Kuuluuko masentuneelle joka ei töissä, niin kaikki kotityöt?

Mä olen sairastanut masennusta ja voin kertoa että en todellakaan pystynyt mitenkään hoitamaan silloin kotitöitä. Kodin likaisuus ahdisti, oli paljon asoita mitä piti ja myös todella halusin tehdä, mutta ei vaan yksinkertaisesti voimat riittänyt. Ihan se että pääsi ylös sängystä oli joka päiväinen taistelu. Jos pystyin lisäksi käymään vielä suihkussa olin jo tosi ylpeä päivän suorituksesta. Se että tiskit homehtui tiskialtaaseen oli ihan normaalia. Ainut syy miksi pystyin edes joskus imuroimaan oli ettei koiran tarvitse hengittää pölyä. Koira myös pakotti nousemaan aamulla ylös sängystä, menemään ulos, antoi rakkautta ja piti elämässä kiinni. Ilman koiraani olisin varmasti kuollut. Nyt olen ollut jo useamman vuoden täysin terve ja  työkykyinen ja pystyn taas pitämään huolta itsestäni ja kodistani. Mutta en ikinä unohda sitä millaista on kun ihan jokapäiväiset yksinkertaisimmatkin asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä. Masennuksen kokonaisvaltaisuutta ei kunnolla voi ymmärtää ellei sitä ole kokenut itse. 

periaatteessa kyllä jos toinen tuo leivän pöytään

Reilu työnjako on se että kotona oleva tekee kotityöt 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti masentunut niin ei kyllä todellakaan kykene tekemään yksin mitään kotitöitä. Hyvä jos pystyy edes nousemaan sängystä.

Tai edes peseytymään.

No siinä vaiheessa tuskin on puolisoakaan,  jonka kanssa jakaa kotityöt. 

Niinkö luulet? Parisuhteessa oleva ei voi sairastua masennukseen?

Masennukseen auttaa parhaiten pieni puuhastelu kuten kotityöt.

Vierailija kirjoitti:

Mietin vaan kun perheen henkinen, taloudellinen ja muu vastuu on aina osunut mulle. Jouduin sairauden takia pois työelämästäkin. Mies tekee töitä kotona milloin sattuu, valvoo yöt ja nukkuu pitkälle iltapäivään. Siivoaa vaan keittiötä. Ei muuta. Mulle jäänyt lumityötkin.

 

Ap

Ota ero jos mies ei hae apua masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti masentunut niin ei kyllä todellakaan kykene tekemään yksin mitään kotitöitä. Hyvä jos pystyy edes nousemaan sängystä.

Tätä voi kutsua laiskuudeksi. 

Laiskuutta se useimmiten onkin. Helppo nykypäivänä naamioida masennukseksi ja saada hötöpäälekurilta virallinen diagnoosi. 

Karma kostaa sullekin.

Ei kaikki, mutta tietyt perusasiat. Perus siisteydestä huolehtiminen (imurointi, tasojen pyyhkiminen, tavaroiden järjesteleminen) ja ehkä ruuanlaitto voisi olla sellaiset hyvät päivittäiset rutiinit, jotka eivät tolkuttomasti voimavaroja vie. Isommat jutut kuten just lumityöt, suursiivoukset ja kaupassa käynnit sitten yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

 

Tätä voi kutsua laiskuudeksi. 

Ihan totta, kuka voisi kertoa eron masentuneen ja laiskan välillä? Tämä olisi hyvin mielenkiintoista minullekin. Millä eroa mitataan? Onko esimerkiksi pulssin nopeus heillä erilainen kun heille näytetään tiskipaljua tai imuria? Käyttäytyvätkö he erilailla jos puhelin/tablet/läppäri otetaan pois? 
Minulla oli ,,masentunut,, käly, josta mieheni otti eron, lähti lasten kanssa muualle ja - kuinka ollakaan - vuosikymmenen etsinnän jälkeen yhtäkkiä käly löysi terapeutin ja ,,parani,, kun kuuli miten menettäisi muuten lapsensa. Että sellainen ,,sairaus,, se oli. 
 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen masentunut, käyn töissä ja teen kaikki kotityötkin. Tämmöstä se nyt vaan sinkkuna on.

Mitä ihmeen kotitöitä sinkkuna on? Jonkun valmisaterian laitan mikroon,  pyykit  koneeseen kerran viikossa,  imurointi kerran viikossa.  Menee ehkä tunti viikkotasolla. 

Omakotitalossa on aika paljon enemmänkin. Ja miksi pitäisi syödä jotain valmisaterioita?

Mun mielestä tuon kyselyn voi tehdä ilman tuota masennus sanaa. 
Niin, kuuluuko? 

No ei ainakaan 100% , vaikka kuinka olisi toimen työtön.

