Koirat ovat minulle yksi elämän tärkeimpiä asioita
(Meinasin laittaa otsikoksi "koirahullut" mutta arvelin että se olisi provosoinut turhaan tietynlaista väkeä)
Mutta, koirat! Elämäntapa, intohimo, varmasti tavallaan tietyn sosiaalisen tilan täyttävä pala etenkin aiemmin (vaikea perhetausta, olin myös pitkään sinkku).
Olisin piiiitkästä aikaa tsekannut lemmikkipalstat, mutta se oli kadonnut :o
En ollut siellä koskaan sellainen niinsanottu aktiivi että olisi ollut oma nimimerkki tai jotain. Mutta tykkäsin lukea ja osallistua asiallisiin keskusteluihin tyyliin koulutus, värigenetiikka, rotujen historia, jos jollain oli pennut...
Nykyään monet blogitkin on hiljenneet. Kai koirailu on pitkälti somessa (X? insta? Tiktok, peräti?), mutta itse en koe omaksi laittaa itsestäni tai koirista kuvia.
En tiedä, ehkä tänne saisi jotain keskustelua, ehkä ei?
Ja niin, nykyäänhän minulla on rakas avomies, koirat ovat silti säilyttäneet voimakkaasti asemansa ja niiden määrä on suhteen aikana hieman lisääntynytkin. Eli kyse ei kai sinänsä koskaan ollut vain yksinäisyydestä ainakaan minulla. :)
Jokin koirissa vain on loputtoman kiehtovaa. Oikein välillä harmittaa, ettei yhden ihmiselämän aikana voi kaikkia kiinnostavia koiria pitää, eikä kaikkia juttuja kokea tai tutkimuksia lukea! Minusta ei ole luomaan mitään hienoa somesisältöä aiheesta, mutta ehkä voisin tehdä jonkun pelkällä profiilikuvalla olevan tilin instaan, että voisi sinne siirtyneitä tyyppejä edes seurailla.
-viides koira haaveissa
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Kun viimeisin koirani kuoli vanhuuteen, niin aloin ajatella lemmikin pitämistä uudelleen erilaisesta näkökulmasta. Se eläin ei ikinä saanut valita minua, vaan minä valitsin sen netistä itsekäästi useiden muiden eläinten joukosta. Minä pakotin koiran pitämään minusta ja tottelemaan. Jos koira ei olisi siihen suostunut, niin olisin antanut sen pois tai palauttanut. Ja jos olisi ollut väkivaltainen minua kohtaan nin se olisi lopetettu. Toki kaikki koirani on aina ilmeisesti pitänyt minusta, mutta onko se aitoa ja pyyteetöntä vai vaan kouluttamisen eli pakottamisen tulos, koska aina hyvästä käytöksestä koira sai herkun? Ihmisten kesken puhutaisi varmasti orjuuttamisesta ja samalla tavoin toista ihmistä kohtelevaa pidettäisi psykopaattina.
Kaipaan kyllä lemmikkiä, mutten enää tiedä onko sellaisen hankkiminen oikein?
Ei koirista oikeasti hullaantuvat ihmiset kykene ajattelemaan noin. Heille sairaaksi jalostetun koiran röhisevä hengitys on vain söpöä tuhinaa ja koiran pilalle jalostettujen jalkojen ja lonkan kanssa vaikea kävely on niistä vain hassua ja söpöä. Jos joku huomauttaa tällaisen henkilön koiran huonosta käytöksestä, niin vastaus on täysi ymmärtämättömyys ja kiukku. Se on psykopaatin käytöstä kaikialla muualla paitsi ei ilmeisesti koiranomistajien keskuudessa.
Me kasvatettiin aikoinaan koiria ruuaksi, helvatan hyvää lihaa naapurikin tykkäsi, mutusteli silmät pyörien ja kehui kuinka hyvää poronlihaa teillä onkaan.
