Henkinen väkivalta riitelyn aikana

Vierailija kirjoitti:

Se on vain taistelutekniikka tuossa tilanteessa ja hän huomaa, miten pystyy satuttamaan sinua, joten tulee aina käyttämään sitä uudelleen. Sinä voitat tuon tilanteen helposti, anna sanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitten vaan rauhallisesti vastaat, että oliko muuta. Ja jatkat ihan normaalisti omia askereitasi. Et voi antaa noin lapsellisesti käyttäytyvän miehen mitenkään satuttaa sinua. Sanot vaan, että mene ulos itkemään ja kun olet rauhoittunut voidaan jatkaa keskustelua. 

Juu, taistelun tuossa "voittaa", mutta mitä siinä voittaa pidemmän päälle parisuhteessa? Kunnioitus tuollaista raivoajaa kohtaan rapisee kerta kerralta. Kuten itsekin sanot, mies on lapsellinen. Ei aikuinen nainen voi olla seksisuhteessa lapsen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko siinä tilanteessa myös itse hiljaa? eli toinen tulkitsisi että pidät myös mykkäkoulua vai oletko yrittänyt puhua ja onko vastaillut? 

 

haukkuminen toki ei ole ok

Huutamisen ja haukkumisen tavoitehan on puskea sitä omaa näkemystä ja tunnetilaa ja hiljentää toinen. Koska ei ole mitään järkeä lähteä järjettömään keskusteluun, kyllä siinä toinen osapuoli pakostakin hiljenee. Usein tuli myös lähdettyä pois tilanteesta. Eihän sellaisen ryöpytyksen kohteena tarvitse olla.

Hyh. Ikävät muistot tulevat mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi menneinä vuosikymmeninä sai riidellä eikä se ollut sen kummempaa kuin riita?

Menneinä vuosikymmeninä oli myös olemassa ihmisiä, jotka riitelivät rakentavasti ja asiallisesti. Nykyään vain tunnistetaan ja sanoitetaan paremmin haitallisia toimintatapoja. Se auttaa niitä, jotka eivät jostain syystä osaa riidellä asiallisesti.

Nämä eroon kannustavat!

Kaikki ei vaan pysty.

Olisiko tulevaisuus sittenkään parempi???

Kohtuuton käytös riidellessä kuuluu esim ADHD;n oireisiin.  Tunnehyöky on hallitsematon ja lapsuuden traumat heräävät eloon.  Meillä oli samanlaista, järkyttävä draama mitättömistä asioista.  Rumaa syyttelyä.   Sitten opettelin etten lähde mukaan miehen tunnemyrskyyn.  Mies tarvitsee rauhoittumista, sen jälkeen hän myös häpeää lapsellista käytöstään.  Palataan normaaliin ilman mykkäkouluja tai muuta draamaa. Olen aina tehnyt selväksi, että hän on vapaa lähtemään, ellei pidä minua hyvänä puolisona.  Ei ole lähtenyt eikä meillä enää juurikaan riidellä.  Pitkässä parisuhteessa on mahdollisuus oppia.  Jos aina potkaistaan pihalle, jää kiertämään samaa epätoivoista kehää.  
 

Eksä oli tuollainen estoton huutaja, joka saattoi sanoa riidassa mitä tahansa. Hänellä oli vain se sen hetkinen tunnetila, jonka hänen piti päästä purkamaan. Hänellä oli vielä sellainen tapa, että alkoi huutaa aina kun oli jostain huolissaan. Jälkeenpäin hän selitteli sanomisiaan, ja puhui mustaa valkoiseksi.

Ei sille mitään voi, että vaikka kuinka yrittäisi laittaa yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, jotkut sanomiset jäävät mieleen. Eniten loukkaa se asenne, että toinen kuvittelee voivansa kaataa kaiken toisen niskaan. Toinen on hänelle emotionaalinen roskis.

