Kuluton helmikuu -säästöhaaste
Aloitin pari päivää sitten kuluton helmikuu ketjun, mutta koettaessani palata siihen, se oli kadonnut bittiavaruuteen. Tässä siis uusi yritys. :)
Ajattelin laittaa tällaisen ketjun pystyyn, eli tavoite on olla kuluttamatta rahaa helmikuussa mihinkään muualle, kuin pakollisiin säännöllisiin laskuihin. Ei siis ruokakauppaankaan.
Tein vastaavan ketjun syyskuussa ja silloin loppui hammastahna ennen aikojaan. Nyt vajaa puoli vuotta myöhemmin otan revanssin ja toistan haasteen. Jos jokun hyödyke tmv loppuu, ollaan ilman. Pakastinta ja kuivakaappeja syödään tyhjäksi ja sovelletaan sekä sävelletään siitä mitä on. Tarkoitus ei ole elää kenenkään siivellä, eikä hyväksikäyttää ketään, ainoastaan haastaa itsensä kokeilemaan miten onnistuu säästämään ja sietämään pihistelyn mukana tulevaa epämukavuutta.
Aloitan jo tammikuun viimeisellä viikolla, sillä helmikuu on lyhyt, mutta voit vapaasti liittyä seuraan myöhemminkin. Minkäänlainen etukäteen hamstraaminen ei ole toivottavaa, sillä se vesittää todelliset säästöt. Tervetuloa mukaan! Päivitän tähän kuulumisiani ja pärjäämistäni helmikuussa.
Kommentit (66)
Meillä säästetään toisin eli kaikki mikä jää niin osakkeisiin. Ruokaa ostetaan hyvin mutta muuta ei osteta.
Vain 200 laitoin osakkeisiin tässä kuussa. Ainut pakollinen ostos on keväällä uudet kalusteet terassille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö käytä tuoreita vihanneksia ja juureksia ollenkaan vai miten meinasit olla koko kuun käymättä ruokakaupassa?
Helmikuussa en tosiaan aio käydä kaupassa vaan syön pakastimesta mitä siellä on. Töissä saan usein syödä jotakin lisukkeita, mutta vien omat eväät. Seurakunta järjestää ilmaisia kahveja, kouluruokaa jaetaan kunnassamme ilmaiseksi kaikille halukkaille ja jos oikein tiukka paikka tulee, ruokajakojakin löytyy.
Ap
Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta minun mielestäni ruokajonot pitää jättää ruokaa oikeasti tarvitseville. Monilla paikkakunnilla kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.
Mulla on lisäksi puoliso ja kolme teinipoikaa, ja haluan poikien juovan maitoa ja syövän tuoreita kasviksia päivittäin. Siksi pidän tuollaista ruokakärvistelyä vähän liioitteluna.
Voisin lähteä mukaan siltä kantilta, että pakastinta pitäisi saada vähän tyhjemmäksi. Mutta ainakin meillä kuiva-aineet kiertävät niin hyvin, että kuukaudessa menee kotivara hyvinkin nollille, jos sitä ei täydennä.
- Pottumutsi.
Vierailija kirjoitti:
Auinhuoneistoni veden tasausmaksua tuli sen verran, että minulla taisi alkaa koko vuoden ja vielä senkin jälkeen kestävä säästökuuri nimittäin veden kulutuksen suhteen. Asumismukavuus tulee kyllä kärsimään, lämpimällä vedellä ei itseään enää pestä, lakanoiden vaihtoväli taitaa pidentyä, keittiössäkin käytetään pääasiassa kylmää vettä, kukkia ei kesällä parvekkeelle laiteta koska vaativat kastelua jne. Suomi on tuhansien järvien maa ja merenrantaakin riittää ja ihmettelenkin miksi täällä veden käyttö maksaa niin paljon? Mikähän on kylmän ja kuuman veden keskimääräinen kuutiohinta muissa pohjoismaissa ja euroopassa?
Kalleinta on veden lämmitys ja jäteveden puhdistus. Mutta jos lasku on noin suuri, ettet enää voi edes itseäsi pestä, tarkistuta nyt ensin ettei missään ole vuotoa.
