Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että terapeutit eivät itse aina järkeviä tai osaa elää tätä elämää
17.01.2026 |
En nyt sano, että terapeutin tarvitsee olla joku täydellisyys tai että ei saa tehdä virheitä elämässä.
Mutta osa tutuista terapeuteista on sellaisia, etteivät pärjää työnsä ulkopuolella ihmisten parissa. Puhuvat omituista terapiakieltä, kun muut ihmiset puhuvat reippaammin. Eivät uskalla aina elää sellaista tervettä elämää, vaan hyssytellään ja omat lapsetkin elävät jossain varovaisessa pumpulissa.
Nämä vain esimerkkejä.
Mutta en tunne kovin montaa maanläheistä ja juurevaa terapeuttia.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ap:n mielestä tervettä elämää? Itse ihan näin taviksena olen koko elämäni kaivannut pehmeyttä ja nyt viimein tämän tarpeen itsessäni hyväksynyt ja alkanut elämääni enemmän sen suuntaan ohjata. Elämässä tulee vastaan tarpeeksi paskaa ihan itsestään, ei siinä tarvitse vapaaehtoisesti hymyssä suin rypeä enempää kuin on pakko.
Mutta terapeutithan käytännössä opettavat kovuutta! Asiakkaalle rakennetaan uhrin mieli ja uhrihan saa käyttäytyä kuin persläpi muita ihmisiä kohtaan
Ei ainakaan oma terapeuttini opettanut eikä kukaan muukaan terapiassa käynyt tuttuni ole persläveksi muuttunut. Johtuisikohan jostain muusta kuin terapiasta, esim. ihmisen omasta persoonasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ap:n mielestä tervettä elämää? Itse ihan näin taviksena olen koko elämäni kaivannut pehmeyttä ja nyt viimein tämän tarpeen itsessäni hyväksynyt ja alkanut elämääni enemmän sen suuntaan ohjata. Elämässä tulee vastaan tarpeeksi paskaa ihan itsestään, ei siinä tarvitse vapaaehtoisesti hymyssä suin rypeä enempää kuin on pakko.
En kiellä pehmeyttä. Mutta kun monissa terapeuteissa on vain sitä pehmeyttä. Ei sellainen auta kuin ehkä murto-osaa asiakkaista, vaikkapa just burn outin kokenutta joka on katkeamispisteessä. Tai joku hyväksikäyttötapaus, jolloin ihminen on pirstaleina.
Itse hyödyn paljon enemmän järkevästä juttelukaverista, jolla on jalat maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ap:n mielestä tervettä elämää? Itse ihan näin taviksena olen koko elämäni kaivannut pehmeyttä ja nyt viimein tämän tarpeen itsessäni hyväksynyt ja alkanut elämääni enemmän sen suuntaan ohjata. Elämässä tulee vastaan tarpeeksi paskaa ihan itsestään, ei siinä tarvitse vapaaehtoisesti hymyssä suin rypeä enempää kuin on pakko.
En kiellä pehmeyttä. Mutta kun monissa terapeuteissa on vain sitä pehmeyttä. Ei sellainen auta kuin ehkä murto-osaa asiakkaista, vaikkapa just burn outin kokenutta joka on katkeamispisteessä. Tai joku hyväksikäyttötapaus, jolloin ihminen on pirstaleina.
Itse hyödyn paljon enemmän järkevästä juttelukaverista, jolla on jalat maassa.
En tiedä, miten nämä olisivat joko tai. Itse olin pirstaleina, ja kyllä se oli se pehmeys, joka loi turvallisen ympäristön, jossa vihdoin alkaa kuroa itseään kasaan. Toki siinä järkeviä juteltiinkin samalla, mutta trauma ei oman kokemukseni mukaan pelkällä juttelulla ja älyllisellä tasolla keikkumisella korjaannu.
Käyttäytymisnormien sisäistäminen auttaisi terapeuttia ohjeistamaan omiakin asiakkaitaan. Eli pärjäämään elämässä.
Esim.Ville Merinen. Ihanan sympaattinen, varmasti hyvä kuuntelija. Mutta varomaton, ei taida ainakaan tuossa asioissa sosiaalisia sääntöjä eikä hyvää toimintatapaa.
Kuulemma keskittyy eduskuntatyössäkin omaan uraansa eikä puolueasioihin.
Eli: terapeutti ei suostu sääntöihin. Mutta ei eduskunta, eikä moni muukaan työpaikka ole sooloilupaikka.