Meillä ainakin mies valittaa kuinka tylsää on, kun ei mitään tekemistä kun päsee töistä jo klo 15. 

Monelle työssäkäyvällelin tekee hyvää tehdä

jotain kotitöitä välillä. Tuskin kukaan niin väsynyt töiden jälkeen, että ei jaksaisi mitään, varsinkaan kun ei fyysinen työ. 

Viimesijassa henkilöiden oma valinta, miten jaetaan mikäkin. Voihan se olla, että joillain on työt jaettu töiden mukaan, kuten lumityöt sulle, pyykinpesu mulle. Lumityöläinen pääsee silti helpommalla, kun vuositasolla katsotaan. 
 

Mä sairastan kakkostyypin kakssuuntasta mielialahäiriötä, joten masennusjaksot on todella tuttuja. Mun mielestä alotuksen kysymys on vähän väärä, koska kun kyseessä on sairaus niin se mikä on reilua ei oo niin yksiselitteistä. Masennusta on lievää, keskivaikeaa ja vakavaa ja lisäks ihmiset voi kokea masennusjakson hyvin eritavalla.

Joskus masentunut voi hoitaa kaikki kotityöt, joskus ei mitään. Eroja on tosi paljon. Esim ite saan lievässä ja keskivaikeessa masennuksessa tehtyä kotityöt vaikka kaikki. Lievässä ne hoitaisinkin parisuhteessa jos en kävis töissä. Mut sit taas jos on masennuksen takia sairaslomalla niin masennus tuskin on lievä. Ja se sairasloma on ittensä hoitamista varten. Keskivaikeessa masennuksessa voimavarat ei välttämättä riitä niihin kotitöihin, ei välttämättä edes syömiseen tai oman hygienian hoitoon. Oma kohtaisesti keskivaikeessa masennuksessa riippuu päivästä jaksanko tehdä kotitöitä vai en. Usein käyn keskivaikeessa masennuksessa edelleen töissä. 

Sit taas vakavassa masennuksessa kotitöistä ainakin suurinosa yleensä jää. Sillon ajatukset on itsetuhosia ja usein jo hampaiden peseminen vie äärirajoille tai suihkussa käynti kerran viikossa. 

Eli kaiken kaikkiaan tärkeintä ois masentuneen kuunnella omaa jaksamistaan ja antaa itelleen aikaa parantua. Hienoa aina kun pystyy tekemään kotitöitä, mutta itelleen pitää myös antaa armoa jos ei jaksa. Joku sano että on hyväks jos ees jotain tekee masentuneena ja se on ihan totta! Mut siivoominen ei oo yleensä se paras ensipuuha esim vaikeesta masennuksesta toipuessa. Sillon kun mikään ei tunnu enää miltään ja kokoajan on pahaolo on parempi vaan yrittää tehdä jotain mikä joskus on tuottanu mielihyvää. Se taas voi muille näyttäytyä laiskana tai itsekäänä, mut pitää ymmärtää et kyseessä on sairaus jota tulee hoitaa parempaan suuntaan eikä vaan sinnitellä arjessa sen kanssa. 

Mä oon tosin onnekas siinä, et mun mies on todella ymmärtäväinen näiden kanssa. Esim nyt mulla on normi loma, ei masennusjaksoa, mut rajut pms oireet ja väsymys. Mun miehen reaktio on tähän, et hän kysyy viestillä miten voin ja ku kerron niin hän kehottaa kokeilemaan jos saisin nukuttua päikkärit. Yleensä hoidan kaiken ku mies on töissä ja ite oon kotona, mut jos oon tosi väsynyt tai esim kipeä niin mies ymmärtää senkin jos en oo tehny yhtään mitään. Ja sama toisin päin. 

Tää on jo nyt älyttömän pitkä, mut pakko vielä verrata esim flunssa kuumeeseen. Eikö vaan että sillonkin kotityöt tehdään oman jaksamisen rajoissa niin, että ne ei häiritse paranemista? Masennus on samalla tavalla sairaus, vaan pitkäkestosempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti masentunut niin ei kyllä todellakaan kykene tekemään yksin mitään kotitöitä. Hyvä jos pystyy edes nousemaan sängystä.

Tätä voi kutsua laiskuudeksi. 

Laiskuutta se useimmiten onkin. Helppo nykypäivänä naamioida masennukseksi ja saada hötöpäälekurilta virallinen diagnoosi. 

Karma kostaa sullekin.

Se sinun "karmasi" on oman sairaan mielikuvituksesi tuotetta🥱

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Tätä voi kutsua laiskuudeksi. 