Hyvähän se on syödä kaappeja tyhjäksi, niin eivät mene vanhaksi. Ja pakastintuotteissa sama juttu. Säästäähän siinä. Meillä ei ainakaan ole niin nopea kierto pakasteissa tai jossain kuivamuonissa, etteikö joku taaimmaisena oleva vihannespussi tai nuudelipaketti olisi jo parhaat päivänsä nähnyt.

Kuiva-ainekaappiin kun järjestää aina kauppakäynnin jälkeen ostokset takariviin, ei teoriassa mikään säännöllisessä käytössä oleva ehdi vanheta.
Pitäisi vielä opetella sama tapa pakastimen kanssa, mutta sattuneesta syystä se on vaikeampaa.
- Pottumutsi
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se on syödä kaappeja tyhjäksi, niin eivät mene vanhaksi. Ja pakastintuotteissa sama juttu. Säästäähän siinä. Meillä ei ainakaan ole niin nopea kierto pakasteissa tai jossain kuivamuonissa, etteikö joku taaimmaisena oleva vihannespussi tai nuudelipaketti olisi jo parhaat päivänsä nähnyt.
Mä tyhjennän kesälomaksi pakkasen. Autotallin arkkupakastin on syksyllä täynnä ja haen sieltä täydennystä keittiön pakkaseen.
Ei tarvii miettiä onko jotain vanhaksi menevää, kun tiedän ei ole.
Täällä on nyt kirjoitettu 3 sivua mitä tästä seuraa, mutta ei oikeasti miten sitä eletään kuluttomasti. Kannattaa avata uusi ketju oikealle kulutta helmikuussa ketju, missä sitten oikeasti eletään kulutta eikä mietitä että kuinka kalliiksi se tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se on syödä kaappeja tyhjäksi, niin eivät mene vanhaksi. Ja pakastintuotteissa sama juttu. Säästäähän siinä. Meillä ei ainakaan ole niin nopea kierto pakasteissa tai jossain kuivamuonissa, etteikö joku taaimmaisena oleva vihannespussi tai nuudelipaketti olisi jo parhaat päivänsä nähnyt.
Mä tyhjennän kesälomaksi pakkasen. Autotallin arkkupakastin on syksyllä täynnä ja haen sieltä täydennystä keittiön pakkaseen.
Ei tarvii miettiä onko jotain vanhaksi menevää, kun tiedän ei ole.
Se onkin melko yksinkertaista näillä ihmisillä, joilla on mahdollisuus täyttää pakastimensa syksyisin marjoilla ja vähärasvaisella lihalla ja jotka syövät ne kesään mennessä pois. Sitten ongelmallisempaa on niillä cityihmisillä, jotka hamstraavat pakastimeen vanhenevia tuotteita pahan päivän varalle keräilyviettinsä tyydyttämiseksi eivätkä ole skarppeja niiden käyttämisessä.
-Pottumutsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö käytä tuoreita vihanneksia ja juureksia ollenkaan vai miten meinasit olla koko kuun käymättä ruokakaupassa?
Helmikuussa en tosiaan aio käydä kaupassa vaan syön pakastimesta mitä siellä on. Töissä saan usein syödä jotakin lisukkeita, mutta vien omat eväät. Seurakunta järjestää ilmaisia kahveja, kouluruokaa jaetaan kunnassamme ilmaiseksi kaikille halukkaille ja jos oikein tiukka paikka tulee, ruokajakojakin löytyy.
Ap
Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta minun mielestäni ruokajonot pitää jättää ruokaa oikeasti tarvitseville. Monilla paikkakunnilla kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.Mulla on lisäksi puoliso ja kolme teinipoikaa, ja haluan poikien juovan maitoa ja syövän tuoreita kasviksia päivittäin. Siksi pidän tuollaista ruokakärvistelyä vähän liioitteluna.
Voi
Olen mukana vapaaehtoistyössä seurakunnalla, myös ruokajakelun järjestämisessä. Ruokajakelu kuuluu kaikille. Usein ihmisistä ei päällepäin näe, millaisessa taloudellisessa ahdingossa elävät. Joku toki voi hakea ahneuttaan ja joku saituuttaan mutta sanoisin että pienipalkkaiset pätkätyöläiset ovat lisääntyneet paljon. Ei pidä olla niin nopea tuomitsemaan.