Sosiaalisten normienkin puitteissa voi olla ihana ja rakkaudellinen. Käyttäytymisnormien osaaminen auttaa elämässä, ja silti saa toteuttaa itseään.
Oma terapeuttini sanoo, että minulla on uhri-identiteetti ja siitä on päästävä eroon. Sopii mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoterapeutit yrittävät hoitaa itseään asiakkaan hoitamisen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Oma terapeuttini sanoo, että minulla on uhri-identiteetti ja siitä on päästävä eroon. Sopii mulle.
Onnea, sulla on järkevä terapeutti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisiä kait hekin ovat puutteineen ja vikoineen. Vastavalmistuneella nuorella ei vielä paljon elämänkokemustakaan. Voihan he silti ulkopuolisena hoksata mikä sinua auttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Psykoterapeutit yrittävät hoitaa itseään asiakkaan hoitamisen kautta.
Niin, onhan se turvallinen maailma ja ympäristö.
Mutta ulkomaailmassa on tomeran iloiset ja ahkerat ihmiset, joiden kanssa pitäis molempien pärjätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parastahan se olisi että pärjättäisiin mahdollisimman paljon ilman terapeutteja. Elämä itsessään kuntouttaa, ja taviksilta tulee paljon neuvoja joilla selvitä.
Sillä pääsee pitkälle, kun on jotain tekemistä, askaretta ja edes joitakin ihmisiä joiden kanssa porista.
Sitten keillä on isompia kriisejä, niin perustettaisiin vaikka vertaistukiryhmiä, jossa ihan tavikset kertoilevat vastaavia kokemuksia.
Jos on asioita joita ratkoa vain kahdenkesken tai on lääkityksen tarve, niin sitten vasta psykologi ja psykiatri.
Kuinka paljon pitemmässä terapiassa asiakasta ohjataan täysin väärään suuntaan? Vaikeuttaako oloa ja lisääkö se asiakkaan ongelmia? Mistä terapeutti voi tietää että tämä on juuri tälle oikea ja hyvä opastus.
Kuinka paljon asiakkaan persoona muuttuu ja onko se hyväksi aina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla terapeuteista on joku 3.avioliitto meneillään. En kävis semmoisen luona.
Tämä on oikeasti mielenkiintoista, tunnen jostain syystä 5 psykologian maisteria, kaikki ovat naisia, kaikilla on ollut vähintään kymmenen kumppania lyhyen elämänsä aikana jotka he itse ovat julistaneet parisuhteiksi. Onkohan tässä joku korrelaatio?
Ai, minä olen teologian maisteri ja pappi (nainen). Minulla on ollut yli 10 kumppania ennen nykyistä, pitkää avioliittoa. Täytyyhän elämästä jotain tietääkin, että voi työskennellä ihmisten ongelmien parissa.
Että papin pitää höylätä monen ukon kanssa pätevöityäkseen papiksi? Opettiko Jeesus (joka vielä tiukensi yhden kumppanin sääntöä) näin?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon pitemmässä terapiassa asiakasta ohjataan täysin väärään suuntaan? Vaikeuttaako oloa ja lisääkö se asiakkaan ongelmia? Mistä terapeutti voi tietää että tämä on juuri tälle oikea ja hyvä opastus.
Kuinka paljon asiakkaan persoona muuttuu ja onko se hyväksi aina?
Vaikeaa sanoa. Mutta vaikka varsinkin alussa on asiakkaan lupa märistä ja valittaa, niin olisi silti tärkeää valmistaa häntä kohtaamaan ulkomaailma sellaisena kuin se on. Kohtaamaan arkiset ihmiset.
Ettei ahdistu jokaisesta "se ei antanut mulle bussissa paikkaa"-tapahtumasta. Auttaisi muita, osallistuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun terapeutilla oli kyllä ärsyttävä terapeutin puhetapa, mutta se sai minun ajatukset raiteilleen yhdellä tapaamisella. Pskaako minua loppupeleissä haittaa miten se puhui, tai mitä tekee siviilissä. Kiitokset sille rouvalle.
Terapiassa ainakin 1 kerta/kk pitäisi käyttää jutteluun siitä, mitä pahaa tai pahansuopaa asiakas on tehnyt muille ihmisille kuukauden aikana ja miten omaa käytöstä voisi parantaa.
Sitten terapeutti voisi sanoa: "Älä ole liian ankara itsellesi 🦄".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla terapeuteista on joku 3.avioliitto meneillään. En kävis semmoisen luona.
Tämä on oikeasti mielenkiintoista, tunnen jostain syystä 5 psykologian maisteria, kaikki ovat naisia, kaikilla on ollut vähintään kymmenen kumppania lyhyen elämänsä aikana jotka he itse ovat julistaneet parisuhteiksi. Onkohan tässä joku korrelaatio?