Koira käy myös yksinäiselle miehelle tai naiselle puolisoksi.
Vierailija kirjoitti:
Tänäänkin tuli vastaan joku jolla useampi koira, taisi olla pentuetta, ihmettelen miten jaksavat, jo iäkkäämpi, eihän siinä mitään muuta ehdi.
Miten useampi koira vie aikaa muka niin paljon enemmän kuin yksi?
Vierailija kirjoitti:
Mahdat olla varakas? Köyhillä ei ole varaa edes kunnon ruokaan ja lääkkeet jää ostamatta. Ja sitte nää kermaperseet leveilee että on koira. Ja sit ne pirun piskit kusee valkoset lumet keltasiksi että köyhä ei pääse edes kauniista luonnosta nauttimaan. Voi prkl!
😂

Juu siinähän ne menee joukon jatkeena. Ulkoiluttaminen tosin hankalaa kaupungissa kun eivät osaa kulkea jonossa, se pitäisi opettaa ensimmäiseksi.
Sairaiksi jalostetut koirat ovat rääkkäystä, mutta muuten koiran pitäminen ei ole rääkkäystä tai orjuuttamista, jos sitä hoitaa hyvin. Koira ja ihminen ovat olleet kumppanit jo kymmeniä tuhansia vuosia ja näiden lajien evoluutio on jossain määrin toisistaan riippuvaa. Koira kuuluu ihmiselle ja ihminen koiralle. Tästä kertovat kiinnostavasti Tiina Raevaaran tietokirjat. Niissä on myös tutkimuksen tuloksia ja teoriaa siitä, että miksi jotkut ihmiset ovat eläinrakkaita ja toiset eivät, asia on ilmeisti osittain synnynnäinen ominaisuus. Eläimistä kiinnostuminen ja hellyys niitä kohtaan on luonnollista ja osa ihmisyyttä, eläimet ja ihmiset ovat olleet yhdessä jo niin kauan. Koira ja kissa on mielestäni ainoa eläin jonka pitäminen ei ole rääkkäystä, muut lajit eivät ole samalla tavalla domestikoituneet, esim tavallisten tallien hevoset ovat aika epäluonnollisessa tilanteessa.

Entä marsu? Hamsteri? Hiiri? Kani?
Sama täälä
Meillä on nyt 4 koiraa, 2 valkoistapaimenkoiraa ja 2 saksanpaimenkoiraa.
Tykkään myös muista eläimistä ja kissoistakin, ei ole vain mahdollisuutta ottaa muita eläimiä lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Sairaiksi jalostetut koirat ovat rääkkäystä, mutta muuten koiran pitäminen ei ole rääkkäystä tai orjuuttamista, jos sitä hoitaa hyvin. Koira ja ihminen ovat olleet kumppanit jo kymmeniä tuhansia vuosia ja näiden lajien evoluutio on jossain määrin toisistaan riippuvaa. Koira kuuluu ihmiselle ja ihminen koiralle. Tästä kertovat kiinnostavasti Tiina Raevaaran tietokirjat. Niissä on myös tutkimuksen tuloksia ja teoriaa siitä, että miksi jotkut ihmiset ovat eläinrakkaita ja toiset eivät, asia on ilmeisti osittain synnynnäinen ominaisuus. Eläimistä kiinnostuminen ja hellyys niitä kohtaan on luonnollista ja osa ihmisyyttä, eläimet ja ihmiset ovat olleet yhdessä jo niin kauan. Koira ja kissa on mielestäni ainoa eläin jonka pitäminen ei ole rääkkäystä, muut lajit eivät ole samalla tavalla domestikoituneet, esim tavallisten tallien hevoset ovat aika epäluonnollisessa tilanteessa.
Muuten aika samoilla linjoilla, paitsi tuo hevoskommentti.
Hevoset ja ihmiset on myös olleet yhdessä kymmeniätuhansia vuosia.
