Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Vierailija
04.02.2026 |

Räväkät älkööt vaivautuko. Täällä ei saa ilkeillä. Liian pitkästyttäviä kommentteja ei olekaan täyttämään tätä ketjua.

 

Kaikki mukaan, ketkä ikäviin ketjuihin olette kyllästyneet

Kommentit (17209)

Vierailija
17181/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi joku laittaa tänne samoja viestejä kuin eilen. Ihan samoin sanoin. Kysyn onko sinulla joku viestivarasto valmiita viestejä mitä tänne sopivassa hetkessä lykkäät? Näin se varmaan on. 

Vierailija
17182/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku laittaa tänne samoja viestejä kuin eilen. Ihan samoin sanoin. Kysyn onko sinulla joku viestivarasto valmiita viestejä mitä tänne sopivassa hetkessä lykkäät? Näin se varmaan on. 

En ole tuo laittaja, mutta viestejä on poistettu, jos hän laittaa ne uudestaan sen vuoksi. Ymmärrettävää, koska asiaa ei ole vielä käsitelty täällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
17183/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies joka oli paljon komeampi kuin minä. En ole rumakaan enkä ylipainoinen mutta en pukeudu muodikkaasti vaan persoonallisesti enkä seuraa mitään trendejä.

Mies eka halusi seksiä paljon, jopa niin paljon et mua alko ahdistaa ja en ois halunnut mutta tein mikeiksi. Mies oli paljon vanhempi ja komea , muistutti isääni . Yhtäkkiä ei enään halunnutkaan kuin parin viikon välein ja kun olin sanonut tästä, meni seuraavana päivänä sängylle muna kädessä ja sano "noni, tuu sieltä,nyt ois tarjolla". Koin tilanteen loukkaavaks, mies sano *käänny" .ja melkein heti perään haukku h u o raksi ja otti tukasta rynkyttäen takaa päin. Tuli tosi pas ka fiilis kun olin korostanut et haluaisin LÄHEISYYTTÄ ja siksi sitä se ksiä. Toisella kerralla sano ä mmäkksi ja Limav i t tuksi ja inhottava setämies ilme päälle virnusteli. oli viimene niitti. Miten kukaan joka on työnnetty syrjään ja jota ei pysty edes suutelemaan , haluaa yhtäkkiä kuulla rivoja sanoja ja painamista ilman rakkautta . En saanut edes arkisin halua vaikka pyysin .Sanoin et en enään halua, ja nousin ylös . Mies suuttu mutta ihan sama, menetin tunteet aika vahvasti noiden tapauksen takia.

Mulle ei aukea nämä tarinat. En ymmärrä, miksi kukaan itseään kunnioittava nainen lähtisi mukaan tällaiseen. No, ehkä mulla on rajoittunut katsontakanta. Jokainen saa elää tyylillään.

Etkö ymmärrä? LÄHEISYYTTÄ kaivataan.

Joskus sitä pyytää oikeita asioita, mutta vääriltä ihmisiltä.

Vierailija
17184/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, mitä kirjoittaja hakee sillä, että kertoo, että menetti vanhempansa pienenä ja se on niin suuri suru, että muitten murheet ei ole siihen verrattuna mitään eikä kukaan voi sitä ymmärtää. Samalla hän sivuuttaa esim. kiusattujen, pahoinpideltyjen ja hyväksikäytettyjen lasten vuosia kestäneet kärsimykset, jotka ei ole mitään hänen menetykseensä verrattuna. 

Mittakaava tuntuu ulkopuolisen silmin väärältä, mutta hänellä on tietenkin oikeus ajatella omalla tavallaan. Täytyy muistaa, että me kaikki olemme oman lapsuutemme tuotoksia. Ihanteellista lapsuutta on harvalla.

Mitä hän meiltä toivoo?  Hän ei kerro, järjestyikö elämä vanhempien kuoleman jälkeen hyvin. Saiko hän turvalliset olot ja opiskeltua ja päästyä työelämään. Miten hänen ihmissuhteensa hoituivat. Yleensä nämä auttavat toipumisessa ja nuori löytää oman tiensä. Mikä esti hänen toipumisensa? 

Ehkä ongelma ei ole vanhempien poismenossa, vaan jossain muussa. Jossain, mikä saa hänet takertumaan ikään kuin loppuiäksi tuohon tragediaan. Onko hän muuten tyytyväinen nykyiseen elämäänsä? Mitkä arjen ongelmat saavat hänet jatkuvasti pohtimaan lapsuuden menetystä? Onko hän itse rakentanut siitä turvapanssarin, johon kilpistyy vastuun otto omasta tilanteesta? Mitä nykyajassa hänen mielestän pitäisi tapahtua, että hän pääsisi trauman loputtomasta miettimisestä eteen päin? 

