Kuluton helmikuu -säästöhaaste
Aloitin pari päivää sitten kuluton helmikuu ketjun, mutta koettaessani palata siihen, se oli kadonnut bittiavaruuteen. Tässä siis uusi yritys. :)
Ajattelin laittaa tällaisen ketjun pystyyn, eli tavoite on olla kuluttamatta rahaa helmikuussa mihinkään muualle, kuin pakollisiin säännöllisiin laskuihin. Ei siis ruokakauppaankaan.
Tein vastaavan ketjun syyskuussa ja silloin loppui hammastahna ennen aikojaan. Nyt vajaa puoli vuotta myöhemmin otan revanssin ja toistan haasteen. Jos jokun hyödyke tmv loppuu, ollaan ilman. Pakastinta ja kuivakaappeja syödään tyhjäksi ja sovelletaan sekä sävelletään siitä mitä on. Tarkoitus ei ole elää kenenkään siivellä, eikä hyväksikäyttää ketään, ainoastaan haastaa itsensä kokeilemaan miten onnistuu säästämään ja sietämään pihistelyn mukana tulevaa epämukavuutta.
Aloitan jo tammikuun viimeisellä viikolla, sillä helmikuu on lyhyt, mutta voit vapaasti liittyä seuraan myöhemminkin. Minkäänlainen etukäteen hamstraaminen ei ole toivottavaa, sillä se vesittää todelliset säästöt. Tervetuloa mukaan! Päivitän tähän kuulumisiani ja pärjäämistäni helmikuussa.
Kommentit (80)
Meillä on aika isot varastot, kun asutaan kaukana kaupoista. Pitää olla varalla, jos ei pääsekään kauppaan, tie poikki, ollaan kipeänä,, auto hajalla tai jotain muuta.
Pitäisi ryhdistäytyä ja käydä läpi toi kuivakaappi. Joku sanoi, että nostaa pöydälle näkyville vanhentuvat, että tulee käytettyä. Hyvä idea!
Pakastin ja jääkaappi ei ole ongelma, aamulla kävin just jääkaapin alalokerot läpi, kun aattelin, että pakkohan siellä on jotain joulusta unohtunutta jäänyt, mutta ei ollut. Olin vähän hämmästynyt.
Meillä kaupassakäyntiväli on viikko, pisimmillään on mennyt 10 päivää, ettei ole käyty. Silloin oltiin kyllä kipeitä, eikä kauheasti ruokaa kulunut, mut särkylääkkeet alkoi loppua ja vessapaperi. Tänne ei saa mitään kauppojen kuljetuksia.
Pakastinta käytetään varastoimaan satoa tulevaa varten. Vuodenvaihteen jälkeen pakastimen pitäisi alkaa tyhjentyä, kun eipä ole mitään satoa varastoitavaksi (kun ei kalasteta ja hirvestyskausi meni jo). Keskitalven ja kevään aikana tarkoitus on syödä pois marjat, sienet ja esimerkiksi raparperit ja omenat sieltä pois. Muutenkin pakastimessa, tai meillä on kaksi, on "kerättyä satoa" eli edullisesti/halvalla ostettua. Joku sikanautajauhis ei säily montaa aikaa pakastettuna, etenkin jos se on ostettu punalaputettuna. Ne vaan pitää käyttää jossain vaiheessa pois. Nytkin meillä on pakastimessa maitoa, kun se oli alennettu 0,29€/litra. Ihan tasan tarkkaan en samalla hinnalla saa ostettua maitoa pitkään aikaan, joten joka tapauksessa seuraavan kerran kun maitoa ostan, se on kalliimpaa. Joten on järkevää käyttää tätä halpaa maitoa niin kauan kuin sitä pakastimessa on, eikä jemmailla sitä siellä.
En voi sitoutua "älä osta mitään" haasteeseen, mutta voin sitoutua "osta vain pakolliset" kuukauteen.
