yritin keskustella, mutta ei mitään vaikutusta. kaikki ei vaan ole hyviä sängyssä ja jos haluja ei ole ottaa toista huomioon, ei sille väkisin toinen mitään voi.
Hyvinkin samanlaista ollut meillä jo 20 v ja ollaan alle 40 v... Seksi olisi kyllä loistavaa jos se jatkuisi pidempään kuin 32 sekuntia. Nyt oon taas 2 kk ollut ilman kun mies pihtaa.
Eli vinkki aloittajalle: elämääsi helpottaa kun hankit erikseen panomiehen. Näin minäkin tein.
Vierailija kirjoitti:
Meillä se johtuu siitä, että meillä oli aika huonoa seksiä aina minun näkökulmasta.
Kumppani oli liian nopea, kesti muutaman minuutin ja ei edes mitään esileikkejä, hyvänä pitämistä tms.
En yksinkertaisesti ehtinyt koskaan mukaan, vaikka odotukset oli aina suuret ja olin montakymmentä vuotta hyvin halukas.
Mutta pettymys kerrasta toiseen, vuosikymmenestä toiseen (en ikinä saanut orgasmia aina jäi puutteeseen) ja se hyväksikäytetty olo, kun kumppani käänsi saatuaan kylkeä ja alkoi nukkumaan tyytyväisenä.
Meillä oli seksiä paljon, mutta aina joudun hoitelemaan itseni yksin.
Vaihdevuodet vei onneksi halut ja sain lopettaa koko touhun turhana.
Joo joo kyllä yritin keskustella, mutta ei mitään vaikutusta. kaikki ei vaan ole hyviä sängyssä ja jos haluja ei ole ottaa toista huomioon, ei sille väkisin toinen mitään voi.
Tämä niin totta! Hyvä, kun toit esille.
"Halua sinua"???
Iljettävästi sanottu.
Vierailija kirjoitti:
kun kumppani käänsi saatuaan kylkeä ja alkoi nukkumaan tyytyväisenä.
Ohi aiheen, mutta hyi hitto, ettekö te oikeasti käy pesulla touhujen jälkeen? Tai varmaankaan myös ennen. Ja koskee nimenomaan myös ukkoja. Samoissa kuivuneissa mehuissa ja k4kkaisissa pyllyisissä sitten mennään. Koska eiväthän tuollaiset aamullakaan peseydy sen enempää. 🤢
Täällä sama vika. On ihan ok elellä kämppiksinä, mutta olisi mukava välillä hieman ilotellakin.