Siinä tulee olo, että ei ole aikuisen ihmisen kanssa tekemisissä. Hyvin vaikeaa tuosta oli sitten uudelleen ja uudelleen palautua tasavertaiseen suhteeseen. Jäi sellainen ikuinen epäsuhta.

Vierailija kirjoitti:

Kohtuuton käytös riidellessä kuuluu esim ADHD;n oireisiin.  Tunnehyöky on hallitsematon ja lapsuuden traumat heräävät eloon.  Meillä oli samanlaista, järkyttävä draama mitättömistä asioista.  Rumaa syyttelyä.   Sitten opettelin etten lähde mukaan miehen tunnemyrskyyn.  Mies tarvitsee rauhoittumista, sen jälkeen hän myös häpeää lapsellista käytöstään.  Palataan normaaliin ilman mykkäkouluja tai muuta draamaa. Olen aina tehnyt selväksi, että hän on vapaa lähtemään, ellei pidä minua hyvänä puolisona.  Ei ole lähtenyt eikä meillä enää juurikaan riidellä.  Pitkässä parisuhteessa on mahdollisuus oppia.  Jos aina potkaistaan pihalle, jää kiertämään samaa epätoivoista kehää.  
 

Olen samaa mieltä, että pitkässä suhteessa on mahdollisuus turvallisesti kasvaa, mutta toisaalta se kasvun mahdollisuus pitää myös ottaa ja käyttää. Jokai en punnitsee itse, että onko tämä tai tuo toisen ihmisen tapa toimia minulle kynnyskysymys vai ei. Jäänkö vai jätänkö? Jos on sellainen olo, että toinen ei edes yritä muuttaa käytöstään, helposti siihen taakan kantamiseen väsyy. Vastuu on kuitenkin sillä raivoajalla. Kun riittävän monta kertaa jää sinne kehälle, saattaa ehkä tulla motivaatiota oppia jotain? 

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Pesunkestävä narsisti uhkaa aina erolla jos ei saa tahtoaan läpi ja kostonhaluisuus on myös pettämätön tunnusmerkki. Samoin ilmoittamatta katoamiset ja päiväkausien mykkäkoulut. Juokse, ennen kuin on liian myöhäistä, vaikka välillä olisi kuinka ihanaa ja hyvin. Pahenee vaan ajan myötä.

Voi myös helpottaa ajan myötä. Tai pysyä samana.

Vierailija kirjoitti:

Pelisäännöt, pitää olla. Ne voi vaikka kirjoittaa jääkaapin oveen, että ne menee jakeluun miehelle

Tunnut kuvittelevan, että tämä olisi aina ihan vaan ihmisen päätöksestä kiinni. Että okei, ensi kerralla en enää huuda ja hauku. Oikeasti ongelma voi olla, ja usein on, paljon syvemmällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Pesunkestävä narsisti uhkaa aina erolla jos ei saa tahtoaan läpi ja kostonhaluisuus on myös pettämätön tunnusmerkki. Samoin ilmoittamatta katoamiset ja päiväkausien mykkäkoulut. Juokse, ennen kuin on liian myöhäistä, vaikka välillä olisi kuinka ihanaa ja hyvin. Pahenee vaan ajan myötä.

Voi myös helpottaa ajan myötä. Tai pysyä samana.

Tuskin se ihan itsestään helpottaa. Raivoajan täytyy tunnistaa oma käytöksensä ja tehdä tietoinen päätös muuttua.

Jos uhkaa erolla, niin varmasti ainakin jossain määrin pitää sitä mahdollisuutena eli ei varmaankaan ole aivan 100% sitoutunut liittoon. Silloin motivaatio muuttua voi olla hyvinkin vähäinen.

