Eronneet, onko tavallista ettei kiinnosta enää miehet?

Huonot kokemukset miehistä kyynistävät.  Parempi yksin kuin huonon kumppanin kanssa.  

Ainakin minun kohdallani on noin, että kun miettii sitä, että tässä kuvioissa olisi joku mies, niin alkaa ahdistamaan. Lähinnä siksi, että kun on tottunut itse aikatauluttamaan menonsa ja tekemään päätökset itse, niin ei kyllä kaipaa yhtään sitä, että pitäisi joku toinen ottaa huomioon. 

Ja en ihan ymmärtänyt tuota, että miten taloudellinen tilanne liittyy tähän ollenkaan? Minä en tarvitse miehen rahoja mihinkään, vaan omat riittävät.

Miten se sanonta menee, että jos naiset eivät alenna standardejaan niin me saadaan kuolla yksin kauniissa, siisteissä ja puhtaissa kodeissamme, hyvien ystävien kanssa ilman toksista ilmapiiriä nalkuttavasta miehestä. 

Nauttia elämästä, vapaudesta ja tilasta hengittää. Ei kiinnosta ei.

On tavallista. Ehkä jossain vaiheessa alkaa taas kiinnostaa, mutta välillä on ihan hyvä olla itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Huonot kokemukset miehistä kyynistävät.  Parempi yksin kuin huonon kumppanin kanssa.  

Ei mulla ole oikein huonoja kokemuksia, vaan sanotaan etten kaipaa sitä huomiota tai jatkuvaa yhdessäoloa.

tuossa kiteytyi hyvin suomalaisen naisen asenne

parisuhde = taloudellinen etu

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minun kohdallani on noin, että kun miettii sitä, että tässä kuvioissa olisi joku mies, niin alkaa ahdistamaan. Lähinnä siksi, että kun on tottunut itse aikatauluttamaan menonsa ja tekemään päätökset itse, niin ei kyllä kaipaa yhtään sitä, että pitäisi joku toinen ottaa huomioon. 

 

Ja en ihan ymmärtänyt tuota, että miten taloudellinen tilanne liittyy tähän ollenkaan? Minä en tarvitse miehen rahoja mihinkään, vaan omat riittävät.

Taloudellisen tilanteen mainitsin, koska minulla on monta naispuolista tuttua jotka eivät eroa koska "tarvitsevat miehen rahoja". Eli en halua senKÄÄN takia. Itsellä muuten tuo sama, en jaksa huomioida toista, toisen tarpeita ja haluja.

Vierailija kirjoitti:

tuossa kiteytyi hyvin suomalaisen naisen asenne

parisuhde = taloudellinen etu

Niin, kuinka monen olette kuulleet (tai lukeneet) sanovan "eroaisin mutta kun taloudellinen tilanne, en pärjää yksin, mutta kun on se mökkikin jne"

Eron jälkeen on ihan tervettä olla jonkun aikaa yksin. Parisuhteen voi aloittaa sitten myöhemminkin jos alkaa taas kiinnostaa. Jos ei, niin hyvä sekin. 

Ei enää ikinä uutta akkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten se sanonta menee, että jos naiset eivät alenna standardejaan niin me saadaan kuolla yksin kauniissa, siisteissä ja puhtaissa kodeissamme, hyvien ystävien kanssa ilman toksista ilmapiiriä nalkuttavasta miehestä. 

Nauttia elämästä, vapaudesta ja tilasta hengittää. 

Ihanasti sanottu 💕

On kyllä tavallista. Useinhan sitä erotaan, koska suhde on huono, tai pikemminkin mies on omia aikojaan huono. Minä ajattelin, että varmaan ei enää elämään miestä mahdu, kun en jaksa niitä huonoja puolia. Kaikesta huolimatta seurustelen tällä hetkellä, sillä mukaan tarttui sellainen sinnikäs ihailija, joka ei pilaa elämääni. Minulla on kyllä jatkuvasti tutka päällä etsimässä varoitusmerkkejä, mutta siihen ei vaan osu mitään.

Heti eron jälkeen 22 vuotta sitten  olin sitä mieltä, että en halua enää uutta kumppania. Mutta kun tutustuin nykyiseen aviomieheeni, niin jopa muuttuikin mieleni nopeasti. Nyt ollaan oltu jo 20 vuotta onnellisesti yhdessä.