Tämä kaikki on vaan maallikkopohdiskelua viestien pohjalta. Kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Eikä hänen tietenkään tarvi niihin vastata. Kirjoitan, koska hän itse avaa keskustelun. Hänen elämästään en oikeasti tietenkään tiedä mitään. Toivon kuitenkin voimia ja parempaa jatkoa.

 Viikonlopun kunniaksi voisi siirtyä keveämpiin aiheisiin niin kuin joku aiemmin vinkkasi.

Koska se on faktaa ettei muut tätä kokeneet voi ymmärtää. Vaikka ihmiset eivät ole kokenut oikeita menetyksiä monet valittaa silti pikkuasioista ja se jos mikä on ärsyttävää. Tässäkin keskustelussa huomaa miten jotkut ei osaa tuntea kiitollisuutta esim. siitä että ovat saaneet elää vanhempiensa kanssa. Niin kauan kun on elämää on mahdollisuus sopia välit vanhempienkin kanssa kun meille tragedian kokeneille se ei ole mahdollista. Myös vuosipäivät on vaikeita mitä ei muut voi ymmärtää.

Vanhempien menetys on lapselle aina traumaattista eikä siihen auta mikään vaikka sijoitettaisiinkin hyvään perheeseen, oma sosiaalityöntekijä ei voi korvata vanhempia ja omaa perhettä. Vastuuta olen joutunut ottamaan enemmän kuin kukaan tuntemistani, ystävillä on ollut vanhemmat tukena ja minun on pitönyt pärjätä ilman apua.

Vierailija
17185/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, mitä kirjoittaja hakee sillä, että kertoo, että menetti vanhempansa pienenä ja se on niin suuri suru, että muitten murheet ei ole siihen verrattuna mitään eikä kukaan voi sitä ymmärtää. Samalla hän sivuuttaa esim. kiusattujen, pahoinpideltyjen ja hyväksikäytettyjen lasten vuosia kestäneet kärsimykset, jotka ei ole mitään hänen menetykseensä verrattuna. 

Mittakaava tuntuu ulkopuolisen silmin väärältä, mutta hänellä on tietenkin oikeus ajatella omalla tavallaan. Täytyy muistaa, että me kaikki olemme oman lapsuutemme tuotoksia. Ihanteellista lapsuutta on harvalla.

Mitä hän meiltä toivoo?  Hän ei kerro, järjestyikö elämä vanhempien kuoleman jälkeen hyvin. Saiko hän turvalliset olot ja opiskeltua ja päästyä työelämään. Miten hänen ihmissuhteensa hoituivat. Yleensä nämä auttavat toipumisessa ja nuori löytää oman tiensä. Mikä esti hänen toipumisensa? 

Ehkä ongelma ei ole vanhempien poismenossa, vaan jossain muussa. Jossain, mikä saa hänet takertumaan ikään kuin loppuiäksi tuohon tragediaan. Onko hän muuten tyytyväinen nykyiseen elämäänsä? Mitkä arjen ongelmat saavat hänet jatkuvasti pohtimaan lapsuuden menetystä? Onko hän itse rakentanut siitä turvapanssarin, johon kilpistyy vastuun otto omasta tilanteesta? Mitä nykyajassa hänen mielestän pitäisi tapahtua, että hän pääsisi trauman loputtomasta miettimisestä eteen päin? 

Tämä kaikki on vaan maallikkopohdiskelua viestien pohjalta. Kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Eikä hänen tietenkään tarvi niihin vastata. Kirjoitan, koska hän itse avaa keskustelun. Hänen elämästään en oikeasti tietenkään tiedä mitään. Toivon kuitenkin voimia ja parempaa jatkoa.

 Viikonlopun kunniaksi voisi siirtyä keveämpiin aiheisiin niin kuin joku aiemmin vinkkasi.

Koska se on faktaa ettei muut tätä kokeneet voi ymmärtää. Vaikka ihmiset eivät ole kokenut oikeita menetyksiä monet valittaa silti pikkuasioista ja se jos mikä on ärsyttävää. Tässäkin keskustelussa huomaa miten jotkut ei osaa tuntea kiitollisuutta esim. siitä että ovat saaneet elää vanhempiensa kanssa. Niin kauan kun on elämää on mahdollisuus sopia välit vanhempienkin kanssa kun meille tragedian kokeneille se ei ole mahdollista. Myös vuosipäivät on vaikeita mitä ei muut voi ymmärtää.