Lounaaksi tänään pinaattikeittoa (pakkasesta) ja keitetty kananmuna. Juomana piimää.
Ap
Numerolle 50.
Se, että ihmisestä ei päälle päin näy, tarvitseeko hän ruoka-apua, on ihan totta. Mutta se on vähän eri kysymys kuin se, että onko moraalisesti oikein mennä hakemaan ruoka-apua siksi että haluaa ottaa osaa vauvafoorumin haasteeseen, vaikka voisi varojensa puolesta ostaa ruokaa kaupastakin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä säästetään toisin eli kaikki mikä jää niin osakkeisiin. Ruokaa ostetaan hyvin mutta muuta ei osteta.
Vain 200 laitoin osakkeisiin tässä kuussa. Ainut pakollinen ostos on keväällä uudet kalusteet terassille.
Terassikalusteet pakollinen ostos? Et millään pysty elämään ilman niitä? On siinäkin prioriteetti, mutta arvelen että et oo persaukinen.
..
Siihen edelliseen ketjuun kirjoittelin että työssäkäynti syö bensaa ja perhe ruokaa, niin en näe omalla kohdalla järkeväksi kärvistellä 4 viikkoa 0-budjetilla. Tänään, kun lämmitetään puuliesi, keitän samalla papuja pakasteeseen helmikuuta varten. Tytär niitä lähinnä syö välipalana ja toisinaan laitan rasian kastikkeeseen tai soppaan.
Tammikuu on minulle se kuluton kuukausi, asun omakotitalossa ja tammikuussa ei tule mitään laskua. Luottoja ja osamaksuja ei ole. Pakaste ja kuiva ruoat hyödyntäen pärjään hyvin. Kulut ovat pyöreä nolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä säästetään toisin eli kaikki mikä jää niin osakkeisiin. Ruokaa ostetaan hyvin mutta muuta ei osteta.
Vain 200 laitoin osakkeisiin tässä kuussa. Ainut pakollinen ostos on keväällä uudet kalusteet terassille.
Terassikalusteet pakollinen ostos? Et millään pysty elämään ilman niitä? On siinäkin prioriteetti, mutta arvelen että et oo persaukinen.
..
Siihen edelliseen ketjuun kirjoittelin että työssäkäynti syö bensaa ja perhe ruokaa, niin en näe omalla kohdalla järkeväksi kärvistellä 4 viikkoa 0-budjetilla. Tänään, kun lämmitetään puuliesi, keitän samalla papuja pakasteeseen helmikuuta varten. Tytär niitä lähinnä syö välipalana ja toisinaan laitan rasian kastikkeeseen tai soppaan.
Olen eri. Kaikki me elämme eri tilanteissa, mutta en pysty mitenkään tuomitsemaan, jos työssäkäyvä ja erittäin maltillisesti kuluttava ihminen haluaa hankkia terassilleen tuolin ja pöydän, joiden ääressä juo aamukahvia kevään tullen. Etenkin jos hankkii kotimaiset tai kierrätetyt kalusteet.
Vierailija kirjoitti:
Numerolle 50.
Se, että ihmisestä ei päälle päin näy, tarvitseeko hän ruoka-apua, on ihan totta. Mutta se on vähän eri kysymys kuin se, että onko moraalisesti oikein mennä hakemaan ruoka-apua siksi että haluaa ottaa osaa vauvafoorumin haasteeseen, vaikka voisi varojensa puolesta ostaa ruokaa kaupastakin.
Ei kai haaste ollut säästää yksinomaan ruokajakelulla.. Ap n rahallisesta tilanteesta taas emme tiedä muuta kuin että auttaa kahta opiskelevaa nuorta ja joutuu käyttämään paljon rahaa lääkkeisiin. Joten nopea olet tuomitsemaan sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Pensaako ei sais ostaa myöskään? Mulla on nääs auto, puoli tankkia tällä hetkellä siinä taitaa olla niin ehlä parin viikon ajelut tekis sillä jos nuukailisin käytössä.
Loppukuuko pitäisi kävellä jos ei busdiinkaan saa laittaa rahaa??
