Purra: Olisin äänestänyt Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa Donald Trumpia, jos olisin saanut äänestää siellä
Kommentit (222)
Miksi Riikan pitää tämmöisiä kertoilla, no siksi kun haluaa aiheuttaa mielipahaa ja pöyristymistä. Riikka on trolli, koskahan te ymmärrötte että Riikka haluaa tehdä kaiken pöinvastoin kuin suomalainen enemmistö, koska Riikka on erilainen nuori. Persuissa on paljon "erilaisia nuoria". Miksi suomalaiset poliitikot ylipäätä jankuttavat Trumpista, yksikään ei ole amerikkalainen eikä ymmärrä siitä maasta yhtään mitään, vaikka kuvittelee tietävänsä miten siellä eläisi ja äänestäisi. Jonninjoutavaa säksätystä. Suomen mediakin jankuttaa aivan liikaa USAn disäisistö tapahtumista. Minkä ihmeen vuoksi. Ei muistakaan maista uutisoida pöivittäin kuka teki mitäkin ja, sanoi. Naurettavaa tämä usan ihannointi. Meiän ajankohtaisohjelmissakin jauhetaan 90%sti usan asioista, ei kotimaan ongelmista, JOITA RIITTÄISI JOKA PÄIVÄLLE.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvaltain Trumpin kannattajajouk, Elon Musk ym ja Putin rahoittavat Euroopan äärioikeistoja. Tavoite on jaettu, vallattu alisyettu Eurooppa. Persut ovat niin tymiä etteivät tajua tätä.
Ja nyt vaikenevat tai puolustelevat kun luulevat että Trump välittä heistä ja pelastaa vaikka valloittaisi muut.
Tuskin trump tietää persuista mitään. Vai joko älex on antanut sille jonkun esitteen nimineen ja kuvineen. 😂
"Trumpin voitto on hyvä asia koska nyt voi rauhassa haukkua ihmisiä läskiksi? Ei kait siinä. Prioriteetit kunnossa."
Tuli kolmas maailmansota, mutta ainakin saan kutsua transnaisia miehiksi! U.S.A.! U.S.A.! U.S.A.!
ICE agentit yritti laittaa 6kk ikäisen vauvan kylmäks, ja samaan aikaan Kirkkonummelta on raportoitu uudenlaista lotinan ääntä. Iha joku ois kyynärpäätään myöten sormettamassa...🤔Nimimerkki Riikka?!
Jenkeissä yli 100.000 työpaikkaa kadonnut tullien jälkeen ja moni ekonomisti uskoo asian menevän huonompaan suuntaan.
https://consent.yahoo.com/v2/collectConsent?sessionId=3_cc-session_01ca…
Temu-Thatcher saanut aikaan samaa.
Jos Purra noin sanoi, niin se oli uran loppu.
Vierailija kirjoitti:
Jenkeissä yli 100.000 työpaikkaa kadonnut tullien jälkeen ja moni ekonomisti uskoo asian menevän huonompaan suuntaan.
https://consent.yahoo.com/v2/collectConsent?sessionId=3_cc-session_01ca…
Temu-Thatcher saanut aikaan samaa.
Perskokkareet imi Trumpismia, ja tulos oli kanssa 100 000 uutta työtöntä. Siihen jääkin suoritukset, mutta someen uhriutuminen ja valehtelu on noussut Trumpin myötä 200%.

Riikkuli saanut aikaan alle 6 miljoonan kansassa yhtä paljon työttömiä kuin esikuvansa joka 350 miljoonan ihmisen päämies.
Paljonko olisi jenkeissä työttömyys noussut jos Purra olisi siellä koheltamassa? 10 miljoonaa?
Ministeri Purra on hyvä ja hakee USA:n kansalaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ministeri Purra on hyvä ja hakee USA:n kansalaisuutta.
Ano Venäjälle, Purra Jenkkeihin, ja Sebu tuo Afrikan tänne. Persujen world tour. 😂
Vierailija kirjoitti:
ICE agentit yritti laittaa 6kk ikäisen vauvan kylmäks, ja samaan aikaan Kirkkonummelta on raportoitu uudenlaista lotinan ääntä. Iha joku ois kyynärpäätään myöten sormettamassa...🤔Nimimerkki Riikka?!
Mene töihin!

Sä siis asut Kirkkonummella?
Vierailija kirjoitti:
Vassareiden on vaikeaa tätä käsittää näemmä edelleen?
Joo, on todella. Aina ihmetyttää persun hulluus ja tyhmyys.
Vierailija kirjoitti:
Trump on idiootti mutta siksi hän onkin paras henkilö hyökkäämään idiottivasemmistoa ja idioottiwokea vastaan.
Ja idiootti luontoa. Ja idiootti tiedettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassareiden on vaikeaa tätä käsittää näemmä edelleen?
Joo, on todella. Aina ihmetyttää persun hulluus ja tyhmyys.
Sä olet persuhullu ja Purra-pakkomielteinen vasukki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump on idiootti mutta siksi hän onkin paras henkilö hyökkäämään idiottivasemmistoa ja idioottiwokea vastaan.
Ja idiootti luontoa. Ja idiootti tiedettä.Idioottitiede kuten sadat sukupuolet, pimpilliset pojat, lasten transiuttaminen, naispenikset, miesten tamponit, synnyttävät menkkamiehet tai naisten pukkareissa ja naisten kilpaurheilussa huseeraavat transleidit?
Trumpin vihaajat rakastavat kaikkea tätä.
"Olihan Trump ehdokkaista parempi ja edelleen on. Sama sisällissota USAssa olisi käynnissä, vain eteläisissä osavaltioissa ja Kamala käskisi Ukrainan antautumaan, kun USA olisi liian köyhä tukemaan sitä. Kaikki rahat menisi entisten orjien hyvitysten maksamiseen."
Onko sinusta parempi että kaikki raha on mennyt Valkoisen Talon katinkultaukseen ja Itäsiiven tuhoamiseen? Homeland Security on ostanut kaksi lentokonetta, Noemille oma ja salarakkaalleen oma. Ja mitä on yli jäänyt menee Trumppien taskuun. Kansasta viis.
Vieläkö nimimerkki Riikka äänestäisi Trumpia samalla kun lupaa kansalle euron bensaa? 😂
Trumpin voitto on hyvä asia koska nyt voi rauhassa haukkua ihmisiä läskiksi? Ei kait siinä. Prioriteetit kunnossa.