Vanhempien menetys on lapselle aina traumaattista eikä siihen auta mikään vaikka sijoitettaisiinkin hyvään perheeseen, oma sosiaalityöntekijä ei voi korvata vanhempia ja omaa perhettä. Vastuuta olen joutunut ottamaan enemmän kuin kukaan tuntemistani, ystävillä on ollut vanhemmat tukena ja minun on pitönyt pärjätä ilman apua.

Äitini ei tiennyt edes isänsä nimeä, ja äitinsä hylkäsi hänet pienenä. Mummo sitten hoiti. Edes nimeä ei saanut isältään. Sinä sait.  Enot maksoivat koulunkäynnin. Äitinsä huiteli maailmalla ja sai lapsia jotka piti. 

Vierailija
17186/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku laittaa tänne samoja viestejä kuin eilen. Ihan samoin sanoin. Kysyn onko sinulla joku viestivarasto valmiita viestejä mitä tänne sopivassa hetkessä lykkäät? Näin se varmaan on. 

En ole tuo laittaja, mutta viestejä on poistettu, jos hän laittaa ne uudestaan sen vuoksi. Ymmärrettävää, koska asiaa ei ole vielä käsitelty täällä.

D poistelee viestejä, tämänkin jo kerran, mutta laitetaan uudestaan. Ei anneta kiusaajalle valtaa määrätä keskusteluja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
17187/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Vierailija
17188/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Totta. Surulla kilpailu on naiivia. Tunteita ei voi mitata. Tunne tulee, mutta sen pitää antaa myös mennä pois. Jumittaminen on älytöntä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
17189/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mummuni menetti äitinsä ollessaan parin päivän ikäinen. Äitinsä kuoli siis. Isä hoisi miten hoisi. Enimmäkseen isänäiti silti vastuussa, kun perheessä muitakin lapsia jo ennestään. Myöhemmin oli sotalapsena. Sitä ennen sai hyvän äitipuolen. Hän tahtoisi tytön kotiin Ruotsista. Muuten olisi varmaan jäänyt sinne asumaan. Tämä kaikki jätti silti jälkensä. Vaikutti siihen millainen oli. 

Itse silti inhoan kaikesta eniten vertailua. Itsekin saatan vertailla toisiin, että joku pärjää paremmin tai on edennyt paremmin, mutta en ole toisten kärsimystä tai surua vertaillut. Siinä menee se raja. En sanoisi jollekin, että sinua esim kiusattiin vain pari vuotta ja minua paljon enemmän. En lähtisi siihen. Samoin kaikki vaikeuksista puhuminen ei silti ole turhaa kuitenkaan. Ei pitänyt edes kirjoittaa, kun jotenkin mietin, että tämäkin juttu jäi jo eiliseen. 

Vierailija
17190/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Totta. Surulla kilpailu on naiivia. Tunteita ei voi mitata. Tunne tulee, mutta sen pitää antaa myös mennä pois. Jumittaminen on älytöntä.

Älytöntä on myös se, ettei ymmärrä sitä, ettei ihminen ole kone jonka nappia painamalla saa etenemään minne tahtoo ja mielensä siihen mukaan vielä. Vinkkinä moni ei jumita tahallaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
17191/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Eiköhän 6-vuotias toimiteta sosiaaliviranomaisten huostaan jotka huolehtivat hänen sijoittamisestaan ja mahdollisten uusien huoltajien etsimisestä. Lapsi varmasti saa perushuollon lisäksi tukea ja terapiaa, usein sitä jopa määrätään vanhempansa menettäneille lapsille.

Vierailija
17192/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Totta. Surulla kilpailu on naiivia. Tunteita ei voi mitata. Tunne tulee, mutta sen pitää antaa myös mennä pois. Jumittaminen on älytöntä.

Älytöntä on myös se, ettei ymmärrä sitä, ettei ihminen ole kone jonka nappia painamalla saa etenemään minne tahtoo ja mielensä siihen mukaan vielä. Vinkkinä moni ei jumita tahallaan. 

Ja tämä vastaus sivusta. En kirjoittanut vanhempien menetyksestä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
17193/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Totta. Surulla kilpailu on naiivia. Tunteita ei voi mitata. Tunne tulee, mutta sen pitää antaa myös mennä pois. Jumittaminen on älytöntä.

Älytöntä on myös se, ettei ymmärrä sitä, ettei ihminen ole kone jonka nappia painamalla saa etenemään minne tahtoo ja mielensä siihen mukaan vielä. Vinkkinä moni ei jumita tahallaan. 

