Olen mennyt todella huonoon kuntoon yksinäisyyden takia.
Elämä on niin yksitoikkoinen ja ei mitään odotettavissa ikinä. Ketään kenen kanssa voi päivästä jutella. Tää kituuminen on jo vuosia jatkunut ja toimintakyky menee vaa yhä huonommaksi. Kaikki pyhät aina yksin kotona.
Kaikkeni oon yrittänyt ja tehnyt tuloksetta. Olen oikeasti todella yksinäinen ja kun elää vaa omassa päässä niin tulee hulluksi.
Kommentit (34)
Viihdyn hyvin yksin, olen kasvanut niin että yksinäisyys on minulle rauha ja helpotus. Eli siltä osin en samaistu aloittajan huoliin, mutta suhtaudun myötätunnolla, koska meillä kaikilla on niin erilaiset tarpeet. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin ja meillä on ihan luonnottomia yksinäisyyden kuplia. Kyllä siinä yhteisöllinen eläin sairastuu lopulta jos kokee osattomuutta ja ei-toivottua yksinäisyyttä. Laumasta karkottaminen on aiemmin merkinnyt kuolemaa.
Itsehän olin sinkku, syrjäytynyt ja aika eristyksissä vuodet 2017-2024. Sitten tapasin mieheni ja nyt olemme syrjäytyneitä yhdessä korpimökissä :D
Eli sillä tavalla onnekas tilanne kun kumpikin olemme olleet vuosia yksin ja olemme vähän "ongelmaisia", mutta nyt voimme olla yhdessä lähekkäin, mutta tarvittaessa tarpeeksi yksin kun tilaa riittää.
Itselleni olisi ollut ystäväseuraa aina tuloillaan koirapiirien ja painonnoston kautta. Kiinnostaako aloittajaa mitkään tietyt harrastukset tai aiheet, joista vois olla kiva jutskailla? Lemmikit, mikään liikunta, retkeily, kulttuuri, elokuvat, historia, muoti, matkustelu, joku fiktio jolla ois oma fandom..?
Miehillä on paljon vaikeampaa.
Vain muutama prosentti naista
hakevista miehistä saa matcheja ja treffejä.
Loput huutaa tuuleen. Chadit korjaa potin..
Naisilla on niin korkea vaatimustaso,
että perusjannut vähin varoin ei
juuri ketään kiinnosta. Olisiko
miesten valtava bi-trendi
osittain tämän ilmiön traaginen seuraus?
Tätä mä olen pohtinut, vaikka en
kyseisillä alustoilla koskaan itse pyöri
enkä seuraa etsi.
x
Vierailija kirjoitti:
Älä ainakaan tällä
trullauksella hassu höpsö
luule/oleta olosi kohentuvan.
Mäkin olen juuri nyt sinkku +
työtön, silti rakastan elämää
täpösellä..
Eilen katsoin ennen
pukeutumista
nopsaan
kylvyn jälkeen vatsaani:
sexy 4-pack piirtyy
kokovartalopeilistä.
Koska treenaan, koska
syön oikein..
E
Mä niin tiesin et 4-pack
puskee trigee. Sori. Trullasin. 😄
x
Vierailija kirjoitti:
Älä ainakaan tällä
trullauksella hassu höpsö
luule/oleta olosi kohentuvan.
Mäkin olen juuri nyt sinkku +
työtön, silti rakastan elämää
täpösellä..
Eilen katsoin ennen
pukeutumista
nopsaan
kylvyn jälkeen vatsaani:
sexy 4-pack piirtyy
kokovartalopeilistä.
Koska treenaan, koska
syön oikein..
E
Lihakset tekee 6packin, vatsamakkarat sen 4packin.
Itse olen yksin eikä mun voinri voisi parempi olla mutta olemmekin kaikki yksilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mulla oli ihan sama tilanne vielä marraskuussa.
Oli junnannut yhtä ja samaa varmaan 10 vuotta. Jotain virityksiä oli aika ajoin, mutta ne kaatuivat mahdottomina.
Sitten yhdestä nettiyhteisöstä löytyi kohtalotoveri.
Ei ollut deittisivusto, mutta siellä on yleistä keskustelua(kin) ja hengailua.
Niin vain löytyi hyvä ja sopiva miesystävä erittäin kypsässä iässä.
Olemme molemmat "äimän käkinä" tästä tarjoutuneesta mahdollisuudesta saada ihminen rinnalle loppuiäksi.
Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja ihmeitä tapahtuu oikeasti!
Miten ihanaa, onnea teille!
Kiitos!
🤗
Missä päin Suomea Ap asustelee? Läänin tarkkuudella. Itse muutin nuukaniilojen mekkaan,missä ollaan todella sisäänpäin kääntyneitä. 3v takana ja ei yhtään edes kahvituttua.
Mielestäni olen extrovertti, vähän ADHD luonnetta ja heittäydyn pelleilemään herkästi. Menen tunteella herkästi.
Mitä jos perustettaisi yksinäisten vertaistukiryhmä?
6-packi on ihan just framilla.
Mut en halua liian kireäksi vetää,
koska se tekisi äkkiä
kuivan oravanaaman.
Haluan pitää kasvot söpöinä
ja heleänä
eli sopivasti lihassa.
t. 4-pack/xs
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soittele sukulaiselle välillä? Kehtaa. Entä jos löytyy ihmisiä jutteluun. Minkälainen paikkakunta se on.
kun ei niitä ole!!! Koittakaa ymmärtää jos ihminen sanoo et on oikeasti yksinäinen. Sitäkin tietä oon käynyt läpi et jollekki etäiselle ihmiselle oon soittanut ja jää vaa siihen se juttu.
