Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?
Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin.
Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota.
Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.
Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.
Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen.
Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.
Kommentit (765)
Jos yrittää päästä hengestään niin tehköön sen niin etteivät sivulliset kärsi. Ihan älyvapaata touhua Jari!
Vierailija kirjoitti:
Akut syttyivät palamaan, pelastuslautta laukaistiin, kuivat vaatteet menetettiin kassissa. Peräsin oli rikki.
Apumoottori meni rikki, ja etenemisestä ei tullut mitään, ei siellä muuta hätää ollut.
Vierailija kirjoitti:
Voiko Saarion matkan keskeytykseen olla vaikuttanut se seikka, että hän vietti liikaa aikaa instagramissa (päivityksiä + tykäten nuorista naisista) soutuun keskittymisen sijaan?
Voi olla, keskittyi muihin asioihin, ja kone kävi liian kauan, meni rikki, ja homma seis.
Ei kai tuo nyt ole ainoa maailmassa, jossa on ns.itseaiheutettu riski joutua onnettomuuteen ja pelastettavaksi?
Vuorikiipeilijät, sukeltajat, autourheilijat, urheilijat yleensä, laskuvarjo-/basehyppääjät, jne jne. Lista on loputon.
Sillä periaatteella, että Saarion pitäisi itse maksaa pelastusoperaatio, pitäisi kaikkien muidenkin maksaa kulunsa, jotka tulevat esim.sairaanhoidon tarpeesta.
Jos olet lähtenyt huviajelulle autollasi ja joudut kolariin ja sinut joudutaan kaivamaan autonromusta pihalle ja olet sairaalahoidossa viikkoja, niin maksa itse? Mitäs läksit.
Jari on itse pelastaja. Niin että kyllä on veroja Suomeen maksanut.

Miten tää on niin vaikea tajuta?
Jos
a) otat selkeän riskin ihan tahallasi ja turhaan = pelastusoperaation tarvitseminen on todennäköistä ja silti lähdet
SEKÄ
b) teet sen niin kaukana ihmiskunnasta, että pelastamisesta tulee sairaalloisen kallista, ympäristöä tuhoavaa sekä vaarallista,
niin jos nämä molemmat ehdot täyttyvät, olisi suotavaa ottaa koppia kuluista. On ohan eri asia ottaa riski jossain vaikkapa Keski-Suomessa tai mennä kauas mutta ilman merkittävää riskiä. Mutta kun lähdet ihan tahallasi ja ihan turhaan mahdottomaan paikkaan hiton kauas tietoisena siitä, että todennäköisyys hätätilanteelle on varmaan suurempi kuin hädättömyys, niin on väärin että muut maksavat. Niin tämän Jartsan kuin kenen hyvänsä muunkin tapauksessa.
Aloituksesta tai ketjusta ei saa mistään kaivettua sellaista pointtia että ihmisiä ei pitäisi auttaa. Aloittaja ei sano myöskään ettei Saariota pitäisi auttaa. Vain että jos dun hobby maksaa joillekin viranomaisille nyt vaikkapa puoli miljoonaa, niin miksi hitossa se kuuluu minkään maan viranomaisten maksettavaksi. Riskit tai sijainti ei tullut yllätyksenä. Niitä kumpaakin hän lähti kovalla vaivalla etsimään.
Jos valtio maksaa esim hänen lentonsa kotiin, saa luvan maksaa myös minun lentoni. Miten millään mittarilla tämä ihminen on minua tai sinua tärkeämpi maksattamaan mitään? Jos taas maksaa vakuutusyhtiö, se on yhtiön ongelma sitten ja itse vältän niin tyhmää vakuutusyhtiötä loppuikäni.
Eiks tän kaverin pitänyt olla vankilassa, miten se tonne nyt päässyt?
Vierailija kirjoitti:
Jari on itse pelastaja. Niin että kyllä on veroja Suomeen maksanut.
Onko joku jossain muuta väittänyt? Ei liity mitenkään mihinkään.
Aika pieniä veroja palomies maksaa. Ja vaikka maksaisi mitä, ottakoon matkoilleen sellaiset matkavakuutukset että riittää joka tilanteeseen. Muuten jokaiselle suomalaiselle kuuluu paluulennot Bangladeshista.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin sen paatti jäi sinne mereen. Toivottavasti nyt tajuaa jättää soutelun hetkeksi. Ei ole normaalia tuollainen riskinotto. Ellei lopeta niin joku kerta tulee se kerta, kun kukaan ei pelasta eikä hoida.
Mitä? Sinne jätettiin mereen saastuttamaan!
Pitääkö enää välittää palomiehien ohjeistuksista, mitä kaikkia ei saa tehdä, mahdollisen vaaran vuoksi. Minun mielestäni soutajaa oltiin varoitettu vaaroista, mutta ei itse välittänyt. Hyvää mainosta lapsille. Mitä varoituksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuo nyt ole ainoa maailmassa, jossa on ns.itseaiheutettu riski joutua onnettomuuteen ja pelastettavaksi?
Vuorikiipeilijät, sukeltajat, autourheilijat, urheilijat yleensä, laskuvarjo-/basehyppääjät, jne jne. Lista on loputon.
Sillä periaatteella, että Saarion pitäisi itse maksaa pelastusoperaatio, pitäisi kaikkien muidenkin maksaa kulunsa, jotka tulevat esim.sairaanhoidon tarpeesta.