Ihan totta, kuka voisi kertoa eron masentuneen ja laiskan välillä? Tämä olisi hyvin mielenkiintoista minullekin. Millä eroa mitataan? Onko esimerkiksi pulssin nopeus heillä erilainen kun heille näytetään tiskipaljua tai imuria? Käyttäytyvätkö he erilailla jos puhelin/tablet/läppäri otetaan pois? 
Minulla oli ,,masentunut,, käly, josta mieheni otti eron, lähti lasten kanssa muualle ja - kuinka ollakaan - vuosikymmenen etsinnän jälkeen yhtäkkiä käly löysi terapeutin ja ,,parani,, kun kuuli miten menettäisi muuten lapsensa. Että sellainen ,,sairaus,, se oli. 
 

Jep ja ihan psykiatriassa itsekin tunnistetaan se, kuinka masennuksen tehokkaimpia hoitokeinoja on säännölliset päivärutiinit ja liikunta. Lääkityksen ja terapian tarkoitus on antaa se pieni niin sanottu "potku persiille" jotta niihin terveisiin arkielämän rutiineihin sitoutuu.

Joku kotitöiden tekemättä jättäminen "koska olen masentunut" ei ole mikään oikea syy. Se on pikemminkin päinvastoin, että olet niin masentunut, koska sinulla ei ole arkirutiineja tai edes halua laittaa niitä kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Tätä voi kutsua laiskuudeksi. 

Ihan totta, kuka voisi kertoa eron masentuneen ja laiskan välillä? Tämä olisi hyvin mielenkiintoista minullekin. Millä eroa mitataan? Onko esimerkiksi pulssin nopeus heillä erilainen kun heille näytetään tiskipaljua tai imuria? Käyttäytyvätkö he erilailla jos puhelin/tablet/läppäri otetaan pois? 
Minulla oli ,,masentunut,, käly, josta mieheni otti eron, lähti lasten kanssa muualle ja - kuinka ollakaan - vuosikymmenen etsinnän jälkeen yhtäkkiä käly löysi terapeutin ja ,,parani,, kun kuuli miten menettäisi muuten lapsensa. Että sellainen ,,sairaus,, se oli. 
 

Jep ja ihan psykiatriassa itsekin tunnistetaan se, kuinka masennuksen tehokkaimpia hoitokeinoja on säännölliset päivärutiinit ja liikunta. Lääkityk

Minkä takia sitten arkirutiinit omaavat, liikuntaa harrastavat masentuu? Ja kyllä, noi molemmat on hyvä apu masennukseen, mutta masennuksen ensisijaiset hoitokeinot psykiatralla on lääkitys ja terapia. Masennuksen taso myös vaikuttaa sen hoitoon. Lievässä masennuksessa päivärutiinit, liikunta, uni ja ravitsemus on yleensä ensisijaiset, lisäks tarjotaan usein lääkitystä jos nää on jo kunnossa. Keskivaikeessa masennuksessa aika sama, mut lääkitys alotetaan herkemmin, samoin terapia ja ne on on ensisijaisia hoitokeinija. Sit jos mennään jo vakavan masennuksen puolelle niin ensisijaiset hoidot on enää lääkitys ja sähköhoito, yleensä terapiaa ei ees suositella enää. 

Moni yrittää hoitaa masennusta arkirytmillä, ravitsemuksella, liikunnalla ja unella ja onnistuu. Sit on ne joille se ei riitä avuks ja pahimmassa tapauksessa nää ihmiset sinnittelee ihan liian pitkään masennuksen kanssa yksin, kunnes lopulta masennus on päässy jo vakavaan tilaan ja tulee täys stoppi kaikelle.

Valitettavasti oma masennus meni niin pitkälle, että hyvä jos veskiin pääsin menemään.

Tekemättömät kotityöt piinas takaraivossa, syyllistyin ja teki oravanpyörästä sietämättömän.

Mä aloin parantumaan siinä vaiheessa, kun kukaan ei vaatinut multa mitään. En edes itse soimannut itseäni. Kun siitä "mun on pakko suorittaa" ajatuksesta pääsi irti, niin se oli vapauttavaa.

Ei mun tarvii yhtään mitään. Mä nyt vaan olen ja möllötän. Sitä oli hetken ja sitten sitä vaan alkoi taas toimimaan pikku hiljaa. 

Asuttiin miehen kanssa kaksin. Hän kävi terapiassa mun tilanteen takia ja se auttoi häntä ymmärtämään ja tukemaan mua. 

Valitettavasti kaikki kaatui hänen niskaansa, 

Suku ja läheiset tuli apuun. Tyttäret, sisko ja tämän tytär käy siivoamassa vuoroviikoin.. Äiti ja anoppi kävi tekee ruokaa vuoroviikoin. Kaverit auttoi edellisissä ja pihahommissa ja kävi kahvittelee mun seurassa..

Mies teki kaikkea ja piti mut putsina. Päivittäiset pesut. Saunotti pari kertaa viikossa. Vaihtoi lakanoita..