Siihen auttaa terapia. Siellä saa uusia keinoja käsitellä surua ja uusia ajatusmalleja jumittamisen lopettamiseen.

Vierailija
17194/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Totta. Surulla kilpailu on naiivia. Tunteita ei voi mitata. Tunne tulee, mutta sen pitää antaa myös mennä pois. Jumittaminen on älytöntä.

Älytöntä on myös se, ettei ymmärrä sitä, ettei ihminen ole kone jonka nappia painamalla saa etenemään minne tahtoo ja mielensä siihen mukaan vielä. Vinkkinä moni ei jumita tahallaan. 

Siihen auttaa terapia. Siellä saa uusia keinoja käsitellä surua ja uusia ajatusmalleja jumittamisen lopettamiseen.

Annetaan sinulle siis palkinto viisaista sanoista. Ole hyvä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
17195/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku sanoi jo aamulla, että voisi keskustella tänään vähän eri jutuista. Harvoin valitan jutuista täällä, mutta keskustelun ilmapiiri on melko synkkä nyt.

Vierailija
17196/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään tuskin on täydellistä lapsuutta ja jokaisella on ihan varmasti rankkoja kokemuksia. Ei näitä voi eikä varsinkaan kannata vertailla.

Ei kaikilla ihmisillä ole mitään kokemusta rankoista taustoista. On aivan eri asia menettää molemmat vanhempansa alaikäisenä ja joutua pois kotoa kuin kokea tavallisia asioite kuten vanhempien ero tai perheen riidat tai isovanhempien kuolemat. Tietty nämä kokemukset vahvistavat resilienssiä ja tekevät vahvemmaksi joten siksi ihmiset joilla on hyvä resilienssi selviytyvät paremmin vastoinköymisistä.

Kumpi on pahempi: menettää vanhempansa  6-vuotiaana vai menettää 6-vuotias lapsensa? Miksi menetyksillä edes pitää kilpailla?

Totta. Surulla kilpailu on naiivia. Tunteita ei voi mitata. Tunne tulee, mutta sen pitää antaa myös mennä pois. Jumittaminen on älytöntä.

Älytöntä on myös se, ettei ymmärrä sitä, ettei ihminen ole kone jonka nappia painamalla saa etenemään minne tahtoo ja mielensä siihen mukaan vielä. Vinkkinä moni ei jumita tahallaan. 

Siihen auttaa terapia. Siellä saa uusia keinoja käsitellä surua ja uusia ajatusmalleja jumittamisen lopettamiseen.

Annetaan sinulle siis palkinto viisaista sanoista. Ole hyvä. 

En tarvitse palkintoja, näsäviisastelija. Miksi ihmeessä vanhukset vastustaa terapiaa? Se auttaa vanhanakin. Ei siellä hypnotisoida tai tehdä älyttömiä juttuja. Siellä keskustellaan ja annetaan keinoja päästä ajatusjumeista ja keinoja selvitä ahdistuksesta, surusta, vihasta tai masennuksesta.  Hierojalla käydään kun on lihasjumeja, terapeutilla käydään kun on ajatusjumeja. Mitään hävettävää tai noloa se ei ole.

Vierailija
17197/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi jo aamulla, että voisi keskustella tänään vähän eri jutuista. Harvoin valitan jutuista täällä, mutta keskustelun ilmapiiri on melko synkkä nyt.

Anna mennä vaan!

Vierailija
17198/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me olimme naapurissa puimassa viljaa

Oli pehmeä syksyinen lauantai

Sinä olit siellä ja vihelsit hiljaa

Ihastuin sinuun jo silloin kai

Kuljettiin yhdessä kuutamoilloin

Ja joskus talolla tanssittiin

Haaveilin kaikesta kauniista silloin

Mutta siihen se päättyi niinpä niin

 

Kevennystä lauantaiehtooseen :)

Vierailija
17199/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tänään tulee ysiltä televisiosta sellainen elokuva kuin Lahjomattomat. Kertoo gansteripomo Al Caponesta ja liittovaltion agenteista. Aku Ankassa sitten gansteripomo oli nimeltään tietenkin Ali Kaponen.

Vierailija
17200/17209 |
21.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tänään tulee ysiltä televisiosta sellainen elokuva kuin Lahjomattomat. Kertoo gansteripomo Al Caponesta ja liittovaltion agenteista. Aku Ankassa sitten gansteripomo oli nimeltään tietenkin Ali Kaponen.

Meinaan katsoa Ajolähdön.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi yhdeksän