Rehellisiä vaaleja yhdysvalloissa ei välttämättä enää nähdä.
Yhdysvalloissa muun muassa Trumpin nimittämät vaalivirkailijat ovat pyrkineet rajaamaan äänioikeutta niin, että äänestys tehdään etenkin kaikkein köyhimmille mahdollisimman vaikeaksi. The Washington Postin mukaan Trumpin yritykset manipuloida järjestelmää haastavat pitkään voimassa olleita demokratian normeja. Tähän kuuluu muun muassa yritys piirtää vaalipiirien rajoja uudelleen ennen perustuslain edellyttämää 10 vuoden rajaa.
Trump saattaa Koskenniemen mukaan lähettää vaalipaikoille sotilaita valvomaan äänestystä ja tarkistamaan henkilöllisyystodistuksia, mikä vähentäisi ehdottomasti osallistujamäärää.
Lisäksi hän voisi jopa peruuttaa tuloksen.
Voi olla, että jos jossakin paikassa tulee vääränlainen lopputulos, hän peruuttaisi sen tai toteaisi, että vaalit järjestetään uudestaan, tai hän kaappaa vaalikoneet. Trump sanoo yhdysvaltalaislehti The New York Timesin äskettäin julkaisemassa haastattelussa katuvansa, ettei määrännyt kansalliskaartia ottamaan vaalikoneita haltuun sen jälkeen, kun hän hävisi vaalit vuonna 2020.
Kommentit (6)
Narsisti rikollinen presidenttinä niin ei tieteenkään tule rehellisiä vaaleja. Jos tulee koko vaaleja.
Olisi korkea aika lopettaa jenkkikulttuurin matkiminen. Sitähän Suomen "kansainvälistyminen" on käytännössä pitkälti ollut.
Trump on tekemässä jenkkilästä neukkulan kaltaista diktatuuria. Mallin on ottanut suoraan Putinilta, jota ihailee. Ei kannata yllättyä enää mistään.
On se ihan kauheaa että saatetaan kysyä ihan henkilöpapereita jotta voi äänestää. Sekin on kauheaa ettei ääniä ehkä voida enää laskea kuukautta vaalien jälkeen, eikä ehkä myöskään käytetä kuubalaisia vaalikoneita jossa 10000 ääntä siirtyy suorassa lähetyksessa demokraateille ja saman verran häviää republikaaneilta.
Minnesotan toimet saattavat olla pelkästään keino saada julistaa martial law, jolla normaaleja vaaleja ei tarvitse poikkeusoloissa käydä. Huonolta näyttää Yhdysvaltojen tulevaisuus. Avoimen sisällissodan puhkeaminen taitaa olla enää kuukausien päässä. Saattaa puhjeta jo aiemminkin.
Myös republikaanien joukosta löytyy Koskenniemen mukaan kunnianarvoisia, hyviä asioita edistäviä poliitikkoja. Ongelma on siinä, että trumpilainen Maga-ryhmä on kaapannut republikaanipuolueen ja maltilliset republikaanit.