Minä taas en tiedä yhtään eronnutta naista joka taivastelisi miten rankkaa yksin on asua mutta muutama miestuttava kyllä ällistytti kertoessaan että tarvis naisen taloon. Ei siis edes seksiin, vaan halusivat naisen asumaan taloon 😂. Oletan siis että ois tarve piialle. Kaikenlaisia otuksia sitä maailmassa onkin irrallaan. 

Itse en ikäkuuna päivänä enää ottaisi uutta miestä. Ei hitto ei minkään takia. Ja taloudellisesti voisin itse erota vaikka jo tänään jos ois tarvis, talous vain paranisi ilman miehen läsnäoloa. 

 

Eronnut vakipano väitti että kelpaa vaan ukkomiehet kun vapaat jää roikkumaan.  Mulla tuli kumminkin parinvuoden tauko hänen kanssaan ja laitoin viestin "mitä kuuluu, miten menee". Vastasi "hyvää kuuluu, miesystävän kanssa hengailen". 

t.osa-aika sinkku.

Juu, on ihan normaalia, etkä ole mitenkään uniikki. Suurinta osaa kansakunnasta ei ole luotu parisuhteisiin ja yhä kasvava joukko ihmisistä haluaa elää yksin, eikä parisuhde ole mikään ihanne ja normi ja suhteet voi olla mitä monimuotoisempia, kun sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakseen toimeen, eikä ole pakko jatkaa suvun maatilaa, eikä sukulaisetkaan enää kyttää entiseen malliin onko joku jäämässä vanhaksipiiaksi. 

Eihän parisuhde tarkoita yhdessä asumista, vaan voi ihan hyvin elellä omissa asunnoissa ja nähdä silloin kun molemmille sopii. 

Kyllähän meitä ja meidän käyttäytymistä säätelee pitkälti hormonit, ja jos esim se ero tulee joskus 45v+ ikäisenä, on tilanne aika eri kuin se kun viimeksi oltiin sinkkuna siinä 30 paikkeilla. Kun ei enää ole sellaista viettiä joka ajaisi toisen lähelle, alkaa järki ottamaan voiton ja kaikki ne parisuhteeseen väistämättä liittyvät kompromissit ja toisen huomioon ottaminen kaikessa alkaa tuntumaan isoilta uhrauksilta verrattuna siihen potentiaaliseen hyötyyn.

Miehillä tilanne on osittain eri, siinä mielessä että se toisen luo ajava vietti ei sammu yhtä nopeasti ja jyrkästi, ja 50v iässäkin haluaisi _periaatteessa_ vielä kumppanin. Tosin kun huomaa miten vähän sitä sellaista luontaista kiinnostusta enää herättää (verrattuna tilanteeseen 20 vuotta aiemmin), miten se koko dynamiikka on muuttunut enää vain kaverilliseksi, sitä ymmärtää jossain vaiheessa että aika on ajanut parisuhteista ohi, ja yksin on ehkä sittenkin helpompi olla.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä tavallista. Useinhan sitä erotaan, koska suhde on huono, tai pikemminkin mies on omia aikojaan huono. Minä ajattelin, että varmaan ei enää elämään miestä mahdu, kun en jaksa niitä huonoja puolia. Kaikesta huolimatta seurustelen tällä hetkellä, sillä mukaan tarttui sellainen sinnikäs ihailija, joka ei pilaa elämääni. Minulla on kyllä jatkuvasti tutka päällä etsimässä varoitusmerkkejä, mutta siihen ei vaan osu mitään.

Mullakin on sinnikäs ihailija, hyvä mies mutta mua ahdistaa jopa tuo liika ihailu

16 vuotta naimisissa, parisuhteessa yhteensä 19 vuotta.

Mies jätti toisen naisen takia 5 vuotta sitten, neljänkympin kriisissään.

Siitä asti olen ollut täysin yksin omasta halusta, en halua miehiä millään tavoin. Ei yhden illan juttuja, ei kahvitteluja, ei siis yhtään mitään, koska en halua. Haluan asua ja elää ilman miehiä. Kokemusta niistä on ajalta ennen avioliittoa, joten tiedän mitä olisi tarjolla. Ei kiitos. Olen niin tyytyväinen helppoon ja rauhalliseen arkeeni sekä omannäköiseeni elämään, etten edes enää pystyisi kuvittelemaan tähän asuntoon ketään miestä. Näillä mennään.