Lue keskustelun säännöt.
Kun aikuiset lapsenne tulevat kylään, millainen dynamiikka teillä on?
26.01.2026 |
Meillä on iso perhe ja suurin osa lapsistamme asuu jo omillaan. Olemme aina olleet aika tiivis yhteisö ja minulle ja miehelleni on ollut tärkeää tehdä paljon asioita yhdessä koko perheen kanssa. Minulla sekä miehelläni on myös omat urat, omia ystäviä sekä omia harrastuksia.
Olen aina ajatellut, että on kivaa kutsua koko konkkaronkka koolle, tehdä hyvää ruokaa jne. Tämä vaatii myös paljon organisointia, etukäteisvalmisteluita, myös rahaa menee ison joukon ruokkimiseen melkoisesti.
Nyt olen viime aikoina huomannut, että minua on alkanut ärsyttää tietyt asiat aikuisten lasten käytöksessä. Koska tapaamme viikonloppuisin niin useimmiten muutama makaa krapulassa sohvalla. Osa tulee ns täyshoitoon. Ja puhelimet liimautuneet käsiin (ei onneksi ruokapöydässä). Olisi kiva, että edes kysyisi että voisiko olla avuksi. Tällaiset pienet asiat ja nyanssit. Samalla tunnen myös surua luopumisesta. Ja tulee myös olo, että lapset ovat vähän kiittämättömiä.
Itsehän olemme tietysti lapsemme kasvattaneet, mutta
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Meillä täällä lapsuudenkodissa mennään kuin 20 vuotta sitten eli minä äiti teen ruokaa ja rupattelen samalla, jos joku on samassa huoneessa. Isä pilkkoo salaatit ja kattaa pöydän, lapset tulevat syömään, kun kutsutaan. Ei meillä ole muutettu mitään dynamiikkoja siksi, että lapset muuttivat pois kotoa ja perustivat perheet. Ja kyllä, kotona asuessaan heillä oli omat velvollisuutensa siistiä pöytä ruokailun jälkeen jne., mutta nyt he ovat meillä kylässä eivätkä enää vastuussa tämän kodin siisteydestä, joten en odota mitään tiskikoneen täyttämistä tai kaupassakäyntiä.
Ap vastaa:
No en minäkään odota kaupassakäyntiä tai imurointia, todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu ihmistyypistä. Suurinosa, lähes kaikki ihmiset tarjoavat apua toiselle, kun vierailevat jossain esim nyt syömässä. Sitten on taas juuri näitä henkilöitä, jotka makaavat sohvalla, tuijottavat puhelinta, siirtyvät pöytään aterioimaan kun sen aika on ja syömisen jälkeen tekemättä elettäkään edes omalle lautaselle siirtyvät wcn kautta sohvalle takaisin. Tiedän tällaisen henkilön(miehen aikuinen tytär edellisestä liitosta) ihmettelen aina hänen meillä kyläillessä tätä käytöstä. Aina vaan pohdin, muten tämä ihminen pärjää muuten elämässään, kun ei mieleen tule edes omaa lautasta siivota pois pöydästä!?
Täytyy myöntää, että olin aika ihmeissäni, kun työkaveri kutsui luokseen syömään ja sitten olinkin keittiössä laittamassa ruokaa ja asettelemassa sitä tarjolle. Työkaveri meikkasi siinä vieressä ja neuvoi, mistä löydän riisikattilan jne. Yhteinen syöminen oli sitä, että minä katoin pöydän ja tarjoilin hänen perheelleelleen ja parille muulle kaverille, joiden vastuulla oli juomapuoli. Lopuksi tiskasin ruuanlaittoastiat ja mietin, että tätäkö on kyläily nykyisin, isäntäväki kertoo, mitä tehdä ja vieraat tekevät.
Kun menet kylään, niin olet vieraana ja harvemmin tekijänä ellei erikseen ole muuta sovittu.
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn vanhemmillani joka viikonloppu ja joskus arkisinkin. Äitini laittaa aina ruokaa. En edes kiitä ruuasta, ei ole meillä tapana. Autan asioissa joissa he tarvitsevat apua. Esim. tavaroiden kantamisessa, kännykkä-, tietokone- ja televisio-ongelmissa. Olen hyvä poika, aina apuna tarvittaessa.
M48
Sellainen rutiinikiitos onkin ihan turhaa ulkokultaisuutta mutta vie nyt ne omat astiat sentään pois pöydästä.
Äiti
Meillä lapset tulevat lapsuudenkotiin täysihoitoon perheineen. MInusta noin pitääkin olla, mielelläni heitä passaan ja paapon enkä oleta, että osallistuvat millään tavalla kotitöihin.
Vastaavasti tiedän, että vävy tekee tarvittaessa maksutta ihmeitä autolleni ja tytär auttaa jossain muussa asiassa ilman, että heitä pitää kiitellä ja ylistää.