Ai, minä olen teologian maisteri ja pappi (nainen). Minulla on ollut yli 10 kumppania ennen nykyistä, pitkää avioliittoa. Täytyyhän elämästä jotain tietääkin, että voi työskennellä ihmisten ongelmien parissa.Että papin pitää höylätä monen ukon kanssa pätevöityäkseen papiksi? Opettiko Jeesus (joka vielä tiukensi yhden kumppanin sääntöä) näin?
No en vielä silloin tiennyt, mihin ammattiin tulen joskus opiskelemaan.
Meitä terapeutteja löytyy joka lähtöön. Ihmisiä mekin vain olemme. Samoin löytyy eri teoriapohjalta toimivia terapeutteja. Terapeuteilla on hyvin erilainen tausta ja koulutus. Varmaan tietty taustateoria ohjaa tiettyyn tyyliin, joka sinua nyt ärsyttää? Kokeile jotain muuta.
Joku sanoi, että parhaat terapeutit on yli 60-vuotiaita. Silloin on jo elämänkokemusta ja on ehtinyt saada vaikkapa siinä parisuhteessa jo muutaman kerran takapakkia ihan kunnolla. Elämä on paras opettaja. Onko onnellisen 40-vuoden avioliiton läpi taivaltava terapeutti paras kannattelemaan yli kolmannen avioeron? Ehkä ymmärrystä löytyy enempi sellaiselta, jolla ei ole niin hyvä tuuri kumppanin suhteen ollut. Mene ja tiedä.
No varmasti osaltaan näkyy se, että noille aloille hakeutuu keskimääräistä enemmän sellaisia ihmisiä, joilla on omia mt-haasteita ainakin ollut. Psykiatreilla sama juttu. Korrelaatio ei tietenkään ole kausaalisuus ja kaikki alalla toimijat eivät ole "latvalahoja". Samalla tavalla poliisiksi ja yritysjohtajiksi hakeutuu enempi ihmisiä, joilla on vallanhimoa ja osalla se menee jo luonnevikojen puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ap:n mielestä tervettä elämää? Itse ihan näin taviksena olen koko elämäni kaivannut pehmeyttä ja nyt viimein tämän tarpeen itsessäni hyväksynyt ja alkanut elämääni enemmän sen suuntaan ohjata. Elämässä tulee vastaan tarpeeksi paskaa ihan itsestään, ei siinä tarvitse vapaaehtoisesti hymyssä suin rypeä enempää kuin on pakko.
En kiellä pehmeyttä. Mutta kun monissa terapeuteissa on vain sitä pehmeyttä. Ei sellainen auta kuin ehkä murto-osaa asiakkaista, vaikkapa just burn outin kokenutta joka on katkeamispisteessä. Tai joku hyväksikäyttötapaus, jolloin ihminen on pirstaleina.
Itse hyödyn paljon enemmän järkevästä juttelukaverista, jolla on jalat maassa.
En tiedä, miten nämä olisivat joko tai. Itse olin pirstaleina, ja kyllä se oli se pehmeys, joka loi t
Itse jätin terapian kesken kun tuli niin paljon sosiaalisia ongelmia ja menin vaan huonompaan kuntoon siellä. Se nainen ei oikein tajunnut mitään mitä sille yritti sanoa. Traumakokemus oli taustalla ja söi aivan todella paljon sisältä olla oikeuslimbossa. Sanoin että tarviin nyt jotakin vakauttavaa että kestän siihen asti että show on ohi ja voin henkisesti vapautua jumissa ja katsoa sitten tarvitseeko jotakin muuta. Tää aika joka kerta mairea hymy päällä siellä aloitti että "niin kun sulle tehtiin näin niin miltäs se tuntuu". Sanoin joka kerta että ei nyt puhuta siitä vaan etsitään mulle arkisia työkaluja vakauteen. Ei siitä tullut yhtään mitään ja yhdellä kerralla vaan Sanoin sille että mitä hyötyä tästä sun "hoitamisesta" on kun sä oot paskonu mun psyykeen muutamassa viikossa sille tasolle että koko muukin elämä hajoaa. Jäi tuijottamaan vaan silmät lautasina kun sanoin että tämä on tässä. Paljon parempia tuloksia tuli unen, liikunnan, työn ja puolison tuella.
En ole melkein koskaan puhunut täällä yleisellä tasolla terapeuteista. Ehkä 2 vuotta sitten.