Raskas ystävyyssuhde (pitkä teksti)

Olen ollut tämän ihmisen kanssa 9 vuotta ystävä. Viime aikoina meillä on ollut eri mielisyyksiä asioista  olemme luonteeltaan erilaisia, minä mm stressaan eri asioista hän ei, koen olevani lapsenmielinen monessa asioissa, hän ei, koen että hänen kanssaan ei voi enää keskustella asioista niinkuin ennen ilman että hän kokee että minun äänensävy on väärä tai ilme on väärä ja sit alkaa kokemaan että syyttäisin häntä asioista vaikka en kertaakaan sanonut että tietty asia olisi hänen vikansa. Tuntuu ettei hän tunne mua ollenkaan tai sitten ei välitä, minulla on muutenkin ollut vaikea ilmaista itseäni ihmisille ja tuntuu ettei hän tätä ikinä muista (tai sitten ei välitä). Hän on muka uskossa Jeesukseen mutta sitten käyttäytyy jopa pahemmin kuin uskosta osaton (haastaa jatkuvasti sanomisia, tulkitsee äänensävyjä miten haluaa, on ehdoton monessa asiassa yms) en koe saavani empatiaa, ystävällisyyttä tms häneltä muuta kuin tosi tosi harvoin. Tarvittaessa osaa pyytää anteeksi ja annan anteeksi, huomaan itse pyytäväni anteeksi monessa asiassa. Tällä hetkellä mulla stressaava elämäntilanne kun en tiedä olenko jäämässä työttömäksi työkohteen lopetettua toimintansa, tuntuu ettei hän ymmärrä mun stressiä, murhetta, huolta jatkuvasta epävarmuudesta. Hän on itse työtön niinkuin suurinosa joten en tiedä osaako hän vain asettua mun asemaan siinä mielessä koska hänellä ei ole itsellään niin paljon työkokemusta.  En ole tästä työasiasta hänelle jauhanut muutakui sen että on epävarmuutta, surua, haikeuttakin. Olen kuunnellut hänen murheitaan monesti ja sama toistepäin, silti hän saattaa ykskaks kokea mun sanomani hänen syyttelynä ja että kuulemma kuormitan häntä asioillani liikaa.... Olen pitänyt monta asiaa sisälläni tämän takia ja mulla ei ole muita ystäviä. En tiedä miten jaksan tätä henkistä pompottelua, kun meillä on ollut hyviäkin aikoja ja toki olen itsekin käyttäytynyt asiattomasti ja jälkikäteen kuitenkin pyytänyt anteeksi.