Koirat ovat minulle yksi elämän tärkeimpiä asioita
(Meinasin laittaa otsikoksi "koirahullut" mutta arvelin että se olisi provosoinut turhaan tietynlaista väkeä)
Mutta, koirat! Elämäntapa, intohimo, varmasti tavallaan tietyn sosiaalisen tilan täyttävä pala etenkin aiemmin (vaikea perhetausta, olin myös pitkään sinkku).
Olisin piiiitkästä aikaa tsekannut lemmikkipalstat, mutta se oli kadonnut :o
En ollut siellä koskaan sellainen niinsanottu aktiivi että olisi ollut oma nimimerkki tai jotain. Mutta tykkäsin lukea ja osallistua asiallisiin keskusteluihin tyyliin koulutus, värigenetiikka, rotujen historia, jos jollain oli pennut...
Nykyään monet blogitkin on hiljenneet. Kai koirailu on pitkälti somessa (X? insta? Tiktok, peräti?), mutta itse en koe omaksi laittaa itsestäni tai koirista kuvia.
En tiedä, ehkä tänne saisi jotain keskustelua, ehkä ei?
Ja niin, nykyäänhän minulla on rakas avomies, koirat ovat silti säilyttäneet voimakkaasti asemansa ja niiden määrä on suhteen aikana hieman lisääntynytkin. Eli kyse ei kai sinänsä koskaan ollut vain yksinäisyydestä ainakaan minulla. :)
Jokin koirissa vain on loputtoman kiehtovaa. Oikein välillä harmittaa, ettei yhden ihmiselämän aikana voi kaikkia kiinnostavia koiria pitää, eikä kaikkia juttuja kokea tai tutkimuksia lukea! Minusta ei ole luomaan mitään hienoa somesisältöä aiheesta, mutta ehkä voisin tehdä jonkun pelkällä profiilikuvalla olevan tilin instaan, että voisi sinne siirtyneitä tyyppejä edes seurailla.
-viides koira haaveissa
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin rakastan koiria. Nimittäin rakastan hakata niitä haisevia paskoja! 🤣
Käyn joka viikko hakemassa uuden koiran jota hakkaan ja kidutan läpi viikon. Viikonloppuna suoritan teurastuksen ja teen siitä jauhelihaa. Tulee muuten todella hyvää keittoa!
Ihanan wokea! 🥰

Sairasta settiä, kuin Näkkäläjärvi kirjoittaisi
Filosofi Elisa Aaltola on todennut, että vain koira ja ehkä kissa viihtyvät aidosti ihmisen kanssa. Hevonen, lehmä, marsu, hamsteri jne eivät. Olen samaa mieltä. Tottakai esim hevonenkin voi kiintyä ihmiseen, mutta luonnossa ne elävät monenkymmenen eläimen laumassa, liikkuvat paljon ja niillä on voimakkaat ja monimutkaiset sosiaaliset suhteet toisiin hevosiin. Jos ne ovat luonnollisessa tilassa, ne eivät ihmistä mihinkään kaipaa. Tallissa oleva hevonen, jonka pitää kantaa selässään ihmistä joka päivä, ei tällaista koe, vaikka tietysti hevosenkin elämä voi olla kivampaa tai ikävämpää siitä riippuen että miten sitä hoidetaan. Samoin jyrsijöiden luonnolliset elinympäristöt ovat aivan erilaisia kuin mitä ihminen järjestää, eivätkä nekään mihinkään tarvitse ihmistä. Villit koirat koirat ovat aina kyläkoiria ja elävät ihmisten liepeillä, ne eivät osaa kovin hyvin saalistaa tai opettaa pennuilleen saalistusta, eivätkä ne eivät susien tavoin missään metsissä pärjäisi tai viihtyisi.
Vierailija kirjoitti:
Koiravero olisi asiallinen. Koirien tulee osallistua yhteiskunnan hyvin vointiin verojen muodossa.
