Mitä häpeät eniten itsessäsi?

Häpesin kossain määrin tyhmyyttäni entisessä työpaikassani. Sitten vaihdoin työpaikkaa ja huomasin, että en niin tyhmä olekaan. Joten häpeäkun on suhteellista. Ei sitä kannata niin vakavasti ottaa. 

Ylipaino ja se , että en sitä saa millään tippumaan yrityksestä huolimatta. Ja siihen häpeään vaikuttaa toki se, että vallalla on ajatus painon pudottamisen olevan helppoa jos vaan viitsii.

Matalaa koulutustani. Työskentelen tukipalveluissa asiantuntijaorganisaatiossa, jonka lähes kaikki työntekijät ovat yliopiston käyneitä. Omassa tehtävässäni työskentelevät ovat useimmiten vähintään AMK-tasoisia, mutta itse olen amis. En ole käynyt edes lukiota. En ole kuitenkaan tyhmä ja minulla on ihan hyvä yleissivistys joten useimmat töissä luulevat minun olevan korkeasti koulutettu. Kun koulutustaustani paljastuu toiselle tulee aina sellaisen hieman alentuva "ai, mutta eihän se haittaa" reaktio ja se on kiusallista.

Työttömyyttäni, synnytyksistä pilalle mennyttä vartaloani.

Toki yritän kokoajan näihin saada muutosta. Minulla on 2 tutkintoa ja haen ahkerasti töitä. Kroppaani muokkaan runsaalla liikunnalla, ruokavaliolla ja myös rintaleikkaus on harkinnassa.

Sitä etten rakasta vaimoani. Hän on minulle laastari, ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorempana hyvin epäterveessä suhteessa ja häpeän sitä kuinka epätoivoisesti yritin pitää kiinni täysin epäkelvosta miehestä, kun hän keksi mustasukkaisuuksissaan ja kontrollointihaluissaan milloin mitäkin. Ihan totaalisia itsekunnioituksen menetyksiä suoritin. Puistattaa vieläkin.

Sama juttu, mutta minulla häpeään auttoi ajan lisäksi se, että ystävystyin toisen samanlaisen suhteen eläneen naisen kanssa. Mikään ei ole niin puhdistavaa kuin olla toiselle niin raatorehellinen ja nauraa yhdessä vedet silmissä kun kumpikin pystyy "pistämään paremmaksi" sillä mihin kaikkeen sitä tuli nöyrryttyä.

Vierailija kirjoitti:

En yhtään mitään. Ainoastaan ärsyttää, että olen joutunut vuosikymmeniä törkeiden valheiden, sabotointien, lavastusten ja jopa rikosten kohteiksi ja näidtä  ei tiedä monet, koska ovat liian ääliöitä tajuamaan  niitä. Kohteeksi  joutuneet myös lspseni ja muutläheiset!

On kahdenlaista porukkaa: Ne jotka tietää mitä järjestetty, koska tekijäjoukoissa ja ne jotka eivät tiedä, mutta jotenkin huseeraa mukana. Tietävät vain, mitä heille kerrottu, mikä ei todellakaan ole koko totuus kaikesta. 

Oksettavaa, kuvottavaa, iljettävää ja sairasta ! 

Mikset vie asioita eteenpäin, jos et kerta häpeä? 

Ap on häpeämätön palturin suoltaja trolli ja manipuloi ihmisiä.

Häpeän kokemattomuuttani, ylipainoa ja naisille kelpaamattomuuta. Täysin kokematon en ole, mutten tarpeeksi kokenut jotta saisin Oikean Miehen atvon. Häpeän myös alhaista asemaa työelämässä sekä vähäistä omaisuuttani. 

Työttömyyttäni. Ymmärrän ja hyväksyn itse asian, mutta hävettää, koska tiedän, että muut eivät ymmärrä sitä. Muiden reaktioiden vuoksi hävettää. Tuntuu, etten kuulu joukkoon.,

Vierailija kirjoitti:

Matalaa koulutustani. Työskentelen tukipalveluissa asiantuntijaorganisaatiossa, jonka lähes kaikki työntekijät ovat yliopiston käyneitä. Omassa tehtävässäni työskentelevät ovat useimmiten vähintään AMK-tasoisia, mutta itse olen amis. En ole käynyt edes lukiota. En ole kuitenkaan tyhmä ja minulla on ihan hyvä yleissivistys joten useimmat töissä luulevat minun olevan korkeasti koulutettu. Kun koulutustaustani paljastuu toiselle tulee aina sellaisen hieman alentuva "ai, mutta eihän se haittaa" reaktio ja se on kiusallista.