Jos olet lähtenyt huviajelulle autollasi ja joudut kolariin ja sinut joudutaan kaivamaan autonromusta pihalle ja olet sairaalahoidossa viikkoja, niin maksa itse? Mitäs läksit.
Miten tää on niin vaikea tajuta?
Josa) otat selkeän riskin ihan tahallasi ja turhaan = pelastusoperaation tarvitseminen on todennäköistä ja silti lähdet
SEKÄ
b) teet sen niin kaukana ihmiskunnasta, että pelastamisesta tulee sairaalloisen kallista, ympäristöä tu
Kyllä, mun mielestä sitä ei saa päästää enää Nuuksiota kauemmas, ottakoon sinne soutuveneensä, ja seikkailkoon siellä, känny tietty mukana. Läheiset vois sitten soitella, ja kysellä kuulemisia. Olis myös paljon helpompi käydä Jari hakemassa sieltä pois, jos seikkailu rupeaisi väsyttämään liikaa. Eiks siellä ole joku ruokailumahdollisuus, sinne vois avata piikin, ettei lompakkoakaan tarttis ottaa mukaan, vois se kadota kuitenkin, kun vaatesäkkikin oli just kadonnut.
Vierailija kirjoitti:
Saarion tämän hetken sijainti näytää olevan juuri matkan puoli välissä keskellä etelä atlanttia lähellä norjalle kuuluvaa bouvent'n saarta. Melkein huonoin mahdollinen paikka joutua merihätään ja erittäin kallis pelastus opertaatio tulossa.
Bouvet, Bouvetin
En edes ymmärrä, miksi ihmiset edes katselevat tuollaista. Nyt löin pääni, pääni on kääreissä. Päästäni vuotaa verta. Pääni on vuotanut kolme päivää. Huonoa mainosta lapsille.
Muistaakseni merilaki sitoo pelastamaan vaikka millaisen ääliön. Jos muistin oikein on laki yksiselitteinen eikä mikään ovensuugallup vaikka jollekin kuinka tulee aina paha mieli. Mutta merilaki myös toteaa että aluksella on päällikkö eikä mikään kansandemokratia tai huutoäänestys. Kerrankin löytyy joku joka on selkeästi jostain vastuussa, kuten heitteillejätöstä (toisin kuin maissa) eli aluksen päällikkö semmosesta joutuu kuseen eikä sinun tarvitse olla huolissasi. Kuvittelisin ettei sinun rahojasi mene tämän kaverin pelastamiseen, ja luultavasti hänen tarkoitus ei ollut kuormittaa pelastusalusta. Oletan ettei pelastusalukset ihan alvariinsa tämmöistä näe eli se kapasiteetti varmaan kohdistuu liki aina sinun mieliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Jari Saarion soutuprojekti ei ole ollut jonninjoutavaa, vaikka vaarallista se on. Hänellä on kymmeniä tuhansia seuraajia, ellei enemmän, ja hänen seuraamisensa on tuonut kollektiivisesti lisää sisukkuutta meille kaikkeen tekemiseen. Toivottavasti selviää elossa tuolta takaisin Suomeen.
Lähes 200 000 seuraajaa Instagramissa.
Mikä oikeutuksen mittari on Instagramin seuraaja määrä? Tuntuu, että ihmiskunta on saavuttanut typeryydessän eräänlaisen aallonpohjan. Jos tuo mies on nykyajassa se, joka tuo sisukkuutta ihmisiin, niin hukassa ollaan ja pahasti. Tämä mies ei ole tehnyt mitään palkittavaa tai huomion arvoista ja silti häntä pidetään kuin jonain modernina sotasankarina, Suomen sisukkuuden määreenä. Ei ihme, että maailma murenee kun ihmiset ovat todella vajonneet älyttömyyden poteroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuo nyt ole ainoa maailmassa, jossa on ns.itseaiheutettu riski joutua onnettomuuteen ja pelastettavaksi?
Vuorikiipeilijät, sukeltajat, autourheilijat, urheilijat yleensä, laskuvarjo-/basehyppääjät, jne jne. Lista on loputon.
Sillä periaatteella, että Saarion pitäisi itse maksaa pelastusoperaatio, pitäisi kaikkien muidenkin maksaa kulunsa, jotka tulevat esim.sairaanhoidon tarpeesta.
Jos olet lähtenyt huviajelulle autollasi ja joudut kolariin ja sinut joudutaan kaivamaan autonromusta pihalle ja olet sairaalahoidossa viikkoja, niin maksa itse? Mitäs läksit.
Miten tää on niin vaikea tajuta?
Josa) otat selkeän riskin ihan tahallasi ja turhaan = pelastusoperaation tarvitseminen on todennäköistä ja silti lähdet
SEKÄ
b) teet sen niin kaukana ihmiskunnasta, että pelastamisesta tulee sairaalloisen kallista, ympäristöä tu
Sama
Vierailija kirjoitti:
Akut syttyivät palamaan, pelastuslautta laukaistiin, kuivat vaatteet menetettiin kassissa. Peräsin oli rikki.
Tulee mieleen vanha Monty Python sketsi jossa raajan menettänyt ritari sanoo, että "It's just a flesh wound" ja tilanne menee pahempaan suuntaan koko ajan
Maksaahan Riikka-Petteri myös aiheuttamansa lisävelan?
No välillä sitten niinkin päin :D