En odota mitään tasavertaista aikuissuhdetta, odotan, että lapseni ovat edelleen lapsiani ja rakkaita ihan omana itsenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempien luona on aikuisellakin lapsella hetken lepopaikka elämän vaatimuksista.
Kun vanhemmat on menettänyt, sen lepopaikan arvon tuntee.
Meillä asuu vielä puolittain kotona, opiskelee toisella paikkakunnalla. Osallistuu kotona ollessaan kuluihin käymällä välillä kaupassa. Kotona tekee tarvittavia hommia ja käy myös joskus auttamassa isovanhempiaan. Asioiden hoitamisessa tarvii joskus apua tai neuvoja.
Koen, että edelleen vastuuni on jatkaa kasvatus loppuun ja antaa tukea, vaikka iältään onkin jo aikuinen ja muutenkin enemmän aikuinen kuin moni muu. Huomaan, että se on vielä vähän kesken. Itse olin tuossa kohtaa huolehtinut kaikki asiani jo vuosia, mutta oma "kasvatukseni" (tai sen puute) olikin aika ääripää. Annan sitä tukea ja ohjeita, mitä en itse saanut. Se vähän hidastaa omillaan pärjäämistä, mutta kasvatan silti itsenäiseksi. Ei pidä mennä kumpaankaan ääripäähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelija osallistuu kuluihin käymällä kaupassa? Tuo kuulostaa jo hyvin erikoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn vanhemmillani joka viikonloppu ja joskus arkisinkin. Äitini laittaa aina ruokaa. En edes kiitä ruuasta, ei ole meillä tapana. Autan asioissa joissa he tarvitsevat apua. Esim. tavaroiden kantamisessa, kännykkä-, tietokone- ja televisio-ongelmissa. Olen hyvä poika, aina apuna tarvittaessa.
M48
Meillä kyllä kiitetään ruuasta vaikka olisimme kotona kahdestaan. Se nyt vaan kuuluu hyviin käytöstapoihin!
Heti kun lapset ja lastenlapset ovat oppineet puhumaan tuo kiittäminen on opittu.
Jos ei kiitä kotona niin käyttäytyy varmaan juntisti muuallakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuiset lapset ovat perheellisiä kaikki, aikamoinen hulina on muutaman kerran vuodessa kun kaikki ovat koolla, muutaman kerran kuukaudessa joku kokoonpano vierailee.
Riippuu ihan mitä on ohjelmassa, ainakin jouluna kaikki tekee jotain, että saadaan ruoka pöytää. Sitten joku lojuu sohvalla ja toinen leikkii lasten kanssa kolmas hakee puita saunaan, neljäs lukee kirjaa, joku yrittää hiihtää tai täyttää uimaallasta, joku pesee autoa jne.
Yleensä pyydän tai käsken jos tarvitsen apua, jos aion tarjota ruokaa yritän tehdä sen mahdollisimman valmiiksi ennenkuin tulevat. Ja aika usein teen niin paljon että kaikki saavat vielä eväät seuraavaksi päiväksi.
Asutaan siis maalla ja lapset 20-40km päässä lähikaupungeissa.
Mulla lapset tulee kylään kun heille sopii, keskenään sopivat omia aikataulujaan jos haluavat tulla samaan aikaan, puolisoitten kanssa tai ilman. Nuorimmainen tulee useimmin vielä, ihan muuten vaan saattaa tulla vaikka viettämään leffailtaa.
Tosi hyvä meininki on aina, ollaan oltu tiivis ja lämmin perhe ja ollaan edelleen. Välillä ovat puhelimilla ja nauravat yhdessä joillekin videoille, mutta enin ajasta menee vaan höpöttäessä, kuulumisia vaihtaessa ja yhdessä ruokaa tehdessä. Aina auttavat jos jotain pitää tehdä tai siivota jälkiä. Nyttemmin ovat alkaneet hosumaan että "äiti mene sinä nyt vaan istumaan, me hoidetaan."
Ylpeä olen lapsistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä kutsut kylään, heillä on muutakin elämää ja sinä loukkaannut? Lapsesi tulevat paikalle lähinnä velvollisuudesta ja siksi, että sinä haluat toteuttaa omaa unelmaasi. Usko pois, lapsesi olisivat ihan tyytyväisiä, vaikka pakkoyhteisoloa ei olisikaan.
Eivät he ole kiittämättömiä, he vain toteuttavat jotain sellaista, mikä ei voisi heitä vähempää kiinnostaa, mutta joka on sinulle tärkeää. Siksi he ovat paikalla, sinun takiasi, mutta älä luule, että kyläily varsinaisesti heitä ilahduttaisi. Elämä on muualla.
Huom, Kalevauva! Tässä vauvapalstaa tiivistävät sanat biisiin. Mutsi hei ets tajuu, mua ei kiinnosta, elämä on muualla!