Olisivat ottaneet osastolle, mutta mies ei suostunut.

Tuo oli viisi vuotta sitten. Nyt käyn töissä vajaata viikkoa ja teen jotain kotitöitä taas. Mies saa keskittyä töihinsä. 

Palkattiin porukalla kodinhoitaja, käy meillä kahtena päivänä viikossa. Tekee viikkosiivouksen, pyykkää ja kokkaa muutamalle päivälle. Käy siskolla, äideillä ja tyttärilläkin siivoamassa. :)

Mä yritin masentuneena sairaslomalla tehdä kaiken oikein ja suorittaa väkisin kotityöt, käydä kävelemässä, syödä terveellisesti, ottaa lääkkeeni, huolehtia unesta, rytmittää päiviä ja jätin päihteet kokonaan pois. Lisäks kävin psykiatrisella sairaanhoitajalla kerran viikossa ja avohoidon keskusteluryhmässä 2 x viikossa, pidin mielialapäiväkirjaa, yritin meditoita ja tehdä kaiken ns. Oikein. 

Meni monta kuukautta ja aloin olla kiukkunen ku tein kaiken oikein ja olo vaan paheni, olin itsetuhonen ja aivan loppu. Sit mun ystävä sano taikasanat "ymmärräthän sä, ettet sä voi suorittaa paranemista? Sun pitää antaa aikaa toipua" Ja niin mä lopulta tein. Se näytti varmasti ulospäin luovuttamiselta kun asunto ei ollu enää siisti ja nukuin myös päivällä jos väsytti. Kävin suihkussa harvemmin, mut mulla alkoki jäämään energiaa esim meikkaamiselle mistä oon aina pitäny ja sen jälkeen itteään oli helpolpi kattoa peilistä. Kun mulla alko pikkuhiljaa olla enemmän energiaa aloin harrastamaan kerran viikossa teatteriryhmässä, koska olin joskus nuorena siitä pitänyt, mut voimavarojen takia menin ihan alottelijoiden ryhmään. Ja tää oli siinä mielessä ristiriitanen harrastus, että se sotki vähän unirytmiä kun harkat oli iltasin. 

Joka tapauksessa toi ystävän lausahdus muutti kaiken ja oli käänteen tekevä paranemisessa. Ku anto itelleen armoa eikä enää suorittanu paranemista niin 3kk myöhemmin olo oli jo sellanen et koin olevani valmis töihin ja kotityötkin sain tehtyä. En tosin päässy vielä sillon töihin takas. En vielä kolmeen kuukauteen ja oon siitä tosi kiitollinen. Psykiatri koki, että mun masennusjakso oli ollu niin vakava, että tarviin vielä aikaa toipumiseen vaikka olo oli ihan ok. Tää siksi, ettei masennus pääse uusimaan heti. Ja mun masennus ei uusinu. Ylipäätään hyvä myös koska en selvästi ite osannu arvioida työkykyäni. Olin nimittäin vakavassa masennuksessa ja ahdistuksessa niin pitkälle töissä et vikat 3 työpäivää nukuin kaikkina edeltävinä öinä yhteensä 5h pätkissä, itkin joka päivä vähän väliä töissä ja sain ahdistuskohtauksia, enkä saanu syötyyn noina 3 päivänä mitään muuta ku yhden suklaapalan ja puolikkaan bagelin. Sit tuli se aamu et mä en vaan enää pystyny menee töihin.

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti masentunut niin ei kyllä todellakaan kykene tekemään yksin mitään kotitöitä. Hyvä jos pystyy edes nousemaan sängystä.

Sitten ei kyllä ole puolisoakaan. Ei kukaan viitsi saamatonta laiskaa kauaa katsella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti masentunut niin ei kyllä todellakaan kykene tekemään yksin mitään kotitöitä. Hyvä jos pystyy edes nousemaan sängystä.

Tai edes peseytymään.

No siinä vaiheessa tuskin on puolisoakaan,  jonka kanssa jakaa kotityöt. 

Niinkö luulet? Parisuhteessa oleva ei voi sairastua masennukseen?

Onneksi nykyään voi erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti masentunut niin ei kyllä todellakaan kykene tekemään yksin mitään kotitöitä. Hyvä jos pystyy edes nousemaan sängystä.

Sitten ei kyllä ole puolisoakaan. Ei kukaan viitsi saamatonta laiskaa kauaa katsella.

Jos ajattelet näin niin, et ehkä ymmärrä et jotkut ihmiset oikeesti ymmärtää, ettei kyseessä oo saamaton laiska vaan rakas ihminen joka on sairas. Ja kumppanin masennus on todellakin raskasta, mut useimmat ymmärtää, et harvalla se tilanne kroonistuu.