Vierailija kirjoitti:

Kohtuuton käytös riidellessä kuuluu esim ADHD;n oireisiin.  Tunnehyöky on hallitsematon ja lapsuuden traumat heräävät eloon.  Meillä oli samanlaista, järkyttävä draama mitättömistä asioista.  Rumaa syyttelyä.   Sitten opettelin etten lähde mukaan miehen tunnemyrskyyn.  Mies tarvitsee rauhoittumista, sen jälkeen hän myös häpeää lapsellista käytöstään.  Palataan normaaliin ilman mykkäkouluja tai muuta draamaa. Olen aina tehnyt selväksi, että hän on vapaa lähtemään, ellei pidä minua hyvänä puolisona.  Ei ole lähtenyt eikä meillä enää juurikaan riidellä.  Pitkässä parisuhteessa on mahdollisuus oppia.  Jos aina potkaistaan pihalle, jää kiertämään samaa epätoivoista kehää.  
 

Tämä. Jos toista rakastaa, voi myös tukea häntä muutoksessa, eikä vaan heittää pihalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelisäännöt, pitää olla. Ne voi vaikka kirjoittaa jääkaapin oveen, että ne menee jakeluun miehelle

 

Tunnut kuvittelevan, että tämä olisi aina ihan vaan ihmisen päätöksestä kiinni. Että okei, ensi kerralla en enää huuda ja hauku. Oikeasti ongelma voi olla, ja usein on, paljon syvemmällä.

No siitä päätöksestä se ratkaisu kuitenkin alkaa. Siitä, että tunnistaa oman toksisen tapansa ja ottaa siitä vastuun. Ei syytä siitä toista, ja sitoutuu ratkaisun etsintään. Sitten on edes mahdollista yrittää päästä siitä syvemmästä ongelmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtuuton käytös riidellessä kuuluu esim ADHD;n oireisiin.  Tunnehyöky on hallitsematon ja lapsuuden traumat heräävät eloon.  Meillä oli samanlaista, järkyttävä draama mitättömistä asioista.  Rumaa syyttelyä.   Sitten opettelin etten lähde mukaan miehen tunnemyrskyyn.  Mies tarvitsee rauhoittumista, sen jälkeen hän myös häpeää lapsellista käytöstään.  Palataan normaaliin ilman mykkäkouluja tai muuta draamaa. Olen aina tehnyt selväksi, että hän on vapaa lähtemään, ellei pidä minua hyvänä puolisona.  Ei ole lähtenyt eikä meillä enää juurikaan riidellä.  Pitkässä parisuhteessa on mahdollisuus oppia.  Jos aina potkaistaan pihalle, jää kiertämään samaa epätoivoista kehää.  
 

Tämä. Jos toista rakastaa, voi myös tukea häntä muutoksessa, eikä vaan heittää pihalle.

Ilman muuta voi, ja pitääkin. Mutta ei se raivoaja siitä välttämättä parane, että toinen ei lähde mukaan tunnemyrskyyn. Saattaa tulla vain tilanne, että toinen vuosikaudet ottaa vastaan, kunnes ei enää jaksa eikä koe itseään rakastetuksi. Rajansa kaikella.

Vierailija kirjoitti:

Ei sille mitään voi, että vaikka kuinka yrittäisi laittaa yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, jotkut sanomiset jäävät mieleen. 

Näin se menee. Vaikka kuinka ei tarkoittanut, niin muistan jopa 30 vuoden takaa sanatarkalleen, mitä mies huusi, ja missä kohtaa katua silloin käveltiin. Nyt kun siellä kaupungissa yli 25v jäljeen kävi, palautui elävästi mieleen. Ja muistan että toisella puolella käveli varusmiehiä, jotka eivät tienneet miten reagoida, kun mies minua siinä huo ritteli. Ihan vaan siksi että meille tuli riita, ja riidassa kuuluu satuttaa.