Janoan ja kaipaan aitoa yhteyttä.
Tämä. Monesti ihan asiantuntijatkin neuvovat lehdissä tyyliin "soita kymmenelle lähimmälle ihmisellesi, niin yksinäisyys katoaa". Hyvin harva näitä neuvoja jakeleva oikeasti yhtään tajuaa, miten yksinäisiä jotkut voivat olla.
Vierailija kirjoitti:
Viihdyn hyvin yksin, olen kasvanut niin että yksinäisyys on minulle rauha ja helpotus. Eli siltä osin en samaistu aloittajan huoliin, mutta suhtaudun myötätunnolla, koska meillä kaikilla on niin erilaiset tarpeet. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin ja meillä on ihan luonnottomia yksinäisyyden kuplia. Kyllä siinä yhteisöllinen eläin sairastuu lopulta jos kokee osattomuutta ja ei-toivottua yksinäisyyttä. Laumasta karkottaminen on aiemmin merkinnyt kuolemaa.
Itsehän olin sinkku, syrjäytynyt ja aika eristyksissä vuodet 2017-2024. Sitten tapasin mieheni ja nyt olemme syrjäytyneitä yhdessä korpimökissä :D
Eli sillä tavalla onnekas tilanne kun kumpikin olemme olleet vuosia yksin ja olemme vähän "ongelmaisia", mutta nyt voimme olla yhdessä lähekkäin, mutta tarvittaessa tarpeeksi yksin kun tilaa riittää.
Itselleni olisi ollut ystäväseuraa aina tuloillaan koirapiirien ja painonnoston kautta. Kiinnostaak
mua ei nyt kiinnosta pätkäkään näitä Viihdyn yksin, ei kiinnosta muut. Kommentit. Ne ei tuo yhtään mitään lisää- arvoa tähän keskusteluun.
Et jos näin on niin mitä te tuutte edes tänne kirjoittelee?
Vierailija kirjoitti:
Ap, mulla oli ihan sama tilanne vielä marraskuussa.
Oli junnannut yhtä ja samaa varmaan 10 vuotta. Jotain virityksiä oli aika ajoin, mutta ne kaatuivat mahdottomina.
Sitten yhdestä nettiyhteisöstä löytyi kohtalotoveri.
Ei ollut deittisivusto, mutta siellä on yleistä keskustelua(kin) ja hengailua.
Niin vain löytyi hyvä ja sopiva miesystävä erittäin kypsässä iässä.
Olemme molemmat "äimän käkinä" tästä tarjoutuneesta mahdollisuudesta saada ihminen rinnalle loppuiäksi.
Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja ihmeitä tapahtuu oikeasti!
lisää tällaisia konkreettisia tarinoita ja kokemuksia. Tätä itse kaipaan. Ärsyttää kun ihmiset tulevat vain pätemään mut kukaan ei kerro koskaan onnistumisista.
Silloin jos se yksinäisyys on omien valintojen ja päätösten seuraus niin on syytä katsoa peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on joka viides on yksinäinen. Tarjoutukaa toiselle yksinäiselle ystäväksi, älkääkä yrittäkö niiden ystäväksi joilla on jo tarpeeksi ystäviä.
En ole ap, mutta en ole ikinä oikein tajunnut sitä neuvoa, että yksinäisten tulisi "pariutua" keskenään. Yleisesti ottaen ihmiset etsivät ystäväksikin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa natsaa, joiden kanssa on jotain yhteistä.
Ei sellaiset ystävyydet yleensä toimi aikuusiällä, joissa ihmisillä ei ole muuta yhteistä keskenään kuin yksinäisyys. Lapsuuden ystävyydet ovat ihan eri juttu - silloin ajaudutaan yhteen puoliväkisin, ja kasvetaan yhdessä - eikä se silloinkaan aina toimi. Kaikki varmaan muistavat lapsuudestakin sellaisia kiusallisia kokemuksia, kun on pakotettu leikkimään jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole yhtään samalla aaltopituudella.
Tällaisissa "pakkoystävyyksissä" piilee mielestäni myös riski. Jotkut ovat yksinäisiä siksi, että ovat hyvin vaikeita ihmisiä. Jotkut ovat yksinäisiä siksi, että ovat hiljaisia kynnysmattoja, jotka ovat olleet ihmissuhteissa lähinnä hyväksikäytettävän roolissa. (Ja tällä välillä tietysti kaikenlaisia ihan tavallisia ihmisiä; mainitsin tarkoituksella tässä ääripäät.) Pahimmillaan tällainen pakkopullaystävyys johtaa siihen, että hiljainen kynnysmatto löytää taas uuden persoonallisuushäiriöisen hyväksikäyttäjän, josta on vaikea päästä eroon.
Kaikista helpoimmin ja kitkattomimmin yksinäisten yksinäisyys ratkeaisi sillä, että voisi sujahtaa jo valmiiseen kaveriporukkaan. Ilman mitään erityistä fanfaaria, ilman yksinäisyyden korostamista luonteenpiirteenä. Mutta eipä tällaisia tilaisuuksia tietysti usein tule vastaan.
Oletko kokeillut rukoilla Jumalaa/Jeesusta? Uskoontulo voi oikeasti muuttaa elämän paremmaksi ja ihminen saa taivastoivon 🙏