Minä lataan sähköauton työpaikalla verotusarvon kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Pensaako ei sais ostaa myöskään? Mulla on nääs auto, puoli tankkia tällä hetkellä siinä taitaa olla niin ehlä parin viikon ajelut tekis sillä jos nuukailisin käytössä.
Loppukuuko pitäisi kävellä jos ei busdiinkaan saa laittaa rahaa??
No tämäpä hyvinkin. AP on selvästikin työtön ja tuo "työ" missä saa syödä on joku vapaaehtoisjuttu. Ihan älytön koko ajatuskin
Vierailija kirjoitti:
Auinhuoneistoni veden tasausmaksua tuli sen verran, että minulla taisi alkaa koko vuoden ja vielä senkin jälkeen kestävä säästökuuri nimittäin veden kulutuksen suhteen. Asumismukavuus tulee kyllä kärsimään, lämpimällä vedellä ei itseään enää pestä, lakanoiden vaihtoväli taitaa pidentyä, keittiössäkin käytetään pääasiassa kylmää vettä, kukkia ei kesällä parvekkeelle laiteta koska vaativat kastelua jne. Suomi on tuhansien järvien maa ja merenrantaakin riittää ja ihmettelenkin miksi täällä veden käyttö maksaa niin paljon? Mikähän on kylmän ja kuuman veden keskimääräinen kuutiohinta muissa pohjoismaissa ja euroopassa?
Miksi sinä lutraat vettä niin paljon? Siitähän tässä on kyse. Todellakin moni kerrostaloasuja käyttää järjettömät määrät vettä, kun siitä ei tarvitse itse maksaa, onneksi nykyään on nuo tasauslaskut.
Suihkussa riittää vedenlaskua 5 min. Pyykkikone täyteen kun peset, nehän on tosi vesipihejä nykyään. Ja kukkia katselet sillä vedellä, minkä juoksutat hanasta kun odotat sopivan lämpöistä vettä.
Ihan typerää uhriutua, kun itse olet sen kaiken veden käyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Numerolle 50.
Se, että ihmisestä ei päälle päin näy, tarvitseeko hän ruoka-apua, on ihan totta. Mutta se on vähän eri kysymys kuin se, että onko moraalisesti oikein mennä hakemaan ruoka-apua siksi että haluaa ottaa osaa vauvafoorumin haasteeseen, vaikka voisi varojensa puolesta ostaa ruokaa kaupastakin.
Ei kai haaste ollut säästää yksinomaan ruokajakelulla.. Ap n rahallisesta tilanteesta taas emme tiedä muuta kuin että auttaa kahta opiskelevaa nuorta ja joutuu käyttämään paljon rahaa lääkkeisiin. Joten nopea olet tuomitsemaan sinäkin.
Ap itse kirjoitti, ettei tarkoitus ole elää kenenkään siivellä, vaan haastaa itseään kärsimään hieman epämukavuutta. Tuntuu karulta ajatus, että itsensä haastaja vie viimeisen ruokakassin jonkun oikeasti nälkää näkevän edestä. Joten kärsisi sitten sitä epämukavuutta ja jättäisi avustuskassin hakematta, jos se epämukavuus on se kokemus, mitä joka tapauksessa haetaan.
Jos kulut ovat kuukaudessa asumiskulujen jälkeen vaikka 500 euroa, niin jos säåstää joka kuukausi vaikka 50 euroa seuraavan vuoden helmikuuta varten, niin silloin ei tarvitse helmikuun tuloista käyttää yhtään mihinkään kulutukseen eikä tarvitse elää helmikuussakaan säästöliekillä. Onko tällaisessa säästämisessä mitään järkeä ja onko kauheassa pihtaamisessa yleensäkään järkeä ainakaan nyt tässä ajassa, kun kaikkien pitäisi osallistua talkoisiin ja kierrättää sitä rahaa jotta Suomen talous lähtisi nousuun. Kaikista parasta säästämistä on se, että ostaa kaikkea vain sen hetkiseen tarpeeseen poikkeuksena se, että jos tietää vaikka kenkien vetelevän viimeisiään ja syksyllä ne on pakko uusia ja nyt tarpeelliset kengät saa vaikka 50 %: n alennuksella ne kannattaa nyt ostaa vaikkei niitä vielä käyttäisikään.