Sama. Lisään vielä, että tuohon asti on muiden silmissä ihan kuten muutkin eikä kukaan edes epäile alemmin koulutetuksi, mutta kun se käy ilmi niin tulee just eka tuo että eihän se haittaa ja sen jälkeen alkaakin suhtautuminen muuttua sellaiseksi nokkavarttaan pitkin katseluksi.

Se on hurja kuinka sitä muuttuu sillä hetkellä kuin toiseksi ihmiseksi muiden silmissä eikä yhtäkkiä muka enää osaa eikä ymmärrä kuten aiemmin.

Tosi monilla korkeasti koulutetuilla, etenkin akateemisilla on hirvittävän hierarkkinen ajatusmaailma jossa koulutustaso määrittää kaiken.

Itseäni hävettää ja harmittaa se, että vaikka olen hyvinkin paljon opiskellut ja ns.korkeakiulutettu, niin kirjoitustaitoni on silti alakoululaisen tasoa. En hallitse sujuvasti välimerkkien käyttöä saati, että osaisin virheettömästi erottaa aina sen kirjoiretaanko tämä ja tuo sana yhteen vai sittenkin erikseen 

On ollut päiviä, jolloin olen ajatellut, että kohta soittavat yliopistoilta, että oppiarvoni on peruttu, koska vaikka korkeakoulutus on Suomessa inflatoitu, niin kyllä väitelleen ihmisen tulisi osata kirjoittaa vielä väitöksen jälkeenkin, valkankin kun ala on sellaine, jola "pelaa" ha rakentuu ja kehittyy erilaisten -yksinkertaistaen- tekstivdtoisesti.

Olen tehnyt umpikujatyötä reilut 10 vuotta, jossa kuitenkin "elettävä" palkka, mutta minkäänlaista ammattiylpeyttä ei ole, kun homma on sellaista mihin suunnilleen kuka vaan voi tulla 30 minuutin perehdytyksellä, ja muutenkin kyseisten ammatinedustajien ympärillä on tietynlainen yksinkertaisuuden stigma. Hävettää hieman, jos joku kysyy minkä alan ihminen olen tai mitä teen.  

Kyse on siis varastotyöstä. Jännästi orastava kiinnostus tapaa kuivua kasaan sillä hetkellä, kun tuon mainitsee. 

Olen komea mies jolla iso nokka. Häpeän nokkaani. 

Onpa jotenkin armollinen ketju.

Häpeän sitä, että jouduin täysin yllättäen kokemaan seksuaaliväkivaltaa lähisuhteessa. Olen nelikymppinen. En ole oikein selvinnyt tästä, vaikka apua olen saanutkin. 

Rumaa ulkokuortani. 

Vierailija kirjoitti:

Rumaa ulkokuortani. 

 

Harva sitä pääsee itse valitsemaan, mutta valitettavasti ulkonäkö vaikuttaa melkein kaikkeen. Lähtien siitä, miten ihmiset suhtautuvat sinuun. 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Ylipainoani, ryppyisiä kasvojani, tyhmyyttäni, kielitaidottomuuttani, köyhyyttä, rumuuttani, asumista vuokralla, rumia hampaitani, huonoa ryhtiäni, huonoja puhetaitojani, lukihäiriötä, en ole koskaan matkustellut, huonoja harrastuksiani, en osaa lasketella enkä hiihtää.

Olihan noita häpeän aiheita!

Mulla samat, paitsi lukihäiriö ja hiihto. Olen myös huonokäytöksinen, nolo ja juoppo.

vähävaraisuus, mielestäni liian vähäinen ammatillinen menestys; en halua kertoa, millä asuinalueella asun enkä kehtaa pyytää vieraita kylään vaatimattomaan asuntoon