Koirat osallistuvat jo. Poliisikoirina, tullikoirina, etsijäkoirina, rauniokoirina, avustajakoirina jne. Vähentävät sairauskuluja ilmoittamalla tulevista sairauskohtauksista. Ovat seurakoirina, joka helpottaa mm. yksinäisyyteen.
Monesti ihmiset aiheuttavat ihmisille pahaa oloa ja koira puolestaan korjaa pahan olon pois.
Seuraavaksi koiraksi haluaisin valkoisenpaimenkoiran. Olen tutustunu 4 sellaiseen lähemmin ja ovat kivoja harrastuskoiria. Tiedän kyllä, että osa on arkoja.
Vauva.fi kaipaa lisää hyvän mielen koirakeskusteluja!
Mitä koirarotua suosittelisite ensimmäiseksi koiraksi?
Tai mitkä rodut eivät missään nimessä sovi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiravero olisi asiallinen. Koirien tulee osallistua yhteiskunnan hyvin vointiin verojen muodossa.
Koirat osallistuvat jo. Poliisikoirina, tullikoirina, etsijäkoirina, rauniokoirina, avustajakoirina jne. Vähentävät sairauskuluja ilmoittamalla tulevista sairauskohtauksista. Ovat seurakoirina, joka helpottaa mm. yksinäisyyteen.
Monesti ihmiset aiheuttavat ihmisille pahaa oloa ja koira puolestaan korjaa pahan olon pois.
Paljon on koiria jotka aiheuttaneet pahaa oloa ja vihaa. Esimerkiksi koirahyökkäykset.
Koira on ihmiselle kaikkein vaarallisin lemmikkieläin. Koiran raatelemana vammautuu tai kuolee suuri määrä ihmisiä ympäri maailmaa, Suomessakin.
Vierailija kirjoitti:
Koira on ihmiselle kaikkein vaarallisin lemmikkieläin. Koiran raatelemana vammautuu tai kuolee suuri määrä ihmisiä ympäri maailmaa, Suomessakin.
Vähän niinkuin autokin on ihmiselle vaarallisin kulkuväline. Suuri määrä ihmisiä kuolee ja vamnautuu autoillessa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä koirarotua suosittelisite ensimmäiseksi koiraksi?
Tai mitkä rodut eivät missään nimessä sovi?
Sehän riippuu ihan siitä millainen persoona olet ja missä asut. NMihin tehtäviin koira tulisi?

Seuraksi niin sohvalle kuin metsään.
Ottaisin koiran tai useamman, kissan ja jonkun muunkin lemmikin. Taloustilanne on mikä on ja vastuuntuntoisena katson ettei varani riitä pitämään eläintä vaikka kuinka haluaisin. Ärsyttävää.
Antin Viljo ja Lindsey Leon on kuollut..
Rukoilkaamme
Koirahulluuden on loputta. Dog nuttery. 🤢
Koirat on tuhottava Allahin nimeen!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo verraton kaveri tappaa kaverin useasti vuodessa susi ei niinkään ja suomessa ei ole enää susia kiitos luojan ,luodit tekivät tehtävän ja raja-aita jarruttaa tulevaa susiliikennettä idässä.
Metsästyskaveri tappaa kaverin useammin kuin susi.
Metsästämään mennään omasta tahdosta. Koiria ei voi millään enää väistellä jos ei halua istua kämpässään. Koiria oli Kennelliiton tutkimuksen mukaan 804.000 jo vuonna 2023. Nyt on varmaan jo yli miljoona. Koiraharrastus siis vahingoittaa sivullisia ihmisiä ja luonnon eläimiä.
Mulle ja vaimolleni kissat ovat tärkeitä perheenjäseniä. Olisi toki koirakin, jos sellaisen hankkisimme.
Kissojen kanssa leikkiminen, ja uusien leikkien/virikkeiden keksiminen on tosi hauskaa puuhaa. Yleensäkin lemmikkeihin kuluvan vaivannäön palkitsee moninkertaisesti se, kun näkee kissojemme voivan fyysisesti ja henkisesti hyvin. M47