Se olisi arvoitus, eivät 10 vuoteen ole käyneet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu ihmistyypistä. Suurinosa, lähes kaikki ihmiset tarjoavat apua toiselle, kun vierailevat jossain esim nyt syömässä. Sitten on taas juuri näitä henkilöitä, jotka makaavat sohvalla, tuijottavat puhelinta, siirtyvät pöytään aterioimaan kun sen aika on ja syömisen jälkeen tekemättä elettäkään edes omalle lautaselle siirtyvät wcn kautta sohvalle takaisin. Tiedän tällaisen henkilön(miehen aikuinen tytär edellisestä liitosta) ihmettelen aina hänen meillä kyläillessä tätä käytöstä. Aina vaan pohdin, muten tämä ihminen pärjää muuten elämässään, kun ei mieleen tule edes omaa lautasta siivota pois pöydästä!?
Täytyy myöntää, että olin aika ihmeissäni, kun työkaveri kutsui luokseen syömään ja sitten olinkin keittiössä laittamassa ruokaa ja asettelemassa sitä tarjolle. Työkaveri meikkasi siinä vieressä ja neuvoi, mistä löydän riisikat
Piikomista tuo on ollut 🙄
Vierailija kirjoitti:
Opiskelija osallistuu kuluihin käymällä kaupassa? Tuo kuulostaa jo hyvin erikoiselta.
No ihmisillähän on erilaisia tilanteita. Työssä käyvällä opiskelijalla voi olla hyvätkin tulot ja vanhempi voi olla työtön tai pienituloinen. Tai sitten perheessä ei niin erotella sitä, kuka maksaa mitäkin. Se maksaa, jolla on rahaa.
Eihän tuo nyt iso kulu ole hakea välillä jotain kaupasta. Esim. meillä maksettiin opiskelijan vuokrat ym., kun sillä ei ollut juuri tuloja ja hankittiin kaikki kalusteet ja muut tarpeelliset, ostettiin kaapit täyteen ruokaa. Mutta sittemmin kun tulot romahti ja samalla kaikki kallistui, niin ei olla pystytty rahallisesti auttamaan. Onneksi ei ole enää tarvettakaan. Siihen muuten auttoi se, ettei lapsella mennyt kaikki ensimmäiset palkat kalusteisiin ja kodintarvikkeisiin, eikä tarvinnut ottaa opintolainaa.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelija osallistuu kuluihin käymällä kaupassa? Tuo kuulostaa jo hyvin erikoiselta.
Pitäisihän sen syödä omassa kämpässäkin. Enemmän sillä menee rahaa kauppaan yksin ollessaan. Me vanhemmat emme ole mitään rikkaita tai edes keskituloisia.
Vierailija kirjoitti:
Kun minä vierailen isälläni tai äidilläni, olen siellä vieraana enkä apulaisena. Kun jompi kumpi vanhemmistani vierailee meillä, me katamme pöydän, teemme ruuat ja muut tarjoilut.
Joo, näin mäkin tämän näkisin. Kolme aikuista lasta ja jos kutsun heidät kylään, minä hoidan tarjoilut, jos he kutsuvat minua kylään, he hoitavat. Toi kankkusjuttu on vähän kinkkisempi, meillä lapset kyllä kertovat jo kutsuttaessa, jos edellisenä iltana on joku opiskelijatapahtuma tms, jonka takia voi olla vähän heikko happi seuraavana aamuna. On sit mun päätös haluanko tunkea siihen päivään jotain vain en. Minua ei tosin haittaa, jos on vähän vaisu meininki silloin tällöin.
Mä kokkaan pääsääntöisesti, koska pidän siitä. Pojat kyllä jeesailee, kattavat pöytää jne. Mulle tää sopii, nähdään niin harvoin välimatkan vuoksi
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tavallista, että aikuiset lapset taantuvat vanhempien luona vanhoihin lapsi-rooleihin (samoin kuin vanhemmat ottavat automaattisesti sitä isän ja äidin roolia). Ei lasten ja vanhempien suhteesta taida ikinä tulla täysin tasavertaista, vaikka lapset olisivat jo aikuisia.
No kyllä meillä lapset kysyvät voiko auttaa, ja osaan myös pyytää että tekisitkö tuon tai tämän asian jos apua haluan. Eli ei meillä nyt ihan taantumista ole, toki ymmärrän mitä tarkoitat ja pääasiassa minä hösäjän jos lapset pyydän vaikka syömään meille :) Mutta siis ei mun aikuiset lapset ihan täysin taantumusta harrasta.
Onko odotuksesi jotenkin ristiriitaisia? Kutsit usein, etkä oikeasti jaksa? Näettekö kenties liian usein? Tiivis perhe ja lapset kuitenkin "kylässä"?
Monilla nuorilla aikuisilla on viikonloppuisin jo ihan omat menot ja tiiviit omat kaveriporukat.