Aamuinen hiihtolenkki on tehty ja laiska sunnuntai saa alkaa. Lumityöt käyn tekemässä isälleni, mutta muuten meinaan tänään vain neuloa ja tehdä hävikkihevipussista, jonka ostin viikolla, ruokaa. Pussissa oli terttutomaatteja, paketti Närpiön luumutomaatteja ja pikarillinen oransseja helmitomaatteja, pari fenkolia, keltainen paprika, pussillinen (200g) pitkulaista parsakaalin kukintoa ja pussillinen retiisejä sekä yksi munakoiso. Kaikki tuotteet ovat edelleen syömäkelpoisia. Hävikkihevipussi maksoi 1.31€. Tavaraa on himpun yli kolme kiloa. Tänään teen niistä lisuketta ensi viikoksi.
Aamulla join kahvin mustana, söin real leipäpalan kermajuustolla ja voilla ja nyt hiihdon (12 km) jälkeen, söin eilisen maitoon keitetyn kaurapuuron jämät ja palan leipäjuustoa (-60%).
Olen korvannut päiväkahvin vapaapäivinä inkiväärijuomalla. Pala inkivääriä hautumaan veteen ja pian on lämmittävä ja piristävä juoma valmis. Kohta hörppään vielä inkivääriteen ja sitten syvennyn palmikkoneuloksen saloihin.
Ap
Harmi, ettei ap enää ole laittanut viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö käytä tuoreita vihanneksia ja juureksia ollenkaan vai miten meinasit olla koko kuun käymättä ruokakaupassa?
Helmikuussa en tosiaan aio käydä kaupassa vaan syön pakastimesta mitä siellä on. Töissä saan usein syödä jotakin lisukkeita, mutta vien omat eväät. Seurakunta järjestää ilmaisia kahveja, kouluruokaa jaetaan kunnassamme ilmaiseksi kaikille halukkaille ja jos oikein tiukka paikka tulee, ruokajakojakin löytyy.
Ap
Toihan on just kuitenkin sitä toisten siivellä elämistä.
Helmikuu on jo vakaasti käynnissä ja ruoka on riittänyt. Oliiviöljy tosin loppui alkumetreillä, joten olen koettanut elää ilman sitä. Helpottaa, että keiju merkkistä öljyä löytyy, vaikka olenkin vältellyt sen käyttöä tähän asti, nyt se tulee käytettyä.
Aika on mennyt töissä ja hiihtoladulla. Pakkasesta sulatin härkäruukkua, sitä olen syönyt perunoiden kanssa. Olen myös rakastunut Oululaisen rosmariini-merisuola hapankorppuihin, niitä olen syönyt pois. Prisma myi täällä alle eurolla niitä paketteja vuosi sitten ja tuli hamstrattua.
Ap
Tänään paistan eilisiä keitinperunoita ja syön naudanlihakastiketta. Salaattitarpeista on minitomaattia ja kaslia sekä porkkanaa. Flunssa iski joten jouduin jäämään pois töistä pariksi päiväksi. Onneksi hunajaa on niin voin tehdä hunajateetä.
Ap
Pakkasen uumenista löytyi sipulia ja parsakaalia. Laitoin vuokaan ja jääkaapista fetaa (-60%) ja punaleimaraastetta (-60% myös) päälle. Tuli aivan taivaallisen hyvää. Kaupassa ei ole tarvinnut käydä joten haaste sujuu suunnitelmien mukaan.
Ap
Prismassa olisi irtokarkit alennuksessa ja jos en olisi ottanut tätä haastetta, menisin varmasti hakemaan.
Minulla on ollut vuosia loppukuussa kuluton viimeinen viikko. Ei vaan ole rahaa enempää.
Vastaan samoin kuten siihen edelliseen ketjuun, eli kaunis ajatus mutta kaatuu ihan jo siihen että pitää ostaa polttoainetta voidakseni käydä töissä. Polttoaineen kulutus kuukausittain ei ole koskaan määrältään vakio, joten sitä ei voi laskea säännölliseksi menoksi.

Vaihda sähköautoon niin säästät.
Vierailija kirjoitti:
Aamuinen hiihtolenkki on tehty ja laiska sunnuntai saa alkaa. Lumityöt käyn tekemässä isälleni, mutta muuten meinaan tänään vain neuloa ja tehdä hävikkihevipussista, jonka ostin viikolla, ruokaa. Pussissa oli terttutomaatteja, paketti Närpiön luumutomaatteja ja pikarillinen oransseja helmitomaatteja, pari fenkolia, keltainen paprika, pussillinen (200g) pitkulaista parsakaalin kukintoa ja pussillinen retiisejä sekä yksi munakoiso. Kaikki tuotteet ovat edelleen syömäkelpoisia. Hävikkihevipussi maksoi 1.31€. Tavaraa on himpun yli kolme kiloa. Tänään teen niistä lisuketta ensi viikoksi.