Kasvoin perheessä, jossa vanhemmat sanoivat aivan kauheita solvauksia riitojen aikana sekä lapsille että toisilleen. Vasta joskus parikymppisenä - onneksi edes silloin! - opin, että ei todellakaan ole ok sanoa toiselle rumasti edes riidassa. Häpeän käytöstäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Pesunkestävä narsisti uhkaa aina erolla jos ei saa tahtoaan läpi ja kostonhaluisuus on myös pettämätön tunnusmerkki. Samoin ilmoittamatta katoamiset ja päiväkausien mykkäkoulut. Juokse, ennen kuin on liian myöhäistä, vaikka välillä olisi kuinka ihanaa ja hyvin. Pahenee vaan ajan myötä.

Voi myös helpottaa ajan myötä. Tai pysyä samana.

Tuskin se ihan itsestään helpottaa. Raivoajan täytyy tunnistaa oma käytöksensä ja tehdä tietoinen päätös muuttua.

Kyllä kyllä. Mutta kommentoin tuota kun aina hoetaan, että pahenee vaan! Ei välttämättä pahene, vaan voi jopa helpottaa kuten meillä meni, kun mies alkoi tajuta, hyvin hitaasti tosin, että minä en jää, jos hän huutaa minulle tuollaisia asioita kerta toisensa jälkeen.

"Tämä. Jos toista rakastaa, voi myös tukea häntä muutoksessa, eikä vaan heittää pihalle." 

"Ilman muuta voi, ja pitääkin. Mutta ei se raivoaja siitä välttämättä parane, että toinen ei lähde mukaan tunnemyrskyyn. Saattaa tulla vain tilanne, että toinen vuosikaudet ottaa vastaan, kunnes ei enää jaksa eikä koe itseään rakastetuksi. Rajansa kaikella." 

Meillä itse asiassa todella pitkän suhteen jälkeen tämä oli ainoa mikä tehosi. Että en enää lotkauttanut korviani sille, mitä mies huusi. Etten kiihtynyt lainkaan, totesin vaan että kyllä, mun syy, pyydän anteeksi. Ja jatkoin sitä, mitä olin tekemässä, ignoorasin hänet täysin. Ja hän siis kyllä tajusi että evvk, ja etten nyt oikeasti noin ajattele enkä varsinkaan oikeasti pyytänyt anteeksi. Tajusi siinä sen, että alan todella väsyä tähän. Siinä kohtaa ymmärsi että ellei hän muutu, niin huonosti käy. Ei hän minusta erota halunnut edelleenkään.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin perheessä, jossa vanhemmat sanoivat aivan kauheita solvauksia riitojen aikana sekä lapsille että toisilleen. Vasta joskus parikymppisenä - onneksi edes silloin! - opin, että ei todellakaan ole ok sanoa toiselle rumasti edes riidassa. Häpeän käytöstäni.

Sinuna olisin ylpeä siitä, että kykenit muutokseen. Häpeä on myös ihan terve reaktio siihen, että toimii huonosti, mutta ei kannata loputtomiin hävetä. Kai niitä pahimpia vanhoja ylilyöntejä voisi vieläkin pyytää anteeksi, ja sitten siirtyä eteenpäin.

Itsellä on samantyyppinen kokemus, että lapsuudenkodissa usein riideltiin "voittaakseen" eikä erimielisyyksien ratkaisemiseksi. Siitä tuli tajuaminen ja muutos. Ymmärsin, että riitely on ihan turvallista ja tarpeellista eikä siinä tarvitse kamppailla kynsin ja hampain, kaikilla keinoin. Harmikseni löysin puolisoksi huutajan. Tähän huutamiseen se liitto sitten kariutui.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin perheessä, jossa vanhemmat sanoivat aivan kauheita solvauksia riitojen aikana sekä lapsille että toisilleen. Vasta joskus parikymppisenä - onneksi edes silloin! - opin, että ei todellakaan ole ok sanoa toiselle rumasti edes riidassa. Häpeän käytöstäni.

Hienoa! Mieheni oppi vasta 30 vuotta myöhemmin.

Up