Työelämä 50+ iässä, mitä te muut suunnittelette?

Opiskelen uutta ammattia, koska nykyisesestä tulee taatusti lähtö ennen kuin eläkeikä on täynnä.

Kokoaikaisen työnteon sijaan suosittelen osa-aikatyötä. Sen jälkeen kun asunto on maksettu, pärjää näin oikein hyvin. Jää aikaa tehdä muutakin, ja nauttia elämästä, kun ei sitä koskaan tiedä näkeekö edes niitä eläkepäiviä. Eikä täältä mitään mukaansa saa, niin järjetön omaisuuden kartuttaminen ei liioin kiinnosta.

No mitäpä. Määräaikainen työ loppui vuoden vaihtessa. Todnäk en tule saamaan työtä (ainakaan oman alan) enää koskaan >> eläkekin tulee olemaan pieni.  Säästän kaikessa missä voin. Sit kun en enää jaksa, keksin jonkun keinon lähteä toiseen hiippakuntaan...

Lähtisin heti eläkkeelle mutta suomen valtio on päättänyt toisin. Tv. Rouva 54v. 

Jään pian työttömäksi, nostelen ansiosidonnaiset ja sen jälkeen siirryn omalle eläkkeelle. Töihin en mene enää koskaan. Se tie on nähty ja kuljettu loppuun.

Oon nyt 44, täytän 45 tänä vuonna. Suunnitelma on jäädä ainakin osittain pois töistä 50-v. Laina loppuu vuonna 2030 ja silloin jää 1200 € kuussa enemmän rahaa. Lisäksi lapsiin ei mene enää silloin ja tarvittaessa voidaan myydä iso omakotitalo ja muuttaa pienempään ja ottaa siitäkin rahaa käyttöön. Voi olla että jatkan töissä mutta pakko ei ole ja se tuntuu ihanalle ajatukselle jo nyt.

Piti vielä sanoa että tilillä ja sijoituksissa on onneksi rahaa niin toivon että viimeistään 60v. voisin oikeasti lopettaa duunit. Tv. Rouva 54v. 

Olen jo eläkkeellä nelikymppisenä mt kuupan takia. 

50+ iässä viimeistään tajuaa, ettei elämää ole loputtomiin. Tajuaa sen, ajan rajallisuuden. Toinen asia, minkä tajuaa, on materialismi. Siis kaikki ulkonäkö-raha-miltäjokinnäyttää ulospäin -paska. Sitä tajuaa, että hautaan ei saa mukaanaan mitään. Joku viisas joskus sanoi, että ensimmäiset 50 vuotta ihminen keskittyy keräämään tavaraa, ja viimeiset 50 vuotta sitten pääsemään siitä eroon :D Sanoisin, että osapäivätyössä käyvät ovat onnellisimpia tässä ikäryhmässä; on jonkin verran menoa almanakassa ja ihmissuhteita, mutta ei kuormaksi asti.

Tarviiko minkään ikäisen Suomessa tehdä mitään? Eikö yhteiskunta maksa kohtuullisen asunnon ja sitten saa vielä 600e käyttörahaa? 

Pakko kai tuo on yrittää sinnitellä. Hain tosin  YAMK:iin, mutta en elättele suuria toiveita päästä sisälle, mutta jos pääsen, niin ehkä koulutuksella saisi vähän lisäbuustia viimeisiin työvuosiin (joita vielä joku ainakin 16 jäljellä)

Jännä, kun ihmiset kirjoittavat suunnittelmista. Sain lokakuussa 4 kpl implanttikortteja mukaan sairaalasta. Pikkuhiljaa taas opettelin kävelemään vasemmallakin jalalla. Pitkin polkuja painelin kivusta turtana keppien kanssa, kaatuakseni sänkyyn ihan poikki. Yritin ja taas yritin kuntouttaa. Ihmiset tollottivat.. tollottivat jo ennen toimenpidettä katoavaa kävelyäni.

Sairaus osui suoraan töihini. Lonkka. Nyt kuntoutuminen jo pitemmällä.

En minä tiedä pystynkö eläkeikään tekemään. En tiedä miten toisen lonkan käy, se oli kovilla. Vain sen tiedän, että alan päästä takaisin töihin. Rahallisesti tilanne heikohko.

Pokerin peluuta ja sijoitteluu.

Mielellään jatkaisin sinne eläkeikään asti, jos vain saa töissä käydä. Ei tosin hyvältä näytä, kun yt:t on päällä. Näin yli viiskymppisenä uudelleen työllistyminen ei vaikuta kovin helpolta....

Kärsin nykyisessä työssä niin pitkään kuin saan ja unelmoin etuajassa omilla rahoilla pois jättäytymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Kokoaikaisen työnteon sijaan suosittelen osa-aikatyötä. Sen jälkeen kun asunto on maksettu, pärjää näin oikein hyvin. Jää aikaa tehdä muutakin, ja nauttia elämästä, kun ei sitä koskaan tiedä näkeekö edes niitä eläkepäiviä. Eikä täältä mitään mukaansa saa, niin järjetön omaisuuden kartuttaminen ei liioin kiinnosta.

Aika monella alalla se osa-aikatyö vaan ei ole mahdollista.

Minulla 1971-syntyneellä, eli 54-vuotiaalla se on 65v11kk, eikä suinkaan 70 vuotta. Ajatus on sinnitellä alimpaan eläkeikään, muttei päivääkään pidemmälle. Talous on onneksi turvattu, vaikka lopettaisin työnteon huomenna.

Ei mua enää kukaan tunnu työllistävän, että eiköhän tämä ollut tässä. 3 vuotta työttömänä.

N53

Tykkään nyt käydä töissä, kun se ei enää häiritse elämää. Toivottavasti jaksan eläkeikään asti päiväkodissa.

Silloin kun omat lapset asuivat kotona ja piti hoitaa ruoka-, siisteys-, vaatehuoltoa, kuljetella harrastuksiin, olla aktiivinen koulun ja harrastusten suuntaan ja itsekin halusin harrastaa. Lisäksi oma iäkäs äitini eli ja vaati huolenpitoa, silloin tuntui, että olisin valmis luopumaan työstä, etten repeä.

Vierailija kirjoitti:

Jännä, kun ihmiset kirjoittavat suunnittelmista. Sain lokakuussa 4 kpl implanttikortteja mukaan sairaalasta. Pikkuhiljaa taas opettelin kävelemään vasemmallakin jalalla. Pitkin polkuja painelin kivusta turtana keppien kanssa, kaatuakseni sänkyyn ihan poikki. Yritin ja taas yritin kuntouttaa. Ihmiset tollottivat.. tollottivat jo ennen toimenpidettä katoavaa kävelyäni.

Sairaus osui suoraan töihini. Lonkka. Nyt kuntoutuminen jo pitemmällä.

En minä tiedä pystynkö eläkeikään tekemään. En tiedä miten toisen lonkan käy, se oli kovilla. Vain sen tiedän, että alan päästä takaisin töihin. Rahallisesti tilanne heikohko.

Mitä haluat avautumisellasi sanoa? Että olet katkera kun tilanteesi on tuollainen ja toiset suunnittelevat tulevaisuuttaan vai muistuttaa että kaikki ei ole omissa käsissämme ja mitä vain voi sattua kenelle vain? Niinhän se on silti on järkevää ja viisautta ja toivoa luovaa miettiä edes jotain miten tulee selviämään, mahdollisesti.