Lue keskustelun säännöt.
Hyväksyttekö itsenne sellaisena kuin olette?
06.02.2026 |
Ja mitä se tarkoittaa, oletteko täydellisiä etc.
Kommentit (52)
Itseään voi arvostaa jossain määrin, en voi hyväksyä silti - mitä se edes tarkoittaa. Usein kuultu tässä mielessä ettei kannata pullikoida päästäkseen mistään kamalasta. Kumminkin on päästy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, mutta moni muu ei hyväksy.
Hyväksyn. Joskus olin nuori ja nätti. Nyt olen enää ja.
- mummo -
Hyväksyn itseni ja rakastan itseäni sellaisena kuin olen. Kun on raskas päivä ollut vanhojen vanhempieni kanssa, oikein ääneen kiitän itseäni että jaksan tätä elämäntilannetta. Kun on oikein yksinäinen jua puhkikulunut olo, halaankin itseäni jos ei puuta löydy ahisteltavaksi :D
Tämä on hyvä aihe ja ehkäpä elämän tärkein kysymys. Kun tässä mietin kuolevia vanhempiani, kuolleita isovanhempiani ja heidän antamaansa esimerkkiä ja oppia, esim. äitini on isoäitini täydellinen vastakohta; negatiivinen ja vaativa itselleen ja muille. Mummua taas oli helppo rakastaa, hän hyväksyi yli satavuotiaana kaikki, sateenkaarinuoretkin, ja ystävystyi loppuun asti itseään nuorempien kanssa aina kun taas yksi sukulainen tai ystävä kuoli vanhuuteen.
Olen miettinyt paljon elämän tarkoitusta ylipäätään, kuolemaa, uskontojen merkitystä, avaruutta, ikuisuutta. Alan kohta uskoa, että oman itsensä hyväksyminen on se elämän tarkoitus. Opit rakastamaan itseäsi ulkopuolisten energioista tai vääristäkin, julmistakin peilauksista huolimatta.
N56
Vierailija kirjoitti:
En. Olen ruma, tyhmä ja vakavasti mt-ongelmainen. Mikään mitä teen ei ikinä johda mihinkään.
Sama juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä tuntuu kun heteromiehenä ei kelpaakaan naisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sen jälkeen kun sain vaikeahoitoinen ruusufinnin 33-vuotiaana ja jäin melkein heti perään työttömäksi. Oon nyt 35 ja yhä työtön. Yhteiskunnan mielestä huuhaahumanistiloinen.
Olen sinut itseni kanssa. Se tarkoittaa sitä, että minua ei pysty muuttamaan sillä, jos kritisoi minua ja tekemisiäni. Jotkut ovat kyllä koittaneet.
Se ei tarkoita, etteikö omat puutteet, esim. oma osaamattomuus ikinä harmittaisi, kuten kehityksen kelkasta tipahtaminen, mutta koska se on fakta, etten hallitse kaikkea nykyaikaista, niin en siitä myöskään soimaa itseäni, jos en asialle kerran mitään mahda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On täysin oma asia millaisena hyväksyy itsensä.
"Jumala, suo minulle TYYNEYTTÄ hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, ROHKEUTTA muuttaa, mitä voin ja VIISAUTTA erottaa nämä toisistaan."
En enää enkä siis ennenkään aina, mutta jossain vaiheessa 20-30 ikävuoden välissä oli parin vuoden jakso jolloin olin ihan ok sinut itseni kanssa. Silloin tuntui siltä, että kaikki on hyvin ja se oli oudonkin kiva tunne. Jopa peilikuva oli ihan mieleinen. Nyt tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vaikeampaa on hyväksyä sekä kaikki se mitä on tehnyt, että jättänyt tekemättä. Niistä maksaa nyt hintaa joka ei nappaa sitten yhtään vaan ne todellakin haluaisi jättää jonnekin taakseen pysyvästi.
Jotenkin kaikki valinnat on menneet aivan niin pieleen kuin ikinä vaan voi enkä niistä voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Lisäksi ihan kaikki mitä teen menee aina jotenkin pieleen eikä johda mihinkään eikä varsinkaan siihen haluttuun lopputulokseen vaikka mitään kuuta en koskaan ole taivaalta tavoitellutkaan. Pahinta ehkä on se, etten voi puolustella mitään edes sillä että mä nyt vaan olen laiska tai edes tyhmä vaan olen aikaansaava järki-ihminen. Mikään ei vaan silti onnistu eikä edes silloin kun kokeilee jotain toista (tai viidettä) tapaa. Lopputulos on aina sama.