Aamulla join kahvin mustana, söin real leipäpalan kermajuustolla ja voilla ja nyt hiihdon (12 km) jälkeen, söin eilisen maitoon keitetyn kaurapuuron jämät ja palan leipäjuustoa (-60%).
Olen korvannut päiväkahvin vapaapäivinä inkiväärijuomalla. Pala inkivääriä hautumaan veteen ja pian on lämmittävä ja piristävä juoma valmis. Kohta hörppään viel
Lainaus aloituksestasi:
"Ajattelin laittaa tällaisen ketjun pystyyn, eli tavoite on olla kuluttamatta rahaa helmikuussa mihinkään muualle, kuin pakollisiin säännöllisiin laskuihin. Ei siis ruokakauppaankaan."
No ap, miten meni noin omasta mielestä? Ei rahaa edes ruokakauppaan, ja kuitenkin ostit hevihävikkipussin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaan samoin kuten siihen edelliseen ketjuun, eli kaunis ajatus mutta kaatuu ihan jo siihen että pitää ostaa polttoainetta voidakseni käydä töissä. Polttoaineen kulutus kuukausittain ei ole koskaan määrältään vakio, joten sitä ei voi laskea säännölliseksi menoksi.
Vaihda sähköautoon niin säästät.
Kaatuisi kohdallani ihan samaan, eipä se se sähköauton kulutuksen määrä olisi yhtään sen vakiompi, ladattava sitäkin on ja sähkö maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaan samoin kuten siihen edelliseen ketjuun, eli kaunis ajatus mutta kaatuu ihan jo siihen että pitää ostaa polttoainetta voidakseni käydä töissä. Polttoaineen kulutus kuukausittain ei ole koskaan määrältään vakio, joten sitä ei voi laskea säännölliseksi menoksi.
Vaihda sähköautoon niin säästät.
Kerrotko muuten vielä miksi minun ylipäänsä pitäisi säästää yhtään mistään?
- se jota lainasit
Hävikkipussi oli ostettu ennen aloituksen tekemistä. Nyt en ole käynyt kaupassa tammikuun 21. päivän jälkeen, eli kohta kuukauteen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hävikkipussi oli ostettu ennen aloituksen tekemistä. Nyt en ole käynyt kaupassa tammikuun 21. päivän jälkeen, eli kohta kuukauteen.
Ap
Seli seli.
Pakastinta käytetään varastoimaan satoa tulevaa varten. Vuodenvaihteen jälkeen pakastimen pitäisi alkaa tyhjentyä, kun eipä ole mitään satoa varastoitavaksi (kun ei kalasteta ja hirvestyskausi meni jo). Keskitalven ja kevään aikana tarkoitus on syödä pois marjat, sienet ja esimerkiksi raparperit ja omenat sieltä pois.
Mikä on kätevin tapa pakastaa omenoita (paloina?) ja voiko niistä sitten tehdä muuta kuin piirakkaa?
Projekti sujuu suunnitellusti. Aika on mennyt töissä ja kotona kotivaran hyväksikäyttö jatkuu myös maaliskuussa. Ensi viikolla käyn ostamassa oliiviöljyä ja teen focacciaa. Hiihtoloman kunniaksi.
Ap
Mä laitan katiskan veteen keväällä ja meni pitkälle marraskuuhun, kun nostin viime vuonna vikan kerran.
Teen päästä, nahasta ja ruodoista kalalientä, lähes kaikki syödään sitä mukaa, mutta vähän menee myös pakkaseen. Nyt ne on syöty.
Teen vihanneksista muhennosta, meillä on paljon nokkosia, niistä teen palloja, kun ryöppään, perunaa ja porkkanaa on laari vieläkin täynnä.
Mutta kaikkea pientä pitää ostaa, mm maitoa, levitettä jne.