Hevosen säikky käytös johtuu sen asemasta saaliseläimenä. Koira ei ole saaliseläin ja siksi rohkeampi.
Muuten myös hevoset ja ihmiset ovat toisilleen saman veroisia kavereita kuin koira ja ihminen.
Tultiin juuri lenkiltä koirani kanssa.
Ei ilman häntä tulisi tuonne pakkaseen lähdettyä.
Minä olen palstaileva koirahullu :)
Olen ollut intohimoinen koiraharrastaja jo 40 vuotta. Ei se koirien rotumäärä tee kummempaa, koska saatat saada epätyypillisen yksilön, joka muistuttaa ihan jotain muuta rotua enemmän. Yksilö, persoona ja pitkä ikä on mikä merkkaa mulle eniten. Pitkä ikä = terveys. Koskaanhan ei tiedä mitä saa ja miten menee.
Tällä palstalla on joitain todella häiriintyneitä koiravihaajia. Ne pitää vaan muistaa ilmoittaa asiattomiksi. Toinen joukkio täällä on niitä "meidän koira oli syntymästään täydellinen, ymmärsi puhetta, eikä koskaan tarvinnut kouluttaa sen kummemmin", joka on omanlaisensa trollijoukkio.
Sitten on meitä muutamia, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita koiransa persoonasta, koulutuksesta jne. ja mielellään jakaisivat koiratarinoita palstalla.
Meillä tokotreenit viikonloppuna, katsotaan mitä hyvää ja mitä hölmöä taas tehdään vuorotellen, koira ja minä :D
Koiramaista viikonloppua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänäänkin tuli vastaan joku jolla useampi koira, taisi olla pentuetta, ihmettelen miten jaksavat, jo iäkkäämpi, eihän siinä mitään muuta ehdi.
Miten useampi koira vie aikaa muka niin paljon enemmän kuin yksi?
Jos haluaa harrastaa jokaisen kanssa erikseen, käyttää ainakin välillä niitä lenkillä erikseen ja on erilaiset turkit, joku turkki vaikka kaipaa enemmän hoitoa jne. Peset 3 koiraa yhden sijaan, trimmaat 3 yhden sijaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdat olla varakas? Köyhillä ei ole varaa edes kunnon ruokaan ja lääkkeet jää ostamatta. Ja sitte nää kermaperseet leveilee että on koira. Ja sit ne pirun piskit kusee valkoset lumet keltasiksi että köyhä ei pääse edes kauniista luonnosta nauttimaan. Voi prkl!
Köyhyys on ihmisen oma vika.Jos ei ole elämänhallintaa eikä osaa rahaa käyttää niin sitten pitää olla mikä on.Itse olen pienituloinen ja on hyvin varaa pitää koiraa,jopa kolmea..
Paitsi jos koirallesi tai jopa kahdelle tulisi nyt joku krooninen sairaus, johon olisi kalliit lääkkeet tai tapaturma, johon menisi tonnisotalla rahaa. Siinä muuttuu plussat äkkiä miinukseksi. Niin hupaisaa, kun aina löytyy näitä, joilla ei ole perättäisiä onnettomuuksia ja he kuvittelevat, että kaikki on jostain taloustaidoista kiinni. Katkaise pari kertaa koipesi, telo selkäsi, menetä kävelykykysi ja saa sairastavat koirat ja tule sitten uudelleen sössöttämään.
Mulla kolme kissaa mutta koirakin kävisi. Tykkään kaikista eläimistä. Nytkin niin kovat pakkaset ettei mua ole tehty niitä varten.
Koiravero olisi asiallinen. Koirien tulee osallistua yhteiskunnan hyvin vointiin verojen muodossa.
Ihana kuulla ja sinun viestistäsi huokuu se, että rakastat koiria valtavasti. Kiva nähdä joku noin innoissaan :) Täällä harvemmin näkee tuollaista. Yleensä vain pessimistisiä viestejä.